Jenkkiautonäyttely
Tänä vuonna olikin erityisen hauskaa lähteä näyttelyyn, sillä saimme seuraksi ihania ystäviä! Oli mukavaa, että Pipomiehellä oli kaveri, jonka kanssa keskustella tekniikasta ja moottorista ja allekirjoittanut taas sai ihastella ystävän kanssa autojen kaunista ulkonäköä yms. Aiempina vuosinahan se on mennyt niin, että Pipomies on allekirjoittaneelle innostuneesti kertonut autojen teknisistä hienouksista ja allekirjoittanut on asiantuntevasti ja kiinnostuneena nyökkäillyt (lue: miettinyt ihan muita asioita...). Allekirjoittanut sen sijaan on ihaillut autojen väriä ja muotoilua ja raahannut väkisin Pipomiestä käsilaukkuja tai koruja myyvien kojujen ääreen...
En siis todellakaan väitä, että kaikki naiset ja miehet olisivat samanlaisia, meidän perheessä tämä asia nyt vain on näin.
Ja sitten! Siinä se oli edessäni, allekirjoittaneen mielestä näyttelyn ehdottomasti kaunein auto!! Tätä autoa allekirjoittanutkin tutkiskeli pitkään, kierteli, kuvasi, meni muita autoja katsomaan ja palasi taas tämän luokse takaisin...
Sitten löytyikin Pipomiehen mielestä oikea aarre! Saimme kuulla häneltä pitkän selityksen auton tekniikasta ja kunnostuksesta. Tämä on näes Pipomiehen tuttavan auto. Onhan se kaunis!
Monen tunnin kävelyn ja autojen ihailun jälkeen allekirjoittaneen jalat olivat hyytelöä. Oli tullut aika lähteä kotiin.
Ajoimme ensiksi pelloille, jossa olemme usein nähneet kurkia. Nyt ei kuitenkaan onnistanut. Auringonnousun kuitenkin ikuistin. Sumussa se näytti upealta ja mitkä värit!
Kaikkein eniten allekirjoittanutta täällä kuitenkin ihastutti tuttu kyhmyjoutsenperhe. Ne tulivat uiden jostain kauempaa ja aina välillä koko perhe kokeili siipiään.
Tämän jälkeen suunnistimme paikkoihin, missä oli nähty paljon valkoposkihanhia. Ensimmäisenä menimme Kutostien varrelle katsomaan, vieläkö hanhia on paikalla. Ja olihan niitä, kymmeniä tuhansia.
Myös Teutjärvellä oli kerrottu olevan paljon valkoposkia. Puhuttiin jopa sadasta tuhannesta hanhesta viikonlopun aikana. Päätimme siis käydä myös siellä. Paikalla oli paljon muitakin lintujen katselijoita ja kuvaajia. Istuimme autossa ja katselimme lintujen touhuiluja.
Nuori merikotka oli tullut paikalle, ilmeisesti katsomaan, olisiko mehevää paistia tiedossa.
Kun auringon viimeiset säteet valaisivat lintuja, tajusin, että valo ei enää riitä. Katselimme vielä hetken lintuja, mutta sitten auton keula kääntyi kohti kotia. Ja illalla kun painoin väsyneenä pään tyynylle ja suljin silmäni, näin edelleen tuhansia valkoposkihanhia...
 |
| AMC |
Allekirjoittaneen ja Pipomiehen lokakuuhun kuuluu perinteisesti Jenkkiautonäyttely Lahdessa. Paikalla on hienoja jenkkiautoja paitsi Suomesta, myös muista Pohjoismaista ja tietysti Jenkkilästä.
Tänä vuonna olikin erityisen hauskaa lähteä näyttelyyn, sillä saimme seuraksi ihania ystäviä! Oli mukavaa, että Pipomiehellä oli kaveri, jonka kanssa keskustella tekniikasta ja moottorista ja allekirjoittanut taas sai ihastella ystävän kanssa autojen kaunista ulkonäköä yms. Aiempina vuosinahan se on mennyt niin, että Pipomies on allekirjoittaneelle innostuneesti kertonut autojen teknisistä hienouksista ja allekirjoittanut on asiantuntevasti ja kiinnostuneena nyökkäillyt (lue: miettinyt ihan muita asioita...). Allekirjoittanut sen sijaan on ihaillut autojen väriä ja muotoilua ja raahannut väkisin Pipomiestä käsilaukkuja tai koruja myyvien kojujen ääreen...
Tämä ero kiinnostuksissa tuli taas hyvin esille heti näyttelyssä ensimmäisenä näkemämme auton kohdalla. Ihailimme joukolla vuoden 1959 Impalaa. Sitten siirryimme ystäväni kanssa eteenpäin kaselemaan muita autoja. Ja kun olimme aikamme kävelleet ja kuvanneet, ihmettelimme mihin ne miehet ovat jääneet. No, siellähän he olivat, edelleen kurkottelemassa samaisen Impalan konepellin alla...
 |
| Impala 1959 |
En siis todellakaan väitä, että kaikki naiset ja miehet olisivat samanlaisia, meidän perheessä tämä asia nyt vain on näin.
 |
| Tässäpä komea mafioso auto, tai jotain sellaista tämän kai on tarkoitus olla... Hot Rod Ford Gangster 1930 |
 |
| Oldsmobile 88 Deluxe Club Sedan 1949 (Huomatkaa tyyliin sopiva käsilaukku...) |
Ja sitten! Siinä se oli edessäni, allekirjoittaneen mielestä näyttelyn ehdottomasti kaunein auto!! Tätä autoa allekirjoittanutkin tutkiskeli pitkään, kierteli, kuvasi, meni muita autoja katsomaan ja palasi taas tämän luokse takaisin...
 |
| Buick Super Sedanette 1950. Mikä kaunotar!! |
 |
| Snif... niin kaunista! |
Jostain syystä Pipomies ei ollut autoon yhtä ihastunut. No, ehkä varsinkin sisustuksen kimallus oli hänestä liikaa...
 |
| Pontiac Streamliner 1951 upea on tämäkin auto. |
Anita Mäkelä oli myös paikalla. Hän on aina yhtä iloinen ja ystävällinen!
Anita voitti muuten kesäkuussa Englannissa kiihdytysajojen EM-osakilpailun uudella ennätysajalla, 3,912 sekuntia. Loppunopeudeksi mitattiin 490 kilometriä tunnissa.
Anitan takana tuttu hahmo keskustelee innostuneesti...
Vaihdoin muutaman sanasen Anitan kanssa ja otin kuvia.
Ja sitten lisää autoja...
 |
| Dodge Challenger |
 |
| Dodge Charger R/T 1970 |
 |
| Plymouth Roadrunner Convertible 1970 |
 |
| Esa Pulliainen |
Välillä piti tietysti käydä virkistäytymässäkin. Näyttelyssä oli muutakin ohjelmaa kuin autojen katselua. Me menimme katsomaan Agentsin esiintymistä. Kyllä Esa on taituri kitaran kanssa, ei siitä mihinkään pääse.
Nuorena allekirjoittanut kävi paljonki Agentsin keikoilla, jotain kuitenkin yhtyeestä hävisi Topin ja Jorman lähdön jälkeen. Kaikki kunnia uudelle solistille, hyvin laulaa, mutta...
Kovin kauaa emme kuitenkaan jaksaneet keskittyä musiikkiin vaan suunnistimme takaisin autojen pariin.
Sitten löytyikin Pipomiehen mielestä oikea aarre! Saimme kuulla häneltä pitkän selityksen auton tekniikasta ja kunnostuksesta. Tämä on näes Pipomiehen tuttavan auto. Onhan se kaunis!
 |
| Dodge Charger 392 CID HEMI 1970 |
Monen tunnin kävelyn ja autojen ihailun jälkeen allekirjoittaneen jalat olivat hyytelöä. Oli tullut aika lähteä kotiin.
Hyvä mieli jäi näyttelystä. Kiitos ystävillemme seurasta!
Lintuja, lintuja
Eräänä aamuna nousimme todella aikaisin, muuttolintuja oli tarkoitus kuvata ja katsella. Pakatessamme tavaroita autoon oli vielä hämärää, kuukin oli taivaalla.
Ajoimme ensiksi pelloille, jossa olemme usein nähneet kurkia. Nyt ei kuitenkaan onnistanut. Auringonnousun kuitenkin ikuistin. Sumussa se näytti upealta ja mitkä värit!
Seuraavassa vakipaikassa oli parempi tuuri. Ei ollut kurkia, mutta merimetsoja uiskenteli meressä ja osa oli noussut kiville.
Kaikkein eniten allekirjoittanutta täällä kuitenkin ihastutti tuttu kyhmyjoutsenperhe. Ne tulivat uiden jostain kauempaa ja aina välillä koko perhe kokeili siipiään.
Onhan näitä upeita lintuja ilo katsella. Saa nähdä lähteekö tämä perhe milloin muuttamaan. Vanhemmat olivat kuulemma talvehtineet täällä viime talvena. Ilmeisesti oli ollut tarpeeksi leuto talvi ja ruokaa riittävästi.
Tämän jälkeen suunnistimme paikkoihin, missä oli nähty paljon valkoposkihanhia. Ensimmäisenä menimme Kutostien varrelle katsomaan, vieläkö hanhia on paikalla. Ja olihan niitä, kymmeniä tuhansia.
Myös Teutjärvellä oli kerrottu olevan paljon valkoposkia. Puhuttiin jopa sadasta tuhannesta hanhesta viikonlopun aikana. Päätimme siis käydä myös siellä. Paikalla oli paljon muitakin lintujen katselijoita ja kuvaajia. Istuimme autossa ja katselimme lintujen touhuiluja.
Ja sittenpä allekirjoittaneelle kävikin hassusti! En oikeastaan edes tiedä miten se tapahtui. Jotenkin Pipomies onnistui saamaan asiat siihen malliin, että ennenkuin ehdin tajuta mitä tapahtuu, seisoin pellon reunassa mikrofoni suun edessä. Kyseessä oli suora radiohaastattelu! Ylen toimittaja kyseli ja allekirjoittanut vastasi. Olen tottunut olemaan ihmisten edessä ja puhumaan, mutta nyt kuitenkin jännitti sen verran, etten muista ihan tarkkaan mitä tuli sanottua. Mutta ehkä hyvä niin.
Kysyin autossa Pipomieheltä, että miten meni. Hän vastasi ettei ollut uskaltanut avata auton radiota ja kuunnella, kun pelkäsi sen haittaavan suoraa lähetystä. Hah! Ei vaan uskaltanut kuunnella miten eukkokulta julkisesti sopertaa.
Haastattelun jälkeen jäin vielä kuvaamaan lintuja. Äkkiä ne kaikki nousivat lentoon yhtä aikaa. Ensin ihmettelimme, mitä ne pelästyivät, mutta nopeasti syy selvisi.
Nuori merikotka oli tullut paikalle, ilmeisesti katsomaan, olisiko mehevää paistia tiedossa.
Teutjärveltä lähdimme uudestaan kutostien varrelle katsomaan, onko siellä vielä hanhia. Ja olihan niitä!
Lintuja oli nyt enemmän ja edelleen niitä tuli koko ajan lisää. Komea näky auringonlaskussa!
Kun auringon viimeiset säteet valaisivat lintuja, tajusin, että valo ei enää riitä. Katselimme vielä hetken lintuja, mutta sitten auton keula kääntyi kohti kotia. Ja illalla kun painoin väsyneenä pään tyynylle ja suljin silmäni, näin edelleen tuhansia valkoposkihanhia...
Hyvää lokakuun jatkoa!
Upeita vanhoja jenkkiautoja, näyttelyssä oli varmasti hyvä fiilinki ja tekemisen meininki.
VastaaPoistaHienoja luontokuvia syksyiseltä linturetkeltä, ja taas ne suuntaavat etelään.
HB
Kyllä, näyttelyssä oli tosi hauskaa. Haikealta sen sijaan tuntuu katsella muuttavia lintuja. Täytyy vaan ajatella, että pian taas tulee kevät ja linnut palaavat Suomeen...
Poista