Puuhastelijoita kotipihalla

Huhtikuu on jo yli puolenvälin. Kevät etenee, yöpakkasista huolimatta. Pääsiäisenä satoi meilläkin vähän lunta, ei kuitenkaan niin paljon, että se olisi ehtinyt maahan luoda lumipeitettä. Takkaa saa edelleen lämmitellä joka päivä vähintään kerran. Allekirjoittanut kyllä jo ottaisi mielellään vastaan hieman lämpöisempää, mutta tyydyn silti tähänkin 😊.

Olemme Pipomiehen kanssa "retkeilleet" jonkin verran lähiseuduilla lintuja tarkkailemassa... autolla. Olen keksinyt hyvän paikan, jonne pääsee autolla ja sitten voi piiloutua läheisen sillan alle. Siinäpä onkin hyvä istuskella kivellä ja tarkkailla lintujen elämää. Vaatetta pitää kyllä näillä keleillä olla runsaasti päällä. Pipomieskin pääsee paikalle, mutta istuu autossa, josta myös näkee kauas merelle. Termariin kahvia ja radiosta hyvää musiikkia, niin Pipomies viihtyy.

Sinisorsia on nyt todella paljon kaikkialla.
Ducks are now everywhere (Mallards)

Siinä kivellä lintuja tarkkaillessa ei kylmää oikeastaan huomaa, niin hauskaa on katsella lintujen touhuja. Ja linnut eivät allekirjoittaneesta välitä.

Sain viime kerralla seurailla harmaahaikaran touhuiluja. Se seisoi kaislikossa jäiden seassa.

Harmaahaikara yritti napata kalan, tällä kertaa ei onnistunut...
Grey heron tried to catch a fish, no luck this time...

Niin kylmää...
So cold...

Meteli merellä on korvia "hivelevä". Ja välillä tuntuukin illalla, että lintujen äänet kaikuvat korvissa vielä nukkumaan mennessä. Kerran alkoi kuulua tavallista enemmän meteliä. Ja huomasin vastarannalla useiden lintujen nousevan lentoon. Tämä yleensä on merkki petolinnun saapumisesta paikalle.

Niin tälläkin kertaa. Paikalle saapui peräti kolme merikotkaa. Vastarannalle on kovin pitkä matka, joten kuvat ovat kaikkea muuta kuin hyviä.

Sen verran kuitenkin näin, että merikotkat laskeutuivat jäälle varisten joukkoon. Ja huomaatko rakas lukijani, kuka poistuukaan juuri kuvasta oikealle?

Kuka on kuvassa oikealla??
Three White-tailed eagles... and what is that little animal on the right??
Well, that's our friend the Otter!

Saukko ystävämmehän se siellä. Oli ilmeisesti saanut kalaa ja jättänyt kavereillekin osan.

Sitten alkoikin jo tulla niin kylmä, että oli aika vaihtaa paikkaa. Ei kun autoon ja menoksi!

Ajellessamme kohti Loviisan saaristoa, ilmestyi iso lintu automme yläpuolelle. Merikotka liiteli kovassa tuulessa. Koska menimme samaan suuntaan, saatoin ajaa hieman merikotkan edelle ja kun tuli ensimmäinen sopiva paikka, auto tien sivuun, kamera syliin ja ulos.

On hän komea!!
He / She is so handsome!! White-tailed eagle.

"Iso saalis havaittu!! Oudon näköinen... iso harmaa nokka, joka surisee ja seuraa jokaista liikettäni!! Ääh, enpä taida vaivautua, ei tuota jaksaisi nostaa ilmaan ja viedä mukanaan..." 😄😄

Merikotka liiteli korkeammalle ja lopulta hävisi metsän taakse. Mekin jatkoimme matkaa.

Ennen kotiin menoa näimme vielä kauniin kyhmyjoutsenen ja merihanhia.

"Mitäs siellä rannalla värjöttelet, tule tänne uimaan..."
The beautiful Mute swan.

Merihanhia lepäilemässä kivillä.

Tuuli oli yltynyt myrskyksi ja muutenkin oli jo todella kylmä! Allekirjoittaneen sormet alkoivat olla tunnottomat jääkalikat, oli aika lähteä kotiin. Kotona äkkiä tuli takkaan ja kuumaa teetä mukiin. Johan alkoi mukavasti lämmittää.

Pikkulintuja

Rakas äitini oli meillä kylässä muutaman päivän, oi miten ihanaa!! Saimme rupatella kaikenmaailman asioista. Herkutteluakin kuului ohjelmaan.

Veimme äitini kotiin ja samalla sain taas kuvattua hänen ruokavieraitaan. Joko nyt saisin kuvaan puukiipijän?

Punatulkku kävi ahkerasti hakemassa siemeniä.
The Bullfinch 

Viherpeippo katseli kun muut söivät.
The European greenfinch

Äidin pihan rohkein kaveri on kuitenkin pieni kuusitiainen. Se ei pelkää ketään! Ei edes allekirjoittanutta. Olin ruokapaikan vieressä, kun kuusitiainen tuli muina miehinä (tai -naisina, en erota näiden sukupuolta...) syömään.

Rohkea pieni kuusitiainen.
Brave little Coal tit.

Syy siihen, miksi olin ruokailuautomaatilla lymyili kauempana metsikössä. Siellä oli näet pyrstötiainen! Olen nähnyt luonnossa vain kerran aiemmin, silloin en onnistunut kuvaamaan. Nyt siis menin pihalle ja ajattelin, että saisin ehkä kuvan. Mutta kuinkas kävikään! Nämä eivät olleet arkoja vaan tulivat suorastaan poseeraamaan ruokapaikalle!

Saanko siis esitellä: Pyrstötiainen!

Ota kuva nyt, tämä minun oikea puoleni on paljon kuvauksellisempi...
The Long-tailed tit is posing for me...

Ja nyt saat kuvan meistä molemmista!
Do You think we are beautiful!?

Puukiipijää sen sijaan en vieläkään onnistunut näkemään, eli tämä tarina jatkuu...

Haikeana sanoin heippa, sekä äidilleni, että pikkulinnuille! Nähdään taas!!

Kotipihalla tapahtuu!

Meidän omalla pihallammekin alkaa taas olla elämää! Käpytikka hakkailee puita kaikenaikaa, ruoan toivossa.

Kotipihan männyt saavat tuntea käpytikan terävän nokan...
The Great spotted woodpecker in our yard...

Sinitiaiset ovat alkaneet puuhastella pöntössä. Toivottavasti ei vain liian aikaisin!! Ja toivottavasti käpytikka ja orava malttavat jättää pikkuiset rauhaan...

"Tämä on meidän kotimme!"
"This is our home!" The Blue tit

Talven aikana pihallamme ei ole näkynyt oravia. Nyt ainakin yksi on tullut. Ovathan ne söpöjä, mutta saisivat pysyä kauempana metsässä. Autotallimme seinän reiät ovat todiste niiden kovista hampaista...

Ha haa!! Täällä minä taas olen, autotallinne varokoon!!
The Squiller is cute, but I wish they stay in woods,,,

No mennään mennään, but I'll be back!!

Blackbird!

Tässä kaikki tällä kertaan. Ensi kerralla... no katsotaan, mitä kameraan osuu!

Loppuun vielä kuva mustarastaasta keinumassa äitini pihalla 😃

Hyvää huhtikuun jatkoa.

Iloinen jälleennäkeminen!

Maaliskuusta on ehtinyt kulua jo yli puolet! Kevät alkaa näkyä jo luonnossa. Allekirjoittaneella ja Pipomiehellä kevään havainnointi ja kuvaaminen on jäänyt vähemmälle kuin aiempina vuosina, syy selviää blogissa myöhemmin...

Pipomiehen kanssa pohdiskelimme mitä kuuluu viime kevään saukko kavereillemme. Olemme käyneet tutuilla paikoilla katselemassa, mutta saukkoja ei ole näkynyt. Lopulta näimme jäljet, joten tiesimme, että saukot ovat kyllä maisemissa.

Saukko ja merikotka

Eräänä päivänä Pipomies sanoi, että nyt mennään kyllä taas katsomaan näkyykö saukkoja. Sanoin, että tuskin... Tietysti olin kuitenkin heti valmis lähtemään, tottakai!!

Saavuimme tutulle paikalle, mutta eipä ollut saukkoja. Juuri kun olimme poistumassa, Pipomies alkoi tuulettaa, saukko olikin siellä!! Ja aivan meidän vieressämme. Ateriointi oli juuri menossa, eikä saukko näyttänyt edes huomaavan meitä.

Madeateria näytti saukolla olevan kyseessä. En tosin tunne kaloja kovinkaan hyvin...
The Eurasian otter is having lunch...

"Syökää kalaa, se on hyvää... "

Paikalla oli tuttuun tapaan myös merikotka. Se sai saukon saaliista oman osansa ja siirtyi syömään hieman kauemmas. Valitettavasti puiden oksat olivat niin pahasti edessä, että kuvaaminen oli tosi hankalaa. Toisaalta näin sain kuvata rauhassa ja merikotka ei säikähtänyt meitä. Eläimiä kuvatessa pitää aina muistaa, ettei niiden elämää häiritse.

Merikotka oli tyytyväinen, kun sai saukolta osan kalasta.
The eurasian otter shared part of the fish with the White-tailed eagle 

"Loput tästä herkusta syön kyllä itse, turha yrittää tulla osingoille!"

"Näin made nyljetään!" ihan totta, noin allekirjoittanutkin sen tekee, paitsi että käytän käsiä, en hampaita 😃

Äkkiä alkoi kuulua outoa ääntä. Ääni kaikui ympärillämme, en oikein tiedä miten sitä kuvailisi. Ymmärsimme kuitenkin, että äänen täytyy liittyä saukkoon. Tähyilimme ympärillemme ja todentotta, kaukana jään reunalla näkyi kaksi mustaa pistettä. Kameran avulla sain juuri ja juuri selville, että kysessä on kaksi saukkoa.

You can listen The Eurasian otter's voice here. Recorded by Lauri Hallikainen

Nämä kaksi saukkoa kutsuivat ilmeisesti lähellämme olevaa saukkoa, sillä kuulemamme ääni, on saukon kutsuma ääni. Voit halutessasi kuunnella ääntä tästä. Kyseessä on Lauri Hallikainen nauhoitus. Valitettavasti itse tajusin vasta jälkeenpäin, että olisi pitänyt käyttää kameran videota. Tosin epäilen, että sen mikrofoni ei olisi pystynyt nappaamaan niin kaukaa tulevaa ääntä.





Kutsu sai kaveriimme liikettä. Se sieppasi kalan mukaansa ja lähti tepsuttelemaan kohti kahta saukkoa. Lopulta kaverimme hävisi mereen kala mukanaan. 

Ja minähän en tätä teille jätä, pyytäkää itse omat kalanne...

Minen ala mitään... pitikö sen nyt kaikki viedä... harmittaa...

Merikotkakin poistui paikalta ja kaksi saukko poistui jäätä pitkin takavasemmalle. Mihin meni kaverimme, se jäi meille lopulta epäselväksi, mutta varmaankin se ui kavereidensa luokse jonnekin.

Mekin lähdimme hyvillä mielillä kotiin. Ainoastaan allekirjoittanutta hieman harmitti pilvinen ja pimeä sää. Kuvat ovat niin tummia. Mutta sama se, ainakin näimme, että saukot ovat edelleen maisemissa ja hyvässä kunnossa. Kuten merikotkakin.

Kotimatkalla aurinko ehti laskea ja ilta pimetä. Näimme vielä matkan aikana pellolla suuren lauman valkohäntäpeuroja (-kauriita...) ruokailemassa. Valitettavasti oli jo niin pimeä, että kuvista tuli ihan tärähtäneitä 😄.

Siro ja kaunis valkohäntäpeura, tämä yksi pysyi sen verran paikallaan, että sain jonkinlaisen kuvan.
There were many The White-tailed deers on the field.

Pikku ruokailijoita

Allekirjoittanut kävi äidin luona Nurmijärvellä. Perille saavuttuani vietimme tietysti hetken tarkkailemalla ja kuvaamalla lintujen ruokintapaikkaa. Kyllä siinä olikin taas paljon pikku vieraita. Hyvin maistuivat siemenet ja talipallot.

Kuusitiainen on tullut paljon rohkeammaksi, nyt tullaan jo maahan syömään.
The Coal tit came to eat sunflower seeds.

Herra punatulkku odotteli kuusessa omaa vuoroaan.
The Eurasian bullfinch sitting on the tree branch.

Kaunis keltasirkku oli ujo ja pysytteli poissa muiden lintujen luota.
Beautiful Yellowhammer was very shy.

Talitintti
The Great tit

Hupaisinta oli seurata herra ja rouva punatulkun ruokailua. Tulivat yhdessä syömään. Ensin haettiin siemeniä ruoka-automaatilta. Sitten alettiin popsia maasta. Mutta rouva punatulkkapa olikin aika kireällä tuulella! Herra sai syödä vain pari siementä, sitten alkoi kuritus. Eihän siinä lopulta herran auttanut muu, kuin poistua takaisin kuusen oksille odottelemaan rouvan rauhoittumista...

"Häivy siitä, tämä apaja on meikäläisen!"

Äitini kertoi, että hänellä on alkanut käydä uusi ruokavieras. Kuvaili lintua ja arvelin, että kyseessä on puukiipijä. Jonkin aikaa odottelimme, mutta puukiipijää ei paikalle saapunut. Niinpä päätimme lähteä hieman shoppailemaan. Ehkäpä puukiipijä olisi paikalla iltapäivällä.

Kaupungilla ollessa sain kuitenkin puhelun Pipomieheltä. Hän oli kaatunut ja mitä ilmeisemmin katkaissut solisluunsa!! Allekirjoittaneelle tuli kiire!! Vein äidin kotiin ja lähdin vauhdilla kotiin. Onneksi anoppi oli jo ehtinyt hätiin ja lähtenyt viemään Pipomiestä lääkäriin. Ja poikkihan se solisluu on... Nyt Pipomies ei saa moneen viikkoon käyttää vasenta kättä. Ja nostella ei saa mitään. Autossa istuminen ja kävely tuottaa tuskaa, joten meidän kevään tarkkailumme on nyt ollut "jäissä".

Pari päivää sitten oli taas lääkärissä käynti ja nyt näyttää siltä, että ehkä voimme mennä lähipäivinä katsomaan autolla näkyykö lintuja. Mutta Pipomiehen täytyy vain istua autossa. Ei huvita allekirjoittanuttakaan oikein mihinkään mennä ilman retkikaveria...

Mutta älä pelkää rakas lukijani, kirjoittelen kyllä blogiani ja kerron kuulumisia.

Tässä kuitenkin kaikki tällä kertaa. Nauttikaa keväästä!

Ensi kerralle uskallan luvata ainakin joutsenten kuvia!

Suomi 100 juhlavuosi alkoi! / Finland 100 centenary year has begun!

Joulu on takana ja vuosi vaihtunut uuteen! Tänä vuonna juhlitaan 100 vuotiasta Suomea monin tavoin.

Tässä blogissa vielä kuitenkin turinaa ja kuvaa allekirjoittaneen ja Pipomiehen joulusta ja vuodenvaihteesta.

Joulu

Jouluna hautausmaalla loistavat sadat kynttilät

Meillä on ollut jo vuosia tapana aloittaa joulun vietto aattona kirkossa käymällä. Niin teimme tänäkin vuonna. Me käymme Pernajan Pyhän Mikaelin kirkossa. Kirkko on keskiajan harmaakivikirkko.

Allekirjoittanut lauloi antaumuksella joululauluja, omaksi riemuksi ja muiden huviksi... No, äänellään se variskin laulaa!

Saimme viettää joulun läheisten kanssa. Vieraiksi saimme rakkaat äitini, veljeni ja anoppini.

Sisältä kirkko on tunnelmallinen ja kaunis, kannattaa käydä katsomassa. 

Alkupalapöytä on katettu, syömään!

Jouluhartauden jälkeen olikin aika syödä. Meillä on tapana aterioida oikein pitkän kaavan mukaan. Laatikot saavat rauhassa hautua uunissa, ensin syödään alkupalaa!

Ja taas kävi niin, että alkupalapöydänherkut maistuivat niin hyvin, että laatikot ja kinkku saivat odottaa hieman...

Jälkiruoaksi joulutorttuja ja kakkuja.





Allekirjoittanut pääsi ruoanlaittamisen suhteen tänä vuonna helpolla. Anoppi teki herkulliset laatikot ja kotijuuston, äitini ihanat joulutortut ja kakut. Minä keskityin passaamisen, pöydän koreana pitämiseen ja tiskaamiseen.

Tapaninpäivänä olimme Pipomiehen kanssa kahden, silloin allekirjoittanut nökötti sohvalla suklaakonvehtirasian kera!

Oli oikein mukava joulu!

Vuosi vaihtuu!

Vuoden vaihtuessa kävimme katsomassa Loviisan ilotulitusta. Päätimme mennä katsomaan merenlahden toiselle puolelle. Saman idean olivat saaneet monet muutkin. Paikalla oli paljon myös valokuvaajia.

Heti kun ilotulitus alkoi, tajusin, että olin valinnut kuvaukseen väärän putken. Pitkä putki zoomasi ihan liikaa, enkä saanut ilotulituksesta kokonaiskuvaa. Allekirjoittanutta "hieman" harmitti, mutta eihän siinä vauhdissa pystynyt putkea vaihtamaan. Niinpä piti vain tuumata, että tästä otan ensi vuonna opikseni...

Mutta ilotulitus oli joka tapauksessa hieno! Tässä muutama kuva!

Vuoden 2017 ensimmäiset lintukuvat!

Heti vuoden alkupäivinä kävin äitini luona Nurmijärvellä. Hän oli näyttänyt minulle pihansa ruokintapaikalla ottamiaan kuvia. Ihmetteli, mikä onkaan uusin paikalle ilmaantunut ruokavieras. Olen kerran nähnyt luonnossa tämän pikkulinnun, mutta kuvaa siitä minulla ei ollut! Pakkohan se oli lähteä kuvaamaan!

Heti kun saavuin Nurmijärvelle, asetuimme kytikselle! Eli siis asemiin olohuoneen ikkunan ääreen, josta on hyvä näkymä ruokintapaikalle. Huom! ikkunassa on värillinen valo, jotta linnut eivät törmää lasiin!

Talitinttejä ja sinitiaisia oli paljon makoisan ruoan kimpussa.

Välillä pikkulinnut saivat väistää, kun käpytikka tuli ruokailemaan.

Ruokinta-automaatilla sinitiainen valitsi tarkkaan minkä siemenen otti.

Talitintti ruokapöydässä...

Punatulkku odotti vuoroaan omenapuun oksalla.

Mustarastas söi maasta. Linnusta huomaa, että pakkasta oli 18 astetta.

Mutta! Missä nyt sitten viipyi tämä uusin ruokavieras? Olin hieman pettynyt, eikö hän ilmaannukaan paikalle. Pian hän kuitenkin saapui...

Kuka se siellä kurkistelee, varovaisesti alussa...

Pieni töyhtötiainen rohkaistui kuitenkin pian ja söi hyvällä halulla.

Lintujen nauttiessa siemenateriaa, lähdimme me äidin kanssa käymään ruokakaupassa. Pitäähän sitä omaankin masuun saada täytettä. Samalla kävimme herkuttelemassa paikallisessa konditoriossa.

Kaupassa käynnin jälkeen riensin heti taas ikkunaan katsomaan, mitä lintuja on paikalla. Ja mitä näinkään!

Koko automaatti oli tyhjentynyt. Ja automaatin reunalla seisoi pieni, mutta erittäin vihaisen näköinen kuusitiainen! Katsoa tapitti suoraan allekirjoittanutta ja teki selväksi, että hän ei moista hyväksy!

HETI ruokaa tänne! Tai minä tulen ja nokkaisen!!

No, onneksi äiti oli varannut paljon siemeniä, joten linnut saivat pian lisää syötävää. Allekirjoittanut sen sijaan suuntasi kohti kotia. Ja tyytyväisenä, alkoihan vuosi lintujen havainnonkin kannalta hyvin!



Ja vielä hieman tietoa tulevasta! Pian on taas aika äänestää turinoiden vuoden kuvaa. Äänestys vuoden 2016 kuvasta on siis tulossa!

Tässä kaikki tällä kertaa. Oikein ihanaa vuotta 2017 kaikille teille rakkaat lukijani!