sunnuntai 8. toukokuuta 2022

Kesä-syksy 2021

Ihana kevät 2022 on menossa, mutta palaan vielä hetkeksi vuoteen 2021 ja sen kesään ja syksyy. Muutama kuva haluaa vielä tulla julkaistuksi siltä ajalta😁.

Kesä

Pääskysiä näkyi paljon viime kesänä. Niiden touhuiluja oli mukava katsella. Omalla pihalla niitä näkee vain ylhäällä taivaalla. Lentelivät joka päivä ravinnon haussa. Ja sitähän suon yläpuolella riittää. Täällä näkee jos jonkin moista ötökkää...

Haarapääsky
Haarapääsky löysi pesänrakennusmateriaalia.
Barn swallow

Kuvan pääskynen haki pesän  rakennusmateriaalia merenrannalla, eli  kuva ei ole otettu kotonamme. Aurinko sai upeasti näkymään   höyhenten sinimustan värityksen.   Oletko  muuten huomannut, että moni  mustalta näyttävä lintu ei olekaan musta, vaan aurinko saa niiden höyhenet loistamaan upeissa eri väreissä?





Ja sitten se taas tapahtui... eräänä aamuna, kun avasin ikkunan sälekaihtimet siinä hän oli. Kirjosieppo istui takapihalla kivellä ja katsoi suoraan minuun (tai kameraan) ja katse kertoi: kaikki nämä pöntöt ovat tästä lähtien minun. 

Sillä sellainen kirjosieppo on, valtaa, tai ainakin yrittää vallata kaikki pihapiirin linnunpöntöt. Viime kesänä tämä ei kuitenkaan onnistunut. Talitintit pitivät pintansa ja saivat kasvattaa omat poikasensa. Kovasti kirjosieppo yritti kyllä, välillä käytiin hieman taisteluitakin. Kerran tulin kotiin töistä ja ei voinut kuin nauraa. Kahden pöntön katolla seisoivat talitintit, kahden katolla kirjosiepot ja kaikki neljä kyttäsivät toisiaan kuin taisteluun valmiit cowboyt. Oikein harmitti, kun ei ollut kamera mukana.

Kirjosieppo kivellä
Täällä minä taas olen! Kirjosieppo koiras vaistosi kuvaajan ikkunan takana.
European pied flycatcher

Suurin osa viime kesästä meni maalatessa. Maalasimme Pipomiehen kanssa terassin, puuvajan ja osan autotallia. Lisäksi teimme uuden lattian puuvajan katokseen ja paljon muuta pientä touhua riitti kotosalla. Kesällä jäi kuvaaminen tosi vähiin. Perhoskuvia tosin riittää...

Perhosia oli paljon viime kesänä liikkeellä. Niitä kuvasin omalla pihalla ja suolla. Minä kastelin kukkia yleensä suihkulla, ja samalla kastui osa hiekkapihastamme. Heti tuli parvi perhosia paikalle. Ne lepäilivät hiekassa, kosteissa kohdissa, niin kauan kuin hiekka kuivui. Myönnän, että kastelin välillä hiekan ihan näiden perhosten takia. En pelkästään sen vuoksi, että niitä oli ihana katsella, vaan myöskin, koska ajattelin, että ne saavat imeä kosteutta koska oli niin kuivaa ja kuumaa.

Pipomies asetteli kimalaisille ruokaa, nekin tuntuivat kärsivän kuumuudesta ja kuivuudesta. Samoin laitoimme vettä sinne tänne pihalle, linnuille ja muille eläimille.

Suruvaippa
Suruvaippa kostealla hiekalla.
Neitoperho
Neitoperhon kuviointi muistuttaa silmiä.
Hopeatäplä siankärsämöllä, koska kuva on otettu suolla kyseessä ehkä suohopeatäplä. En valitettavasti tunne kovin hyvin perhosia.
Bolaria aquilonaris

Suon laidalla olevat ohdakkeet keräsivät paljon perhosia.


Perhoset vierailivat jatkuvasti myös kukissa, jotka olin istuttanut pihallemme ruukkuihin. Osalla värit sopivat niin hyvin yhteen kukkien kanssa, ettei perhosta meinannut huomata kukassa.


Sitruunaperhonen japaninkellossa (miljoonakello).
Gonepteryx rhamni

Taivalkoski

Kesä meni ohitse todella nopeasti, aivan liian nopeasti. Heinäkuun kovan aherruksen jälkeen lähdimme äitini kanssa käymään Taivalkoskella. Varasin serkuiltani heidän mökkinsä. Aamulle heräilimme kun huvitti, söimme rauhassa aamupalaa ja sen jälkeen lähdimme tapaamaan sukulaisia tai teimme jotain muuta kivaa.

Keltavästäräkki
Western yellow wagtail




Aamuisin keltavästäräkit valloittivat mökin takapihan, osa oli ilmeisesti poikasia. Niitä tuli seurattua ja kuvattua paljon. 






Raindeers 



Etupihalla sitten puolestaan olivat porot. Niitä oli välillä useitakin. 







Yhden päivän vietimme Posiolla. Yritimme hakea mummuni lapsuuden kotia. Meillä ei kuitenkaan ollut tarkkaa tietoa paikasta, joten pyörimme siellä täällä Anetjärven ympäristössä. Lopulta löysimme paikan, joka äitini ja tätini muistin mukaan olisi ollut oikea. Mutta ihan täyttä varmuutta asiaan ei saatu. 

Pienenä vinkkinä Posioon menijöille voisin sanoa, että kannattaa ajaa tie 863 Taivalkoskelta Posiolle  kääntyä ennen Loukusaa Livoniskantielle ja siitä Väinämöntielle. Tämän tien alussa on ehkä kauneimmat suomaisemat, mitä olen koskaan nähnyt. 

Suon lammikoissa uiskenteli lintuja, mutta minulla ei sattunut olemaan järjestelmäkamera lähettyvillä. Mutta suo, se oli upea, valo oli poikkeuksellinen ja taivas... huokailin ihastuksesta ja muut ihmettelivät mitä kyttään tiellä ja kuvaan koko ajan kännykällä, keskellä ei mitään.

Miten lähellä taivas näyttääkään olevan. Ja suo on niin kaunis.

Ainoat vastaantulijat tiellä olivat porot. Näin ne jo kaukaa, ne kävelivät tiellä, eivätkä välittäneen tiellä seisovasta kuvaajasta. Yksi poroista oli lähes valkoinen. 


Here we come!


Ikäviä asioitakin oli Taivalkoskella ja lähiympäristössä tapahtunut. Kova myrsky oli aiheuttanut todella mittavat metsävahingot. Kilometreittäin kaatuneita puita! Moni paikka oli muuttunut aivan eri näköiseksi. 



Viikko Taivalkoskella hurahti hujauksessa. Oli ihana tavata serkkuja ja tätini ja setäni. Näen heitä aivan liian harvoin. 

Kiitos teille rakkaat sukulaiseni!

Syksy

Heti Taivalkosken matkan jälkeen aloitin työt ja syksy olikin töiden puolesta varsin kiireinen. Teen työtä, joka on minulle tosi mieluista, joten kiire ei haittaa. Ja ehdimme Pipomiehen kanssa käydä muutaman kerran katsomassa lintujen muuttoakin.


Joutsen perhe merellä.
Muteswans

Tuhannet valkoposkihanhet valloittivat pellot. Sääskjärvellä Iitissä niitä kerrottiin syksyllä olevan 200 tuhatta. En tiedä oliko niitä niin paljon, en ehtinyt laskea kaikkia 😁.

Välillä merikotka tuli paikalle ja silloin kaikki hanhet lähtivät lentoon yhtäaikaa. Se ääni mikä niiden siivistä lähtee kuuluu kauas.

Valkoposkihanhet pellolla.
Barnacle geese.

Ja taas mennään!

Merikotka haluaa lounasta!
White-tailed eagle wants lunch!


Ja tässä olikin kaikki viime vuoden tapahtumat lyhyesti kerrottuna ja kuvattuna. Seuraavassa blogissa ollaankin jo tässä vuodessa.






Lopuksi vielä haluan toivottaa kaikille äideille ihanaa Äitienpäivää. 

Erityisesti tietysti omalle rakkaalle
äidilleni!


sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Kevät 2021

Rakas blogini lukija, olen pahoillani laiminlyönnistäni! Tämä elämä on vain ollut viime aikoina niin kiireistä, ettei aikaa blogin kirjoitteluun ole ollut. Yritän nyt parantaa tapani. En kuitenkaan lupaa mitään... 😉

Ajattelin nyt kertoa hieman viime keväästä, ennenkuin aloitan tämän kevään luonnon havainnoin. Tosin kevään ensi merkit on jo nyt kuultavissa. Pikkulintujen laulu on käynyt voimakkaaksi, kun ne etsivät paria ja ilmoittelevat reviireistään.

Mutta, nyt siis kuvia ja turinaa keväästä 2021.

Äitini luona sinitiainen kotinsa edustalla
The Eurasian Blue tit

Kuten aina, ensimmäinen odotettu kevään asia on sinitiaisen ilmestyminen pöntölle. Ensin tulee varovaiset tunnustelut, noin maaliskuun toisella viikolla. Viime vuonna tämä tapahtui 10.3.

Myöhemmin alkaa pöntön puunaaminen: viedään pois mahdollisia vanhoja sisustuselemettejä ja sisälle tuodaan uudet, sen vuoden muodin muokaiset sisustuselementit. Eli kaikkea mitä lähistöltä löytyy: koirankarvoja, sammalta, allekirjoittaneen hiuksia, joita löytyy pihalta mm. mattojen tamppauksen jäljiltä. Ja koska asumme suon reunalla, mukaan mahtuu kaikkea kiinnostavaa sieltä löytyvää materiaalia.

Huhti-toukokuussa munitaan, sitten alkaa munien hautominen. Naaras hautoo noin 13 - 15 vuorokautta.

Ja sitten alkaakin kova touhu ja tohina! Kummatkin linnut ruokkivat poikasia. Allekirjoittanutta välillä suorastaan heikottaa katsoa näitä ahkeria pikkulintuja, jotka uutterasti tuovat poikasilleen ruokaa!




Kuka tuolla kyttää?
Roe deers


Viime keväänä ja kesänä näimme paljon peuroja ja kauriita. 

Kuvan metsäkauriit näimme matkalla äitini luokse. Olivat aivan äitini takapihalla. Niin söpöjä kun ne ovatkin, ovat myös aika ahmatteja. Äitini lintujen ruokapaikat on välillä yön pimeydessä syöty tyhjiksi. Kerran, kun hän avasi aamulla verhot oli 7 kaurista nauttimassa lintujen siemeniä.




Ja sitten on tietysti se kevään suuri hetki! Pelloille ilmestyvät ensimmäiset hanhet ja kurjet! Voi sitä ihanaa tunnetta, se valtaa koko sielun ja ruumiin! 

Tundrahanhia Kanteleella
Greaterwhite-fronted geese

Kurkia keväisellä pellolla.
Granes

Tundrahanhia laskeutumassa pellolle.
Greater white-fronted geese

Arktika

Arktika on tapahtuma, jota odotamme Pipomiehen kanssa joka vuosi yhtä innokkaasti. Viime keväänä olimme taas istumassa merenrannalla Virolahdella ja katsomassa kuinka miljoonat vesilinnut ja sadat tuhannet hanhet matkaavat pitkin Suomenlahtea, kohti arktisia pesimäalueitaan. No, hyvä on, emmehän me nähneet niin paljon niitä lintuja, mutta tuhansia kuitenkin. Mutta niitä muuttajia on tosiaan miljoonia.

Kilpakosija saapuu...
Here comes the rival...

Allekirjoittanut useimmiten kuitenkin kuvaa merenrannalla uiskentelevia lintuja. Objektiivin ominaisuudet sopivat siihen paremmin, kuin ylhäällä, todella ylhäällä ja usein kaukana lentävien parvien kuvaamiseen.

Reviiri- ja parinmuodotus menoja on myös mukava kuvat. Tosin meno on välillä aika rajua, kuten näillä telkillä...
Onko hän voittaja...
Is he a winner...

ja näin lähtee kilpakosija...
And here goes the rival...

Haahkat kivellä
Common eiders


Haahkapari sen sijaan vietti rauhallista luppoaikaa kivellä peseytyen ja leväten.

Arktika tapahtuman aikaan Leerviikin rannalla ja luodoilla näkee paljon haahkoja. Ja voi illalla kuunnella haahkakoiraiden aavemaista ääntelyä.

Illat ja aamut ovat myös parasta aikaa havaita muuttoparvia.



Onneksi osa parvista lentää sen verran alhaalla, että saa muutaman kuvankin napattua.

Samalla kun rannoilla katselee lintuja, voi havaita paljon muitakin eläimiä. Rantakäärme ja sisilisko ovat olleet paikalla joka kevät. Ne lämmittelevät auringon lämmittämillä kivillä. Ja jos kuvaaja malttaa pysyä rauhallisesti aloillaan, saa niistä napsittua kuvia. Mutta jos hiemankaan liikahtaa, häviävät valokuvamallit näkyvistä silmänrapäytyksessä.


Sisilisko lämmittelee
Viviparous lizard

Rantakäärmettä voi olla vaikea huomata kasvien ja kivien seassa.
The Grass snake can be difficult to spot among plants and rocks.

Leerviikin lisäksi käymme Arktikan aikaan (ja usein muulloinkin) Hanskin satamassa ja Kurkelassa. 

Punajalkaviklo
Common redshank

Hanskin satamassa voi nähdä paljon erilaisia vesilintuja, erityisen paljon siellä on silkkiuikkuja, sekä kahlaajia. Hanskin satama on lisäksi meidän vakio lounaspaikkamme.

Silkkiuikuilla on rannan tuntumassa useita pesiä. Koska satamassa on paljon veneitä ja veneilijöitä, linnut eivät juurikaan säiky ihmisiä. Kannattaa kuitenkin kunnioittaa pesiviä lintuja. Olisi surullista, jos joku pesä tulisi hylätyksi.




Kurkelan reissulla taas näkee pelloilla viihtyviä lajeja. Ja usein voi nähdä myös petolintuja. Viime vuonna näimme muutaman haukan, mutta eihän niistä kuvaa saanut, eikä tarkempaa lajitunnistusta, kun olivat niin kaukana. Pikkulintuja tuli sitten kuvattua sitäkin enemmän. Niiden tunnistus on allekirjoittaneelle tosi hankalaa. 

Allaolevassa kuvassa olevan kivitaskun toki tunnistan. Mutta entäpä tuo toinen pikkulintu?? Sain tunnistukseen apua ja minulle sanottiin, että kyseessä lienee pensaskerttu naaras. Kuvassa eivät näy jalat kunnolla, ne kuulemma auttaisivat tunnistamisessa. Lisäksi kuva ei ole ihan tarkka. Mutta otan mielelläni vastaan kommentteja lajista...

Kivitasku
North wheater

Onko tässä kyseessä pensaskerttu naaras??
Is this a female Common whitethroat??


Kuovi
Eurasian curlew




Kävimme Virojoella Arktikan aikaan useamman kerran. Joka kerta näimme pellolla kuovin, samassa paikassa. 










Kaikki loppuu aikanaan ja kaikki kiva aivan liian pian, niin myös viime vuonna Arktika. Mutta! Kohta on jo vuoden 2022 Arktikan aika. Toivottavasti aikataulumme sallii meidän vierailla usein Virolahdella.

Tässä osa viime keväänä tekemiämme havaintoja. Paljon, paljon kuvia olisi lisääkin. Ensi kerralla blogissa vielä ollaan vuodessa 2021. SIlloin muutama kuva kesästä ja syksystä.

Ihanaa keväistä maaliskuun jatkoa, muistakaa tarkkailla luontoa. Runsaasta lumesta huolimatta, kevät alkaa nyt edistyä hurjaa vauhtia.

Ja niin, ne sinitiaiset... tämän vuoden ensimmäinen vierailu pöntöllä tapahtui jo!!

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Yllätys vuokralaiset

Rakas lukijani, jatkakaamme pitkän tauon jälkeen kevään muistelua...

Huhtikuun loppupuolella lintuja alkoi tulla enemmän ja enemmän Suomeen. Monet linnuista kävivät jo kiivasta kamppailua puolisoista ja reviireistä. Pipomies ja Allekirjoittanut kävivät retkillä luonnossa tiuhaan tahtiin. Useimmat retkistä teimme lähialueille, joskus ajelimme hieman kauemmaksikin.

Virolahti - Hamina


Kauniina kevät päivänä ei ole mitään niin hauskaa, kuin lähteä pikku ajelulle... Ja eräänä päivänä sää oli niin upea, että päätimme lähteä Virojoelle, vaikka kello olikin jo aika paljon, kun lopetimme etätyöt kotona.

Pipomiehen ehdotuksesta kävimme mennessä myös Haminan Lupinlahden lintutornilla. Näin teemme usein kun käymme Virolahdella. Viime kerralla sain ihania kuvia räyskästä. Nyt hauskimmat paikalla olijat olivat naurulokit. Niitä olikin joka puolella. Uskaliaimmat makasivat sillalla kalastajin jaloissa, kenties odottaen toiveikkaana pientä makupalaa mahdollisesta kalasaaliista. 

Naurulokit
"Jaa... kauankohan tässä saa odotella, ennekuin sitä kalaa saa..."
Black-headed gull

Vedessä koetetiin valloittaa itselle puolisoa tai tilaa. Ja ei se nyt haitannut, vaikka viehättävä naurulokki neitonen oli jo varattu, ainahan voi yrittää saada neitosen mielen muutettua.

Naurulokit
"Katsos tänne, minä olisin paljon parempi valinta!"

Olisihan noita naurulokkeja ja muita lintuja katsellut tornilla vaikka kuinka kauan, mutta tajusimme, että jos haluamme ehtiä vielä Virolahdelle, meidän on aika lähteä.

Sitä ennen otin vielä kuvan maailman suurimmasta Suomen lipusta. Tämä lippu näkyy Haminan kaupungilta lintutornille asti. Haminassa seisovaan 100-metriseen salkoon nostettu lippu on koripallokentän kokoinen: 16,5 metriä korkea ja 27 metriä pitkä. Lippu painaa noin 55 kg. Suomi sai  Suomen lipun noin 30 maalta 100-vuotislahjaksi. 


Maailman suurin Suomen lippu
Tha world's largest Finnish flag.

Virolahdella oli nyt kuitenkin hiljaista. Paikalla on toki muutamia vesilintuja Leerviikissä, mutta kaikki niin kaukana. Kolme isokoskeloa lensi kauniisti ohitsemme meren rannalla ja pari merihanhea oli ruokailemassa Hurpun pellolla. Eihän vielä ollutkaan varsinaisen arktikan aika. 

Isokoskelot
Isokoskelot vauhdissa
Common mergansers

Koska ilta alkoi jo hämärtää, päätimme ajella vielä Kurkealaan ja sieltä sitten kotiin. Tällä kertaa emme nähneet petolintuja, kuten Kurkelassa usein näkee. Ainoa näkemämme luontokappale korppien ja pikku lintujen lisäksi oli pellolla auringonlaskussa ruohoa kaikessa rauhassa mussuttava kauris.

Auringonlasku värjäsi pellon lilahtavan väriseksi.
A deer.


Loviisan seutu


Teutjärven ympäristö on yksi paikoista, jossa käymme joka kevät. Usein näemme siellä ensimmäiset useamman valkoposkihanhen parvet. Niin myös tänä keväänä. Hanhia laskeutui pelloille jatkuvasti. Välillä ne säikähtivät jotain ja lehtivät lentoon. Ne tekivät pienen kaartelun taivaalla ja palasivat sitten taas takaisin. Nyt hanhia ei tosin ollut niin paljon, kuin aiempina vuosina. 

Samalla pellolla valkoposkien kanssa oli myös kurki. Se oli kuitenkin hakeutunut hieman eri puolelle peltoa.


Valkoposkihanhia
Osa hanhista lepäili rauhassa ja osa liikehti levottomasti koko ajan.
Barnacle geese.



Teutjärveltä jatkoimme matkaa meren rannalle. Siellä isokoskelo pariskunta vietti päivää ison kiven tuntumassa. Naaras oli asettunut ylös kivelle ja koiras pyöri jatkuvasti kiven ympärillä. Menossa jo kodin perustaminen?

"Hei! täältähän näkee kauas!"
Common mergansers

Kalatiira katseli merelle kaihoisan näköisenä...
Common tern.

Kivien seassa liikuskeli västäräkki! Tuo hauska pyrstönheiluttaja! Vanha loru, jossa sanotaan, että västäräkistä vähäsen kesään, tulee aina mieleen kun näkee kevään ensimmäisen yksilön.  Västäräkin väritys sopii hyvin kivikkoon, sitä ei meinaa millään huomata. Nyt se kuitenkin oli kivikossa, jossa oli punertavia kiviä, joten erottuu kuvassakin hyvin.

Se on kohta kesä!
White wagtail.

Pipomies ajeli pitkin merenrantoja ja eräässä mutkassa allekirjoittanut kiljaisi "Siinä niitä on!!" Pipomies tietysti ajatteli, että nyt näkyi jokin todella harvinainen haukka, tai muu lintu. Hän ajoi tiensivuun ja pysäytti auton. Allekirjoittanut hyppäsi autosta ulos, viipelsi tohkeissaan, hurjasti käsillä huitoen ja papattaen tietä pitkin takaisin päin innoissaan kuvaamaan... sinivuokkoja. No, kun en jostain syystä ollut niitä vielä tänä keväänä kertaakaan nähnyt... 😀


Ihania kevään ensi kukkia!
Anemone hepatica, beautiful flower, one of the first of spring.

Lähellä olevasta pajuskosta kuului pikkulintujen ääniä. Siellä oli ruokailemassa suloisia vihervarpusia. Niitä olen harvemmin päässyt kuvaamaan näin läheltä. Nyt pääsin aivan niiden viereen. Mutta pensaikossa on vaikeaa tarkentaa kamera.

Vihervarpusten ruokailuhetki
Eurasian siskins are having a lunch.

Olipa hauska seurata näiden pikkuisten touhuja! Mutta taas oli aika jatkaa matkaa! Suuntasimme Loviisan Sahaniemeen. Sielläkin oli nyt paljon lintuja.

Valkoposkihanhi pariskunta nautti kauniista kevätpäivästä laiturilla.
Barnacle geese

Meriharakalla on oiva työväline ruoan kaivamiseen maasta :)
Eurasian oystercatcher

Nurmikolla tepasteli myös kottarainen. Sen höyhenpeitteen värien kauneus tulee esille auringon valossa. Muuten saattaa ajatella, että se on kokonaan musta.


Kottaraisen höyhenpeitteen väritys on upea!
Common starling


Omalla pihalla



Kyllä luonto on kekseliäs! Aloimme yhdessä vaiheessa ihmetellä jatkuvasti autotalliin jostain läheltä kuuluvaa kovaa piipitystä. Pienen tutkiskelun jälkeen syylliset saatiin selville. Talitintti oli tehnyt pesän autotallin ilmanvaihtoputkeen! Jossain vaiheessa ritilä on irronnut hieman ja siitä emolinnut ovat sitten päässeet putkeen ja ilmeisestikin todenneet sen hyväksi pesäpaikaksi.

Talitintti
Taas viedään pikkuiselle maistuvaa ruokaa.
Great tit takes food to it's chicks.



Ahkerasti emot kantoivat ruokaa poikasilleen. Me pelkäsimme poikasten puolesta, sillä arvelimme pesäpaikan kuumenevan aika paljon kesähelteillä. Poikaset kuitenkin varttuivat ja kaikki lensivät pois pesästä. Pipomies kävi tarkistamassa myöhemmin tilanteen ja totesi pesän tyhjäksi ja erittäin siistiksi. Hyviä vuoralaisia! 
Nyt ritilä on laitettu paikoilleen ja ensi keväänä talitintit saavat hakea uuden pesän. Emme halua, että esim. orava valtaa tuon paikan.

Tässä kaikki tällä kertaa! Oikein ihanaa syksyn alkua!