Isoja kissoja ja muita eläimiä

Eräänä kauniina heinäkuun päivänä saimme Pipomiehen kanssa idean lähteä Korkeasaareen! Eväät reppuun ja menoksi!

Ajoimme autolla Mustikkamaalle ja siellä tulikin ongelma, mihin saadaan auto. Saman idean olivat nimittäin saaneet monet muutkin... Joka ikinen parkkiruutu muutaman kilometrin säteellä oli varattu! Kuumassa säässä ei olisi huvittanut kävellä niin kaukaa, kun parkkipaikaltakin on jo aika pitkä matka eläinten luokse.



Jonkin aikaa pörräsimme auton kanssa ympyrää, mutta tilanne vain paheni koko ajan, autoja tuli jatkuvasti lisää. Lopulta huomasimme, että maksullisella parkilla oli vielä tilaa. Allekirjoittanut ilmoitti, että nyt auto viedään sinne, maksakoon mitä maksaa. Ja niin tehtiin. Parkki maksoi viisi euroa, allekirjoittaneen mielestä hyvin tuhlattua rahaa.








Ensimmäisenä menimme Kissalaaksoon. Sattumalta tulimme juuri kun oli Amurinleopardin ruokinta aika. Päätimme jäädä sitä kuvaamaan.

Leopardit odottelivat toisessa häkissä, kun eläintenhoitaja laittoi ruoan säkissä roikkumaan viereiseen häkkiin. Ruokana oli kuulemma tällä kertaa nautaa.

Uros pääsee aina ensimmäisenä ruokailemaan, vasta kun se on syönyt ja poistuu paikalta, on naaraiden vuoro.

Nuuh... Nuuh.... hmmm...

Uros kierteli useita kertoja pussin ympärillä ja nuuski, mutta ruoka ei nyt tuntunut maistuvan.

Mainitsen saman asian, jonka mainitsin jo viime vuoden blogissanikin. Tämä upea eläin on maailman uhanalaisin kissapeto, sitä arvellaan elävän luonnossa vain 80 yksilöä, surullista!

Me päätimme vaihtaa paikkaa ja antaa leopardille ruokarauhan, josko ruoka alkaisi sitten maistua. Amurin tiikeri oli saanut pentuja keväällä ja kovasti toivoin, että pennut olisivat ulkona. Valitettavasti eivät olleet.

Amurin- eli siperian tiikerin uhanalaisluokitus on erittäin uhanalainen. Se on maailman suurin kissapeto. Ja komea oli tämäkin yksilö, joka makoili häkissään.

"Nyt on kuulkaas ihan liian kuumaa muuhun kuin rentoon loikoiluun..."

Seuraavan häkin luona kaikki ihmettelivät, missä on Manuli. Tämä aasialainen arokissa häviää hyvin häkin sopukoihin. Lopulta joku onnistui näkemään, että kaveri on päivälevolla. Allekirjoittanut sai kuvan ja sen jälkeen useat lapset olivatkin allekirjoittaneen kameralta katsomassa miltä Manuli näyttää.

"Mitäköhän ne hössöttää tuolla verkon takana?"

Hähhää... Näyttää ihan kuin pikkupandaa naurattaisi. Pikkupanda on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

Korkeasaaren tunnuseläin on lumileopardi. Niitä on syntynyt Korkeasaaressa enemmän kuin missään muussa eläintarhassa. Nyt oli niin lämmintä, että leopardit olivat visusti varjossa.

Lumileopardinkin luokitus on erittäin uhanalainen.

Kivien alla oli jotain liikkumatonta...

Täällä muuten on vaikea uskoa yleistä väitettä suomalaisten umpinaisuudesta. Tuntemattomat ihmiset pölöttävät häkkien luona toisilleen koko ajan, ja yhdessä etsitään eläimiä. Joku tuli jopa allekirjoittanutta hakemaan välillä häkin toiselle puolelle, että saan parempia kuvia. Tuli hyvä mieli!

Toinen lumileopardi oli aivan jalkojeni vieressä pensaikon alla.
En ollenkaan huomannut, onneksi välissä oli aitaus...

Välillä kävelimme rantaan ja söimme eväitä. Eihän sitä jaksa koko päivää ilman syömistä. Ainakaan allekirjoittanut.

Syödessä oli mukava katsella kauniisti kimaltelevaa merta.

Sitten olikin aika käydä tapaamassa apinoita. Apinalinnassa asustaa nykyään Berberiapinoita eli magotteja. Niiden touhuja allekirjoittanut olisi jaksanut katsella vaikka koko päivän.

Kävyn siementen kaivelu on tarkkaa puuhaa.

"Minäkin olen erittäin uhanalainen. Muistathan suojella meitä kaikkia maapallon eläimiä." 

Kuningamerikotka on sangen uljas ilmestys.

Haa! Verkon toisella puolella on sangen makoisan näköisiä otuksia...

Karhulinnassa oli paljon yleisöä. Ja siellä olikin menossa päivän riemukkain näytös.

Nyt leikitään!

Ettekös te tule kylpyyn?

JEE!!!

On Korkeasaaressa paljon lintujakin. Pöllöjä on hauska katsella, mutta vaikea kuvata.

Lapinpöllöllä on terävä katse!

Riikinkukkoja on saaressa joka puolella.

Lapset tykkäsivät kovasti isosta kilpikonnasta. Tämä kaveri on kuitenkin kuulemma kova puremaan, joten sormiaan on syytä varoa.

Hetkinen, tästä kuvasta tulee jotain mieleen...
Joku soitti kotiin... ET!

Tällä kertaa allekirjoittanut kävi myös trooppisten eläinten talossa. Yleensä vältän sinne menoa. Liian kuumaa ja hikistä. Ja niin oli nytkin, onneksi oli vettä mukana! Ja onhan talossa paljon nähtävää.

Tämä suloinen pikkumangusti löytyy Africasia talosta.

Sitten olikin jo aika palailla autolle. Kissalaakson kautta, sillä leijonat oli vielä moikkaamatta.

Turkin huolto käy hyvin näin pitkällä kielellä!

Väsyttää... Niin myös allekirjoittanutta.

Amurinleopardin ruoka oli vieläkin syömättä. No, mitäs sitä turhaan syö, jollei ole nälkä. Viimeiseksi halusin vielä katsoa amurin tiikeriä, näkyykö pentuja.

Minä täällä vaan... tule syksymmällä uudestaan, jospa silloin onnistaa!

Niin oli aika lähteä kotiin. Päivä oli kiva ja täynnä ihania eläimiä. Tiedän, että kaikki eivät eläintarhoja hyväksy. Minä hyväksyn ne silloin, kun eläimillä on tarpeeksi suuret tilat ja niistä pidetään hyvää huolta. Ja monien eläinlajien kohdalla ne ovat valitettavasti se viimeinen toivo lajin säilymiselle.

Näitä mietin kävellessä autolle. Autossa meinasin koko matkan nukahtaa. Ja taisinpa torkahtaakin.

Nämä ja paljon muita ottamiani kuvia Korkeasaaresta voit käydä katsomassa allaolevasta linkistä

https://flic.kr/s/aHskDY3Swu

Nytpä en paljastakaan mitä ensi kerralla on turinoissa luvassa!

Hyvää alkanutta elokuuta kaikille!

Kuusamon kutsu osa 2

Kolmas aamu Kuusamossa oli poutainen, joten päätimme lähteä katsomaan petoja! Eli teimme joka kesäisen visiitin Kuusamon suurpetokeskukseen. Siellä kun pääsee katsomaan niin läheltä karhuja ja ilveksiä. Onhan paikalla myös kettuja ja koirasusia.

Paikan sisäänpääsy on 10 € aikuisilta, lapsilta 5 €. Sisäänpääsymaksut käytetään tarhan toimintaan. Odottelimme kahvilan luona opasta, jonka seurassa tarhalla kuljetaan. Opas kerää aina ryhmän, jolle esittelee paikan eläimet ja kertoo eläinten tavoista yleensäkin.

Ensimmäisessä häkissä olikin yllätys, tarhalle on saatu nyt myös oikea susi. Suden erottaa koirasta kuulemma hännän asennosta. Eräs vierailija ehdotti ensin, että eron näkee hampaista, opas toivoi ettei kukaan kuitenkaan joudu tarkastelemaan suden hampaita metsässä...

Leppoisan näköisenä lepäili susi häkissään.

Susihäkin jälkeen vuorossa olivat karhut. Nuo vanhat tutut...

Karhut olivat hieman levottomia, koska naarailla oli kiima-aika. Pientä kinastelua ja toraa oli koko ajan. Oppaan herkkupalat veivät kuitenkin voiton tuoksuista...

"Sanovat minua pelottavaksi metsän kuninkaaksi"

Hunajaa...!!

Mikko kettu nautti auringon paisteesta löhöilemällä. Sitä eivät turistit eivätkä oppaan makupaloilla maanittelut kiinnostaneet pätkääkään.

Krrrrhhhhh...

Valitettavasti ilvekset pysyttelivät sen verran piilossa, ettei niitä saanut kuvaan. Koirasusia sen sijaan kiinnostivat vieraat ja herkkupalat.

Koirasuden katse

Kierros tarhalla kesti noin tunnin verran. Sen jälkeen olikin aikamoinen nälkä. Kävimme Pipomiehen kanssa ostamassa kaupasta eväitä, ajoimme kauniiseen paikkaan ja mussutimme eväät hyvällä mielellä masuun.

Masu täynnä oli hyvä suunnistaa vieraisille. Ilta kului rattoisasti rupatellessa. Emme huomanneet ajan kulua ja lähtö takaisin hotellille meni aika myöhäiseksi. Matkalla hotellille sain vielä kuvattua muutaman kuvan.

Auringonlaskussa kauniit värit heijastuivat tyynen järven pintaan. Rannalla hautoo laulujoutsen, sen edessä uiskentelee pilkkasiipi kaikessa rauhassa. Takana poroaita.

Korpit kelolla.

Ja niin tuli päivä iltaan ja nukkumatti kutsui.

Aamulla lähdimme taas liikenteeseen heti aamupalan jälkeen. Suuntana oli jälleen erämaa. Nyt ajoimme metsätietä, joka seuraa Oulangan kansallispuiston rajoja.

Matka kulki välillä ylhäällä rinteillä ja välillä oltiin alhaalla. Ihania maisemia riitti ja allekirjoittaneella oli välillä ongelmia päättää mitä kuvata. Ja välillä maisemia ihaili niin, että kuvaaminen unohtui kokonaan.

Upeat olivat jälleen maisemat.

Täällä näimme jälleen tilhiä. On ne niin hauskoja lintuja!

Valppaana, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu!

No moi!

Täältä näkee kauas!

Välillä tie laskeutui alas rinteiltä. Yleensä alhaalla oli jokin järvi tai lampi. Näissä näkyi telkkiä ja tukkasotkia.

Ja näkyihän porojakin. Ja jälleen ihania ja niin suloisia vasoja!

Minulla kasvaa jo sarvetkin, huomaatkos!

Tavi vietti aikaa kalliolla.

Lopulta oli palattava hotellille. Olihan seuraavana päivänä aika palata kotiin...





Kotiin paluu alkoi vasta iltapäivällä, sillä vietimme päivällä vielä aikaa tätini kanssa. Mutta eihän meillä ollut kiirettä. Lomaa oli vielä paljon jäljellä!

Paluumatkan sää... no, laitetaan kuva ettei totuus unohdu!

Välillä näimme upeita sateenkaaria. Missähän on tämän sateenkaaren pää???

Ja näin sujui lomamme Kuusamossa ja sen lähiseuduilla.

Loppuun laitan Suurpetokeskuksessa kuvatun videon. Siinä ei tärkeintä ole kuva vaan ääni...

Tarhan susi alkoi kaempana ulvoa, kun olimme koirasusien häkin luona. Koirasudet vastaavat sille kaikki kuorossa. Myönnän, että jos tämän kuulisin metsässä ollessani, voisi alkaa vähän pelottaa.

Hyvää heinäkuun jatkoa kaikille! Katsotaan mitä seuraava blogi tuo muassaan.

Lomalla pohjoisessa

Teimme joka kesäisen lomamatkan Kuusamoon ja Taivalkoskelle juhannusviikolla. Lähdimme matkaan maanantaina ja takasin kotona olimme torstain ja perjantain välisenä yönä. Matkamme jäi ajan puutteen vuoksi tänä vuonna valitettavasti tavallista lyhyemmäksi. Allekirjoittaneelle on kuitenkin tärkeää päästä kerran kesässä pohjoiseen. Tavata ihania sukulaisiani ja nauttia upeista maisemista.

Määränpää alkaa häämöttää!

Matkamme alku sujui puolipilvisessä säässä, mutta Kajaanissa alkoi sataa. Lämpötila laski koko ajan alemmas ja kiittelin mielessäni, että olin tajunnut pakata mukaan lämpimiä vaatteita.

Jostain syystä aina siinä vaiheessa kun pääsemme Suomussalmelle, molemmat Pipomiehen kanssa rentoudumme täysin. Kiireet ja murheet unohtuvat.






Saapuessamme Rukalle lämpötila oli +4 astetta. Hotellin aamupalalla katselimme kuinka satoi kaatamalla ja lämpötila oli + 4,5 astetta. Eipä tuo haitannut, lähdimme kohti Taivalkoskea, vierailemaan sukulaisissa!

Ajomatkalla näimme, että järvissä ja suolammissa oli paljon enemmän vettä kuin yleensä. Ja koko päivän satoi ja satoi... Lomailijaa se ei sinänsä haitannut, mutta olisihan se aurinkokin ollut kiva. Lintuja näkyi jonkin verran, sade ja kylmä eivät oikein houkutelleet ulos kuvaamaan.

Sain ensimmäistä kertaa kuvattua härkälinnun

Kuovi

Päivä meni nopeasti rupatellessa ja kahvitellessa. Ja suvun nuorimmaisia kiusoitellessa!

Sen verran olimme ulkona, että huomasimme, ettei hyttysiä ole. Se oli tietenkin kylmän sään "ansiota".








Seuraavana päivänä päätimme uhmata sadetta ja tehdä retken Kuusamon suurpetokeskukseen, karhuja katsomaan. Siellä olemme käyneet jo ties kuinka monena vuotena. Aina sinne vaan on päästävä. Netin säätutkat ennustivat parin tunnin taukoa sateessa petokeskuksen kohdalle. Ajoitimme käynnin tuolle ajalle, josko vaikka säästyisimme kastumiselta.

Matkalla näimme lintuja eräällä järvellä, niitä piti käydä kuvaamassa. Tällaisia lintuja en olekaan ennen nähnyt! Sain myöhemmin tietää, että linnun ovat sorsasukuun kuuluvia pilkkasiipiä. Rauhoitettuja, uhanalaisia lintuja.

Vasta kotona tietokoneelle kuvat ajettuani havaitsin, että paikalla oli myös uros uivelo. Sitäkään en ole koskaan aiemmin nähnyt. Uivelo uros on valkoinen ja näyttää kuin sillä olisi musta silmä. Kuvassa näkyy oikealla tukkasotkapari ja pilkkasiipi niistä alempana. Kuva on surkea, sillä linnut olivat niin kaukana, olen rajannut kuvaa paljon.

Myös uivelo on harvinainen ja rauhoitettu.

Sade todellakin taukosi hieman ennen  suurpetokeskukselle saapumistamme. Alku näytti siis lupaavalta...

Lähdimme oppaan mukaan kiertämään tarhalle. Ensimmäisenä opas kertoi tarhan karhuista ja esitteli mm. karhun appelsiinin kuorimistaitoja.

Olihan ne hedelmät hyviä, mutta löytyisiköhän vielä jotain hyvää syötävää...

Nuuh... hmmm, jotain täällä on...

Haa! Etttepäs saa koskaan tietää mitä juuri löysin, nam!

Mikko kettu otti vierailijoiden uteliaat katseet ja kyselyt vastaan hyvin rennosti. Taisi repolaista väsyttää...

Menkäähän jo siitä, että saan nukkua, haukotus...

Ilveksiä ihailen joka vuosi enemmän. Ne ovat niin kauniita ja liikkuvat sulavasti...

Välillämme on verkkoaita...

Satuimme paikalle juuri ruoka-aikaan. Ei kyllä houkettele allekirjoittanutta tämä ateria!

Uutena tuttavuutena tarhalla oli koirasusia. Niiden luota kului kova meteli, sillä siellä oli juuri pentujen koulutus menossa.

Koirasusi pentu

Karhujen aitauksessa oli ruokailemassa vieras! Pikkuinen keltasirkku.

Kierros oli ohi nopeasti ja selvisimme kuivina! Oikeasti syy sateen välttämiseen on kamera ja objektiivi, ne eivät kestä kastumista. Ja en muistanut ottaa reissulle mukaan laitteiston sateensuojaa.

Kahvilassa tapasimme paikan perustajan Sulo Karjalaisen

Juuri kun astuimme ulos suurpetokeskuksen kahvilasta alkoi sataa kaatamalla! Pipomies ritarillisesti haki auton portille, kastui läpimäräksi ja allekirjoittanut pääsi lähes kuivana autoon.

Suurpetokeskukselta ajoimme katsomaan Oravivaaraa. Siellä olen viettänyt elämäni ensimmäiset 15 vuotta kaikki kesät. Matkan aikana sade loppui ja aurinko ilmestyi esiin!!

Jokijärven suolla oli joutsenia syömässä ja lepäämässä.

Jossain kaukana taustalla oli myös kurki.

"Alussa oli vain suo, kuokka ja Jussi" 

Täältä näkee kauas!

Rukalla poikkesimme Rukajärven tielle. Ja viimeinkin!! Ensimmäinen poro!!

Mitäs tuijotat, etkös ennen ole nähnyt poroa!

Sateen jälkeen loisti kaunis sateenkaari.

Ja sitten lisää poroja!

Rukan rinteillä oli vielä lunta paikoittain. Katsokaapa tuota pilvi muodostelmaa, voisi luulla, että kohta sataa...

Mutta eipä satanut. Ja emme millään malttaneet mennä hotellille nukkumaan vaan ajelimme vielä pienen lenkin Rukan maisemissa.

Haapana pariskunta metsälammella.

Sitten oli aika palata hotellille sillä aamulla piti herätä aikaisin, olihan kotiin lähtö edessä. Tarkoituksena oli vielä kuvata keskiyön aurinko, mutta uni olikin tullut sitä odotellessa.

Ei keskiyön kuva...

Aamu oli aurinkoinen (tottakai, aika lähteä kotiin). Ensimmäiseksi ajoimme Taivalkoskelle. Kävimme vielä tervehtimässä kummitätiäni.

niin tyyntä!

Näkymä Jokijärvelle.

Matkasimme rauhallisesti Loviisaan. Kävimme matkalla vielä katsomassa miltä Kolilla näytti.

Tässä kaikki tällä kertaa.

Hyvää kesäkuun loppua kaikille kera näiden kesäkukkien!