Petolintu kohtaamisia ja muita luonto turinoita / Accipitriformes and other nature photos

Oi ihanaa! Se on nyt kevät! Linnut laulaa ja touhuaa kiihkeästi. Pihapiirissämme osa pöntöistä on jo saanut asukkaat. Tutut talitintti ja sinitiainen ovat asettuneet samoihin pönttöihin kuin joka vuosi. Ja ne pöntöt, joissa on pesinyt kirjosieppo, ovat vielä tyhjillään.

Ja kun kevät on parhaimmillaan, mitä tekeekään allekirjoittanut? Laittaa blogiin kuvia viime syksyltä! Kyllä, viime syksystä tähän kevääseen on ollut niin kiire, että moni kuva on jäänyt laittamatta blogiin.

Joten nyt tässä muutama kuva ja lyhyt turina viime syksyltä. Rakas lukijani, toivottavasti jaksat vielä virittäytyä tunnelmaan.

Oman pihan pikkuisia

Koko viime kesän saimme seurata peippo pariskunnan elämää. Ne pesivät läheisessä puussa. Ahkerasti etsivät keväällä pesän rakennusmateriaalia, sen jälkeen haudottiin ja kun pikkuiset olivat kuoriutuneet, hankittiin ruokaa poikasille.

Usein allekirjoittaneen kastellessa kukkia tai istuessa muuten vaan pihalla, peipposet tulivat jalkojen juureen poimimaan hyönteisiä maasta. Olivat suhteellisen kesyjä, kunhan vaan allekirjoittanut malttoi liikkua hitaasti ja pysyä noin metrin päässä, niin minut katsottiin vaarattomaksi.

Ja sitten eräänä päivänä alkoivat pikku peipot liikkua pihallamme. Emme aluksi edes tajunneet mistä on kyse, kunnes näimme emojen ruokkivan pikkusia.

Ruokaa!! Ruokaa!!
Feed me!! Feed me!!

Ja pikkuinen sai ruokaa.
And the little one got food (Common chaffinch).

Niin suloisia!

Näimme ensimmäistä kertaa pihallamme puukiipijän. Se kiipeili kuusessa niin nopealla vauhdilla, ettei allekirjoittanut meinannut millään ehtiä kuvaamaan. Onneksi se laskeutui välillä maahan, jolloin sen kuvaaminen oli helpompaa. Puukiipijä viipyi pihapiirissämme vain muutaman päivän, sitten sitä ei enää näkynyt.

Puukiipijä etsi ruokaa kivien välistä.
Eurasian treecreeper 

Valkoinen sorsa 

Helsingissä käydessämme halusin kerran mennä Töölönlahdelle kuvaamaan lintuja. Pipomies jäi autoon, kun allekirjoittanut lähti kävelylle kameran kera.

Lahdella olikin paljon lintuja. Hanhia, silkkiuikkuja ja sinisorsia ainakin. Kuvasin niitä ja huomasin joukossa valkoisen sorsan. Olin toki kuullut linnusta ja nähnyt kuvia siitä, mutta en ollut itse aiemmin nähnyt tätä kaveria. Olihan hän kaunis.

Kuvaakohan tuokin tuossa minua...
Is she also taking photos of me...

Mä meen nyt, heippa!
I'm going now, bye!

Valokuvia ottaessani huomasin erään naisen hieman levottomana katselevan minua. Kohta hän jo tulikin kyselemään, enhän vaan ota kuvia, jossa hän näkyy.

Kerroin, että hänen ei tarvitse olla huolissaan, kuvaan vain rannalla ja vedessä olevia lintuja. Nainen sanoi, että häntä pelottaa, että hänen kuvansa joutuu hänen tietämättään jonnekin someen. Rauhoittelin naista ja sanoin, että voin näyttä hänelle mitä olen sinä päivänä kuvannut. Nainen sanoi, että ei tarvitse, kyllä hän luottaa minun sanaani.
"Mutta olisihan se kiva nähdä muuten millaisia kuvia sinulla on, kun sinulla on tuollainen iso kamerakin."

Niinpä istahdimme penkille ja minä näytin sen päivän kuvasaalista. Nainen kyseli aina mikä lintuja oli kuvassa ja kaikkea muutakin siinä rupateltiin. Sain kuulla naisen elämäntarinaa. Lopulta minun oli pakko lähteä, muuten Pipomies olisi ihmetellyt mihin jäin.

Autolle kävelin hyvillä mielin. Olin saanut kuvia linnuista ja sen lisäksi saanut jutella mukavan ihmisen kanssa. Ja olin ilmeisesti myös ilahduttanut yksinäistä ihmistä, joka kaipasi juttu seuraa.

Pipomies tulikin jo matkalla minua vastaan. Ja sanoi, että menee vuorostaan katsomaan valkoista sorsaa. Minä menin autolle odottelemaan. Siinä odotellessa katselin kyyhkystä, joka oli juomassa lätäköstä.

Sivu profiili
Side profile

Petolintujen päivä

Virolahdella kävimme kesän aikana muutaman kerran Arktika päivien lisäksi. Syksyllä saimme nähdä petolintuja.

Ensimmäisenä näimme kuitenkin suloisen kauriin syömässä niityllä. Se huomasi minut ennenkuin minä sen, mutta uteliaisuus vei kuitenkin voiton ja kauris jä katselemaan mitä allekirjoittanut aikoo. Sain siis ottaa kuvan 😃.

Mitä sinä teet?
What are you doing?

Jätimme kauriin rauhassa ruokailemaan ja jatkoimme matkaa rajan pintaan. Eräällä pellolla huomiomme kiinnittyi pellon yllä liitelevään haukkaan. Haukka liiteli kauemmas ja päätimme mennä autolla siiihen suuntaan mihin se meni.

Jonkin matkan päässä haukka oli taas näkyvissä. Ja tällä kertaa huomattavasti matalammalla, joten arvelin saavani kuvan.

Astuin ulos autosta ja aloin kuvata. Haukka lensikin suoraan automme ylläpuolella ja todella matalalla. Se oli piekana. Samassa huomasimme toisen haukan tulevan paikalle metsän reunassa. Ja kohta tuli kolmas. Kaikenkaikkiaan piekanoja oli yhtäaikaa näkyvissä taivaalla 4.

Piekana
Rough-legged buzzard

Katselimme aika kauan piekanojen liitelyä. Välillä joku niistä laskeutui pellolle ja kerran taisi saada saalistakin.

Me jatkoimme lopulta matkaa.

Näimme vähän  ajan päästä taas yhden haukan, ajattelimme, että lisää piekanoja. Lähempää nähtynä haukka paljastui kuitenkin kanahaukaksi! Ensimmäinen kerta kun sain kuvattua kanahaukan, jee!!

Ensimmäinen kuvani kanahaukasta.
My first image of Northern goshawk.

Jossain kaukana näimme merikotkankin, se syöksyi hanhiparveen, mutta ei tällä kertaa onnistunut saamaan lounasta.

Merikotka
White-tailed eagle

Kotimatkalla kävimme vielä Haminassa Lupinlahden lintutornilla. Olen ennenkin blogissani kehunut paikkaa. Siellä pääsee helposti näkemään runsaasti lintuja. Nyt näimme mm. jalohaikaran, joutsenia, nokikanoja, silkkiuikkuja, tiiroja ja paljon muita. Tornilla on liuska, jota pitkin pääsee pyörätuolillakin tornin alempiin kerroksiin.

Tällä kertaa lintutornilla tapasin kaverin, jollaista harvemmin lintutornilla näkee. Allekirjoittanut ja kamera kiinnostivat tätä kaveria kuitenkin enemmän kuin linnut.

Kiinnostava olento tuolla alhaalla, hieman kuten nuo, jotka ovat minun palvelijoitani, mutta omituisen pitkä naama...
Cat was intrested about me taking photos.

Kissa oli kiinni ja omistajiensa hallinnassa ja valvonnassa koko ajan, joten sen olo tornilla ei vaarantanut lintuja.

Mökillä 

Viime kesänä saimme ihailla kuikkia mökillä ja sen ympäristössä. Mökkirannan lähettyvillä oli kuikan pesä. Kesän mittaan näimme poikaset muutaman kerran. Aluksi niitä oli kolme, mutta viimeisellä kerralla näimme enää valitettavasti vain yhden poikasen.

Kuikka vanhemmat
Black-throated loons

Pikkuinen kuikka
Little black-throated loon

Järvellä asusti myös isokoskelo poikue. Sekin vieraili välillä rannassamme.

Kerran olimme terassilla, kun isokoskelo äiti tuli todella vauhdikkaasti laiturille. Huomasi selvästi, että ne pelästyivät jotakin. Yleensä ne eivät edes tulleet laiturille, jos rannassa oli ihmisiä.

Syykin selvisi välittömästi, sehän oli agressiivisesti omaa reviiriään ja poikastaan puolustava kuikka! Kuikka ajoi takaa isokoskeloita ja nämä tulivat turvaan laiturille. jonkin aikaa kuikka kierteli laituria ja uhosi isokoskeloille, mutta poistui sitten lopulta. Isokoskelot jäivät joksikin aikaa laiturille. Kuvasin tapahtumaa terassilta. Ja jälkikäteen taas harmitti sama asia kuin niin usein ennenkin, en ikinä muista, että voisin ottaa kamerallani myös videota.

Turvassa laiturilla
Common mergansers

Älkääkä tulko enää minun reviirilleni!
Black-throated loon didn't like Common mergansers.

Toisella puolella järveä oli myöskin kuikka pesua. Täällä poikasia oli myös 3 ja ne ilmeisesti selvisivät kaikki, sillä näimme ne yhdessä vielä myöhään syksyllä, ennen muutolle lähtöä.

Käymme usein Pipomiehen kanssa Repoveden kansallispuiston maisemissa, sehän sijaitsee aivan mökkimme vieressä. Siellä näkee paljon lintuja, isokoskeloita, kuikkia, kaakkureita ja paljon muita. Suosittelen kaikille luontoa ja luonnossa liikkumista rakastaville. Kannattaa mennä parhaan "turistikauden" ulkopuolella, esim syksyllä. Valitettavasti Repovedellä liikkuu paljon ihmisiä, jotka eivät tajua, että luonnossa pitää kunnioittaa sitä ja sen eläimistöä. Ihmisten huuto ja remuaminen on välillä todella kovaa.

Kauniita kukkia Repovedellä.
Beautiful flowers in national park Repovesi

Kukkia

Viime kesänä laitoin tapani mukaan paljon kukkia ruukkuihin. Meillä ei ole kukkapenkkejä, koska asumme mäntykankaalla. Ne muutamat istutus yritykset, jotka olemme tehneet, mm. marjapensaat ja hedelmäpuut, ovat kuolleet aika  nopeasti. Niinpä olen todennut, että kukat kukkaruukuissa ja maahan istutetuissa kukkaputkissa saavat riittää.

Kesän kuivuus aiheutti sen, että kukkaistutukset eivät olleet niin rehevät kuin aiempina vuosina. Toki kastelin niitä, ensin keräämälläni sadevedellä, mutta se loppui pian, kun ei satanut. Vesijohtovesi ei ole sama asia kuin sadevesi.

Kotipihan kukkia.
Flowers in our yard.

Syksyn viimeiset 

Kävimme muutaman kerran kuvaamassa hanhia ja kurkia, joita oli lähiseudulla syksyllä runsaasti. Useamman sadan yksilön kurkiparvi viipyi seudulla muutaman viikon. Aluksi niitä oli vain jokunen, mutta joka päivä saapui lisää.

Olen harvoin nähnyt niin paljon kurkia samalla pellolla. Kävimme katsomassa niitä oikeastaan joka päivä. Sitten eräänä aamuna ne vaan olivat poissa. Kuin niitä ei ikinä olisi ollutkaan...

Kurkia
Common cranes

Kurkia kaatosateessa, viimeinen päivä kun saimme ihailla näitä upeita lintuja viime syksynä.
Common cranes in downpour.

Valkoposkihanhiakin oli paljon. Yhtenä aamuna kävimme kuvaamassa hanhia ja samalla kauris juoksi pellolle. Kyseessä lienee valkohäntäkauris.

Kauris ja valkoposkihanhia
Deer and Barnacle geese

Vaikka syksyllä tuntuukin haikealta, kun linnut muuttavat pois ja talvi lähestyy, on syksy kuitenkin kaunista aikaa.

On ihana istuskella auringonlaskussa ja katsella lintuparvien lentoa.

Valkoposkihanhet ne vaan jaksaa ja jaksaa, allekirjoittanutta alkoi jo nukuttaa...
Barnacle geese in sunset.

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla olemme Turinoissakin jo keväässä 2019 😃

Nyt ulos nauttimaan keväästä. Ja tekemään lintuhavaintoja. Tiirasta luin juuri, että lähistöllä on nähty mm. kattohaikara!

Se meni nyt, 2014!

Reserviupseerikoulun päärakennus Haminassa

Nyt olemme sitten vuodessa 2015! Kuinkahan sen taas muistaa kun pitää päivämäärä kirjoittaa... Tässä blogissa ollaan kuitenkin vielä viime vuodessa. Laitan joulun kuulumisia, kun ne ovat tässä vauhdissa jääneet kirjoittelematta.
 
Porvoo

Kävin ennen joulua ystäväni luona Porvoossa vierailulla. Kävelimme Vanhassa Porvoossa. Ihanissa putiikeissa hypistelin kauniita esineitä. Sain kuitenkin pidettyä itseni jotenkuten kurissa ja lompakko pysyi enimmäkseen käsilaukussa. Jotain pientä tuli toki ostettuakin.

Raatihuone

Kävimme myös syömässä ravintola Gabrielissa. Ruoka oli erittäin hyvää. Paikka oli niin täynnä, että vapaana oli vain yksi pöytä. Mutta sehän riitti meille!

Vanha pihapiiri

Vanhan kaupungin kapeat pikku kujat ovat osittain tosi jyrkkiä.

Kävimme kolmen tekstiilitaiteilijan Inka Kivalon, Heli Tuori-Luutosen ja Riitta Turusen näyttelyssä. Kuvassa oikealla minua eniten miellyttänyt työ, Inka Kivalon SUB ROSA. Varmaankin kuvassa on ruusuja, mutta allekirjoittanut näki siinä vaaleanpunaisia pikku possuja... Olisikohan joulun läheisyys ollut syynä moiseen.

Ystäväni tarjosi vielä päivän päätteeksi teetä kotonaan, joka sijaitsee hienossa vanhassa kerrostalossa. Kotiin palasin hyvillä mielin, kuten aina, kun saa viettää aikaa ystävien parissa.

Joulu

Seuraavana päivänä oikeastaan jo alkoikin meidän joulumme! Kävimme tuolloin Loviisan kuoron joulukonsertissa Loviisan kirkossa. Taas saimme kuulla kaunista laulua ja allekirjoittaneen nenäliina paketti tyhjeni jälleen. Mikä ihme siinä on, että liikutun aina niin perusteellisesti kauniista musiikista! Ja elokuvista, ohjelmista ja vaikkapa vain kauniista kuvasta! Joulun aika erityisesti on oikeaa kyynelten tulva-aikaa...

Loviisan kuoro Loviisan kirkossa

Aattona saimme vieraaksi meille rakkaita ihmisiä! Äitini, veljeni ja anoppi saapuivat kylään iltapäivällä.


Ensimmäisenä oli vuorossa jouluaaton kirkko. Kävimme Pernajan Pyhän Mikaelin kirkkossa, jossa aikoinaan on vihitty Pipomies ja allekirjoittanut. Kovin paljon ei ollut ihmisiä, valitettavasti. 

Kirkonmenojen aikana sää oli muuttunut erittäin hankalaksi, ajoimme kotiin sakeassa lumipyryssä ja liukkaalla tiellä. Lunta pyrytti jonkin aikaa. Kotiin pääsimme kuitenkin turvallisesti.

Loppuilta menikin sitten hyvän ruoan parissa. Pöytä notkui perinteisistä ja vähemmän perinteisistä jouluherkuista.

Joulupäivänä maa oli valkoinen ja pakkastakin ihan mukavasti. Lähdimme metsään sulattelemaan ruokia, että jaksaa sitten syödä lisää! Aurinkokin paistoi jossain puiden takana.

Puiden oksat notkuivat lumesta.

Kansallisoopperassa

Joulun jälkeen oli vuorossa elämäni ensimmäinen ooppera! Varasin liput jo hyvissä ajoin marraskuussa Puccinin La Bohéme oopperan esitykseen. Paikat olivat viimeiseltä riviltä, ylimmältä parvelta. Aika kalliita ovat liput, varsinkin permannolle.

Oopperatalo iltavalistuksessa.

Ennen esityksen alkua kiertelimme Oopperatalossa katselemassa. 

Esitys oli loppuunmyyty. Tässä kuvassa ihmisiä ei ollut vielä paljoa paikalla.

Kuvat talon sisällä otin kännykkäkameralla, ei oikein ota enää hyviä kuvia.

Väliajalla joimme teetä ja kahvia ja söimme mustikkaleivokset. Hyvää oli. Vinkiksi muille ensimmäistä kertaa oopperaan menijöille, kannattaa varata etukäteen pöytä ja syötävät. Me emme olleet niin tehneet ja niinpä nautimme herkut seisten.







Esitys oli hieno! Musiikki oli niin upeaa, se vie mukanaan! Ja laulu esiintyjiltä tulee niin vaivattomasti... Kaksi ja puolituntia kului kuin siivillä. 

Oopperan jälkeen oli vuorossa illallinen Hotelli Kämpissä.

Illallisen jälkeen ajoimme tyytyväisenä kotiin. Tämä täytyy joskus ottaa uusiksi... 

Loppuun kuva suloisesta Zillasta. Britistä, joka vei allekirjoittaneen sydämestä palasen...

Kummipoikani syntymäpäiväjuhlien kuvattu tähti!

Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2015 kaikille!

"Eläimiä" metsässä ja muualla...

Työpaikan pihalla on kaunis pensas

Kylläpä aika rientää nopeasti eteenpäin! Olemme jo marraskuussa. Aika ankeaa säätä on ollut viime päivinä, sadetta ja todella pimeää. Nyt ei enää viitsi edes kameraa ottaa mukaan töihin, valo ei yksinkertaisesti riitä kunnon kuviin edes päivällä. Myönnän, että odotan innolla aurinkoisia päiviä, tosin kun katsoo viikon säätä, ei aurinkoa ole näkyvissä yhtenäkään päivänä kartalla. Mutta kyllä se sieltä taas jossain vaiheessa pilkistää...



 

Toissa lauantaina oli kuitenkin kaunis aurinkoinen sää. Pipomies ja kaveri olivat metsätöissä ja minä käväisin ottamassa muutaman kuvan innokkaista työmiehistä. Oli ihana kun aurinko paistoi siniseltä taivaalta!

Tässä on kaadettu iso kuusi, oli kuulemma mennyt aikaa ja polttoainetta useampi tankillinen.

Palstan puut ovat vanhoja ja useita oli kaatunut jo valmiiksi myrskyissä.

Yritin laskea puun vuosirenkaita, mutta jonkin ajan päästä totesin että jos ei kuitenkaan... Kovin tiheään renkaat eivät olleet, joten puu on kasvanut nopeasti.

Jäin katsomaan pienemmän kuusen kaatamista. Pipomieheltä käy sahaaminen tottuneesti.

Puu kaatuu!! Kaveri varmistaa liinojen kanssa, että puu kaatuu oikeaan suuntaan.

Seuraavana päivänä olikin ihan erilainen sää, mutta se ei haitannut sillä kävin ystävän luona piristymässä. Heille oli tullut perheeseen suloinen kissanpentu! Vauhtia pikkuisella rittää vaikka muille jakaa.

Välillä Elviskin tarvitsi pienen lepohetken

Emilkin tuli tervehtimään

Lisäksi sain rapsutella koiria, joita ystävälläni on myös! Kyllä lemmikit ovat ihania!Ja mikä voima onkaan porkkanakakulla, teellä ja rupatteluhetkellä ystävän kanssa, lähdin kotiin hyvillä mielin ja keveämmin askelin! Askel oli keveämpi, sillä ystäväni opiskelee jalkahoitajaksi ja minä sain toimia harjoituskappaleena. Nyt on sitten nätit vaaleanpunaiset varpaankynnetkin! Täydellinen sunnuntai!

Allekirjoittanutta ei voi nyt syyttää siitä ettei olisi yrittänyt vaikka mitä, mutta lintuja ei vain ole onnistunut kuvaan saamaan. Merenrannalla on ollut kyllä lauma vesilintuja, sorsia, koskeloita, telkkiä ynnä muita. Mutta aina kun menen paikalle, on niin pimeää... Ja linnut uivat nopeasti muualle, olen kai niin pelottava, hui!

Hei kaverit! Nyt se yksi ihme puskissa hiiviskelijä tulee taas sen putkensa kanssa... Äkkiä pois!!

Ja lisää lintuja lähtee viereisestä ruohikosta...

Loviisan lahdella uiskentelemassa oli myös joutsen pariskunta.

Joutsenia kuvatessa tuli kuvattua myös kaislikkoa. Kauniita kaikessa värittömyydessään.









Laitanpa tähän vähän värikkäämpiä kuvia piristykseksi.Valokuvat on otettu Kööpenhaminan eläintarhassa kesällä 2013. Kävimme äitini kanssa siellä vierailulla serkkuni luona. Sitä matkaa muistelemme vieläkin usein, meillä niin hauskaa.

Flamingo sukii höyheniä, vai nukuttaako lienee. Kaunis ja siro lintu.

Upean värinen on myöskin tämä ibis lintu!

Ja kun nyt näitä kissoja on kuvissa, niin laitetaanpa vähän isompiakin kissoja tähän...

Leijona naaras ja pentu Kööpenhaminan eläntarhassa

Yksi kauneimmista eläimistä eläintarhassa oli kirahvi, joka ylpeästi käyskenteli aitauksessaan.

Yläilmoista näkee hyvin...

Ja loppuun vielä kuva kauniista kukista Loviisan Laivasillalla kesällä. Loistavat niin kauniin keltaisina, että toivottavasti tuovat Sinulle rakas lukijani hyvää mieltä!

Hyvää marraskuun jatkoa!