Yllätys vuokralaiset

Rakas lukijani, jatkakaamme pitkän tauon jälkeen kevään muistelua...

Huhtikuun loppupuolella lintuja alkoi tulla enemmän ja enemmän Suomeen. Monet linnuista kävivät jo kiivasta kamppailua puolisoista ja reviireistä. Pipomies ja Allekirjoittanut kävivät retkillä luonnossa tiuhaan tahtiin. Useimmat retkistä teimme lähialueille, joskus ajelimme hieman kauemmaksikin.

Virolahti - Hamina

Kauniina kevät päivänä ei ole mitään niin hauskaa, kuin lähteä pikku ajelulle... Ja eräänä päivänä sää oli niin upea, että päätimme lähteä Virojoelle, vaikka kello olikin jo aika paljon, kun lopetimme etätyöt kotona.

Pipomiehen ehdotuksesta kävimme mennessä myös Haminan Lupinlahden lintutornilla. Näin teemme usein kun käymme Virolahdella. Viime kerralla sain ihania kuvia räyskästä. Nyt hauskimmat paikalla olijat olivat naurulokit. Niitä olikin joka puolella. Uskaliaimmat makasivat sillalla kalastajin jaloissa, kenties odottaen toiveikkaana pientä makupalaa mahdollisesta kalasaaliista. 

"Jaa... kauankohan tässä saa odotella, ennekuin sitä kalaa saa..."
Black-headed gull

Vedessä koetetiin valloittaa itselle puolisoa tai tilaa. Ja ei se nyt haitannut, vaikka viehättävä naurulokki neitonen oli jo varattu, ainahan voi yrittää saada neitosen mielen muutettua.

"Katsos tänne, minä olisin paljon parempi valinta!"

Olisihan noita naurulokkeja ja muita lintuja katsellut tornilla vaikka kuinka kauan, mutta tajusimme, että jos haluamme ehtiä vielä Virolahdelle, meidän on aika lähteä.

Sitä ennen otin vielä kuvan maailman suurimmasta Suomen lipusta. Tämä lippu näkyy Haminan kaupungilta lintutornille asti. Haminassa seisovaan 100-metriseen salkoon nostettu lippu on koripallokentän kokoinen: 16,5 metriä korkea ja 27 metriä pitkä. Lippu painaa noin 55 kg. Suomi sai  Suomen lipun noin 30 maalta 100-vuotislahjaksi. 

Maailman suurin Suomen lippu
Tha world's largest Finnish flag.

Virolahdella oli nyt kuitenkin hiljaista. Paikalla on toki muutamia vesilintuja Leerviikissä, mutta kaikki niin kaukana. Kolme isokoskeloa lensi kauniisti ohitsemme meren rannalla ja pari merihanhea oli ruokailemassa Hurpun pellolla. Eihän vielä ollutkaan varsinaisen arktikan aika. 

Isokoskelot vauhdissa
Common mergansers

Koska ilta alkoi jo hämärtää, päätimme ajella vielä Kurkealaan ja sieltä sitten kotiin. Tällä kertaa emme nähneet petolintuja, kuten Kurkelassa usein näkee. Ainoa näkemämme luontokappale korppien ja pikku lintujen lisäksi oli pellolla auringonlaskussa ruohoa kaikessa rauhassa mussuttava kauris.

Auringonlasku värjäsi pellon lilahtavan väriseksi.
A deer.

Loviisan seutu

Teutjärven ympäristö on yksi paikoista, jossa käymme joka kevät. Usein näemme siellä ensimmäiset useamman valkoposkihanhen parvet. Niin myös tänä keväänä. Hanhia laskeutui pelloille jatkuvasti. Välillä ne säikähtivät jotain ja lehtivät lentoon. Ne tekivät pienen kaartelun taivaalla ja palasivat sitten taas takaisin. Nyt hanhia ei tosin ollut niin paljon, kuin aiempina vuosina. 

Samalla pellolla valkoposkien kanssa oli myös kurki. Se oli kuitenkin hakeutunut hieman eri puolelle peltoa.

Osa hanhista lepäili rauhassa ja osa liikehti levottomasti koko ajan.
Barnacle geese.

Teutjärveltä jatkoimme matkaa meren rannalle. Siellä isokoskelo pariskunta vietti päivää ison kiven tuntumassa. Naaras oli asettunut ylös kivelle ja koiras pyöri jatkuvasti kiven ympärillä. Menossa jo kodin perustaminen?

"Hei! täältähän näkee kauas!"
Common mergansers

Kalatiira katseli merelle kaihoisan näköisenä...
Common tern.

Kivien seassa liikuskeli västäräkki! Tuo hauska pyrstönheiluttaja! Vanha loru, jossa sanotaan, että västäräkistä vähäsen kesään, tulee aina mieleen kun näkee kevään ensimmäisen yksilön.  Västäräkin väritys sopii hyvin kivikkoon, sitä ei meinaa millään huomata. Nyt se kuitenkin oli kivikossa, jossa oli punertavia kiviä, joten erottuu kuvassakin hyvin.

Se on kohta kesä!
White wagtail.

Pipomies ajeli pitkin merenrantoja ja eräässä mutkassa allekirjoittanut kiljaisi "Siinä niitä on!!" Pipomies tietysti ajatteli, että nyt näkyi jokin todella harvinainen haukka, tai muu lintu. Hän ajoi tiensivuun ja pysäytti auton. Allekirjoittanut hyppäsi autosta ulos, viipelsi tohkeissaan, hurjasti käsillä huitoen ja papattaen tietä pitkin takaisin päin innoissaan kuvaamaan... sinivuokkoja. No, kun en jostain syystä ollut niitä vielä tänä keväänä kertaakaan nähnyt... 😀

Ihania kevään ensi kukkia!
Anemone hepatica, beautiful flower, one of the first of spring.

Lähellä olevasta pajuskosta kuului pikkulintujen ääniä. Siellä oli ruokailemassa suloisia vihervarpusia. Niitä olen harvemmin päässyt kuvaamaan näin läheltä. Nyt pääsin aivan niiden viereen. Mutta pensaikossa on vaikeaa tarkentaa kamera.

Vihervarpusten ruokailuhetki
Eurasian siskins are having a lunch.

Olipa hauska seurata näiden pikkuisten touhuja! Mutta taas oli aika jatkaa matkaa! Suuntasimme Loviisan Sahaniemeen. Sielläkin oli nyt paljon lintuja.

Valkoposkihanhi pariskunta nautti kauniista kevätpäivästä laiturilla.
Barnacle geese

Meriharakalla on oiva työväline ruoan kaivamiseen maasta :)
Eurasian oystercatcher

Nurmikolla tepasteli myös kottarainen. Sen höyhenpeitteen värien kauneus tulee esille auringon valossa. Muuten saattaa ajatella, että se on kokonaan musta.

Kottaraisen höyhenpeitteen väritys on upea!
Common starling

Omalla pihalla

Kyllä luonto on kekseliäs! Aloimme yhdessä vaiheessa ihmetellä jatkuvasti autotalliin jostain läheltä kuuluvaa kovaa piipitystä. Pienen tutkiskelun jälkeen syylliset saatiin selville. Talitintti oli tehnyt pesän autotallin ilmanvaihtoputkeen! Jossain vaiheessa ritilä on irronnut hieman ja siitä emolinnut ovat sitten päässeet putkeen ja ilmeisestikin todenneet sen hyväksi pesäpaikaksi.

Taas viedään pikkuiselle maistuvaa ruokaa.
Great tit takes food to it's chicks.

Ahkerasti emot kantoivat ruokaa poikasilleen. Me pelkäsimme poikasten puolesta, sillä arvelimme pesäpaikan kuumenevan aika paljon kesähelteillä. Poikaset kuitenkin varttuivat ja kaikki lensivät pois pesästä. Pipomies kävi tarkistamassa myöhemmin tilanteen ja totesi pesän tyhjäksi ja erittäin siistiksi. Hyviä vuoralaisia! 

Nyt ritilä on laitettu paikoilleen ja ensi keväänä talitintit saavat hakea uuden pesän. Emme halua, että esim. orava valtaa tuon paikan.

Tässä kaikki tällä kertaa! Oikein ihanaa syksyn alkua!

Vuokralaiset saapuivat!

Rakas lukijani, nyt olemme blogissa jo alkuvuodessa 2020 😉 . Helmikuussa hiihtolomien aikaan kaikki oli vielä normaalia... Sanotaanko, että aikaa ennen koronaa. Vaikkakin maailmalta oli jo kuulunut huolestuttavia uutisia, emme me Suomessa olleet vielä asiaa paljoa miettineet.

Äidin luona

Kävin äitini ja veljeni luona kylässä helmikuun puolenvälin paikkeilla. Katselin ja kuvasin pikkulintuja, jotka kävivät ruokailemassa äidin ruokintapaikalla. Ja kyllä niitä kavereita olikin paljon! Tali-, kuusi-, sini- ja hömötiaisia oli vaikka kuinka monta. Punatulkut olivat hieman arempia ja istuskelivat kaukana kuusien oksilla.

En mene yleensä ruokintapaikalle, vaan kuvaan linnut ikkunan läpi. En halua häiritä pikkuisia. Ja kun "putken" valovoimakaan ei ole niitä kaikkein parhaimpia, kuvat ovat epätarkkoja. 

Hömötiainen ja kuusitiainen syömässä sopuisasti samalla "lautasella" 😊

Tiesitkö muuten, että hömötiainen on Suomessa erittäin uhanalainen! Luonnontieteellisen keskusmuseon ja BirdLife Suomen toteuttamien pesimälinnustolaskentojen mukaan hömötiaisten määrä on vähentynyt 2000-luvulla noin 50 prosenttia. 

Talitiaisia herkuttelemassa.

Maasta löytyy paljon pudonneita siemeniä.

Toisten syödessä yksi talitiaisista piti muita tiukasti silmällä! 

Tänä talvena ei paikalla näkynyt harmaapäätikka pariskuntaa. Mihin lienee pariskunta mennyt, sitä mietimme useamman kerran. Se on ollut tuttu näky äidin takapihalla jo monena vuonna, mutta ei tänä vuonna. Toivottavasti ne saapuvat taas ensi talvena.

Käpytikka sen sijaan kävi paikalla monta kertaa päivän aikana.

Käpytikka pyrähti paikalle hetkeksi, suostui kauniisti poseeraamaan.

Katsellessamme lintuja ruokailemassa, huomasimme kaarnan liikkuvan kuusessa! No, kaarnahan ei liiku, vaan kyseessä oli puukiipijä. Tällä pikkulinnulla on pitkä ja ohut, kaareva nokka, joilla se kaivelee

kaarnan rakosista ja puunrungoilta pikkuötököitä ruoaksi. Kaikenlaisia herkkuja sitä jotkut harrastaakin 😉.

Puukiipijää voi olla hankala huomata puunrungolla, sillä on hyvä suojaväri!

Äidin luona on aina niin ihana käydä! Hänellä on aina tuoretta pullaa, leipoo maailman parhaimmat korvapuustit ja kanelipullat. Siinä allekirjoittanut sitten popsii niitä hyvillä mielin kun samalla rupatellaan ja parannetaan maailmaa. Ja katsellaan lintujen touhuja! 

Ensimmäiset vesilintu havainnot

Alkutalvi oli allekirjoittaneella tosi kiireinen. Joten lintujen katselut jäivät tekemättä.

Mutta sitten tuli 13.3. ja kaikki muuttui! Toimin tietotekniikan tuntiopettajana eri kansalaisopistoissa ja tuona päivänä arvasin, että kevään opetukset on opetettu. Kaikkialla puhuttiin koronasta. Ja kouluja suljettiin. Kävin seuraavalla viikolla vielä pitämässä yhdet opetustunnit, mutta sitten tuli päätös, että lähiopetukset lopetetaan.

Onneksi sain vielä monta viikkoa opettaa etänä. Vapaata tuli kuitenkin paljon lisää. Ja sehän korjataan sillä, että otetaan kamera kainaloon, eväät kylmälaukkuun ja suunnataan luontoon! Ja heti 14.3. mentiinkin Loviisan Sarvisaloon katsastamaan, joko muuttolintuja on saapunut. Näimme muutamia joutsenia kaukana. 

Kanadanhanhet olivat saapuneet!

Sorsapari uiskenteli aika lähellä. Otin kuvia ja samalla huomasinkin, että kyseessä ei ole heinäsorsa, vaan uivelo pari. Hieno havainto heti ensimmäisellä linturetkellä. Ehdin ottaa kuvan uivelo naaraasta vedessä, sitten jostain ilmestyi vene ja säikäytti linnut ja ne lähtivät lentoon. Onneksi sain jonkinlaisen kuvan uivelo koiraasta lennossa. Mielestäni uivelo koiras on yksi kauneimmista vesilinnuista.

Uivelo naaras

Uivelo koiras vauhdissa.

Päätimme ajella vielä Kabböleen. Kabbölessä ei ollut muita, kuin jossain kauempana pari isokoskeloa. Mutta matkalla näimme parikin mukavaa kaveria.

Kettu oli selvästikin saanut vainun jostain kiinnostavasta, se jatkoi matkaansa koko ajan jotain nuuskien!

Ihan sellainen tunne, että joku tuijottaa...

Olipa mukava päästä luontoon ja näkemään eläimiä! Ja heti ensimmäisellä kerralla näimme näin paljon kaikkea! 

Viikon päästä olimme seuraavan kerran liikenteessä. Tuolloin teimme vain "pikaisen" reissun. Ilmakin oli kamala. Satoi räntää, tuuli hurjasti ja oli todella kylmä!

Näimme nyt ensimmäiset kyhmyjoutsenet. Laulujoutsenia näimme jo edellisellä kerralla, mutta ne olivat silloin niin kaukana, ettei niistä saanut kuvaa.

Kyhmyjoutsen ei kylmästä ja räntäsateesta ollut millänsäkään.

Löytyykö sieltä mitään syötävää??

Paikalle olivat saapuneet myös tukkasotkat. Harmillisen kaukana olivat nekin! Ne ovat niin hauskan näköisiä! Tiesitkö, että tukkasotka on englanniksi Tufted duck, eli töyhtö ankka? Hyvin kuvaavat molemmat nimet tätä lintua!

Tukkasotkien kokoontuminen.

Omalla pihalla

Saimme taas sinitiais vuokralaiset pönttöön tänä keväänä, noin viikkoa aikaisemmin, kuin muina vuosina. Tai ehkä me vaan huomasimme ne tänä vuonna aikaisemmin, tiedä häntä. Kuitenkin, eräänä aamuna hän vaan oli siinä, pöntön edustalla olevassa koivussa. Huomasin hänet, kun avasin sälekaihtimet. Voi sitä allekirjoittaneen ja Pipomiehen innostumista!! Allekirjoittanut haki heti kameran, onhan se nyt saatava ikuistettua tämä(kin) hetki!!

Pönttö näyttää vapaalta! Kun vaan ei tässä olisi niin uteliaita naapureita, koko ajan kuvaavat mitä me tehdään!

Tämä pönttö on nyt virallisesti meille varattu!!

Näin siis alkoi meidän lintuharrastus vuosi 😃. Innolla kohti uusia havaintoja ja retkiä! 

Tässä kaikki tällä kertaa. Hauskaa toukokuun jatkoa!

Iloinen jälleennäkeminen!

Maaliskuusta on ehtinyt kulua jo yli puolet! Kevät alkaa näkyä jo luonnossa. Allekirjoittaneella ja Pipomiehellä kevään havainnointi ja kuvaaminen on jäänyt vähemmälle kuin aiempina vuosina, syy selviää blogissa myöhemmin...

Pipomiehen kanssa pohdiskelimme mitä kuuluu viime kevään saukko kavereillemme. Olemme käyneet tutuilla paikoilla katselemassa, mutta saukkoja ei ole näkynyt. Lopulta näimme jäljet, joten tiesimme, että saukot ovat kyllä maisemissa.

Saukko ja merikotka

Eräänä päivänä Pipomies sanoi, että nyt mennään kyllä taas katsomaan näkyykö saukkoja. Sanoin, että tuskin... Tietysti olin kuitenkin heti valmis lähtemään, tottakai!!

Saavuimme tutulle paikalle, mutta eipä ollut saukkoja. Juuri kun olimme poistumassa, Pipomies alkoi tuulettaa, saukko olikin siellä!! Ja aivan meidän vieressämme. Ateriointi oli juuri menossa, eikä saukko näyttänyt edes huomaavan meitä.

Madeateria näytti saukolla olevan kyseessä. En tosin tunne kaloja kovinkaan hyvin...
The Eurasian otter is having lunch...

"Syökää kalaa, se on hyvää... "

Paikalla oli tuttuun tapaan myös merikotka. Se sai saukon saaliista oman osansa ja siirtyi syömään hieman kauemmas. Valitettavasti puiden oksat olivat niin pahasti edessä, että kuvaaminen oli tosi hankalaa. Toisaalta näin sain kuvata rauhassa ja merikotka ei säikähtänyt meitä. Eläimiä kuvatessa pitää aina muistaa, ettei niiden elämää häiritse.

Merikotka oli tyytyväinen, kun sai saukolta osan kalasta.
The eurasian otter shared part of the fish with the White-tailed eagle 

"Loput tästä herkusta syön kyllä itse, turha yrittää tulla osingoille!"

"Näin made nyljetään!" ihan totta, noin allekirjoittanutkin sen tekee, paitsi että käytän käsiä, en hampaita 😃

Äkkiä alkoi kuulua outoa ääntä. Ääni kaikui ympärillämme, en oikein tiedä miten sitä kuvailisi. Ymmärsimme kuitenkin, että äänen täytyy liittyä saukkoon. Tähyilimme ympärillemme ja todentotta, kaukana jään reunalla näkyi kaksi mustaa pistettä. Kameran avulla sain juuri ja juuri selville, että kysessä on kaksi saukkoa.

You can listen The Eurasian otter's voice here. Recorded by Lauri Hallikainen

Nämä kaksi saukkoa kutsuivat ilmeisesti lähellämme olevaa saukkoa, sillä kuulemamme ääni, on saukon kutsuma ääni. Voit halutessasi kuunnella ääntä tästä. Kyseessä on Lauri Hallikainen nauhoitus. Valitettavasti itse tajusin vasta jälkeenpäin, että olisi pitänyt käyttää kameran videota. Tosin epäilen, että sen mikrofoni ei olisi pystynyt nappaamaan niin kaukaa tulevaa ääntä.





Kutsu sai kaveriimme liikettä. Se sieppasi kalan mukaansa ja lähti tepsuttelemaan kohti kahta saukkoa. Lopulta kaverimme hävisi mereen kala mukanaan. 

Ja minähän en tätä teille jätä, pyytäkää itse omat kalanne...

Minen ala mitään... pitikö sen nyt kaikki viedä... harmittaa...

Merikotkakin poistui paikalta ja kaksi saukko poistui jäätä pitkin takavasemmalle. Mihin meni kaverimme, se jäi meille lopulta epäselväksi, mutta varmaankin se ui kavereidensa luokse jonnekin.

Mekin lähdimme hyvillä mielillä kotiin. Ainoastaan allekirjoittanutta hieman harmitti pilvinen ja pimeä sää. Kuvat ovat niin tummia. Mutta sama se, ainakin näimme, että saukot ovat edelleen maisemissa ja hyvässä kunnossa. Kuten merikotkakin.

Kotimatkalla aurinko ehti laskea ja ilta pimetä. Näimme vielä matkan aikana pellolla suuren lauman valkohäntäpeuroja (-kauriita...) ruokailemassa. Valitettavasti oli jo niin pimeä, että kuvista tuli ihan tärähtäneitä 😄.

Siro ja kaunis valkohäntäpeura, tämä yksi pysyi sen verran paikallaan, että sain jonkinlaisen kuvan.
There were many The White-tailed deers on the field.

Pikku ruokailijoita

Allekirjoittanut kävi äidin luona Nurmijärvellä. Perille saavuttuani vietimme tietysti hetken tarkkailemalla ja kuvaamalla lintujen ruokintapaikkaa. Kyllä siinä olikin taas paljon pikku vieraita. Hyvin maistuivat siemenet ja talipallot.

Kuusitiainen on tullut paljon rohkeammaksi, nyt tullaan jo maahan syömään.
The Coal tit came to eat sunflower seeds.

Herra punatulkku odotteli kuusessa omaa vuoroaan.
The Eurasian bullfinch sitting on the tree branch.

Kaunis keltasirkku oli ujo ja pysytteli poissa muiden lintujen luota.
Beautiful Yellowhammer was very shy.

Talitintti
The Great tit

Hupaisinta oli seurata herra ja rouva punatulkun ruokailua. Tulivat yhdessä syömään. Ensin haettiin siemeniä ruoka-automaatilta. Sitten alettiin popsia maasta. Mutta rouva punatulkkapa olikin aika kireällä tuulella! Herra sai syödä vain pari siementä, sitten alkoi kuritus. Eihän siinä lopulta herran auttanut muu, kuin poistua takaisin kuusen oksille odottelemaan rouvan rauhoittumista...

"Häivy siitä, tämä apaja on meikäläisen!"

Äitini kertoi, että hänellä on alkanut käydä uusi ruokavieras. Kuvaili lintua ja arvelin, että kyseessä on puukiipijä. Jonkin aikaa odottelimme, mutta puukiipijää ei paikalle saapunut. Niinpä päätimme lähteä hieman shoppailemaan. Ehkäpä puukiipijä olisi paikalla iltapäivällä.

Kaupungilla ollessa sain kuitenkin puhelun Pipomieheltä. Hän oli kaatunut ja mitä ilmeisemmin katkaissut solisluunsa!! Allekirjoittaneelle tuli kiire!! Vein äidin kotiin ja lähdin vauhdilla kotiin. Onneksi anoppi oli jo ehtinyt hätiin ja lähtenyt viemään Pipomiestä lääkäriin. Ja poikkihan se solisluu on... Nyt Pipomies ei saa moneen viikkoon käyttää vasenta kättä. Ja nostella ei saa mitään. Autossa istuminen ja kävely tuottaa tuskaa, joten meidän kevään tarkkailumme on nyt ollut "jäissä".

Pari päivää sitten oli taas lääkärissä käynti ja nyt näyttää siltä, että ehkä voimme mennä lähipäivinä katsomaan autolla näkyykö lintuja. Mutta Pipomiehen täytyy vain istua autossa. Ei huvita allekirjoittanuttakaan oikein mihinkään mennä ilman retkikaveria...

Mutta älä pelkää rakas lukijani, kirjoittelen kyllä blogiani ja kerron kuulumisia.

Tässä kuitenkin kaikki tällä kertaa. Nauttikaa keväästä!

Ensi kerralle uskallan luvata ainakin joutsenten kuvia!