Lintuja ja auringonlaskuja

Marraskuu... Allekirjoittanut ei valitettavasti tykkää siitä lainkaan. Kuvaaminen on hankalaa, kun ei valo riitä. Jos on aurinkoa, pitäisi olla heti valmiina kameran kanssa menossa, tai mieluiten jo kuvauspaikalla, niin vähän aikaa valoa riittää. Säätiedotuksia seuraan siis tällä hetkellä tarkasti. Mutta! Ei hätää, muutama aurinkoinen päivä on ollut ja silloin olen sattunut olemaan vapaana ja kamera on ollut mukana! (No, se on lähes aina mukana).

Kävimme eräänä aurinkoinen päivä Helsingissä, Seurasaaren sillalla. Siellä en ole ennen käynyt kuvaamassa. Paikalla oli paljon kanadanhanhia ja sorsia. Kauempana näkyi joutsenia ja jopa yksinäinen silkkiuikku. Sorsat odottelivat kai ruokaa, sen verran innokkaasti alussa seurailivat allekirjoittanutta. Pian kuitenkin tajusivat, että olenkin tylsä tyyppi ilman muruja ja menivät takaisin omiin touhinsa.

No, jo on kumma, jos ei tällä hienolla esityksellä edes muutamaa murua heru!! Siis ei!! No jo on!!

Kun ei tipu ruokaa, niin minähän käyn nukkumaan...

Kaikkein hauskin oli kuitenkin paikalle saapunut nuori tukkasotka. Kaveri poseerasi antaumuksella. Ilme oli aika äksy, mutta niin näillä aina. Ruokaa eivät ihmiseltä huoli, joten ilmeisesti kiinnostuksen kohteena oli allekirjoittaneen kamera.

Hmm... epäillyttävän näköinen kahdella jalalla kulkeva suriseva otus. Mielettömän pitkä nenä!! Mitä se tuolla sillalla oikein touhuaa??!!

Kappas, jo on komea kaveri tuolla vedessä... 

Mustarasta ei pelännyt meitä lainkaan.

Seurasaaren sillalta ajelimme Suomenojalle. Siellä kuvasaalis jäi aika laihaksi. Suurin osa linnuista on jo lähtenyt lämpimämpiin maihin viettämään talvea.

Tuttu harmaasorsa pariskunta oli edelleen paikalla. Olivatkin ainoat uiskentelijat.

Lopuksi kävimme vielä Hernesaaressa ikuistamassa auringonlaskun. Aika pilvistä oli jo tässä vaiheessa, mutta vielä ehdin saada kuvan auringin viime säteistä.

Aina ei säätiedotukseen ole luottamista. Eräänä allekirjoittaneen ja Pipomiehen yhteisenä vapaapäivänä piti olla kaunista ja aurinkoista. Illalla laitoimme kellon herättämään aikaisin, jotta olisimme auringon noustessa valmiina kuvauspaikalla. Arvaahan sen miten siinä kävi. Heti herättyäni näin, että on tulossa pilvinen ja pimeä päivä. Laitoin siis kellon soimaan myöhemmin ja vedin peittoa tiiviimmiin ympärille!

Kunnon yöunien ja herkullisen (ja runsaan) aamupalan jälkeen päätimme kuitenkin lähteä ajelemaan ja katselemaan, löytyykö kuvattavaa.

Kävimme Teutjärvellä. Ennen lintupaikkoja allekirjoittanut kiljahti riemusta, säikäyttäen Pipomiehen perusteellisesti. Miten söpö aasin varsa! Se piti tietysti kuvata.

Oli lintujakin paikalla. Joutsenia oli paljon ja niitä tuli koko ajan lisää. Voi kun olisi ollut kirkkaampi sää!! Muutaman kuva sain kuitenkin räpsittyä.

Tööt, tööt... Laulujoutsenten ääni ei tee oikeutta niiden nimelle!

Muutama valkoposkihanhikin oli ruokailemassa.

Päädyimme lopulta Haukkavuorelle. Oli kovin sumuista, märkää ja ilta alkoi hämärtää. Maisemat ovat kuitenkin komeat, tänne pitää joskus tulla paremmalla säällä!

Tässä vaiheessa runsas aamupala oli muisto vain ja olikin aika lähteä kotiin syömään.




Loviisan rannoilla olen käynyt katsastamassa lintutilannetta. Eräänä kauniina päivänä paikalla oli kanadanhanhia, joutsenia, isokoskeloita ja sorsia Meri oli tyyni ja valo oli sininen. Sorsat laskeutuivat ja auringon valo paistoi niiden pikku räpylöiden ihon läpi. Kaunista!

Isokoskelo uros vauhdissa. 

Joskus käy niin, että kaikkein kauneimman, tai ainakin värikkäimmän kuvan saa napattua vasta auringon laskeutuessa. Ja varsinkin nyt on ollut monia iltoja, jolloin taivas on suorastaan kuin tulessa.

Päivän linturetkellä jäivät linnut (melkein) kuvaamatta, mutta auringonlasku oli henkeäsalpaavan kaunis!

Onhan siellä kokonainen lintuparvi, horisontissa!

Ihana vaaleanpunainen ruusunikin tietää, että talvi lähestyy. Viimeinen kukka aukesi täyteen loistoon jo pari viikkoa sitten. Nuppu ei enää aukea, on liian viileää. Muut kukat ovatkin jo talvilevossa...

Hyvää marraskuun jatkoa! Saas nähdä mitä kuvaan osuu ensi kerraksi!

Lokakuun ilmiöitä

Syksy etenee, lokakuukin lähestyy loppua. Meitä on hellitty ainakin täällä Itä-Uudellamaalla upeilla aurinkoisilla syyspäivillä. Kauniita auringonnousuja ja -laskuja on ollut vaikka kuinka monta. Ihanaa, että säiden puolesta niin huonon kesän jälkeen, olemme saaneet nauttia upeasta syksystä!

Jenkkiautonäyttely

AMC

Allekirjoittaneen ja Pipomiehen lokakuuhun kuuluu perinteisesti Jenkkiautonäyttely Lahdessa. Paikalla on hienoja jenkkiautoja paitsi Suomesta, myös muista Pohjoismaista ja tietysti Jenkkilästä. 

Tänä vuonna olikin erityisen hauskaa lähteä näyttelyyn, sillä saimme seuraksi ihania ystäviä! Oli mukavaa, että Pipomiehellä oli kaveri, jonka kanssa keskustella tekniikasta ja moottorista ja allekirjoittanut taas sai ihastella ystävän kanssa autojen kaunista ulkonäköä yms. Aiempina vuosinahan se on mennyt niin, että Pipomies on allekirjoittaneelle innostuneesti kertonut autojen teknisistä hienouksista ja allekirjoittanut on asiantuntevasti ja kiinnostuneena nyökkäillyt (lue: miettinyt ihan muita asioita...). Allekirjoittanut sen sijaan on ihaillut autojen väriä ja muotoilua ja raahannut väkisin Pipomiestä käsilaukkuja tai koruja myyvien kojujen ääreen...

Tämä ero kiinnostuksissa tuli taas hyvin esille heti näyttelyssä ensimmäisenä näkemämme auton kohdalla. Ihailimme joukolla vuoden 1959 Impalaa. Sitten siirryimme ystäväni kanssa eteenpäin kaselemaan muita autoja. Ja kun olimme aikamme kävelleet ja kuvanneet, ihmettelimme mihin ne miehet ovat jääneet. No, siellähän he olivat, edelleen kurkottelemassa samaisen Impalan konepellin alla...

Impala 1959

En siis todellakaan väitä, että kaikki naiset ja miehet olisivat samanlaisia, meidän perheessä tämä asia nyt vain on näin.

Tässäpä komea mafioso auto, tai jotain sellaista tämän kai on tarkoitus olla... Hot Rod Ford Gangster 1930

Oldsmobile 88 Deluxe Club Sedan 1949 (Huomatkaa tyyliin sopiva käsilaukku...)

Ja sitten! Siinä se oli edessäni, allekirjoittaneen mielestä näyttelyn ehdottomasti kaunein auto!! Tätä autoa allekirjoittanutkin tutkiskeli pitkään, kierteli, kuvasi, meni muita autoja katsomaan ja palasi taas tämän luokse takaisin...

Buick Super Sedanette 1950. Mikä kaunotar!! 

Snif... niin kaunista!

Jostain syystä Pipomies ei ollut autoon yhtä ihastunut. No, ehkä varsinkin sisustuksen kimallus oli hänestä liikaa...

Pontiac Streamliner 1951 upea on tämäkin auto.

Anita Mäkelä oli myös paikalla. Hän on aina yhtä iloinen ja ystävällinen!

Anita voitti muuten kesäkuussa Englannissa kiihdytysajojen EM-osakilpailun uudella ennätysajalla, 3,912 sekuntia. Loppunopeudeksi mitattiin 490 kilometriä tunnissa.

Anitan takana tuttu hahmo keskustelee innostuneesti...

Vaihdoin muutaman sanasen Anitan kanssa ja otin kuvia. 

Ja sitten lisää autoja...

Dodge Challenger 

Dodge Charger R/T 1970

Plymouth Roadrunner Convertible 1970

Esa Pulliainen

Välillä piti tietysti käydä virkistäytymässäkin. Näyttelyssä oli muutakin ohjelmaa kuin autojen katselua. Me menimme katsomaan Agentsin esiintymistä. Kyllä Esa on taituri kitaran kanssa, ei siitä mihinkään pääse. 

Nuorena allekirjoittanut kävi paljonki Agentsin keikoilla, jotain kuitenkin yhtyeestä hävisi Topin ja Jorman lähdön jälkeen. Kaikki kunnia uudelle solistille, hyvin laulaa, mutta...

Kovin kauaa emme kuitenkaan jaksaneet keskittyä musiikkiin vaan suunnistimme takaisin autojen pariin.

Sitten löytyikin Pipomiehen mielestä oikea aarre! Saimme kuulla häneltä pitkän selityksen auton tekniikasta ja kunnostuksesta. Tämä on näes Pipomiehen tuttavan auto. Onhan se kaunis!

Dodge Charger 392 CID HEMI 1970

Monen tunnin kävelyn ja autojen ihailun jälkeen allekirjoittaneen jalat olivat hyytelöä. Oli tullut aika lähteä kotiin. 

Hyvä mieli jäi  näyttelystä. Kiitos ystävillemme seurasta!

Lintuja, lintuja

Eräänä aamuna nousimme todella aikaisin, muuttolintuja oli tarkoitus kuvata ja katsella. Pakatessamme tavaroita autoon oli vielä hämärää, kuukin oli taivaalla. 

Ajoimme ensiksi pelloille, jossa olemme usein nähneet kurkia. Nyt ei kuitenkaan onnistanut. Auringonnousun kuitenkin ikuistin. Sumussa se näytti upealta ja mitkä värit!

Seuraavassa vakipaikassa oli parempi tuuri. Ei ollut kurkia, mutta merimetsoja uiskenteli meressä ja osa oli noussut kiville.

Kaikkein eniten allekirjoittanutta täällä kuitenkin ihastutti tuttu kyhmyjoutsenperhe. Ne tulivat uiden jostain kauempaa ja aina välillä koko perhe kokeili siipiään.

Onhan näitä upeita lintuja ilo katsella. Saa nähdä lähteekö tämä perhe milloin muuttamaan. Vanhemmat olivat kuulemma talvehtineet täällä viime talvena. Ilmeisesti oli ollut tarpeeksi leuto talvi ja ruokaa riittävästi.

Tämän jälkeen suunnistimme paikkoihin, missä oli nähty paljon valkoposkihanhia. Ensimmäisenä menimme Kutostien varrelle katsomaan, vieläkö hanhia on paikalla. Ja olihan niitä, kymmeniä tuhansia.

Myös Teutjärvellä oli kerrottu olevan paljon valkoposkia. Puhuttiin jopa sadasta tuhannesta hanhesta viikonlopun aikana. Päätimme siis käydä myös siellä. Paikalla oli paljon muitakin lintujen katselijoita ja kuvaajia. Istuimme autossa ja katselimme lintujen touhuiluja. 

Ja sittenpä allekirjoittaneelle kävikin hassusti! En oikeastaan edes tiedä miten se tapahtui. Jotenkin Pipomies onnistui saamaan asiat siihen malliin, että ennenkuin ehdin tajuta mitä tapahtuu, seisoin pellon reunassa mikrofoni suun edessä. Kyseessä oli suora radiohaastattelu! Ylen toimittaja kyseli ja allekirjoittanut vastasi. Olen tottunut olemaan ihmisten edessä ja puhumaan, mutta nyt kuitenkin jännitti sen verran, etten muista ihan tarkkaan mitä tuli sanottua. Mutta ehkä hyvä niin.

Kysyin autossa Pipomieheltä, että miten meni. Hän vastasi ettei ollut uskaltanut avata auton radiota ja kuunnella, kun pelkäsi sen haittaavan suoraa lähetystä. Hah! Ei vaan uskaltanut kuunnella miten eukkokulta julkisesti sopertaa.

Haastattelun jälkeen jäin vielä kuvaamaan lintuja. Äkkiä ne kaikki nousivat lentoon yhtä aikaa. Ensin ihmettelimme, mitä ne pelästyivät, mutta nopeasti syy selvisi.

Nuori merikotka oli tullut paikalle, ilmeisesti katsomaan, olisiko mehevää paistia tiedossa.

Teutjärveltä lähdimme uudestaan kutostien varrelle katsomaan, onko siellä vielä hanhia. Ja olihan niitä!

Lintuja oli nyt enemmän ja edelleen niitä tuli koko ajan lisää. Komea näky auringonlaskussa!

Kun auringon viimeiset säteet valaisivat lintuja, tajusin, että valo ei enää riitä. Katselimme vielä hetken lintuja, mutta sitten auton keula kääntyi kohti kotia. Ja illalla kun painoin väsyneenä pään tyynylle ja suljin silmäni, näin edelleen tuhansia valkoposkihanhia...

Hyvää lokakuun jatkoa!

Syksy

Syyskuu jäi taa ja olemme lokakuussa. Luonnossa hehkuvat vielä syksyn kauniit värit.

Muuttolintuja lentää isoina auroina ja parvina. Kauniit, aurinkoiset syyspäivät houkuttelisivat kuvaamaan ja miten upeita auringonlaskuja on ollut! Ja sumuisia aamuja...

Allekirjoittanut kävi kuulkaas naapurissakin! Eli teki päiväreissun Tallinnaan. Kävin katselemassa vanhaa kaupunkia. Minusta siellä on mukava käveleskellä, katsella ihmisiä ja rakennuksia.

Erityisen kauan aikaa menee aina vanhan kaupunginportilla. Siellä ihailen kukkakauppiaiden kojujen tarjontaa. Niin paljon ihania kukkia!

Kauniita ruusuja!

Neilikat ovat suosikkikukkiani.

En muista, että koskaan olisi ollut torilla näin vähän ihmisiä! Ja muutenkin turisteja oli tosi vähän. Kesäkausi on ohi ja joulu vasta tulossa...

Vanhasta kaupungista menin vielä sataman ostoskeskukseen. Ainoiksi ostoksiksi jäivät kuitenkin sokeroidut mantelit ja pähkinät. Niitä allekirjoittanut popsi hyvillä mielin seuraavan viikonlopun.




Pipomiehen kanssa olemme ajelleet ja kierrelleet katselemassa muuttolintuja. Kurkia on ollut liikkeellä kuulemma paljonkin, meidän kohdalle niitä on sattunut vain muutamia yksilöitä. Taivaalla on kyllä näkynyt isoja auroja.

Nämä kurjet kuvasin Loviisassa. neljä aikuista ja kaksi tämän vuoden poikasta. Siinä ne katselivat ympärilleen ja etsivät syömistä. Oikeasti kurkia oli noin parikymmentä. Kaikki seisoivat juuri tällä samalla tavalla pellon reunalla ja katselivat toiset vasemmalle ja toiset oikealle. Metkaa porukkaa...

Petolintuja on ollut paljon liikkeellä. Niiden lentoa on myös kiva katsella. Ja jos sattuu vielä näkemään miten ne metsästävät...

Tässä on ruskosuohaukka. Ensimmäinen kuvani tästä lajista! 

Tässä komeilee hiirihaukka.

Pipomiehen kanssa olemme ajelleet nyt lähinnä Loviisan seuduilla. Pelloilla riittää katsottavaa, joutsenia ja hanhia näkyy joka puolella.

Laulujoutsen perhe iltapuuhissa pellolla hanhien kanssa. Kuvassa näkee hyvin miten iso lintu joutsen on, hanhet ovat sen rinnalla kovin pieniä.

Kohti etelää?! Ei kai vielä...

Merenrannalla kävimme eräänä iltana istuskelemassa. Kovin oli hiljaista tällä kertaa. Tosin sekin on mukavaa. Ihan vaan istuskella rantakivillä ja katsella merelle ja kuunnella meren ääniä.

Juuri kun olimme lähdössä pois, tuli merikotka vilkaisemaan meitä. Lenteli niin korkealla!

Olihan paikalla myös pienempiä kuvattavia...

Yleensä en kuvaa ötököitä, vaatisivat hieman erilaista kuvauskalustoa. Näitä korentoja oli kuitenkin todella runsaasti liikkeessä ja eivät lähteneet karkuun vaikka meni ihan lähelle kuvaamaan. Valitettavasti en osaa sanoa lajia...

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla kuvia ainakin muuttavista valkoposkihanhista ja upeista jenkkiautoista...

Hyvää lokakuun jatkoa!