Kesä-syksy 2021

Ihana kevät 2022 on menossa, mutta palaan vielä hetkeksi vuoteen 2021 ja sen kesään ja syksyy. Muutama kuva haluaa vielä tulla julkaistuksi siltä ajalta😁.

Kesä

Pääskysiä näkyi paljon viime kesänä. Niiden touhuiluja oli mukava katsella. Omalla pihalla niitä näkee vain ylhäällä taivaalla. Lentelivät joka päivä ravinnon haussa. Ja sitähän suon yläpuolella riittää. Täällä näkee jos jonkin moista ötökkää...

Haarapääsky löysi pesänrakennusmateriaalia.
Barn swallow

Kuvan pääskynen haki pesän  rakennusmateriaalia merenrannalla, eli  kuva ei ole otettu kotonamme. Aurinko sai upeasti näkymään   höyhenten sinimustan värityksen.   Oletko  muuten huomannut, että moni  mustalta näyttävä lintu ei olekaan musta, vaan aurinko saa niiden höyhenet loistamaan upeissa eri väreissä?

Ja sitten se taas tapahtui... eräänä aamuna, kun avasin ikkunan sälekaihtimet siinä hän oli. Kirjosieppo istui takapihalla kivellä ja katsoi suoraan minuun (tai kameraan) ja katse kertoi: kaikki nämä pöntöt ovat tästä lähtien minun. 

Sillä sellainen kirjosieppo on, valtaa, tai ainakin yrittää vallata kaikki pihapiirin linnunpöntöt. Viime kesänä tämä ei kuitenkaan onnistunut. Talitintit pitivät pintansa ja saivat kasvattaa omat poikasensa. Kovasti kirjosieppo yritti kyllä, välillä käytiin hieman taisteluitakin. Kerran tulin kotiin töistä ja ei voinut kuin nauraa. Kahden pöntön katolla seisoivat talitintit, kahden katolla kirjosiepot ja kaikki neljä kyttäsivät toisiaan kuin taisteluun valmiit cowboyt. Oikein harmitti, kun ei ollut kamera mukana.

Täällä minä taas olen! Kirjosieppo koiras vaistosi kuvaajan ikkunan takana.
European pied flycatcher

Suurin osa viime kesästä meni maalatessa. Maalasimme Pipomiehen kanssa terassin, puuvajan ja osan autotallia. Lisäksi teimme uuden lattian puuvajan katokseen ja paljon muuta pientä touhua riitti kotosalla. Kesällä jäi kuvaaminen tosi vähiin. Perhoskuvia tosin riittää...

Perhosia oli paljon viime kesänä liikkeellä. Niitä kuvasin omalla pihalla ja suolla. Minä kastelin kukkia yleensä suihkulla, ja samalla kastui osa hiekkapihastamme. Heti tuli parvi perhosia paikalle. Ne lepäilivät hiekassa, kosteissa kohdissa, niin kauan kuin hiekka kuivui. Myönnän, että kastelin välillä hiekan ihan näiden perhosten takia. En pelkästään sen vuoksi, että niitä oli ihana katsella, vaan myöskin, koska ajattelin, että ne saavat imeä kosteutta koska oli niin kuivaa ja kuumaa.

Pipomies asetteli kimalaisille ruokaa, nekin tuntuivat kärsivän kuumuudesta ja kuivuudesta. Samoin laitoimme vettä sinne tänne pihalle, linnuille ja muille eläimille.

Suruvaippa kostealla hiekalla.

Neitoperhon kuviointi muistuttaa silmiä.

Hopeatäplä siankärsämöllä, koska kuva on otettu suolla kyseessä ehkä suohopeatäplä. En valitettavasti tunne kovin hyvin perhosia.
Bolaria aquilonaris

Suon laidalla olevat ohdakkeet keräsivät paljon perhosia.

Perhoset vierailivat jatkuvasti myös kukissa, jotka olin istuttanut pihallemme ruukkuihin. Osalla värit sopivat niin hyvin yhteen kukkien kanssa, ettei perhosta meinannut huomata kukassa.

Sitruunaperhonen japaninkellossa (miljoonakello).
Gonepteryx rhamni

Taivalkoski

Kesä meni ohitse todella nopeasti, aivan liian nopeasti. Heinäkuun kovan aherruksen jälkeen lähdimme äitini kanssa käymään Taivalkoskella. Varasin serkuiltani heidän mökkinsä. Aamulle heräilimme kun huvitti, söimme rauhassa aamupalaa ja sen jälkeen lähdimme tapaamaan sukulaisia tai teimme jotain muuta kivaa.

Keltavästäräkki
Western yellow wagtail

Aamuisin keltavästäräkit valloittivat mökin takapihan, osa oli ilmeisesti poikasia. Niitä tuli seurattua ja kuvattua paljon. 

Raindeers 

Etupihalla sitten puolestaan olivat porot. Niitä oli välillä useitakin. 

Yhden päivän vietimme Posiolla. Yritimme hakea mummuni lapsuuden kotia. Meillä ei kuitenkaan ollut tarkkaa tietoa paikasta, joten pyörimme siellä täällä Anetjärven ympäristössä. Lopulta löysimme paikan, joka äitini ja tätini muistin mukaan olisi ollut oikea. Mutta ihan täyttä varmuutta asiaan ei saatu. 

Pienenä vinkkinä Posioon menijöille voisin sanoa, että kannattaa ajaa tie 863 Taivalkoskelta Posiolle  kääntyä ennen Loukusaa Livoniskantielle ja siitä Väinämöntielle. Tämän tien alussa on ehkä kauneimmat suomaisemat, mitä olen koskaan nähnyt. 

Suon lammikoissa uiskenteli lintuja, mutta minulla ei sattunut olemaan järjestelmäkamera lähettyvillä. Mutta suo, se oli upea, valo oli poikkeuksellinen ja taivas... huokailin ihastuksesta ja muut ihmettelivät mitä kyttään tiellä ja kuvaan koko ajan kännykällä, keskellä ei mitään.

Miten lähellä taivas näyttääkään olevan. Ja suo on niin kaunis.

Ainoat vastaantulijat tiellä olivat porot. Näin ne jo kaukaa, ne kävelivät tiellä, eivätkä välittäneen tiellä seisovasta kuvaajasta. Yksi poroista oli lähes valkoinen. 

Here we come!

Ikäviä asioitakin oli Taivalkoskella ja lähiympäristössä tapahtunut. Kova myrsky oli aiheuttanut todella mittavat metsävahingot. Kilometreittäin kaatuneita puita! Moni paikka oli muuttunut aivan eri näköiseksi. 

Viikko Taivalkoskella hurahti hujauksessa. Oli ihana tavata serkkuja ja tätini ja setäni. Näen heitä aivan liian harvoin. 

Kiitos teille rakkaat sukulaiseni!

Syksy

Heti Taivalkosken matkan jälkeen aloitin työt ja syksy olikin töiden puolesta varsin kiireinen. Teen työtä, joka on minulle tosi mieluista, joten kiire ei haittaa. Ja ehdimme Pipomiehen kanssa käydä muutaman kerran katsomassa lintujen muuttoakin.

Joutsen perhe merellä.
Muteswans

Tuhannet valkoposkihanhet valloittivat pellot. Sääskjärvellä Iitissä niitä kerrottiin syksyllä olevan 200 tuhatta. En tiedä oliko niitä niin paljon, en ehtinyt laskea kaikkia 😁.

Välillä merikotka tuli paikalle ja silloin kaikki hanhet lähtivät lentoon yhtäaikaa. Se ääni mikä niiden siivistä lähtee kuuluu kauas.

Valkoposkihanhet pellolla.
Barnacle geese.

Ja taas mennään!

Merikotka haluaa lounasta!
White-tailed eagle wants lunch!

Ja tässä olikin kaikki viime vuoden tapahtumat lyhyesti kerrottuna ja kuvattuna. Seuraavassa blogissa ollaankin jo tässä vuodessa.

Lopuksi vielä haluan toivottaa kaikille äideille ihanaa Äitienpäivää. 

Erityisesti tietysti omalle rakkaalle

äidilleni!

Kuusamon kutsu osa 1

Allekirjoittanut ja Pipomies tekivät joka vuotisen pohjoisen reissun kesäkuussa. Kuten joka vuosi, alettiin matkaa odottaa innolla jo tammikuussa. Olemme yleensä viettäneet muutaman päivän Rukalla tietyssä hotellissa. Nyt kuitenkin tämä hotelli oli suljettu kesäkuuksi, mikä takaisku! Mutta onneksemme löysimme netistä hotellin, josta sai hyvän huoneen, ja vielä huomattavasti edullisemmin.

Matkaan lähdettiin siis iloisina, aikaisin eräänä torstai aamuna. Sää tiedotus lupasi hyvää matka säätä... Sadetta, tuulta, kylmää, jopa lunta! Mutta loma on aina loma, totesi Pipomies. Eli eikun matkaan!

Ensimmäiset tunnit satoi kaatamalla vettä ja lämpötila laski koko ajan, mitä pohjoisemmaksi pääsimme. Onneksi olimme lähtiessä heittäneet toppatakit auton takapenkille.

Hieman ennen Kajaania sitten allekirjoittanut alkoi ihmetellä maan valkoisuutta, onko siellä lunta? Höpö, höpö totesi Pipomies... Ja samantien koko tie olikin luminen. Kesärenkailla ei ole kiva ajella lumessa. Mietimme jo mitä pitäisi tehdä, mutta luminen osuus loppui jo muutaman kilometrin jälkeen.

Loppumatka satoi vettä. Ainoastaan hieman ennen Kuusamoa oli hetken tauko sateessa.

Hotellille saavuimme kuitenkin lopulta juuri suunniteltuna aikana. Koska olimme varanneet huoneen useaksi yöksi saimme isomman huoneen samaan hintaan, pisteet tästä! Meillä taitaakin nyt olla uusi "vakkari" hotelli Kuusamossa. 

Tyytyväisenä kävimme nukkumaan, matkaväsymys painoi heti silmät kiinni.

Aamulla satoi ja asteita oli peräti + 4.  Aamupalan jälkeen lähdimme Taivalkoskelle tapaamaan tätiäni. Ikävä on aina kova, kun tapaamme niin harvoin!

Lintuja ei paljon matkalla näkynyt, paitsi tukkasotkia. Niitä oli jokaisessa pienessäkin lammikossa.

Vierailun jälkeen päätimme lähteä ajelemaan Kuusamon erämaahan. Emme olleet vielä nähneet sitä ensimmäistä poroa, se nyt ainakin piti löytää!

Porot antoivat kuitenkin odottaa itseään. Sen sijaan näimme kaksi piisamia. Leikkisiä kavereita.

Älä jätä!

Täältä tullaan taas...

Myös härkälintu oli järvellä uiskentelemassa.

Monta "poroa" näkyi matkan aikana, oli postilaatikkoa, isoja kiviä, putken pätkiä... Lopulta kaikki tien vieressä oleva sai allekirjoittaneen huudahtamaan PORO!

"No hei, tuolla taitaa olla poroja"
"Äh, nekin on varmaan vaan jotain kiviä..."
"JEE!! ON NE POROJA!"

Näkyihän niitä poroja sentään lopulta. Ja kun ne ensimmäiset oli havaittu, niin sitten niitä tulikin vastaan joka puolella.

Valitsemamme reitti vei meidät korkealle. Sieltä oli hienot näkymät järvimaisemiin.

Sadekin taukosi aina välillä.

Alhaalta kuului kuikan huutoa ja korppien raakkunaa. Muuten oli aivan hiljaista...

Tässä olisi voinut olla vaikka kuinka kauan, mutta jatkoimme matkaa.

Valkoviklo lauloi kauniisti kesäillassa...

Mitäs tuijotat, etkö oo poroa ennen nähnyt...

Suot olivat vielä täynnä tupasvillaa. Allekirjoittanut on aina tykännyt suomaisemista. Vaikkei lapsena niin mukavaa ollutkaan mäkäräiden syötävänä olla suolla marjassa.

Ensimmäinen lomapäivä tuli iltaan ja oli aika lähteä nukkumaan. Eipä taas tarvinnut unta odotella!

Seuraava aamu valkeni jälleen sateisena. 

Niinpä vietimme päivän vieraillen. Illaksi oli luvassa aurinkoista, joten silloin lähdimme taas erämaata katsomaan.

Joutsenperhe oli lammella uiskentelemassa. Aika pieniä olivat poikaset vielä .

Kovin olivat suloisia nämä pikkuiset!

Haapana uiskenteli lammella. Uros haapana on kaunis lintu!

Yksin oon mä vain, missä on murusein... Voisiko näin tuumia tämä kaunis tempperamenttinen tilhi...

Sinä et ainakaan ole mun murusein, mokoma suriseva pitkänenä! Mun metsä, ala vetää!

Söpö on punakylkirastaskin!

Ihania, kauniita pieniä jokia näimme paljon. Ja niissä pieniä koskia. 

Eikä ollut pulaa kavereista! Näin runsaasti sääskiä ei ole yleensä ollut, kun olemme Kuusamossa olleet. Mutta niistä ei kannata välittää... Tosin mietityttäähän se hieman, kun pitäisi mennä autosta ulos ja ikkunan edessä inisee musta pilvi...

Auringonlasku maalasi upeat värit . 

Ja juuri ennenkuin päädyimme takaisin sivistyksen pariin, tapasimme illan ehdottomasti suloisimman lapsukaisen... 

Hei, kukas sinä olet...

Tämän olisi Pipomiehen mielestä voinut ottaa mukaan! Oli tosi pieni vielä <3

Auringon laskiessa mailleen, sen mitä se nyt pohjoisessa kesäkuussa laskee, ajelimme hotellille nukkumaan. Innolla odottamaan seuraavaa loma päivää!

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla lisää turinoita ja kuvia lomamatkaltamme.

Hyvää alkanutta heinäkuuta kaikille!