Lepohetki

Rakas lukijani, kevät on muuttunut jo kesäksi. Koivuissa on ainakin täällä meillä jo isot lehdet ja linnut ovat vallanneet pihamme pöntöt.

Omalla pihalla

Sinitiainen valitsee aina oppilailta saamani koivupöntön.
Eurasian blue tit

Kuten aina, ensimmäisenä pöntön varasi sinitiainen. Ja ne valitsivat saman pöntön, kuin joka vuosi. Toki ensimmäinen testi pönttöön tehtiin jo maaliskuussa. Tänä vuonna pari viikkoa myöhemmin kuin yleensä. Sen jälkeen tiaispariskuntaa ei näkynyt pitkään aikaan, mutta nyt on jo kova aherrus ollut käynnissä pidemmän aikaa.

Onhan niiden touhuiluja mukava seurata. Meidän pihamme pöntöt näkyvät lähes kaikki jostakin talomme ikkunasta. Niinpä olohuoneen ikkunasta saamme seurata sinitiaisia, makuuhuoneen ja keittiön ikkunasta talitinttejä. Muutama pönttö ei näy ikkunoista, ne on yleensä vallannut kirjosieppo. Hassua, miten samat linnut (lajit) valitsevat aina samat pöntöt. No, istummehan mekin aina sohvalla ja keittiössä samoilla paikoilla...

Otetaan rennosti

Aika autiota 

Eräänä kauniina iltapäivänä päätimme lähteä Pipomiehen kanssa ajelulle, katsomaan meren rannalle, näkyykö lintuja. Päätimme käydä Loviisan Söderbyssä. Käymme paikassa aika usein. Siellä näkee paljon vesilintuja ja myös harmaahaikaroita. Lisäksi paikalle johtavalla Saaristotiellä voi usein havaita petolintuja, ainakin hiirihaukkoja ja merikotkia.

Tällä kertaa meitä ei onnistanut vesilintujen suhteen, näimme vain muutaman sinisorsan kauempana merellä. Eikä petolintujakaan näkynyt taivaalla.

Matkalla näimme kuitenkin jotain muuta hellyttävää. Ajelimme siis Saaristotiellä, kun allekirjoittaneen tarkka silmä 😁 hoksasi kauempana tiestä jonkin hahmon makailemassa kalliolla sammalpedillä. Kevyt kiljahdus (allekirjoittaneen suusta) ja Pipomies hiljensi vauhtia. Hän on jo oppinut, että silloin on näkyvissä jotain mielenkiintoista. "KETTU!" Sanoin... "Ok, käyn vähän matkan päässä kääntymässä, niin palataan takasin siihen missä näit sen", totesi Pipomies rauhallisesti (hän tietää jo, että näin kannattaa toimia...).

Ja tosiaan, kun palasimme takaisin, näimme molemmat ketun. Eihän se vain ole kuollut, sanoin alahuuli vapisten. Tähän saimme heti vastauksen, sillä kettu haukotteli. Iloisena totesin, että sehän vaan lepäilee. Olimme siis autossa ja suhteellisen kaukana, joten emme häirinneet kettua. Ajattelin kuitenkin ottaa pari kuvaa, vaikka epäilinkin pystyykö kamera tarkentamaan, niin paljon oli oksia.

Sain kuitenkin pari kuvaa lepäilevästä ketusta... tai ainakin sen hännästä 😀.

Kettu ottaa päiväunia!
Red fox is resting!

  

On hänellä komea häntä!

Meriharakka

Päätimme vielä tämän jälkeen käydä Loviisan kaupungilla. Rantatiellä näimme kevään ensimmäiset meriharakat. Ne köpöttelivät kaikessa rauhassa tien vieressä. Nokka upposi välillä hiekkaan, ilmeisesti sieltä löytyi meheviä matoja tai ötököitä. 

Näitä porkkananokkia on aina hauska nähdä ja kuvata. Vaikka alussa emme meinannetkaan meriharakan kanssa päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä saan kuvata. Kauheita diivoja nämä porkkananokat 😀

No en käänny, en varmana käänny, kuvaa vaan mun komeita pyrstösulkia...

Voi huokaus... ehkä tässä sitten pitää näyttää myös komeaa nokkaa ja punaisia silmiä...

Okei, nyt riittää kuvaus, moikka!!

Meillekin riitti siltä päivältä ja lähdimme kotiin. Matkalla näimme vielä peipon, sekin tämän kevään ensimmäinen havainto.

Peippo 
Common chaffinch

Tällainen oli eräs kaunis kevät päivä, kivoja kohtaamisia ja havaintoja. Kotona oli kiva katsella kuvia ja yrittää etsiä merenrannalla otetuista kuvista mahdollisesti uusia lintuhavaintoja. Tällä kertaa niitä ei löytynyt.

Mukavaa viikon jatkoa!

Kevään ensimmäinen linturetki

Oi rakas lukijani! Se on viimeinkin täällä! Kevät, ihana, kauan kaivattu kevät! Allekirjoittanut aina odottaa innokkaasti ensimmäisiä muuttolintuja, sitä kevään ensimmäistä perhosta ja kevään ensi kukkien aukeamista. En ole yhtään talvi-ihminen, kaipaan aurinkoa ja Suomen kevään lämpöä. Sen lempeyttä, joka myöhemmin muuttuu kesän kuumuuteen. Noh, joskus toki kesällä on aika viileääkin, mutta allekirjoittanut ei kuumuutta kaipaakaan, vain lempeää lämpöä.

En ole taaskaan pitkään aikaa kirjoitellut mitään. Mutta nyt on aika taas aloittaa. 

Ensimmäinen linturetki tehtiin vasta Pääsiäisenä. Olimme molemmat Pipomiehen kanssa hieman pidemmillä vapailla, niin oli aikaa. Vaikkakin puuhommat ovatkin taas kiivaimmillaan, joka keväiseen tapaan.

Suunnistimme Loviisan Sarvisaloon, se on usein keväisin se ensimmäinen paikka, jossa käymme. Eikä paikka nytkään tuottanut pettymystä. Monen monta lajia saimme havaita.

Sulan veden ja jään rajalla oli sinisorsia, kanadanhanhia, merimetsoja, sekä laulu-, että kyhmyjoutsenia ja telkkiä.  

Näimme myös merihanhiparin. Ne viettivät aikaa hieman syrjemmällä kahdestaan.

Merihanhia 
Greylag goose

Kauempana merimetsoilla oli menossa välillä varsin kovia taisteluita. Kisaa käytiin kenties reviiristä tai kumppanista. Toisia ei myöskään miellyttänyt se, jos kaveri onnistui nappaamaan kalan, sitä yritettiin heti varastaa kaverin nokasta.

Merimetsot taistelivat välillä kiivaasti.
Olivat sen verran kaukana, että hyviä kuvia oli mahdoton napata.
Great cormorant

Kaislikossa näimme pienen linnun uiskentelevan. Mikä se on? Aurinko paitoi suoraan silmiin niin, ettemme nähneet edes linnun väriä. Linnun tapa liikkua viittasi kuitenkin nokikanaan. Ja kun aikamme katselimme, tuli lintu lähemmäksi ja osoitti arvauksemme oikeaksi. 

Nokikanahan se!
Eurasian coot

Naurulokki
Black-headed gull

Äkkiä kuului ääntä, josta ei voi erehtyä! Kevään ensimmäinen naurulokki lensi ylitsemme! 

Joutsenia oli paikalla useita. Ne kävivät välillä hieman kamppailuja, mutta aika rauhallisesti ottivat muiden joutsenten paikalla olon. Usein keväällä näkee varsin verisiäkin tappeluita. Laulujoutsenet olivat lähimpänä meitä. Ne uiskentelivat kanadanhanhien parissa ja välillä sukeltelivat.

Laulujoutsenet liipuivat kauniisti merenrannalla
Beautiful Whooper swans

Kyhmyjoutsenet olivat kauempana rannasta. Niitä olikin ainakin kymmenen kappaletta. Niillä oli menossa soidinmenoja, mutta alla olevan kuvan pari oli jo tyytyväisenä yhdessä.

Kyhmyjoutsenia
Mute swans

Seisoin paikallani ja kuvasin vedessä olevia lintuja, kun huomioni kiinnittyi kauas taivaanrantaan. Jotain tummaa lähestyi kuvauspaikkaa kovaa vauhtia... Parvi!! Ensimmäinen iso hanhiparvi tänä keväänä! Ja se tulisi lentämään suoraan meidän päältä, miten hienoa!

Yritin saada kameran tuettua johonkin, pystysuoraan taivaalle on vaikeaa kuvata muutaman kilon kameralle ilman tukea. Ja kun yrittää, niin saattaa alkaa huipata. Onneksi sain tukea sillan kaiteesta. Ja samassa parvi olikin jo kohdallamme. Se ei ollutkaan niin ylhäällä, hanhet siis. Parvi jotain valkeita lintuja lensi myös, todella korkealla, näin vain häivähdyksen niistä.

Metsähanhia ja tundrahanhia parvessa. Tundrahanhet tunnistaa vatsan mustista poikittaisista raidoista. Eli tässä kuvassa on 2 tundrahanhea, osaatko kertoa mitkä ne ovat?
Bean geese and 2 Greater white-fronted geese.

Parvessa oli metsähanhia, tundrahanhia ja olipa mukana jo pari valkoposkihanheakin. Ihanaa!! Kevät!!

Valkoposkihanhi ja metsähanhia.
Barnacle goose and bean geese.

Mutta sitten olikin tehdä, kuten joutsenet ja lähteä pois, eli kotiin. Olipa ihanan keväinen päivä, täynnä kevään ensimmäisiä lintuhavaintoja.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Ensi kerralla otetaan rennosti...

Kesä-syksy 2021

Ihana kevät 2022 on menossa, mutta palaan vielä hetkeksi vuoteen 2021 ja sen kesään ja syksyy. Muutama kuva haluaa vielä tulla julkaistuksi siltä ajalta😁.

Kesä

Pääskysiä näkyi paljon viime kesänä. Niiden touhuiluja oli mukava katsella. Omalla pihalla niitä näkee vain ylhäällä taivaalla. Lentelivät joka päivä ravinnon haussa. Ja sitähän suon yläpuolella riittää. Täällä näkee jos jonkin moista ötökkää...

Haarapääsky löysi pesänrakennusmateriaalia.
Barn swallow

Kuvan pääskynen haki pesän  rakennusmateriaalia merenrannalla, eli  kuva ei ole otettu kotonamme. Aurinko sai upeasti näkymään   höyhenten sinimustan värityksen.   Oletko  muuten huomannut, että moni  mustalta näyttävä lintu ei olekaan musta, vaan aurinko saa niiden höyhenet loistamaan upeissa eri väreissä?

Ja sitten se taas tapahtui... eräänä aamuna, kun avasin ikkunan sälekaihtimet siinä hän oli. Kirjosieppo istui takapihalla kivellä ja katsoi suoraan minuun (tai kameraan) ja katse kertoi: kaikki nämä pöntöt ovat tästä lähtien minun. 

Sillä sellainen kirjosieppo on, valtaa, tai ainakin yrittää vallata kaikki pihapiirin linnunpöntöt. Viime kesänä tämä ei kuitenkaan onnistunut. Talitintit pitivät pintansa ja saivat kasvattaa omat poikasensa. Kovasti kirjosieppo yritti kyllä, välillä käytiin hieman taisteluitakin. Kerran tulin kotiin töistä ja ei voinut kuin nauraa. Kahden pöntön katolla seisoivat talitintit, kahden katolla kirjosiepot ja kaikki neljä kyttäsivät toisiaan kuin taisteluun valmiit cowboyt. Oikein harmitti, kun ei ollut kamera mukana.

Täällä minä taas olen! Kirjosieppo koiras vaistosi kuvaajan ikkunan takana.
European pied flycatcher

Suurin osa viime kesästä meni maalatessa. Maalasimme Pipomiehen kanssa terassin, puuvajan ja osan autotallia. Lisäksi teimme uuden lattian puuvajan katokseen ja paljon muuta pientä touhua riitti kotosalla. Kesällä jäi kuvaaminen tosi vähiin. Perhoskuvia tosin riittää...

Perhosia oli paljon viime kesänä liikkeellä. Niitä kuvasin omalla pihalla ja suolla. Minä kastelin kukkia yleensä suihkulla, ja samalla kastui osa hiekkapihastamme. Heti tuli parvi perhosia paikalle. Ne lepäilivät hiekassa, kosteissa kohdissa, niin kauan kuin hiekka kuivui. Myönnän, että kastelin välillä hiekan ihan näiden perhosten takia. En pelkästään sen vuoksi, että niitä oli ihana katsella, vaan myöskin, koska ajattelin, että ne saavat imeä kosteutta koska oli niin kuivaa ja kuumaa.

Pipomies asetteli kimalaisille ruokaa, nekin tuntuivat kärsivän kuumuudesta ja kuivuudesta. Samoin laitoimme vettä sinne tänne pihalle, linnuille ja muille eläimille.

Suruvaippa kostealla hiekalla.

Neitoperhon kuviointi muistuttaa silmiä.

Hopeatäplä siankärsämöllä, koska kuva on otettu suolla kyseessä ehkä suohopeatäplä. En valitettavasti tunne kovin hyvin perhosia.
Bolaria aquilonaris

Suon laidalla olevat ohdakkeet keräsivät paljon perhosia.

Perhoset vierailivat jatkuvasti myös kukissa, jotka olin istuttanut pihallemme ruukkuihin. Osalla värit sopivat niin hyvin yhteen kukkien kanssa, ettei perhosta meinannut huomata kukassa.

Sitruunaperhonen japaninkellossa (miljoonakello).
Gonepteryx rhamni

Taivalkoski

Kesä meni ohitse todella nopeasti, aivan liian nopeasti. Heinäkuun kovan aherruksen jälkeen lähdimme äitini kanssa käymään Taivalkoskella. Varasin serkuiltani heidän mökkinsä. Aamulle heräilimme kun huvitti, söimme rauhassa aamupalaa ja sen jälkeen lähdimme tapaamaan sukulaisia tai teimme jotain muuta kivaa.

Keltavästäräkki
Western yellow wagtail

Aamuisin keltavästäräkit valloittivat mökin takapihan, osa oli ilmeisesti poikasia. Niitä tuli seurattua ja kuvattua paljon. 

Raindeers 

Etupihalla sitten puolestaan olivat porot. Niitä oli välillä useitakin. 

Yhden päivän vietimme Posiolla. Yritimme hakea mummuni lapsuuden kotia. Meillä ei kuitenkaan ollut tarkkaa tietoa paikasta, joten pyörimme siellä täällä Anetjärven ympäristössä. Lopulta löysimme paikan, joka äitini ja tätini muistin mukaan olisi ollut oikea. Mutta ihan täyttä varmuutta asiaan ei saatu. 

Pienenä vinkkinä Posioon menijöille voisin sanoa, että kannattaa ajaa tie 863 Taivalkoskelta Posiolle  kääntyä ennen Loukusaa Livoniskantielle ja siitä Väinämöntielle. Tämän tien alussa on ehkä kauneimmat suomaisemat, mitä olen koskaan nähnyt. 

Suon lammikoissa uiskenteli lintuja, mutta minulla ei sattunut olemaan järjestelmäkamera lähettyvillä. Mutta suo, se oli upea, valo oli poikkeuksellinen ja taivas... huokailin ihastuksesta ja muut ihmettelivät mitä kyttään tiellä ja kuvaan koko ajan kännykällä, keskellä ei mitään.

Miten lähellä taivas näyttääkään olevan. Ja suo on niin kaunis.

Ainoat vastaantulijat tiellä olivat porot. Näin ne jo kaukaa, ne kävelivät tiellä, eivätkä välittäneen tiellä seisovasta kuvaajasta. Yksi poroista oli lähes valkoinen. 

Here we come!

Ikäviä asioitakin oli Taivalkoskella ja lähiympäristössä tapahtunut. Kova myrsky oli aiheuttanut todella mittavat metsävahingot. Kilometreittäin kaatuneita puita! Moni paikka oli muuttunut aivan eri näköiseksi. 

Viikko Taivalkoskella hurahti hujauksessa. Oli ihana tavata serkkuja ja tätini ja setäni. Näen heitä aivan liian harvoin. 

Kiitos teille rakkaat sukulaiseni!

Syksy

Heti Taivalkosken matkan jälkeen aloitin työt ja syksy olikin töiden puolesta varsin kiireinen. Teen työtä, joka on minulle tosi mieluista, joten kiire ei haittaa. Ja ehdimme Pipomiehen kanssa käydä muutaman kerran katsomassa lintujen muuttoakin.

Joutsen perhe merellä.
Muteswans

Tuhannet valkoposkihanhet valloittivat pellot. Sääskjärvellä Iitissä niitä kerrottiin syksyllä olevan 200 tuhatta. En tiedä oliko niitä niin paljon, en ehtinyt laskea kaikkia 😁.

Välillä merikotka tuli paikalle ja silloin kaikki hanhet lähtivät lentoon yhtäaikaa. Se ääni mikä niiden siivistä lähtee kuuluu kauas.

Valkoposkihanhet pellolla.
Barnacle geese.

Ja taas mennään!

Merikotka haluaa lounasta!
White-tailed eagle wants lunch!

Ja tässä olikin kaikki viime vuoden tapahtumat lyhyesti kerrottuna ja kuvattuna. Seuraavassa blogissa ollaankin jo tässä vuodessa.

Lopuksi vielä haluan toivottaa kaikille äideille ihanaa Äitienpäivää. 

Erityisesti tietysti omalle rakkaalle

äidilleni!

Kevät 2021

Rakas blogini lukija, olen pahoillani laiminlyönnistäni! Tämä elämä on vain ollut viime aikoina niin kiireistä, ettei aikaa blogin kirjoitteluun ole ollut. Yritän nyt parantaa tapani. En kuitenkaan lupaa mitään... 😉

Ajattelin nyt kertoa hieman viime keväästä, ennenkuin aloitan tämän kevään luonnon havainnoin. Tosin kevään ensi merkit on jo nyt kuultavissa. Pikkulintujen laulu on käynyt voimakkaaksi, kun ne etsivät paria ja ilmoittelevat reviireistään.

Mutta, nyt siis kuvia ja turinaa keväästä 2021.

Äitini luona sinitiainen kotinsa edustalla
The Eurasian Blue tit

Kuten aina, ensimmäinen odotettu kevään asia on sinitiaisen ilmestyminen pöntölle. Ensin tulee varovaiset tunnustelut, noin maaliskuun toisella viikolla. Viime vuonna tämä tapahtui 10.3.

Myöhemmin alkaa pöntön puunaaminen: viedään pois mahdollisia vanhoja sisustuselemettejä ja sisälle tuodaan uudet, sen vuoden muodin muokaiset sisustuselementit. Eli kaikkea mitä lähistöltä löytyy: koirankarvoja, sammalta, allekirjoittaneen hiuksia, joita löytyy pihalta mm. mattojen tamppauksen jäljiltä. Ja koska asumme suon reunalla, mukaan mahtuu kaikkea kiinnostavaa sieltä löytyvää materiaalia.

Huhti-toukokuussa munitaan, sitten alkaa munien hautominen. Naaras hautoo noin 13 - 15 vuorokautta.

Ja sitten alkaakin kova touhu ja tohina! Kummatkin linnut ruokkivat poikasia. Allekirjoittanutta välillä suorastaan heikottaa katsoa näitä ahkeria pikkulintuja, jotka uutterasti tuovat poikasilleen ruokaa!

Kuka tuolla kyttää?
Roe deers

Viime keväänä ja kesänä näimme paljon peuroja ja kauriita. 

Kuvan metsäkauriit näimme matkalla äitini luokse. Olivat aivan äitini takapihalla. Niin söpöjä kun ne ovatkin, ovat myös aika ahmatteja. Äitini lintujen ruokapaikat on välillä yön pimeydessä syöty tyhjiksi. Kerran, kun hän avasi aamulla verhot oli 7 kaurista nauttimassa lintujen siemeniä.

Ja sitten on tietysti se kevään suuri hetki! Pelloille ilmestyvät ensimmäiset hanhet ja kurjet! Voi sitä ihanaa tunnetta, se valtaa koko sielun ja ruumiin! 

Tundrahanhia Kanteleella
Greaterwhite-fronted geese

Kurkia keväisellä pellolla.
Granes

Tundrahanhia laskeutumassa pellolle.
Greater white-fronted geese

Arktika

Arktika on tapahtuma, jota odotamme Pipomiehen kanssa joka vuosi yhtä innokkaasti. Viime keväänä olimme taas istumassa merenrannalla Virolahdella ja katsomassa kuinka miljoonat vesilinnut ja sadat tuhannet hanhet matkaavat pitkin Suomenlahtea, kohti arktisia pesimäalueitaan. No, hyvä on, emmehän me nähneet niin paljon niitä lintuja, mutta tuhansia kuitenkin. Mutta niitä muuttajia on tosiaan miljoonia.

Kilpakosija saapuu...
Here comes the rival...

Allekirjoittanut useimmiten kuitenkin kuvaa merenrannalla uiskentelevia lintuja. Objektiivin ominaisuudet sopivat siihen paremmin, kuin ylhäällä, todella ylhäällä ja usein kaukana lentävien parvien kuvaamiseen.

Reviiri- ja parinmuodotus menoja on myös mukava kuvat. Tosin meno on välillä aika rajua, kuten näillä telkillä...

Onko hän voittaja...
Is he a winner...

ja näin lähtee kilpakosija...
And here goes the rival...

Haahkat kivellä
Common eiders

Haahkapari sen sijaan vietti rauhallista luppoaikaa kivellä peseytyen ja leväten.

Arktika tapahtuman aikaan Leerviikin rannalla ja luodoilla näkee paljon haahkoja. Ja voi illalla kuunnella haahkakoiraiden aavemaista ääntelyä.

Illat ja aamut ovat myös parasta aikaa havaita muuttoparvia.

Onneksi osa parvista lentää sen verran alhaalla, että saa muutaman kuvankin napattua.

Samalla kun rannoilla katselee lintuja, voi havaita paljon muitakin eläimiä. Rantakäärme ja sisilisko ovat olleet paikalla joka kevät. Ne lämmittelevät auringon lämmittämillä kivillä. Ja jos kuvaaja malttaa pysyä rauhallisesti aloillaan, saa niistä napsittua kuvia. Mutta jos hiemankaan liikahtaa, häviävät valokuvamallit näkyvistä silmänrapäytyksessä.

Sisilisko lämmittelee
Viviparous lizard

Rantakäärmettä voi olla vaikea huomata kasvien ja kivien seassa.
The Grass snake can be difficult to spot among plants and rocks.

Leerviikin lisäksi käymme Arktikan aikaan (ja usein muulloinkin) Hanskin satamassa ja Kurkelassa. 

Punajalkaviklo
Common redshank

Hanskin satamassa voi nähdä paljon erilaisia vesilintuja, erityisen paljon siellä on silkkiuikkuja, sekä kahlaajia. Hanskin satama on lisäksi meidän vakio lounaspaikkamme.

Silkkiuikuilla on rannan tuntumassa useita pesiä. Koska satamassa on paljon veneitä ja veneilijöitä, linnut eivät juurikaan säiky ihmisiä. Kannattaa kuitenkin kunnioittaa pesiviä lintuja. Olisi surullista, jos joku pesä tulisi hylätyksi.

Kurkelan reissulla taas näkee pelloilla viihtyviä lajeja. Ja usein voi nähdä myös petolintuja. Viime vuonna näimme muutaman haukan, mutta eihän niistä kuvaa saanut, eikä tarkempaa lajitunnistusta, kun olivat niin kaukana. Pikkulintuja tuli sitten kuvattua sitäkin enemmän. Niiden tunnistus on allekirjoittaneelle tosi hankalaa. 

Allaolevassa kuvassa olevan kivitaskun toki tunnistan. Mutta entäpä tuo toinen pikkulintu?? Sain tunnistukseen apua ja minulle sanottiin, että kyseessä lienee pensaskerttu naaras. Kuvassa eivät näy jalat kunnolla, ne kuulemma auttaisivat tunnistamisessa. Lisäksi kuva ei ole ihan tarkka. Mutta otan mielelläni vastaan kommentteja lajista...

Kivitasku
North wheater

Onko tässä kyseessä pensaskerttu naaras??
Is this a female Common whitethroat??

Kuovi
Eurasian curlew

Kävimme Virojoella Arktikan aikaan useamman kerran. Joka kerta näimme pellolla kuovin, samassa paikassa. 

Kaikki loppuu aikanaan ja kaikki kiva aivan liian pian, niin myös viime vuonna Arktika. Mutta! Kohta on jo vuoden 2022 Arktikan aika. Toivottavasti aikataulumme sallii meidän vierailla usein Virolahdella.

Tässä osa viime keväänä tekemiämme havaintoja. Paljon, paljon kuvia olisi lisääkin. Ensi kerralla blogissa vielä ollaan vuodessa 2021. SIlloin muutama kuva kesästä ja syksystä.

Ihanaa keväistä maaliskuun jatkoa, muistakaa tarkkailla luontoa. Runsaasta lumesta huolimatta, kevät alkaa nyt edistyä hurjaa vauhtia.

Ja niin, ne sinitiaiset... tämän vuoden ensimmäinen vierailu pöntöllä tapahtui jo!!