sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Vauvoja ja haikaroita

Kovin ovat olleet mielenkiintoiset nämä toukokuun säät. Välillä on ollut niin aurinkoista ja jopa lämmintäkin, lupauksia kesästä. Seuraavassa hetkessä onkin sitten tullut kaatosade, tai kova myrsky tai muuten vaan kylmää.

Loviisassa




Kuun alkupuolella sain rakkaan äitini vieraaksi Loviisaan. Onhan hän käynyt täällä monesti, mutta nyt päätimme viettää päivän katselemalla Loviisaa.

Kävimme Bastion Ungernilla ja sen luona olevassa puistossa. Hassua kyllä, saimme tuossa pienessä puistossa kulumaan aikaa pari tuntia.








Puistossa kukkivat kauniista scillat ja krookukset. Ja lokkeja ja sorsia oli uiskentelemassa joessa.













Kuvattuamme kaikki puiston kukat ja linnakeen joka suunnasta, lähdimme vanhaan kaupunkiin. Pian alkoi jalkoja jo väsyttää ja nälkä kurnia vatsassa. Onneksi paikalla on soma kahvila.











Kun saa ihanat, itse tehdyt munkit sekä kahvin ja teen näin kauniista astioista eihän voi muuta kuin tulla hyvälle mielelle. Äitikin lähti virkistyneenä ajelemaan kohti kotia.







Suomenojan vauva!


Suomenojalta on viime aikoina kuulunut "vauva"uutisia, joten pitihän allekirjoittaneenkin päästä katsomaan pikkuisia. Heti polun alussa olikin pieni telkän poikanen poseeraamassa! Äiti telkkä oli rauhallisen näköisenä päiväunilla, ilmeisesti ei pitänyt allekirjoittanutta ja muita paikalla olevia vaarallisina.

Katsokaa! Minä olen aika haka uimaan! Huomaatteko nyt kaikki minut?! 
Hei!! Täällä on joku toinenkin samanlainen... 
Tästä sukelluksesta ei ehkä vielä paljoa heru tyylipisteitä, mutta kovasti pikkuinen harjoitteli
Kohti suurta maailmaa







Pikkuista ihaillessani huomasin kaislikossa liejukanan syömässä. Upean värikäs on hänellä nokka.





Mustakurkku-uikkukin haki ruokaa kaislikon reunasta. Nyt lintuja vielä näkee hyvin, kasvillisuus on matalaa.
Liro
Vähän sivummalla huomasin erään herran kuvaavan jotain innokkaasti. Pakkohan se oli mennä katsomaan mitä hän oli havainnut. Sanoi, että kaislikossa on joku lintu, mutta hän ei tiedä lajia. No, ei allekirjoittanutkaan tuntenut, olenhan ihan aloittelija tässä lintujen tunnistamisessa. Pipomiehen kanssa haimme apuun pari paikalla ollutta lintujen kuvaajaa. Ystävällisesti tulivat avuksi ja aikamme asiaa puituamme päädyimme siihen, että kyseessä on liro. Ja myöhemmin tämä tunnistus varmistettiin.




Tunnistustehtävän jälkeen havaitsimme harmaasorsa parin. Nokikana ajoi uroksen lentoon.











Kaislikon reunassa lintuja tarkkaillessa minulle tuli yht' äkkiä tunne, että minua tuijotetaan. Mutta kuka, ketään ei ollut näkyvissä...

Katse jalkojen juureen, vedessä, siellä oli joku! IIKKK ROTTA!!!

Höpö, höpö, piisamihan se oli tullut ihmettelemään allekirjoittanutta!
Heippa! (vai rotta, mikä loukkaus!)
Lapasorsa tuimailmeisenä (taas)




Harmaasorsauros oli päässyt takaisin veteen ja tuli jutustelemaan meille kovaäänisesti. Yritin kovasti kysellä, mitä asiaa hänellä oli, mutta en ymmärtänyt. Naaras kuitenkin ymmärsi ja tuli lopulta uroksen luo.







Oli tullut aika lähteä eteenpäin. Ehdimme vielä huomata, missä pikku telkän koti oli. Ja tajusin, miksi telkkä emo nautti päiväunia. Vilkkaita pikkuisia oli ainakin 10 pesässä.

Kuka ehtii veteen ensimmäisenä? 




Parkkipaikalla mustarasta lauloi meille sulosäveliä koivunoksalla.








Vauvojen jälkeen haikaroita...


Eräänä iltapäivänä päätimme lähteä merenrannalle käveleskelemään. Kivikon ja kallioiden sekaan. Mukaan pakattiin tietysti eväät. Ja sen olemme myös oppineet, että vaelluskengät on nykyään aina autossa mukana. Juurakoiden lomassa ja liukkailla kivillä ja kallioilla on niillä paljon turvallisempaa ja mukavampaa kävellä.

Sain kivikossa kuvattua pari minulle uutta pikkulintu tuttavuutta.

Kivitasku poseeraa
Pensastasku


AIkamme käveltyämme (tai allekirjoittaneeseen sopii tässä paremmin sana kompuroituani), istahdimme rantakiville nauttimaan upeasta näköalasta ja auringosta. Mikä ihana kevätsää! Leivät esille ja kuumaa teetä termarista mukiin, aahh!

Samalla tietysti allekirjoittanut seurasi merellä uiskentelevia ja taivaalla lenteleviä lintuja, jos vaikka olisi uutta kuvattavaa. Merimetsoja oli paljon.

"Tuoltapa tulee isoja lokkeja" totesin Pipomiehelle ja otin kameran valmiiksi."Ei, nehän ovatkin harmaahaikaroita."... Ja todellakin, kuusi kaunista haikaraa lensi meitä kohti! Ennenkuin tajusin edes mitä tapahtuu, haikarat laskeutuivat ihan lähellemme. Suoraan edessämme olevalle kalliolle. "Kuvaa nyt!!"Pipomies kuiskaa. Mutta kun minulla oli yhden pisteen tarkennus ja ihan väärät asetukset kamerassa! No ei auta, asetuksia ei nyt ehdi muuttamaan, joten kamera vaan "laulamaan". Valitettavasti  kuvat eivät ole tarkkoja.

Laskeutuminen...
Sirot mannekiinit
Okei, tuossa edessä istuu kaksi hassunnäköistä kaksijalkaista, en tuijota niitä se on epäkohteliasta, joten katsonpa muka tuonne sivulle...
Lisää kavereita liittyy joukkoon...
Älä nyt katso, mutta miten tuolla toisella on noiiinn iso nenä joka koko ajan surisee!!

Omat eväät muillakin mukana...
Eiköhän tämä näytös riitä...
Ja niin he poistuivat paikalta!

Ja me jatkoimme eväiden syöntiä ja samalla höpisimme siitä, miten upeita elämyksiä voikaan kokea Suomen luonnossa.

Istuimme vielä aika kauan kallioilla ja näimme paljon lintuja. Ohitsemme lensivät mm. kolme kyhmyjoutsenta.




Tämän jälkeen alkoi allekirjoittanutta väsyttää ja aurinkokin alkoi poskia poltella, vaikka suojakertoimia olikin useampi kymmenen. Kotia kohti siis!

Loppuun vielä kuva tuppaaneista. Kauniita, mutta joskus sisällä voi piillä harmillinen vieras! Yritäpä löytää mitä tarkoitan rakas lukijani!

Hyvää kesäkuun alkua kaikille!





keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Uusia tuttavuuksia!

Toukokuu on kohta puolessa välissä ja kevät on kovaa vauhtia vaihtumassa kesäksi. Allekirjoittanut se vain ei meinaa pysyä vauhdissa mukana. Ja tuntuu, että toppatakki olisi vielä tarpeen, niin kylmää on. Ainakin kuvaus- ja luontoretkillä saa olla paksulti vielä vaatetta päällä.

Matka vuorelle...


Olemmekin retkeilleet ahkerasti Pipomiehen kanssa. Ja allekirjoittanut on jopa noussut vuorelle! Kyllä, kyllä... Kävimme  nimittäin Jaalassa ja nousimme Hiidenvuorelle. Olen joskus nuoruudessani käynyt paikalla ja nyt oli aika uusia visiitti.





Matkamme kiemurteli Jaalaan Kotkan kautta, jossa kävimme katsomassa Langinkoskea. Maja ja kahvila oli suljettu, joten tyydyimme ihailemaan koskea. Kuten myös tämä västäräkki teki.


Joutsenet ruokailemassa pellolla Selänpäässä. 

Kotkasta ajelimme Kouvolan ja Valkealan kautta Jaalaan. Valkealassa söimme eväät perheeni mökillä. Järvellä uiskenteli yksinäinen kuikka. Valitettavasti se oli niin kaukana, etten saanut julkaisukelpoista kuvaa. Kuik-ka, kuik-ka huuto kantautui kuitenkin kaukaakin hyvin mökin terassille. Outo rauha laskeutuu aina allekirjoittaneen sydämeen, kun tuon äänen kuulee...







Eräällä pellolla kuvasin töyhtöhyypän, joka oli niin rohkea, että tuli poseeraamaan ihan lähietäisyydelle. Jopa niin lähelle, että pitkän putken kanssa ei meinannut kuvaaminen edes onnistua.





Pipomies oli ylhäällä paljon nopeammin...





Hiidenvuorelle pääsimme vasta iltapäivällä. Auto parkkiin, kamera kainaloon ja menoksi. Eihän tuo 
"vuori" ole edes korkea! Reippaasti allekirjoittanut aloitti nousun polkua pitkin. Jonkin matkaa meni hyvin, mutta sitten tuli portaita! Hieman vähemmän reippaana mutta erittäin punaposkisena matka jatkui kuitenkin ylös asti...


Ihan kohta... ylhäällä...
Järvenpinta oli aika tyyni
Hiidenvuori on nimenomaan suosittu näköalapaikka.
Upea maisema avautuu silmieni edessä!
Hiidenvuoren juurella olevalla nuotiopaikalla kukki useita näsiäpensaita.
Näsiä on kaunis kukkiessaan, mutta sen marjat ovat erittäin myrkyllisiä.



Hiidenvuorelta lähdettyämme päätimme vielä käydä Jaalanlahden lintutornilla, vaikka ilta olikin jo hämärtymässä. Lintutornin viereisellä pellolla oli kurkipariskunta ruokailemassa. 








Lahdella oli paljon erilaisia vesilintuja. Katselimme niiden touhuja, sitten Pipomies havaitsi myös kalasääsken! Se lensi ja selvästikin etsi pyydystettävää, katse pysyi tiukasti veden pinnassa.


Kalasääski 
Löytyykö kaloja...





Hieman kauempana se selvästi havaitsi jotain, syöksyi kohti vettä...

Ja sai saaliin! Sitten se lensikin pois. Hieno lintu!






Mekin poistuimme paikalta ja lähdimme kotiin.

Suomenojan lintualtaat


Muutamaa päivää myöhemmin päätimme lähteä käymään Espoon Suomenojalla. Tällä kertaa syynä oli lintualtailla järjestettävä luontopäivä. Paikalla olikin paljon ihmisiä, osa oli kuntolenkillä, osa viettämässä kaunista päivää koko perheen kanssa ja paikalla oli myös paljon luontokuvaajia. Laitteisto näillä kuvaajilla oli sitä luokkaa, että allekirjoittaneella taas tuli mieleen kameran vaihto...


Mitähän nokikana aikoo tehdä tällä...





Heti ensimmäisenä näimme nokikanoja pesissään, niitä oli pitkin rantaa. Pesät ovat ihan kävelypolun vieressä, joten niitä voi helposti kuvata.






No tietysti parannella pesää!

Nokikanojen pesän ohitse uiskenteli myös piisami. Se ei kuitenkaan häirinnyt lintujen rauhaa.

Nokikana tarkkailee piisamin menoa.

Telkkänaaras näyttää uupuneelta.


Olin nähnyt kuvia mustakurkku-uikusta, joita on Suomenojan lintualtaalla. Toiveissa oli nähdä näitä kauniita lintuja. Olihan niitä paikalla useampikin yksilö.


Täytyy myöntää, etten ollut aiemmin edes kuullut koko linnusta. Vasta Facebookin luontokuvaus ryhmissä kuulin lintulajista.




Sainpas kerrankin hieman paremman kuvan lapasorsasta. Kiinnittäkääpä katseenne nokkaan. Se on aika vaikuttava!










Kaksi muutakin itselleni uutta lajia sain kuvattua; harmaasorsan ja liejukanan.


Uros saapui kutsuvan naaraan luokse.






Harmaasorsa uros haeskeli ruokaa kaislikosta kunnes naaras alkoi huudella ja etsiskellä sitä.

Naaras esittelee siipiään
Liejukana



Luontopäivänä paikalla oli Canonin ja Nikonin kameroiden ja objektiivien ja eri kaukoputkien esittelijöitä.

Allekirjoittanut tutustui uusiin kameroihin ja Pipomies testasi kaukoputket.

Kauppoja ei kyllä tullut kummastakaan.





Parin tunnin ulkonaolon jälkeen tulikin nälkä. Lähdimme Suomenojalta ja ajoimme merenrannalle. Meillä oli mukana eväät ja menimme kallioille ne syömään.

Mielenkiintoinen päivä kääntyi illaksi ja allekirjoittanut nukahti tv:n ääreen soffalle heti kun kotiin päästiin.




Loviisan seudulla


Välillä olemme käyneet Loviisan lahden rannoilla katsomassa näkyykö kuvattavaa. Eräänä iltapäivänä olimme metsätiellä ajelemassa kun huomasimme, että fasaaninaaras haluaa ylittää tien. Kohteliaana miehenä Pipomies pysäytti auton. Fasaani hieman aikaa mietti ja sitten ylitti tien rauhallisesti.

Ulompana merellä oli kova tuuli

Vähän aikaa ajeltuamme näimme, että merellä ja metsän yllä lenteli harmaahaikara. Pipomies jäi autoon ja minä lähdin metsään kävelemään. Kävelin ja kuuntelin... Äkkiä alkoi kuulua kovaa ääntä ja tajusin, että haikara on lähellä. Ja seuraavaksi lentelikin pääni yläpuolella harmaahaikaroita. Parhaimmillaan näkyvissä oli kuusi haikaraa. Olivat ihan lähellä... Se oli jotenkin niin sykähdyttävä näky ja ne äänet... haikaroiden "laulu" (karmeeta!), meren pauhina (myrsky). Siinä sitä vaan seisoin aikani ennenkuin tajusin, että voisihan sitä kuvatakin...






Upeita lintuja! Uni ei meinannut seuraavana yönä tulla.

Lopuksi harvinaisuus! Tämän haikaran sain kuvaan ihan sattumalta. Olimme tulossa jostain ja huomasin auton ikkunasta ison linnun. Huudahdin Pipomiehelle "Haikara" ja napsasin kuvan. Tajusin, että haikarahan on valkoinen. Ihmettelimme siinä sitten olimmeko nähneet jalohaikaran! Upeasti sen siivet hohtivat valkoisena ilta-auringossa. Kotona asia varmistui. Jalohaikara oli vieraillut Loviisan seudulla! Pernajan lahden yli hän lensi ja katosi jonnekin... Seuraavana päivänä Helsingissä nähtiin jalohaikara, lieneekö tämä sama yksilö, tiedä häntä.



Oikein ihanaa toukokuun jatkoa!