Porkkalanniemen haahkat

Kotipihalla tapahtuu:
Talitiaiset keräävät innokkaasti pönttöön
pehmustemateriaalia.

Nyt olemmekin saaneet nauttia aurinkoisista ja lämpöisistä kevätpäivistä. Allekirjoittanut häärää kameran kanssa innokkaasti.

Tässä blogissa käydään Porkkalanniemessä. Vietimme siellä päivän noin viikko sitten. Olemme aiemminkin käyneet Porkkalanniemen merenrannan kallioilla vaeltelemassa. Upea paikka, voin suositella. Ja liikkuminen on aika helppoa.






Lähdimme matkaan aikaisin aamulla, termareihin keitettiin kahvia ja teetä. Lisäksi mukaan evääksi kerrosvoileipiä. Täytyyhän sitä olla polttoainetta mukana, että jaksaa.

Auton jätimme parkkipaikalle, josta lähdimme kävelemään polkua pitkin merenrantaa kohti. Näillä reissuilla allekirjoittanut aina kiroaa mielessään jokaista minuuttia, jonka on viettänyt sohvalla istuen, sen sijaan, että olisi kohentanut kuntoaan... Usean kilon painoisen kameravarustuksen kanssa tasapainoilu saa aikaan hengästymistä...

Tämä kuitenkin unohtui heti, kun nousin kalliolle ja näin mäntyjen lomitse siintävän meren. Miten kaunista!

Männyt ovat vääränvänkyriä.

Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että kesti hieman aikaa, että pystyi katselemaan merelle ja tähyilemään näkyykö lintuja. Pian innoistuimme molemmat, sillä tajusimme, että merellä uiskelteli haahkoja. Vähän ajan kuluttua tajusimme, että niitä oli joka puolella. Allekirjoittanut on nähnyt haahkoja elämässään vain kaksi kertaa aiemmin, ja molemmilla kerroilla vain yhden pariskunnan.

Haahka pariskunta sai kolmannen pyörän. Vieras uros yritti herättää naaraan huomion,

Porkkalanniemen kalliot ovat todella kauniit. 

Rannalla huomasi, että tuuli oli aika kova. Onneksi oli kunnolla päällä, muuten olisi tullut kylmä.

Haahkanaaras uiskenteli aallokossa.

Aurinko sai veden kimaltelemaan.

Istuimme jonkin aikaa kalliolla ja tarkkailimme haahkojen puuhia. Sitten alkoikin tulla nälkä. Päätimme mennä syömään rannalle, missä oli pöytä ja penkit. Ajattelimme, että siellä  olisimme suojassa tuulelta. Vinkiksi kaikille lukijoilleni, paikalla on myös kunnon laavu, jossa grilli...

Kylläpä eväät maistuivatkin hyvälle. Mikään ei vedä vertoja raittiille ilmalle ja liikunnalle ruokahalun herättäjänä.

Joku odotti saavansa osansa eväistä...

Eväitä syödessä huomasin erään haahka uroksen tulleen hieman lähemmäksi. Se ui rauhallisesti ohitsemme.

Kun vatsat olivat täynnä lähdimme kävelemään kallioita toiseen suuntaan.

Välillä allekirjoittanut taiteili kivien päällä kieli keskellä suuta. Onpa hyvä, että tuli aikoinaan satsattua hyviin vaellukenkiin, jotka pitävät vaikka miten kaltevilla pinnoilla.

Haahkat lepäilivät joka puolella kallioilla.

Eräässä poukamassa oli haahka pari uimassa. He eivät arastelleet meitä ollenkaan.

Haahka uros näyttää niin hauskalta, aivan kuin sillä olisi lippalakki ja korvalaput!

Päivä alkoi kääntyä iltaan. Oli aika lähteä takaisin päin. Allekirjoittanut alkoi olla jo hieman väsynytkin.


Vielä viimeiset vilkaisut merelle ja haahkoihin. On ne kauniita ja hauskoja kavereita.

Tämä herra ei väsy... kepeästi loikki Pipomies takaisin autolle.

Sinivuokkoja

Autolle pääsimme hyvissä ajoin ennen auringonlaskua.

Kotimatkalla oli aikaa rupatella päivän hauskoista hetkistä... eli allekirjoittanut nuokkui puoliunessa koko matkan...

Tällainen oli päivä Porkkalassa.

Ensi kerralla ainakin kuvia silkkiuikuista.

Hauskaa toukokuun jatkoa!

Aurinkoisen päivän antia!

On se niin ihanaa tämä kevät! Valo ja valoisa aika lisääntyy koko ajan. Se tekee valokuvaamisen helpommaksi. Ja kuvattavaahan nyt riittää! Pipomies on lomilla, joten olemme ehtineet käydä kuvaamassa paljon.

Suomenojan lintualtaat

Kevät auringossa on mukava lämmitellä, tuumaa telkkä naaras.

Jo jonkun aikaa olemme miettineet, että olisi kiva käydä Suomenojan lintualtailla. Viime keväänä siellä oli niin runsaasti kuvattavaa. Suosittelen paikkaa kaikille lintujen ystäville. Varsinkin aloittelevalle lintu- ja luontokuvaajalle. Linnut ovat aika lähellä ja osa ei arastele ihmisiä lainkaan. Eli ei välttämättä tarvita pitkälle kantavia objektiiveja.

Eräänä maanantaina sitten katselimme säätiedotuksesta, että on luvassa aurinkoinen päivä. Kamera ja tarvikkeet autoon ja kohti Suomenojaa.




Heti autosta ulos tullessa se iski! Naurulokkien räkätys! Alussa tuntui, ettei pysty edes ajattelemaan mitään... Täällä on vaikea uskoa, että Suomessa naurulokin uhanalaisluokitus on nykyään vaarantunut. Ääneen kuitenkin turtui pian niin, ettei sitä edes huomaa.

Allekirjoittanut huomasi lapasorsia kaislikon reunalla, lammen toisella puolella. Niitä piti tietenkin jäädä kuvaamaan. Ovat niin kauniin värisiä.

Lapasorsa uros tulee ihmettelemään allekirjoittanutta ihan nokan mitan tuntumaan... 

Nokikanat keräilivät jo pesätarvikkeita.  

Naurulokki ja harmaasorsa,  onko kyseessä ruoan anastus vai mikä, sitä en osaa sanoa...

Yllättäen sukelluksista esille pulpahtava telkkä naaras herätti hämmennystä naurulokeissa. Nokikana sen sijaan jatkoi itsensä sukimista.

Telkkä uros riensi rouvansa turvaksi... tai kenties vahtimaan, ettei kukaan muu telkkä uros pääse tekemään rouvan kanssa lähempää tuttavuutta.

Täällä allekirjoittanut näki kevään ensimmäisen västäräkin. Eli kesään on enää vähän aikaa...

Eipä taida allekirjoittanut sitä ihan uskoa.










Peipponen lauleskeli puussa ja samalla piti tiukasti silmällä allekirjoittanutta. Eihän sitä koskaan tiedä mikä hurja peto allekirjoittanut on...

Tämä hurja ilme ei oikeastaan kohdistu allekirjoittaneeseen, sinisorsa vain sattui venyttelemään näin näyttävästi... Niin ainakin minä asian näin.

Lintualtailla oli paljon tukkasotkia. Ne ottivat elämän rennosti ja muiden hössöttäessä parin löytämisessä ja pesän rakennusmateriaalin keruussa nämä kaverit nauttivat mukavia päiväunia.

Punasotka uros uiskenteli etsien sopivaa partneria itselleen... Valitettavasti kaikki olivat jo varattu ja tämä kaveri sai toistuvasti pakit.

Ei aina voi voittaa, ei edes joka kerta...
No kuitenkin, ensimmäinen kuvani tiklistä.

Kävelimme lintualtaiden kävelyreitin tällä kertaa kokonaisuudessaan. Eihän se pitkä ole, vajaa kilometri. Mutta kun oli niin paljon nähtävää ja kuvattavaa, kesti matka hyvinkin pari tuntia. Sen jälkeen menimme takaisin autolle. Allekirjoittanut oli jo laittanut kameran autoon kun läheiseen koivuun lennähti kaunis, värikäs pikkulintu. Tikli! Siitä minulla ei ole kuvaa! Äkkiä kamera esiin, virta päälle, asetukset... Ja tietysti lintu oli jo ehtinyt siirtyä kauemma ja oksien piiloon!!



Tyytyväisinä päivän havantoihin päätimme vielä jatkaa matkaa Porkkalanniemelle. Siellä olisi mukava katsella kauniita maisemia ja syödä eväät.

Porkkalanniemi

Kauniimpaa eväiden nauttimispaikkaa on vaikea kuvitella...

Porkkalanniemessä emme olekaan käyneet pitkään aikaan. Paikka on aivan ihana, aivan kuin olisi ulkomailla. Ja lintuja sekä muita eläimiä näkee melko varmasti, kunhan pitää silmät auki.

Tällä kertaa vierailumme oli aika pikainen, Suomenojalla meni niin kauan.




Eväät syötyämme, allekirjoittanut alkoi tähystellä lintuja. Joitakin vesilintuja näkyi kauempana, mutta en saanut selvää mitä ne olivat. Vasta kuvasta tajusin, että kuvissa on haahka pariskunta. Minulla on ainoastaan pari kuvaa haahkasta. Viime keväänä sain kuvat, kaukaa nekin otettu. Nyt sentään sain hieman paremman kuvan. Kuva on aika kaukaa ja rajusti rajattu...

Haahka koiras on kyllä hupaisan näköinen. Ihan kuin hattu olisi päässä.

Sitten alkoikin jo ilta taas hämärtää ja oli aika lähteä kotiin. Päätimme tulla Porkkalaan pian uudestaan, ja paremmalla ajalla. Jospa haahkoja olisi paikalla enemmänkin.

Kaislikossa näimme vielä kauniin peuran. Mutta se herätti meissä myös ihmetystä. Jotain on mennyt pieleen...

Onko sarvien kasvussa tapahtunut jotain vai mistä kyse. Ehkäpä joku lukija osaa valaista allekirjoittanutta?

Eipä muuta tänään. Hyvää huhtikuun jatkoa.

Keväisiä luontoretkiä

Olemme toukokuussa! Kevät edistyy, ruoho on alkanut vihertää ja koivuihin on ihan kuin salaa ilmestynyt vaalean vihreitä silmuja. Joka puolella on krookuksia ja scilloja. Nämä on kuvattu työpaikan pihalla. Pikkulinnut visertelevät, monilla on jo pesät valmiina. Munia, jopa poikasiakin on jo ilmaantunut pesiin.

Suomenojan linnut ja Porkkalanniemen kauriit

Me kävimme eräänä iltana uudestaan Espoon Suomenojan lintualtailla. Tällä kertaa menimme ajan kanssa ja kävelimme altaita kiertävän kävelypolun. Paikalla oli paljon lintuja. Nyt sain jo parempia kuvia nokikanoistakin. 

Kuvat on otettu illalla, joten ne ovat hieman tummia.

Ensimmäisenä näimme kuitenkin telkkä pariskunnan. Telkkä naaras ei allekirjoittaneesta ollut moksiskaan. Suomenojan (Finnoon allas) on erittäin mukava paikka sellaisellekin lintuharrastajalle, joka ei jaksa/pysty kävelemään metsään tai vaikeakulkuiseen maastoon. Siellä on helppo kävellä leveällä polulla, ei ole mäkiäkään. Ja linnut ovat tottuneita ihmisiin, joten niitä pääsee katselemaan ja kuvaamaankin aika helposti. Monet linnuista tosin uivat keskemmällä allasta, joten kameran zoomia tarvitaan.

Telkkäuroksen katseesta voisi lukea pientä harmistusta, ehkä hänen päiväuniaan häiritsi kameroiden surina. Tai sitten harmittaa kun rouva ei ollut huomioinut...

Emme olleet ainoita kävelijöitä tai kuvaajia paikalla. Osalla paikalla olevista kuvaajista oli laitteita, jollaisesta allekirjoittanut voi vain haaveilla. Onneksi läheskään aina hienon tai hauskan kuvan ottaminen ei ole laitteista kiinni. Paljon siihen vaikuttaa kuvaajan taito (jossa allekirjoittaneella on paljon hiomista) mutta myös Lady Fortunalla, eli tuurilla on iso osuus siinä mitä kuvaan onnistuu saamaan. Nyt sattui sinisorsa pariskunta olemaan aivan polun vierellä, joten sain niistä kauniit kuvat. Ne eivät ole harvinaisia, mutta kauniita ja hauskoja seurattavia.

Herra sinisorsa kaivelee vedestä syötävää

Välillä poseerataan... Huomaa pään upea väri ja siiven alta pilkistävä kaunis sininen väri. Puhutaan niin sanotusta sinisestä siipipeilistä.

Rouva sinisorsa keskittyi ruoan etsimiseen rannan mudan ja risujen seasta.

Nokikanoilla oli menossa reviirien valtaamiset ja pesien rakentelut. Erään kuvaaja herran harmiksi reviirikamppailut kuitenkin loppuivat kun pääsimme paikalle. 

Täytyy myöntää, että kun tällä tavalla tuijotetaan, niin alkaa melkein polvet tutista... Uskon kerrasta, että tämä on paikan kingi! Oikea Angry Bird!!

Tämä yksilö sen sijaan oli leppoisa ja tyynesti kaiveli pesätarvikkeita vedestä...

... ja välillä laitettiin höyhenpeitettä kuntoon.

Kun kävelimme lintualtaan vastakkaiselle puolelle, allekirjoittanut innostui (taas)! Tukkasotkia! Näitä hauskan näköisiä kavereita olen toki nähnyt aiemminkin ja kuvannutkin, mutta niin kaukaa, ettei kuvista ole oikein selvää saanut. Nyt yksi pariskunta oli aika lähellä!

Tukkasotka uros ohittaa tiukka ilmeisenä sorsapariskunnan. 

Sorsa uros tarkkailee, tuleeko kaveri liian lähelle. Huomaa tukkasotka uroksen takatukka!

Tukkasotka naaras kävi hakemassa uroksen mukaansa ruokailemaan hieman kauemmaksi.

Ennen altailta lähtöä vielä yksi kuva sinisorsakoiraista. Alkoi hiljaa sadella vettä. Veden pinta oli upean harmaa!

Kävellessämme altailta autolle, mietimme lähtisimmekö kotiin, sillä ilta oli jo pitkällä. Pipomies kuitenkin arveli, että pilvet olivat väistymässä ja ilta-aurinko saattaisi tulla esiin. Joten päätimme poiketa vielä Porkkalanniemellä katsomassa näkysikö kauriita. 

Ja Pipomies oli oikeassa! Kun pääsimme Porkkalaan, tuli ilta-aurinko esiin! Ja myös ihanat, sirot, iso silmäiset kauriit tulivat...

Ihan kuin joku katselisi meitä...

Morjens!

Kas, onpas tädillä pitkä nenä...

Sivuprofiili.

Tämän kohtaamisen jälkeen oli aika lähteä kotiin. Kauriit jäivät syömään ruohoa kallioiden raosta. Matkalla näimme vielä harmaahaikaran, mutta ennenkuin sain kameran kuvausvalmiiksi, oli lintu jo ehtinyt poistua paikalta. Eipä hätää, varmaan näemme hänet joskus uudelleen!

Linturetki!

Kuten viime blogissani kerroin, olemme osallistuneet Pipomiehen kanssa lintujen tunnistuskurssille. Ja kurssilaisten kanssa teimme eräänä sunnuntaina linturetken. Tarkoituksena oli tunnistaa lintuja ja bongata mahdollisimman monta eri lajia. Innokas joukkomme starttasi Loviisan torilta aamulla klo 7. Pilvinen päivä ei mieltä lannistanut!

Ensimmäisenä vierailimme Gammelbyvikenin lintutornilla, Pernajassa. Paikka on hieno, mutta niin kaukana merenlahdesta, että sieltä ei allekirjoittaneen kameralla kuvia saa. Onneksi sain kuitenkin kuvia autojen luona olevista pikkuvarpusista, söpöjä!

Seuraava pysähdys oli Koskenkylässä. Paikalla teimme hieman harvinaisemman bongauksen (opettaja sanoi niin!). Eli joella uiskenteli laulujoutsenten seassa pikkujoutsenia. Näillä on lyhyempi kaula kuin laulujoutsenilla ja nokassa enemmän mustaa.

Mie meen vasemmalle, mee sie oikealle!

Pikkujoutsenet ovat Suomessa vain läpikulkumatkalla, ne eivät pesi Suomessa. Lintu pesii Koillis-Venäjällä ja Siperiassa. 

Eräällä pellolla oli paljon hanhia. Tundra- ja metsähanhia kuulemma. Opettajamme näytti aina kirjasta meille tuntomerkit. 

Tundrahanhelle ilmestyy nokan tyvelle valkoista ensimmäisessä sulkasadossa.

Tundrahanhella on myös vatsassa mustaa, epäsäännöllistä kuviota. Tämä kuva on otettu Sävträskin lintutornilla, Liljendalissa.

Valkoposkihanhet lennossa samalla tornilla otetussa kuvassa.

Viimeisenä vuorossa oli Haravankylän lintutorni Loviisassa. Olen kyllä tälläkin tornilla käynyt yksikseni muutaman kerran, mutta enpä ollut huomannut miten monta lajia sielläkin on... Valitettavasti kovin hyviä kuvia en saanut, sen verran kaukana olivat linnut.

Lapasorsia

Taivaanvuohia, ihan ensimmäistä kertaa näin näitä. Äänen olen kyllä kuullut... Nimi kertoo millainen se on... Ääni tulee itseasiassa pyrstön reunasulista.

Lapasorsat ovat äksyjä, aina kun olen nähnyt niitä, ne tappelevat!

Mikäs...Ei ollut lintu!!

Erittäin mielenkiintoinen päivä loppui siihen, että kävimme vielä Pipomiehen kanssa katsomassa, näkyykö vakipaikallamme kurkia. Olihan niitä, mutta turhan kaukana.

Kun pääsimme kotiin oli vasta varhainen iltapäivä, mutta allekirjoittanut nukahti soffalle kuin tukki samantien! Kroohhh... Ihana päivä! Ja 54 lajia bongattiin!

Valosta

Aurinkoisia päiviä on ollut ihan liian vähän! Valokuvaaminen vaatii valoa! Kun on valoa, tulee kuvasta terävä, kuten allaolevat kuvat osoittavat. Oravan kuvat on otettu eräällä uimarannalla Isnäsissä ja joutsenet lensivät ylitseni Sarvilahden pelloilla.

Onko tässä hyvä, saatko hyvän kuvat? Minun täytyy kuitenkin pitää kiinni jostakin, täällä tuulee!

Mitä tuolla näkyy...

Joutsenten ylilento

Tosin illan valossa otetussa kuvassa taas on pehmeyttä ja kuva on kaunis...

Naurulokki eräänä pilvisenä iltana Loviisassa

Kuovi ilta-auringon viimeisten säteiden valossa Paavalinkylän pelloilla.

Pörröinen kaveri sivulta tulevassa ilta-auringossa (ylämaankarjaa naapurissa)

Tässä kaikki tällä kertaa!

Ihanaa toukokuun alkua kaikille!