Arktika osa 1

Yksi kevään odotetuimpia asioita meidän perheessämme on Arktika-päivät Virolahdella. Tuolloin monet lintuharrastajat kokoontuvat tarkkailemaan miljoonien vesilintujen ja satojen tuhansien hanhien  matkaa pitkin Suomenlahtea kohti arktisia pesimäalueitaan. Siellä merenrannalla mekin istumme yleensä useina iltoina tätä upeaa näytelmää seuraamassa. Niin myös tänä keväänä.

Ensimmäisenä iltana teimme vain nopean "tiedusteluretken". Kävimme katsomassa onko rannoilla paljon ihmisiä ja vietimme itsekin hieman aikaa parvia tähyillen. Valitettavasti tuuli oli tosi kova ja kylmä. Se painoi parvet merelle. Lähdimme pois aika nopeasti, mutta päätimme tulla pian uudestaan.

Ja pari päivää myöhemmin lähdimmekin uudelleen Leerviikkiin. Tällä kertaa oli todella kaunis ilta. Meillä oli tietysti asiaankuuluvasti mukana runsaasti leipiä ja kahvia ja teetä. Meri oli tyyni ja istuimme pitkän tovin Leerviikissä muiden lintutarkkailijoiden seurassa. 

Muutama parvikin lensi ohitse. Minä en niitä havaitse, jos ovat kovin kaukana, sillä en omista kiikaria tai kaukoputkea. Katselen kamerani pitkän putken kautta sen, mitä näen. Mutta minä nautin niistä linnuista, jotka uivat meressä meidän lähellämme. Pipomiehellä on kiikari ja jos en itse näe parvea, hän näkee ne. Ja tietysti paikalla olevat lintuoppaat kertovat aina mistä lähestyy parvi ja mitä lintuja parvessa on.

Itse ihailin tukkasotkia ja tukkakoskeloita, ne uiskentelivat aika lähellä rantaa. Ihan kuin sanoakseen "hei, me ollaan täällä, älkää koko ajan tuijotelko sinne taivaalle!" 

Tukkakoskelo on hauskannäköinen lintu. Monet erehtyvät luulemaan naarastukkakoskeloa naaras isokoskeloksi. Se on kuitenkin tasavärisempi ja ruskeampi. Lisäksi naaras tukkakoskelon erottaa isokoskelosta jyrkän värirajan puuttumiselta kaulalta. 

Tukkakoskelo naaras
Red-breasted merganser female

Tukkakoskelo uros
Red-brested merganser male

Ja sitten yhdessä eteenpäin...

Siinä kuvatessani merellä uivia lintuja huomasin jotain liikettä ihan rannassa, vedessä. Tajusin, että rantakäärme oli myös uinut paikalle. Leerviikissä näkee rantakäärmeitä joka vuosi, aina niitä tosin ei onnistu kuvaamaan. Tämä yksilö uiskenteli kuitenkin niin rauhallisesti ihan jalkojeni juuressa, että ehdin hyvin ottaa siitä muutaman kuvan.

Ranatakäärmeen koko on noin 80 cm. Tämä yksilö olikin aika kookas, ei kuitenkaan Suomen ennätyskokoa, suurin havaittu rantakäärme on ollut 134 cm pitkä. Maailmalla on tavattu jopa 2 metrisiä yksilöitä. Voi olla, että sellaisen kohdatessaan ei allekirjoittanut enää pysyisi yhtä rauhallisena paikallaan istumassa kuin nyt tämän yksilön uidessa jalkojen juuressa...

Upea rantakäärme on myrkytön ja rauhoitettu.
Grass snake

Valkoposkihanhiparvia meni jonkin verran taivaalla. Mutta yksi parvi lensi ohi matalalla, meren pintaa viistäen. Sen allekirjoittanutkin pystyi havaitsemaan 😊

Valkoposkihanhia 
Barnacle geese

Meressä ja saarilla oli myös paljon haahkoja. Uros haahkojen ääntely illan pimetessä kuulostaa aika aavemaiselta. Muistan aina ensimmäisen kerran kun menimme Leerviikkiin Arktikaa seuraamaan, monia vuosia sitten. 

Oli todella sumuinen aamu, merta ei edes nähnyt sumulta. Olimme juuri tulleet rannalle, kun näimme jonkin hahmon sumuverhon läpi kivellä. Emme silloin tienneet mistä on kyse ja kun se alkoi äännellä... kylmät väreet menivät selkäpiitä pitkin. Voit kuunnella uroshaahkan ääntä tästä.

Haahkat merellä, keskellä uros.
Common eider, male in the middle.

Västäräkki kävi moneen otteeseen poseeraamassa allekirjoittaneelle.
White wagtail

Mutta sitten tuli aika lähteä kotiin, ilta alkoi hämärtää ja parviakaan ei enää liikkunut. Auton nokan kääntyessä kohti kotia näimme tiellä jotain harmaata. Lähemmäs ajettuamme tajusimme, että tiellä seisoo ihan pieni ketunpoikanen! Voi miten suloinen! En kuitenkaan saanut siitä muuta kuvaa kuin auton etulasin läpi. Perässämme nimittäin tuli toinen auto ja me ajattelimme väistää tien sivuun. Tämä autoilija pysähtyi keskelle tietä ja otti takakontista kameran, johon verrattuna oma järjestelmäkamera ja pitkä putki yhdistelmä näyttää taskukameralta... Hän jäi sitten kuvaamaan ketunpoikasta ja me lähdimme jatkamaan matkaa. 

Pikkuinen kettu
Little Red fox

Oli kiva ilta ja paljon muistoja tallentui "filmille". Tässä kaikki tällä kertaa, ensi kerralla jatketaan Arktikasta ja luvassa myös harvinainen vieras Haminassa...

Lepohetki

Rakas lukijani, kevät on muuttunut jo kesäksi. Koivuissa on ainakin täällä meillä jo isot lehdet ja linnut ovat vallanneet pihamme pöntöt.

Omalla pihalla

Sinitiainen valitsee aina oppilailta saamani koivupöntön.
Eurasian blue tit

Kuten aina, ensimmäisenä pöntön varasi sinitiainen. Ja ne valitsivat saman pöntön, kuin joka vuosi. Toki ensimmäinen testi pönttöön tehtiin jo maaliskuussa. Tänä vuonna pari viikkoa myöhemmin kuin yleensä. Sen jälkeen tiaispariskuntaa ei näkynyt pitkään aikaan, mutta nyt on jo kova aherrus ollut käynnissä pidemmän aikaa.

Onhan niiden touhuiluja mukava seurata. Meidän pihamme pöntöt näkyvät lähes kaikki jostakin talomme ikkunasta. Niinpä olohuoneen ikkunasta saamme seurata sinitiaisia, makuuhuoneen ja keittiön ikkunasta talitinttejä. Muutama pönttö ei näy ikkunoista, ne on yleensä vallannut kirjosieppo. Hassua, miten samat linnut (lajit) valitsevat aina samat pöntöt. No, istummehan mekin aina sohvalla ja keittiössä samoilla paikoilla...

Otetaan rennosti

Aika autiota 

Eräänä kauniina iltapäivänä päätimme lähteä Pipomiehen kanssa ajelulle, katsomaan meren rannalle, näkyykö lintuja. Päätimme käydä Loviisan Söderbyssä. Käymme paikassa aika usein. Siellä näkee paljon vesilintuja ja myös harmaahaikaroita. Lisäksi paikalle johtavalla Saaristotiellä voi usein havaita petolintuja, ainakin hiirihaukkoja ja merikotkia.

Tällä kertaa meitä ei onnistanut vesilintujen suhteen, näimme vain muutaman sinisorsan kauempana merellä. Eikä petolintujakaan näkynyt taivaalla.

Matkalla näimme kuitenkin jotain muuta hellyttävää. Ajelimme siis Saaristotiellä, kun allekirjoittaneen tarkka silmä 😁 hoksasi kauempana tiestä jonkin hahmon makailemassa kalliolla sammalpedillä. Kevyt kiljahdus (allekirjoittaneen suusta) ja Pipomies hiljensi vauhtia. Hän on jo oppinut, että silloin on näkyvissä jotain mielenkiintoista. "KETTU!" Sanoin... "Ok, käyn vähän matkan päässä kääntymässä, niin palataan takasin siihen missä näit sen", totesi Pipomies rauhallisesti (hän tietää jo, että näin kannattaa toimia...).

Ja tosiaan, kun palasimme takaisin, näimme molemmat ketun. Eihän se vain ole kuollut, sanoin alahuuli vapisten. Tähän saimme heti vastauksen, sillä kettu haukotteli. Iloisena totesin, että sehän vaan lepäilee. Olimme siis autossa ja suhteellisen kaukana, joten emme häirinneet kettua. Ajattelin kuitenkin ottaa pari kuvaa, vaikka epäilinkin pystyykö kamera tarkentamaan, niin paljon oli oksia.

Sain kuitenkin pari kuvaa lepäilevästä ketusta... tai ainakin sen hännästä 😀.

Kettu ottaa päiväunia!
Red fox is resting!

  

On hänellä komea häntä!

Meriharakka

Päätimme vielä tämän jälkeen käydä Loviisan kaupungilla. Rantatiellä näimme kevään ensimmäiset meriharakat. Ne köpöttelivät kaikessa rauhassa tien vieressä. Nokka upposi välillä hiekkaan, ilmeisesti sieltä löytyi meheviä matoja tai ötököitä. 

Näitä porkkananokkia on aina hauska nähdä ja kuvata. Vaikka alussa emme meinannetkaan meriharakan kanssa päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä saan kuvata. Kauheita diivoja nämä porkkananokat 😀

No en käänny, en varmana käänny, kuvaa vaan mun komeita pyrstösulkia...

Voi huokaus... ehkä tässä sitten pitää näyttää myös komeaa nokkaa ja punaisia silmiä...

Okei, nyt riittää kuvaus, moikka!!

Meillekin riitti siltä päivältä ja lähdimme kotiin. Matkalla näimme vielä peipon, sekin tämän kevään ensimmäinen havainto.

Peippo 
Common chaffinch

Tällainen oli eräs kaunis kevät päivä, kivoja kohtaamisia ja havaintoja. Kotona oli kiva katsella kuvia ja yrittää etsiä merenrannalla otetuista kuvista mahdollisesti uusia lintuhavaintoja. Tällä kertaa niitä ei löytynyt.

Mukavaa viikon jatkoa!

Vuokralaiset saapuivat!

Rakas lukijani, nyt olemme blogissa jo alkuvuodessa 2020 😉 . Helmikuussa hiihtolomien aikaan kaikki oli vielä normaalia... Sanotaanko, että aikaa ennen koronaa. Vaikkakin maailmalta oli jo kuulunut huolestuttavia uutisia, emme me Suomessa olleet vielä asiaa paljoa miettineet.

Äidin luona

Kävin äitini ja veljeni luona kylässä helmikuun puolenvälin paikkeilla. Katselin ja kuvasin pikkulintuja, jotka kävivät ruokailemassa äidin ruokintapaikalla. Ja kyllä niitä kavereita olikin paljon! Tali-, kuusi-, sini- ja hömötiaisia oli vaikka kuinka monta. Punatulkut olivat hieman arempia ja istuskelivat kaukana kuusien oksilla.

En mene yleensä ruokintapaikalle, vaan kuvaan linnut ikkunan läpi. En halua häiritä pikkuisia. Ja kun "putken" valovoimakaan ei ole niitä kaikkein parhaimpia, kuvat ovat epätarkkoja. 

Hömötiainen ja kuusitiainen syömässä sopuisasti samalla "lautasella" 😊

Tiesitkö muuten, että hömötiainen on Suomessa erittäin uhanalainen! Luonnontieteellisen keskusmuseon ja BirdLife Suomen toteuttamien pesimälinnustolaskentojen mukaan hömötiaisten määrä on vähentynyt 2000-luvulla noin 50 prosenttia. 

Talitiaisia herkuttelemassa.

Maasta löytyy paljon pudonneita siemeniä.

Toisten syödessä yksi talitiaisista piti muita tiukasti silmällä! 

Tänä talvena ei paikalla näkynyt harmaapäätikka pariskuntaa. Mihin lienee pariskunta mennyt, sitä mietimme useamman kerran. Se on ollut tuttu näky äidin takapihalla jo monena vuonna, mutta ei tänä vuonna. Toivottavasti ne saapuvat taas ensi talvena.

Käpytikka sen sijaan kävi paikalla monta kertaa päivän aikana.

Käpytikka pyrähti paikalle hetkeksi, suostui kauniisti poseeraamaan.

Katsellessamme lintuja ruokailemassa, huomasimme kaarnan liikkuvan kuusessa! No, kaarnahan ei liiku, vaan kyseessä oli puukiipijä. Tällä pikkulinnulla on pitkä ja ohut, kaareva nokka, joilla se kaivelee

kaarnan rakosista ja puunrungoilta pikkuötököitä ruoaksi. Kaikenlaisia herkkuja sitä jotkut harrastaakin 😉.

Puukiipijää voi olla hankala huomata puunrungolla, sillä on hyvä suojaväri!

Äidin luona on aina niin ihana käydä! Hänellä on aina tuoretta pullaa, leipoo maailman parhaimmat korvapuustit ja kanelipullat. Siinä allekirjoittanut sitten popsii niitä hyvillä mielin kun samalla rupatellaan ja parannetaan maailmaa. Ja katsellaan lintujen touhuja! 

Ensimmäiset vesilintu havainnot

Alkutalvi oli allekirjoittaneella tosi kiireinen. Joten lintujen katselut jäivät tekemättä.

Mutta sitten tuli 13.3. ja kaikki muuttui! Toimin tietotekniikan tuntiopettajana eri kansalaisopistoissa ja tuona päivänä arvasin, että kevään opetukset on opetettu. Kaikkialla puhuttiin koronasta. Ja kouluja suljettiin. Kävin seuraavalla viikolla vielä pitämässä yhdet opetustunnit, mutta sitten tuli päätös, että lähiopetukset lopetetaan.

Onneksi sain vielä monta viikkoa opettaa etänä. Vapaata tuli kuitenkin paljon lisää. Ja sehän korjataan sillä, että otetaan kamera kainaloon, eväät kylmälaukkuun ja suunnataan luontoon! Ja heti 14.3. mentiinkin Loviisan Sarvisaloon katsastamaan, joko muuttolintuja on saapunut. Näimme muutamia joutsenia kaukana. 

Kanadanhanhet olivat saapuneet!

Sorsapari uiskenteli aika lähellä. Otin kuvia ja samalla huomasinkin, että kyseessä ei ole heinäsorsa, vaan uivelo pari. Hieno havainto heti ensimmäisellä linturetkellä. Ehdin ottaa kuvan uivelo naaraasta vedessä, sitten jostain ilmestyi vene ja säikäytti linnut ja ne lähtivät lentoon. Onneksi sain jonkinlaisen kuvan uivelo koiraasta lennossa. Mielestäni uivelo koiras on yksi kauneimmista vesilinnuista.

Uivelo naaras

Uivelo koiras vauhdissa.

Päätimme ajella vielä Kabböleen. Kabbölessä ei ollut muita, kuin jossain kauempana pari isokoskeloa. Mutta matkalla näimme parikin mukavaa kaveria.

Kettu oli selvästikin saanut vainun jostain kiinnostavasta, se jatkoi matkaansa koko ajan jotain nuuskien!

Ihan sellainen tunne, että joku tuijottaa...

Olipa mukava päästä luontoon ja näkemään eläimiä! Ja heti ensimmäisellä kerralla näimme näin paljon kaikkea! 

Viikon päästä olimme seuraavan kerran liikenteessä. Tuolloin teimme vain "pikaisen" reissun. Ilmakin oli kamala. Satoi räntää, tuuli hurjasti ja oli todella kylmä!

Näimme nyt ensimmäiset kyhmyjoutsenet. Laulujoutsenia näimme jo edellisellä kerralla, mutta ne olivat silloin niin kaukana, ettei niistä saanut kuvaa.

Kyhmyjoutsen ei kylmästä ja räntäsateesta ollut millänsäkään.

Löytyykö sieltä mitään syötävää??

Paikalle olivat saapuneet myös tukkasotkat. Harmillisen kaukana olivat nekin! Ne ovat niin hauskan näköisiä! Tiesitkö, että tukkasotka on englanniksi Tufted duck, eli töyhtö ankka? Hyvin kuvaavat molemmat nimet tätä lintua!

Tukkasotkien kokoontuminen.

Omalla pihalla

Saimme taas sinitiais vuokralaiset pönttöön tänä keväänä, noin viikkoa aikaisemmin, kuin muina vuosina. Tai ehkä me vaan huomasimme ne tänä vuonna aikaisemmin, tiedä häntä. Kuitenkin, eräänä aamuna hän vaan oli siinä, pöntön edustalla olevassa koivussa. Huomasin hänet, kun avasin sälekaihtimet. Voi sitä allekirjoittaneen ja Pipomiehen innostumista!! Allekirjoittanut haki heti kameran, onhan se nyt saatava ikuistettua tämä(kin) hetki!!

Pönttö näyttää vapaalta! Kun vaan ei tässä olisi niin uteliaita naapureita, koko ajan kuvaavat mitä me tehdään!

Tämä pönttö on nyt virallisesti meille varattu!!

Näin siis alkoi meidän lintuharrastus vuosi 😃. Innolla kohti uusia havaintoja ja retkiä! 

Tässä kaikki tällä kertaa. Hauskaa toukokuun jatkoa!

Huokaus merestä / Sigh from the sea

Kevät eteen nyt vaihtelevien säiden merkeissä. Välillä saimme jo nauttia helteistäkin täällä meilläpäin. Sitten tuli takatalvi ja hieman luntakin saatiin pihalle. Tällä hetkellä on sateista, mutta sehän tekee luonnolle hyvää. Ja pysyy allekirjoittaneen elämää haittaavat siitepölytkin hieman kurissa.

Omalla pihalla

Sinitiaiset aloittivat meillä pöntössä pesimispuuhat ja aika aikaisin verrattuna aiempiin vuosiin. Ensimmäisiä kertoja huomasimme tiaisten touhuilevan pöntöllä maaliskuun loppupuolella. Ahkerasti kantelivat pönttöön pehmusteita. Nyt taitaa olla poikasia, sillä ruokaa vievät molemmat pönttöön.

Tämä on nyt minun kotini!
This is now my home!

Talitiainen tuli toiseen pönttöön hieman myöhemmin. Niitä ei nyt ole paljoa näkynyt, mutta välillä joku lentää pönttöön ja heti taas pois.

Kirjosieppo saapui vastaikään. Kahdessa pöntössä ainakin on kirjosieppoja.

Sisiliskotkin heräsivät auringon myötä ja tulivat nauttimaan lämmöstä. Niitä on  paljon meidän pihalla, sillä asumme metsäisellä kankaalla ja tien toisella puolella, vain parin metrin päässä on suo. Käärmeitä ei vielä ole näkynyt, mutta niitäkin täällä riittää...

Sisiliskolla on hyvä suojaväri.
The Viviparous lizard has a good protective color.

Olemme saaneet pihallemme myös pupun! Siis rusakkovauvan. Tätä kirjoittaessa se on kylläkin jo aika iso, mutta oli pieni kun alkoi oleilla meidän pihalla. Emme alussa edes tienneet rusakon olemassaolosta, mutta ihmettelimme, mikä pieni otus vilahti aina pakoon, kun avasimme ulko-oven. Tajusimme mistä on kyse, kun tulimme kerran illalla kotiin ja pupu luuli olevansa piilossa männyntaimen takana. Onhan tässä ympäristössä paljonkin rusakoita ollut aina.

Pari päivää myöhemmin sain napattua kuvia rusakosta, kun Pipomies avasi aamulla sälekaihtimet.

Aamupalaksi voikukanlehtiä?
Dandelion leaves for breakfast?

Vieraisilla

Kävimme äitini luona visiitillä. Siellä on aina ihana käydä, monestakin syystä. Äiti ja veli ovat tietysti se kaikkein ihanin asia. Siellä näkee aina myös paljon lintuja ja eläimiä.

Matkalla, juuri ennen kuin saavuimme äidin luo näin jo kaukaa pellolla kauniin pronssisen värin. Sanoin Pipomiehelle, että tuolla on jotain, olisiko fasaani. No, ei ollut, vaan oli kettu. Kettu ihmetteli siinä allekirjoittanutta ja allekirjoittanut kuvasi. Sen verran oli repolainen kaukana, että kovin hyvää kuvaa ei saanut.

Kettu ihmettelee kuvaajaa.
The Red fox

Äidin linturuokintapaikalla oli punatulkkuja, vihervarpusia, sini- ja talitiaisia, peippoja sekä mustarastaita. Ja oravia, niitä oli useampia. Ne ovat aika "kesyjä", eivät välitä juurikaan, vaikka menisi niitä kuvaaman. Nousevat vain hieman ylemmälle oksalle ja siellä naureskelevat hassulle pitkänenäiselle, surisevalle otukselle.  Tai siltä allekirjoittaneesta ainakin tuntuu!

Tulin tarkistamaan löytyisikö täältä jotain syötävää...
I came to check if there is anything to eat here...

Kävimme äidin kanssa välillä hieman kävelemässä. Ja kukapa tulikaan seuraksi! Siis ihan tosissaan, taitavat olla äidin ihailijoita nämä pikku kaverit!

Minäpä tulenkin mukaan lenkille!
The Red squirrel.

Linturetkillä

Nyt on näkynyt todella paljon harmaahanhia. Metsä- ja tundrahanhia on ollut pelloilla ja lennossa. Olemme käyneet tutuilla paikoilla katsomassa hanhia ja tietysti nähneet muitakin lintuja.

Hanhet ja vesi ovat vallanneet tien!
Geese and water on the road!

Pukkilan Kanteleella käymme aina näin keväisin, siellä näkee yleensä vesilintuja kevättulvien aikaan. Paikalla on yleensä muitakin lintuharrastajia.

Koiras fasaani komeissa kevät väreissä!
Male Common pheasant is gorgeous!

Kurkia
Cranes

Hanhet syömässä pellolla, ainakin metsä- tundra- valkoposkihanhia.
Geese in the field.

Kuten olen aiemminkin maininnut käymme usein Valkealassa Repoveden seudulla. Tietysti jo senkin vuoksi, että meillä on suvulla siellä kesämökki. Paikassa on paljon muutakin taikaa.

Pari viikkoa sitten menimme paikalle kuuntelemaan tykistön kovapanosammuntoja. Tai siis Pipomiestä kiinnostavat ammunnat, minä siinä samalla pääsen katselemaan luontoa ja lintuja. Ei, toisin kuin luulisi, nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois.

Samalla kun Pahkajärven alueelta kuuluu kovaa ammuntaa, niin, että allekirjoittanut hätkähtää, ja eväsleipä menee väärään kurkkuun, saattaa isokoskelo- tai muu lintupariskunta uida kaikessa rauhassa allekirjoittaneen ohi... Luonto sopeutuu ääneen.

Näin juuri kävi viimeksi. Istuin kivellä ja odottelimme milloin tulee seuraava pamaus. Allekirjoittanut söi kaikessa rauhassa leipää ja joi teetä, kun äkkiä pamahti. Vaikka tiesin odottaa äänetä, hyppäsin kuitenkin kiveltä muutaman sentin ja vetäisin leivät henkeen.

Kuikkapariskunta uiskenteli samaan aikaan ammusalueen puoleisella rannalla, eikä näyttänyt edes kuulevan pamausta.

Toisessa paikassa isokoskelot uivat kaikessa rauhassa, metelistä välittämättä. Silloin en kylläkään syönyt mitään...

Isokoskelo naaras
Common merganser, female

Tyylikäs isokoskelo pariskunta, taaempi on koiras.
Common merganser, black and white bird is male

Näimme kotimatkalla pelloilla laulujoutsenia. Ovat ne kauniita!

Laulujoutsenia
Whooper swans

Yllättävä kohtaaminen

Kevään yllättävin kohtaaminen (tähän mennessä) tapahtui Porvoon saaristossa. Olimme Pipomiehen kanssa katsomassa laivoja Kilpilahden lähistöllä eräällä laiturilla. Allekirjoittanut kuvasi samalla merimetsoja, joita lensi yli koko ajan.

Kuulimme pitkän huokauksen ja ihmettelimme mistä nyt on kyse. Silloin merestä nousi esiin pää!! Hylje! Olemme nähneet hylkeitä todella harvoin ja silloinkin todella kaukana. Tämä oli aika lähellä. Hylje katseli allekirjoittanutta ja tuhahteli. Sitten se taas sukelsi. Sain napattua pari kuvaa ja olin innoissani. Katselin kamerasta millaisia kuvista oli tullut, kun taas kuului pitkä huokaus! Siinä hän taas oli! Kaiken kaikkiaan hylje nousi pintaan useamman kerran. Sain kuvia tosin vain päästä, mutta sekin oli hienoa. Viimein hylje taas sukelsi ja kun se seuraavan kerran nousi pintaan oli se jo kaukana.

Hylkeen ja minun katseeni kohtasivat! Olisiko harmaahylje eli halli?
We heard a long sigh from the sea and wondered what could make that sound. Then we saw it, it was a Grey seal!

Niin söpö!
So cute!

Nymphalis antiopa

Tässä kaikki tällä kertaa!

Kevät ei ole mitään ilman perhosia, joten loppuun vielä kuva suruvaipasta.

Ihanaa toukokuun loppua!

Kuusamon kutsu osa 2

Kolmas aamu Kuusamossa oli poutainen, joten päätimme lähteä katsomaan petoja! Eli teimme joka kesäisen visiitin Kuusamon suurpetokeskukseen. Siellä kun pääsee katsomaan niin läheltä karhuja ja ilveksiä. Onhan paikalla myös kettuja ja koirasusia.

Paikan sisäänpääsy on 10 € aikuisilta, lapsilta 5 €. Sisäänpääsymaksut käytetään tarhan toimintaan. Odottelimme kahvilan luona opasta, jonka seurassa tarhalla kuljetaan. Opas kerää aina ryhmän, jolle esittelee paikan eläimet ja kertoo eläinten tavoista yleensäkin.

Ensimmäisessä häkissä olikin yllätys, tarhalle on saatu nyt myös oikea susi. Suden erottaa koirasta kuulemma hännän asennosta. Eräs vierailija ehdotti ensin, että eron näkee hampaista, opas toivoi ettei kukaan kuitenkaan joudu tarkastelemaan suden hampaita metsässä...

Leppoisan näköisenä lepäili susi häkissään.

Susihäkin jälkeen vuorossa olivat karhut. Nuo vanhat tutut...

Karhut olivat hieman levottomia, koska naarailla oli kiima-aika. Pientä kinastelua ja toraa oli koko ajan. Oppaan herkkupalat veivät kuitenkin voiton tuoksuista...

"Sanovat minua pelottavaksi metsän kuninkaaksi"

Hunajaa...!!

Mikko kettu nautti auringon paisteesta löhöilemällä. Sitä eivät turistit eivätkä oppaan makupaloilla maanittelut kiinnostaneet pätkääkään.

Krrrrhhhhh...

Valitettavasti ilvekset pysyttelivät sen verran piilossa, ettei niitä saanut kuvaan. Koirasusia sen sijaan kiinnostivat vieraat ja herkkupalat.

Koirasuden katse

Kierros tarhalla kesti noin tunnin verran. Sen jälkeen olikin aikamoinen nälkä. Kävimme Pipomiehen kanssa ostamassa kaupasta eväitä, ajoimme kauniiseen paikkaan ja mussutimme eväät hyvällä mielellä masuun.

Masu täynnä oli hyvä suunnistaa vieraisille. Ilta kului rattoisasti rupatellessa. Emme huomanneet ajan kulua ja lähtö takaisin hotellille meni aika myöhäiseksi. Matkalla hotellille sain vielä kuvattua muutaman kuvan.

Auringonlaskussa kauniit värit heijastuivat tyynen järven pintaan. Rannalla hautoo laulujoutsen, sen edessä uiskentelee pilkkasiipi kaikessa rauhassa. Takana poroaita.

Korpit kelolla.

Ja niin tuli päivä iltaan ja nukkumatti kutsui.

Aamulla lähdimme taas liikenteeseen heti aamupalan jälkeen. Suuntana oli jälleen erämaa. Nyt ajoimme metsätietä, joka seuraa Oulangan kansallispuiston rajoja.

Matka kulki välillä ylhäällä rinteillä ja välillä oltiin alhaalla. Ihania maisemia riitti ja allekirjoittaneella oli välillä ongelmia päättää mitä kuvata. Ja välillä maisemia ihaili niin, että kuvaaminen unohtui kokonaan.

Upeat olivat jälleen maisemat.

Täällä näimme jälleen tilhiä. On ne niin hauskoja lintuja!

Valppaana, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu!

No moi!

Täältä näkee kauas!

Välillä tie laskeutui alas rinteiltä. Yleensä alhaalla oli jokin järvi tai lampi. Näissä näkyi telkkiä ja tukkasotkia.

Ja näkyihän porojakin. Ja jälleen ihania ja niin suloisia vasoja!

Minulla kasvaa jo sarvetkin, huomaatkos!

Tavi vietti aikaa kalliolla.

Lopulta oli palattava hotellille. Olihan seuraavana päivänä aika palata kotiin...





Kotiin paluu alkoi vasta iltapäivällä, sillä vietimme päivällä vielä aikaa tätini kanssa. Mutta eihän meillä ollut kiirettä. Lomaa oli vielä paljon jäljellä!

Paluumatkan sää... no, laitetaan kuva ettei totuus unohdu!

Välillä näimme upeita sateenkaaria. Missähän on tämän sateenkaaren pää???

Ja näin sujui lomamme Kuusamossa ja sen lähiseuduilla.

Loppuun laitan Suurpetokeskuksessa kuvatun videon. Siinä ei tärkeintä ole kuva vaan ääni...

Tarhan susi alkoi kaempana ulvoa, kun olimme koirasusien häkin luona. Koirasudet vastaavat sille kaikki kuorossa. Myönnän, että jos tämän kuulisin metsässä ollessani, voisi alkaa vähän pelottaa.

Hyvää heinäkuun jatkoa kaikille! Katsotaan mitä seuraava blogi tuo muassaan.