Kaurisvaara!

Repovesi

Eräänä kauniina aamuna Pipomies kysäisi allekirjoittaneelta "Mitäs tehtäis?". Ja allekirjoittanut vastasi "Käydäänkö Repovedellä?" Olisi ehkä kannattanut miettiä vastaustaan ensin muutama sekuntti...

Joka tapauksessa aamupalan jälkeen auto suuntasi kulkunsa kohti Valkealaa ja Repoveden kansallispuistoa. Matkan varrelta ostettiin eväsleipiä ja juomista. Kaffet ja teet oli jo keitetty valmiiksi termariin kotona. Täytyyhän sitä olla kunnon eväät mukana.

Päätimme lähteä kävelemään Lapinsalmelta. Olen käynyt siellä muutaman kerran, riippusilta on hauska. Viime käynnistä on kuitenkin jo vuosia aikaa. 

Lapinsalmella kävi ilmi, että moni muukin oli saanut saman idean. Parkkipaikat olivat täynnä autoja. Saimme lopulta auton parkkiin ja maastokengät jalkaan. Ja sitten menoksi!

Polun alkupää oli helppo kävellä. Pipomies meni reippaana edellä ja allekirjoittanut "hieman" rauhallisemmin kameraa kantaen perässä. 

Ihmisiä tuli vastaan koko ajan. Paikalla oli paljon lapsiperheitä, mikä on todella hienoa. Ja hienoa oli huomata, että myös ulkomaalaiset ovat löytäneet Repoveden. Onhan Suomen luonto niin kaunis, että kyllä sitä kelpaa esitellä!

Isokoskelo pariskunta nautti kauniista säästä.

Lapinsalmen riippusillalle ei ole pitkä matka parkkipaikalta, noin kilometri. Moni näyttikin käyvän riippusillalla ja grillaamassa grillikatoksessa ja palasi sen jälkeen takaisin autolle.

Riippusillalta on kauniit näkymät.

Mekin olimme ajatelleet, että eväitä olisi voinut nauttia jo riippusillan jälkeen, mutta siellä oli kaikkialla aivan täyttä. Niinpä jatkoimme samantien matkaa.

Käärme lämmitteli eräällä kalliolla. Pari kuvaa piti siitäkin ottaa... Kun olimme ohittaneet käärmeen ja jatkaneet matkaa kuului takanamme kovaa kiljuntaa. Ilmeisesti joku muukin huomasi käärmeen...

Villiä luontoa ...

Upeita maisemia Repovedellä riittää

Huono kunto, lämmin sää ja kamera alkoi olla allekirjoittanelle liikaa. Niinpä, kun tulimme korkeiden portaiden juurelle, ilmoitin varsin painokkaasti Pipomiehelle, että nyt syön eväät ja sitten lähden takaisin päin. 

Pipomies piipahti ylhäällä katsomassa maisemia sillä aikaa, kun levähdin kivellä ja join noin puolitoista litraa vettä!

Ja sitten olikin aika syödä eväät!

Takaisin paluu oli allekirjoittaneelle ihan tuskaa. Jostain syystä simahdin täysin. Olen vaeltanut Lapissa, noussut tuntureille ja ylittänyt vuoristopuroja, mutta siitä on kunto kovasti rapistunut!

Ystävä soitti sattumalta minulle kun kävelimme. Sanoin, että jutellaan toiste olen aivan loppu, puhki, poikki. Hän sanoi, että kyllä kuulee äänestä. Autolle päästyäni läjähdin auton takakontin päälle ja läähätin siinä ikuisuuden. Sitten viimeiset pisarat vedestä ja autoon istumaan. Ja kotimatka sujuikin mukavasti, nukuin koko matkan.

Kaunista on Repovedellä, suosittelen! Itsekin menen uudestaan, ihan varmasti! Kunhan vaan aloitan sen kuntokuurin...

Yhtenä iltana

Yhtenä iltana päätimme lähteä ilta-ajelulle. Kaikesta näki, että tulossa on kaunis auringonlasku. Ja ehkä näkisimme myös kauriita, niitä kun näkee helpommin aamulla ja illalla.

Ja melko pian näimmekin ensimmäisen kauriin. Se meinasi tulla suoraan auton alle. Onneksi Pipomiehellä oli hidas vauhti, nopeat refleksit ja vieressä innokas valokuvaaja, joka koko ajan pälyilee tien vierustoja ja pusikoita, eihän sitä koskaan tiedä jos näkyisi kuvattavaa...

Kaunis kauris pääsi onnellisesti tien yli.

Kovin pitkälle ei tarvinnut mennä, niin näimme kolme kaurista pellolla, metsän reunassa. Nämä kaverit katselivat meitä ihan yhtä uteliaana, kuin me heitä.

Jaa me vai?

Minä tässä nyt vain ihmettelen, mitä sinä kuvaat?

Pellolla oli myös pitkäkorva nauttimassa iltapalaa.

Pääsimme merenrannalle juuri sopivasta auringon laskiessa. Ja muutama lintukin lauloi vielä laiturilla.

Kalatiiran iltasonaatti...

Haarapääsky

Aurino värjäsi kaiken oranssiksi.

Valon viimeisiä rippeitä...

Kotipihalla tapahtuu:

Meidän pienet vuokralaisemme ahertavat jälkipolvensa hyväksi lähes taukoamatta.

Herkkuja rahdataan pönttöihin. Lisäksi kotia urheasti puolustetaan tikan hyökkäyksiltä ja kirjosiepon valtaus yrityksiltä

Allekirjoittaneen sydän on syrjällään...

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla Arktikaa...

Lopuksi kuva punaisesta ruususta, joka nyt kukkii terassillamme.

Ihanaa alkanutta kesäkuuta kaikille teille rakkaat lukijani!

Rakastavaiset pellolla

Lintuja, lintuja, lintuja... Ihanaa! Muuttajia saapuu aina vaan lisää. Ja ei tarvitse mennä edes pihalle, niin kovaa pikkulintujen laulu raikaa että sisälle asti kuuluu. Ja se on oikein mukavaa. Tosin olisin ehkä eri mieltä, jos kyseessä olisi esimerkiksi kurkien torven törähtelyt.

Kävimme eräänä päivänä äitiä ja veljeä auttamassa puuhommissa. Samalla allekirjoittanut ihasteli sinitiaisia, jotka kävivät syömässä ruokintapaikan viimeisiä herkkuja.

Suloisia ovat nämä sinitiaiset ja kauniita!

Fasaanikin oli liikkeellä

Puuhommat kotona ovat nyt siinä pisteessä, että halot saavat kuivua katoksen alla juhannukseen. Ja sehän on hienoa, koska nyt on iltaisin ja vapaa päivinä enemmän aikaa kuvaamiseen!





Eräänä iltana ajelimme lähiseuduilla. Yksittäisiä hanhia näkyi siellä täällä.

Kuvassa merihanhet syövät pellolla. Niiden takana kauempana näkyi myös kurkipariskunta.







Istuskelimme piilossa ja tarkkailimme lintuja. Pellolla oli lisäksi töyhtöhyyppiä. Äkkiä Pipomies ihmetteli " mitäs nuo kurjet meinaa" Kurjet olivat alkaneet liikehtiä levottomasti. Allekirjoittanut innostui, näkisimmekö kurkien tanssia! Voi kun olivat niin kaukana, kuvat eivät ole kovin tarkkoja...

Toinen kurki levitti siivet ja toinen pyöri sen ympärillä...

Ympäri pyörähtelyä, kännetään selkä kaverille...

Sitten meille selvisi, ettei kyseessä ollutkaan mikään tanssi...

Nyt tehdäänkin kurkivauvoja!!

Ja alas...

Se oli siinä!

Siinähän sitä sitten ihmeteltiin Pipomiehen kanssa, on se vaan jännää tämä luonnon seuraaminen. Kurjet söivät vielä jonkin aikaa, mutta sitten ne päättivät vaihtaa maisemaa. Ja me teimme samoin. Vaikka ilta olikin pimenemässä, päätimme vielä piipahtaa merenrannalla.

Sielläkin oli lintuja. Isokoskeloita oli paljon, ja tietysti laulujoutsenia.

Kiitorata...

Isokoskeloiden ohilento

Jonkin aikaa seurailimme lintujen touhuja, mutta sitten oli jo aika lähteä kotiin nukkumaan.

Matkalla näimme vielä valkohäntäpeuroja. Allekirjoittanut päätti ottaa niistä kuvan auton ikkunasta. Ne kuulivat auton ikkunan äänen ja kääntyivät katsomaan.

Ja siinähän sitä olisi varmaan ihmetelty toisiamme vaikka seuraavaan aamuun, mutta me päätimme poistua.

"Minä olen tässä ihan paikallani, niin ei ne huomaa minua..." 

Kanadanhanhet olivat laskeutuneet ihan kotimme lähistölle.

Ei muuta tällä kertaa! Ensi kerralla ainakin lisää vesilintuja.

Hyvää huhtikuun jatkoa!