Haukan katse / The look of a hawk

Maaliskuun loppupuolella muuttolintuja alkoikin jo näkyä paljon. Loviisan Söderby on yksi lempi- ja vakituisista lintuhavaintopaikoistamme. Se sijaitsee noin 25 km päässä Loviisasta, Saaristotien päässä. Matkan varrella voi poiketa hieman ja käydä samalla ydinvoimalan portilla, jos se kiinnostaa.

Söderby

Söderby on hyvä paikka käydä katsomassa lintuja, koska tahansa, kenen tahansa. Ainoa vaatimus on oma auto. Paikassa ei tarvita välttämättä edes kiikareita, usein vesilintuja uiskentelee niin lähellä, että ne näkee paljaalla silmälläkin. Jos malttaa odottaa hetken, näkee huhtikuun jälkeen melko varmasti harmaahaikarankin lentävän ohitse, merimetsoja näkee koko ajan ja useampikin joutsen perhe saattaa uiskennella lähistöllä. Naurulokit ja tiirat kalastavat ihan nenän edessä, silkkiuikut sukeltelevat hieman ujoina kauempana ja tukkasotkat ja lapasorsat epäileväisinä tarkkailevat rannalla olijaa aika kaukaa.

Ja matkan varrella näkee petolintuja melko varmasti, ainakin, jos pitää silmät auki. Mutta! Tie on mutkikas ja hirviä ja kauriita saattaa olla äkkiä tiellä, joten pitäkää keskittyminen ajamisessa!! Meillä onkin selkeä työnjako, Pipomies keskittyy ajamiseen ja minä tarkkailen ympäristöä. Kimeä kiljaisu pelkurin penkillä on merkkinä siitä, että nyt näkyy jotain kuvattavaa. Tällöin Pipomies tietää nopeasti hakea sopivan paikan ajaa auto tien sivuun, jotta allekirjoittanut pääsee ulos autosta kuvaamaan.

Me kävimme tänä vuonna ensimmäisen kerran Söderbyssä maaliskuun puolenvälin jälkeen. Tuolloin paikalla oli useampikin kyhmyjoutsen, nyt tosin hieman kaukana. Lisäksi oli merihanhia ja kanadanhanhia. Merimetsoja ja harmaahaikaroita ei tuolloin vielä näkynyt.

Joutsenet olivat saapuneet jo tännekin!
The Muteswan

Löydätkö kuvasta kyhmyjoutsenen lisäksi myös merihanhen??

Kotimatkalla näin puussa petolinnun. Eli tässä vaiheessa kimeä kiljaisu, HAUKKA! ja Pipomies ajoi tien sivuun ja allekirjoittanut kömpi autosta ulos... Ai niin turvavyöt on paras irroittaa... ja sai napattua pari kuvaa, ennenkuin haukka oli jo liidellyt kameran ulottumattomiin.

Mikä haukka? Jos et tiedä niin arvaa.
Guess what hawk? 

Kantele

Maaliskuun 28. päivä oli historiallinen. Koronatilanteen takia Uudenmaan raja suljettiin. Lintutarkkailuun tilanne vaikutti sen verran, että emme päässeet Virojoelle tekemään ensimmäistä retkeä, kuten usein maaliskuun lopulla olemme tehneet.

Mutta onhan Uudellamaalla todella paljon hienoja kohteita. Nyt piti vaan miettiä, missä ei olisi ihan hirveästi ihmisiä. Ajoimme kerran jonkun luontokohteen ohi ja parkkipaikka oli niin täynnä, että auton olisi joutunut jättämään kilometrien päähän.

Me suunnistimme Kanteleelle, Pukkilaan. Ensimmäisen kerran kävimme siellä muutama vuosi sitten, kun satuimme kuulemaan radiosta luonto-ohjelman, jossa Pirkka-Pekka Petelius vieraineen seurasi keväistä lintumuuttoa Kanteleella.

Pelloilla ei nyt ollut paljon vettä, yleensä Kanteleella on suuret peltoalat tulvaveden alla, ja lintuja tuhansia. Nyt pellolla oli vain muutama joutsen ja metsähanhia. Kaukana näkyi lennossa isoja metsähanhiparvia. 

Metsähanhia, tundrahanhia ja laulujoutsenia pellolla.
Taiga bean geese, Greater white-fronted geese, Whooper swans

Vähän ajan kuluttua alkoi paikalle saapua lisää tundrahanhia. Ne eivät kuitenkaan lopulta laskeutuneet pellolle, vaan jatkoivat matkaansa.

Allekirjoittanut on oppinut tunnistamaan tundrahanhen sen tuntomerkeistä hyvin. Aikuisella tundrahanhella nokka on valkoinen, nokan juuri ja nokka ovat lähes yksivärisen vaalean ruusunpunaiset. Nuoren tundrahanhen sekä nokka, että nokan tyvi on harmaa. Aikuisella linnulla on vatsassa tummat poikkijuovat. Nuorelle tundrahanhelle ilmaantuvat aikuispuvun tuntomerkit seuraavan kesän sulkasadossa.

Näissä lentokuvissa näkyvät hyvin tundrahanhen tunnusmerkit.
Greater white-fronted geese

Siinä tundrahanhia kuvatessa huomasin myös nokkosperhosen. Se laskeutui sopivasti kuvattavaksi. Kevään ensimmäinen perhoskuva!

Nokkosperhonen
The Small tortoiseshell

Kotimatkalla näimme vielä isokoskeloita ja kyhmyjoutsenia. Toki niitäkin piti kuvata 😉

Isokoskelo koiraita lennossa.
Common mergansers

Kyhymyjoutsen pari uiskenteli rannan tuntumassa. Kuvaaja havaittiin heti...
Muteswans noticed me right away...

Pellinki

Huhtikuun aloitimme Pipomiehen kanssa käymällä Pellingissä, Porvoon saaristossa. Saareen pääsee lossilla. Lossi kulkee Tirmosta tosi tiheällä aikataululla.

Piipahdamme Pellingissä muutaman kerran kesässä. Saarella on kaunista ja joskus siellä näkee kauriita ja paljon erilaisia lintuja.

Matkalla näimme ensimmäiset merimetsot. Niitä oli eräällä luodolla paljon. Samalla, kun kuvasin merimetsoja kuvasin myös vieressäni tepastelevaa mustarastasta.

Merimetsot ovat saapuneet!
Great cormorants

"Jaahas, jaahas, sitä kuvataan muita! Kuvaapas minua välillä..."
Common blackbird

Matkan varrella näimme myös tämän kevään ensimmäiset harmaahaikarat. Niiden näkemisessä on aina jotain erityistä! Siellä hän seisoa könötti kaislikon reunalla! Aika kaukana, mutta kuitenkin! Kohta paikalle saapui toinenkin harmaahaikara ja kolmas!

Ei onnistu piilottelu!
The Grey heron

Ja kaveri saapuu paikalle.

Pellingissä näimme aika vähän lintuja. Ja kaikki olivat kovin kaukana. Ensimmäiseksi menimme eräälle Sandholmsuddeniin, vierasvenesatamaan, siellä kuulimme meriharakan, mutta emme nähneet. 

Styrjon kääntöpaikalla on kauniit näkymät merelle. Silkkiuikku ui jossain kaukana, mutta tunnistimme sen kuitenkin. 

Matkalla takaisin lossille näimme eräällä pellolla merihanhia. Niitä jäimme joksikin aikaa katselemaan.

"Okei, joku outo tyyppi tuojottaa meitä tuossa takana, katso sinä kuitenkin nyt muka oikealle, niin minä tarkkailen tilannetta vasemmalla... älä nyt katso sinne taakse!!"
Greylag geese

Kotimatkalla olinkin aika väsynyt. Katselin silti silmä tarkkana maisemia. Jos vaikka näkisimme petolintuja. Olihan kello jo paljon, sopiva aika niiden näkemiseen. Ja kyllä! Langalla istui haukka. Ajoimme kuitenkin ohi, ennenkuin ehdin sanoa Pipomiehelle mitään.

Pipomies siis ajoi jonkin matkaa, kunnes tuli hyvä paikka kääntyä takaisin. Olin varma, että haukka on jo lentänyt tiehensä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan haukka istui edelleen langalla. Sain ottaa paljon kuvia, välillä lintu vaihtoi hieman paikkaa, mutta poseerasi kauan. Sen katse tuntui välillä kohdistuvan suoraan meihin! Hienoa! Oli jo aika pimeää, joten kuvat eivät ole kovin tarkkoja.

Hiirihaukka on tarkkana! Näkyykö ruokaa!
The Common buzzard

Nyt ei enää jaksa poseerata, morjens!
Haukka tämän kirjoituksen 3. kuvassa on myös hiirihaukka, arvasitko oikein?
The hawk ín the image number 3 in this blog post is also Common buzzard.

Olipa hieno nähdä haukka näin läheltä. Kotimatka sujui iloisissa merkeissä. Kyllä on luonto on ihana 💗!

Tässä kaikki tällä kertaa. 

Hetki ennen ensilunta

Marraskuu on jo puolessa välissä ja joulua kohti mennään. Apua, mihin aika häviää! Onneksi marraskuun alku ei olekaan ollut niin kamalan pimeä ja synkkä. Siihen vaikuttaa se, että lumi tuli niin aikaisin tänä vuonna. Tosin nythän se kuulemma sulaa...

Tämän blogin kuvat on otettu juuri ennen lumen tuloa. Silloin kun vielä oli paljon hanhia ja joutsenia pelloilla.

Loviisan seudulla

Piekana

Eräänä päivänä olimme ajelemassa Loviisan saaristossa, kun näimme piekanan kaartelevan peltojen yllä.

Taas allekirjoittanut osoitti tiettyjä akrobaattisia taitoja, jotenkin sitä vaan aina ehtii autosta ulos vaikka se ei ole vielä edes pysähtynyt.

Tässä linnussa meillä riitti Pipomiehen kanssa ihmettelemistä! Pyydysti pellolla ja lähes heti kun oli noussut ylös ja lentänyt puiden taakse ilmestyi jo esiin toiselta puolen metsikköä! Mikä nopeus!

No, jonkin ajan päästä linnun nopeuden salaisuus paljastui! Niitähän olikin kaksi!

Näitä piekanoja ihaillessa saimme myös joutsen perheen seuraksemme.

"Laskutelineet alas! Nopeasti!"

"Juuri ja juuri laskeuduttiin kiitoradalle!" 

"Mekin ollaan täällä!" Kanadanhanhia ei sovi unohtaa, ne eivät kuitenkaan laskeutuneet pellolle vaan jatkoivat matkaansa.

Jätimme joutsenet ja piekanat omiin puuhiinsa ja lähdimme eteenpäin.

Kovin kauas emme kuitenkaan ehtineet, kun näimme takaa-ajon. Korppi ajoi takaa merikotkaa. Tätä paria ei kauaa ehtinyt ihailla, vauhdilla ne lensivät jonnekin näkymättömiin.

Sitten alkoikin ilta lähestyä. Aika lähteä kotiin. Mutta eihän sitä suoraan voi kotiin mennä, piti vielä käydä katsomassa eräällä pellolla olevia joutsenia.

"Eikö täällä saa edes syödä enää rauhassa!"

Taas kerran hieno havainto päivä. Valon vähyys hieman harmitti, mutta saimmehan katsella upeita lintuja.

Virolahti

Aina on aikaa käydä Virolahdella, ainakin pitäisi olla. Virolahdesta on tullut meille sellainen speciaali paikka. Aina kun menemme sinne, näemme jotain meille ainutlaatuista. Niinpä kun meille nyt sattui yhteistä vapaata, napattiin eväät mukaan ja suuntasimme Virolahdelle.

Merellä oli kova tuuli.

Näimme kauniita ja niin siroja metsäkauriita. Ne tulivat ensin metsän reunaan ja sitten lähtivät kävelemään peltoa pitkin. Ilmeisesti emo ja kaksi pienoista. Meno oli kovin varovaista. Kolmesta ainakin yksi piti vahtia toisten syödessä.

"Hmm... tuolla on joku, mutta näyttää vaarattomalta..."

"Miksi se surisee..."

Eteenpäin, kohti avaraa, isoa maailmaa...

Kauriiden ihailun jälkeen lähdimme käymään Kurkelassa. Jos vaikka meille kävisi tuuri ja näkisimme siellä taas petolintuja. Kurkelassa niitä näkyy useimmiten.

Eikä pettänyt Kurkela tälläkään kertaa, siellähän istua nökötti hiirihaukka tolpan päässä. Jonkin aikaa katselimme
sen oleilua, mutta sitten päätimme jatkaa matkaa.

Ajelimme eteenpäin hitaasti, peltoja ja metsän reunoja tähyillen. Ettei vain mitään mielenkiintoista jäisi huomaamatta.

Ja sitten näimme pienen linnun metsästävän pellon yllä. Olen joskus ennenkin nähnyt samanlaisen, mutta vain kerran saanut kuvan, sekin todella huono. Nyt onnistui hieman paremmin, vaikka olikin jo aika pimeää ja lintu oli koko ajan selin allekirjoittaneeseen.

Saanko esitellä isolepinkäinen...

Hienolta näytti tämän linnun paikallaan lento. Kerrassaan taidokasta, sanoisin.

Seuraavalla pellolla oli paljon joutsenia. Ja niiden kanssa erilaisia hanhia. Valkoposkihanhia, tundrahanhia ja ilmeisesti myös metsähanhia. Nyt allekirjoittanut tyytyi kuvaamaan lintuja autosta. Minua nimittäin vahdittiin! Rajavartiosto lähti peräämme isolepinkäisen kuvauspaikalta. Jännitti vähän tuleekohan noottia tai mistä on kyse. Rajavyöhyke on nimittäin ihan muutaman metrin päässä.

Hyvin varovasti avasin ikkunan ja laitoin kameran objektiivin hissukseen ikkunasta ulos. Ja kuvasin. Rajavartija seisoi lähes vieressä, mutta ei sanonut mitään. Otin muutaman kuvan, suljin ikkunan ja Pipomies lähti ajamaan. En tiedä mistä lienee oli kyse.

Kaikki sulassa sovussa

Välillä hanhet ottivat pienen lento pyrähdyksen.

Kurkelan reitin jälkeen ilta alkoi hämärtää, oli aika lähteä kotiin.

Ensi lumi satoi maahan pari päivää reissun jälkeen.

Metsätyötkin ovat jo alkaneet ja ensimmäiset makkarat on jo ehditty grillata nuotiolla lumisessa metsässä...

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla käydään risteilyllä ihmettelemässä dinosauruksia!

Haukkoja syyskuussa osa 1/2

Syyskuun loppu on tuonut pikkulinnut pihallemme. Ne tulevat kaksi kertaa päivässä, lähes aina täsmälleen samaan aikaan. Kurkkivat kaikki talon ja autotallin lautojen raot, etsivät maasta hyönteisiä ja ihmettelevät allekirjoittaneen kameraa.

Nyt minulle myös on selvinnyt miksi kukkaruukkujen kukat ovat välillä poikki ja kukan keskellä saattaa olla kolo.

Talitinttihän se on käynyt etsimässä ruokaa kukista!

Perhosiakin on vielä lennellyt aurinkoisina päivinä.

Kotikonnuilla olemme jonkin verran ajelleet tekemässä lintuhavaintoja. Kanadanhanhia ja valkoposkihanhia on näkynyt paljon.

Kanadanhanhia Loviisan lahdella.

"Mitä höpötät, en minä ole mikään hanhi!!"

Pipomies ottaisi kuulemma mieluusti
näin aikaansaavan kaverin mukaan ensi
talven metsätöihin...

Erittäin mielenkiintoisen havainnon teki myös ystävämme. Ja pakkohan sitä ole allekirjoittaneenkin käydä katsomassa ja kuvaamassa. 

Majava oli käynyt läheisellä joella. Majavaa emme valitettavasti havainneet, mutta todisteet puhukoon puolestaan...

Pesä saattaa olla satojen metrien päässä tästä, joten emme ole lähteneet vielä ainakaan pidemmälle sitä etsiskelemään. 

Kotikontujen lisäksi  päätimme eräävä viikonloppuna lähteä Virolahdelle katsomaan näkyykö siellä muuttajia. Vietimme siellä kaksi päivää peltoja ja merenrantaa tarkkaillen. 

Ensimmäisenä päivänä suunnistimme suoraan pelloille. Vaalimaanjoen varrella olevalla pellolla oli parikymmentä joutsenta.

Kutkuttaa, kutkuttaa...

Vaalimaanjoen kaunista maisemaa.  Ja huomaa kauniit heijastukset...

Joskus sitä näille reissuilla näkee sellaista, joka saa hätkähtämään. Ja nyt erään mutkan jälkeen kävi näin. Aluksi arvelimme eksyneemme totaalisesti, toiseen aikaan ja paikkaan...

Väittävät että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65,5 miljoonaa vuotta sitten.. 

No, kyseessä oli tietenkin veistos!


Iltasella saimme katsella kaunista tuulihaukkaa. Olen nähnyt toki tuulihaukkoja ennenkin, mutta näin kauan en koskaan ole päässyt sen toimintaa seuraamaan. Nyt tämä yksilö ei välittänyt meistä mitään, vaan kaikessa rauhassa metsästi pellolla ja saaliin saatuaan söi sen vieressämme langoilla. Huomasimme kaukana isommankin haukan istuvan puussa. Ei kuitenkaan tullut tarpeeksi lähelle.

Haukan tarkka katse havaitsee pellolla hiiren tai myyrän!

Metsästys oli onnistunut.

Lopulta lähdimme Pipomiehen kanssa pois ja jätimme tuulihaukan jatkamaan syömistä.

Valkoposkia näkyi runsaasti. Niitä oli pelloilla tuhansia, varmaan kymmeniä tuhansia joissakin paikoin.

Valkoposkien parvi laskeutumassa pellolle illan hämärässä.

Allekirjoittanut oli tyytyväinen ensimmäisen päivän tuloksiin.Lähdimme kotiin nukkumaan, jotta jaksaisimme heti aamusta tulla Virolahdelle uudestaan.

Toinen päivä valkeni myöskin kauniina. Aamupalan jälkeen lähdimme jälleen lintuja tarkkailemaan.

Ensimmäiseksi kävimme Hanskin satamassa katsomassa siellä koko kesän asustelleita silkkiuikkuja. Siellähän ne vielä olivat. Nuoriso oli kauempana, mutta aikuiset linnut olivat kuvaus etäisyydellä.

Tämän jälkeen menimme Kurkelan peltoja katsomaan. Siellä usein tekee mielenkiintoisia havaintoja. Ja niin nytkin! Haukka!! Allekirjoittanut kiljaisi innoissaan, kun näin ison linnun eräässä puussa. Arvelin kyseessä olevan hiirihaukan, mutta miksi sillä oli valkoinen pyrstö...

Lintu lähti puusta ja allekirjoittanut yritti epätoivoisesti saada asetuksia ja tarkennuksia kohdilleen. Himpura! Se ehtii mennä ennenkuin saan yhtään kuvaa!

Mutta eipäs mennytkään. Tämäkin lintu jäi pellolle metsästämään, joten sain rauhassa kuvata sitä jonkin aikaa.

Eihän tämä mikään hiirihaukka olekaan vaan piekana, sanovat paremmin lintuja tuntevat. Eli uusi laji allekirjoittaneelle!
Saali havaittu pellolla!

Valmiina sieppaukseen... Valitettavasti ei tullut tällä kertaa saalista.

Lopulta piekana otti lisää korkeutta ja kaarteli kauemmas. Ja me ajelimme pois. Emme kuitenkaan päässeet kuin noin kilometrin päähän, kun saimme taas haukan tähtäimeen. Mietin ensin, että kyseessä saattaisi olla sama piekana, mutta tämän kyllä tunnistin hiirihaukaksi, kun se tuli lähemmäksi.

Upeita ne on nämä haukat!

Teimme pitkän ajelun Virolahden ja Miehikkälän maisemissa. Ja haukkoja näkyi useita. Useimmat liian kaukana tai sitten allekirjoittanut ei ehtinyt kuvata. Mutta hienoa niitä oli kuitenkin katsella. Pitkään saimme katsella sinisuohaukkaakin joka myös oli ruoan hankinnassa.

Niin kaukana...

Ruokaa, ruokaa...

Illan hämärtyessä kuvasin vielä pellolle kokoontuvia valkoposkihanhia. Sitten kotiin ja nukkumaan! Seuraavaksi päiväksi oli luvassa lisää mielenkiintoisia kokemuksia. Mutta niistä seuraavassa blogikirjoituksessa!

Loppuun kuva syyshortensiasta, joka oli jokin aika sitten vielä näin kaunis.


Hyvää alkanutta lokakuuta!