Kesä-syksy 2021

Ihana kevät 2022 on menossa, mutta palaan vielä hetkeksi vuoteen 2021 ja sen kesään ja syksyy. Muutama kuva haluaa vielä tulla julkaistuksi siltä ajalta😁.

Kesä

Pääskysiä näkyi paljon viime kesänä. Niiden touhuiluja oli mukava katsella. Omalla pihalla niitä näkee vain ylhäällä taivaalla. Lentelivät joka päivä ravinnon haussa. Ja sitähän suon yläpuolella riittää. Täällä näkee jos jonkin moista ötökkää...

Haarapääsky löysi pesänrakennusmateriaalia.
Barn swallow

Kuvan pääskynen haki pesän  rakennusmateriaalia merenrannalla, eli  kuva ei ole otettu kotonamme. Aurinko sai upeasti näkymään   höyhenten sinimustan värityksen.   Oletko  muuten huomannut, että moni  mustalta näyttävä lintu ei olekaan musta, vaan aurinko saa niiden höyhenet loistamaan upeissa eri väreissä?

Ja sitten se taas tapahtui... eräänä aamuna, kun avasin ikkunan sälekaihtimet siinä hän oli. Kirjosieppo istui takapihalla kivellä ja katsoi suoraan minuun (tai kameraan) ja katse kertoi: kaikki nämä pöntöt ovat tästä lähtien minun. 

Sillä sellainen kirjosieppo on, valtaa, tai ainakin yrittää vallata kaikki pihapiirin linnunpöntöt. Viime kesänä tämä ei kuitenkaan onnistunut. Talitintit pitivät pintansa ja saivat kasvattaa omat poikasensa. Kovasti kirjosieppo yritti kyllä, välillä käytiin hieman taisteluitakin. Kerran tulin kotiin töistä ja ei voinut kuin nauraa. Kahden pöntön katolla seisoivat talitintit, kahden katolla kirjosiepot ja kaikki neljä kyttäsivät toisiaan kuin taisteluun valmiit cowboyt. Oikein harmitti, kun ei ollut kamera mukana.

Täällä minä taas olen! Kirjosieppo koiras vaistosi kuvaajan ikkunan takana.
European pied flycatcher

Suurin osa viime kesästä meni maalatessa. Maalasimme Pipomiehen kanssa terassin, puuvajan ja osan autotallia. Lisäksi teimme uuden lattian puuvajan katokseen ja paljon muuta pientä touhua riitti kotosalla. Kesällä jäi kuvaaminen tosi vähiin. Perhoskuvia tosin riittää...

Perhosia oli paljon viime kesänä liikkeellä. Niitä kuvasin omalla pihalla ja suolla. Minä kastelin kukkia yleensä suihkulla, ja samalla kastui osa hiekkapihastamme. Heti tuli parvi perhosia paikalle. Ne lepäilivät hiekassa, kosteissa kohdissa, niin kauan kuin hiekka kuivui. Myönnän, että kastelin välillä hiekan ihan näiden perhosten takia. En pelkästään sen vuoksi, että niitä oli ihana katsella, vaan myöskin, koska ajattelin, että ne saavat imeä kosteutta koska oli niin kuivaa ja kuumaa.

Pipomies asetteli kimalaisille ruokaa, nekin tuntuivat kärsivän kuumuudesta ja kuivuudesta. Samoin laitoimme vettä sinne tänne pihalle, linnuille ja muille eläimille.

Suruvaippa kostealla hiekalla.

Neitoperhon kuviointi muistuttaa silmiä.

Hopeatäplä siankärsämöllä, koska kuva on otettu suolla kyseessä ehkä suohopeatäplä. En valitettavasti tunne kovin hyvin perhosia.
Bolaria aquilonaris

Suon laidalla olevat ohdakkeet keräsivät paljon perhosia.

Perhoset vierailivat jatkuvasti myös kukissa, jotka olin istuttanut pihallemme ruukkuihin. Osalla värit sopivat niin hyvin yhteen kukkien kanssa, ettei perhosta meinannut huomata kukassa.

Sitruunaperhonen japaninkellossa (miljoonakello).
Gonepteryx rhamni

Taivalkoski

Kesä meni ohitse todella nopeasti, aivan liian nopeasti. Heinäkuun kovan aherruksen jälkeen lähdimme äitini kanssa käymään Taivalkoskella. Varasin serkuiltani heidän mökkinsä. Aamulle heräilimme kun huvitti, söimme rauhassa aamupalaa ja sen jälkeen lähdimme tapaamaan sukulaisia tai teimme jotain muuta kivaa.

Keltavästäräkki
Western yellow wagtail

Aamuisin keltavästäräkit valloittivat mökin takapihan, osa oli ilmeisesti poikasia. Niitä tuli seurattua ja kuvattua paljon. 

Raindeers 

Etupihalla sitten puolestaan olivat porot. Niitä oli välillä useitakin. 

Yhden päivän vietimme Posiolla. Yritimme hakea mummuni lapsuuden kotia. Meillä ei kuitenkaan ollut tarkkaa tietoa paikasta, joten pyörimme siellä täällä Anetjärven ympäristössä. Lopulta löysimme paikan, joka äitini ja tätini muistin mukaan olisi ollut oikea. Mutta ihan täyttä varmuutta asiaan ei saatu. 

Pienenä vinkkinä Posioon menijöille voisin sanoa, että kannattaa ajaa tie 863 Taivalkoskelta Posiolle  kääntyä ennen Loukusaa Livoniskantielle ja siitä Väinämöntielle. Tämän tien alussa on ehkä kauneimmat suomaisemat, mitä olen koskaan nähnyt. 

Suon lammikoissa uiskenteli lintuja, mutta minulla ei sattunut olemaan järjestelmäkamera lähettyvillä. Mutta suo, se oli upea, valo oli poikkeuksellinen ja taivas... huokailin ihastuksesta ja muut ihmettelivät mitä kyttään tiellä ja kuvaan koko ajan kännykällä, keskellä ei mitään.

Miten lähellä taivas näyttääkään olevan. Ja suo on niin kaunis.

Ainoat vastaantulijat tiellä olivat porot. Näin ne jo kaukaa, ne kävelivät tiellä, eivätkä välittäneen tiellä seisovasta kuvaajasta. Yksi poroista oli lähes valkoinen. 

Here we come!

Ikäviä asioitakin oli Taivalkoskella ja lähiympäristössä tapahtunut. Kova myrsky oli aiheuttanut todella mittavat metsävahingot. Kilometreittäin kaatuneita puita! Moni paikka oli muuttunut aivan eri näköiseksi. 

Viikko Taivalkoskella hurahti hujauksessa. Oli ihana tavata serkkuja ja tätini ja setäni. Näen heitä aivan liian harvoin. 

Kiitos teille rakkaat sukulaiseni!

Syksy

Heti Taivalkosken matkan jälkeen aloitin työt ja syksy olikin töiden puolesta varsin kiireinen. Teen työtä, joka on minulle tosi mieluista, joten kiire ei haittaa. Ja ehdimme Pipomiehen kanssa käydä muutaman kerran katsomassa lintujen muuttoakin.

Joutsen perhe merellä.
Muteswans

Tuhannet valkoposkihanhet valloittivat pellot. Sääskjärvellä Iitissä niitä kerrottiin syksyllä olevan 200 tuhatta. En tiedä oliko niitä niin paljon, en ehtinyt laskea kaikkia 😁.

Välillä merikotka tuli paikalle ja silloin kaikki hanhet lähtivät lentoon yhtäaikaa. Se ääni mikä niiden siivistä lähtee kuuluu kauas.

Valkoposkihanhet pellolla.
Barnacle geese.

Ja taas mennään!

Merikotka haluaa lounasta!
White-tailed eagle wants lunch!

Ja tässä olikin kaikki viime vuoden tapahtumat lyhyesti kerrottuna ja kuvattuna. Seuraavassa blogissa ollaankin jo tässä vuodessa.

Lopuksi vielä haluan toivottaa kaikille äideille ihanaa Äitienpäivää. 

Erityisesti tietysti omalle rakkaalle

äidilleni!

Elämää Koitilassa!

Elokuu on päätöksessään ja syyskuu alkaa! Syksy kuulemma lähestyy.  Hanhia ja kurkia kuulee jo ääntelemässä pelloilla ja vesillä. Ja lenteleepä muutamia jo pihankin yli. Kohta alkaa hurja muuttolintujen seuranta ja valokuvaaminen!

Taivalkoski

Allekirjoittanut ei kuitenkaan vielä ole syksyä ehtinyt miettiä. Sen sijaan tein matkan Taivalkoskelle! Kyllä, toisen tänä kesänä. Matkaseurana oli tällä kertaa oma äitini. Kävimme tapaamassa sukulaisia.

"Lainasimme" serkkujemme mökkiä. Sen sijainti on mitä mainioin. Sen verran ylhäällä ja aukealla, ettei hyttysistä ja muista ötököistä ole haittaa pihallakaan. Ja ihanat maisemat.

Koko loman ajaksi oli luvattu sadetta. Onneksi säätiedot eivät pitäneet paikkaansa vaan saimme suurimman osan lomasta nauttia kauniista säästä.

Maalaismaisemasta sai nauttia mökin pihalta.

Sisältä mökki on todella tunnelmallinen.

Joka aamu saimme seuraa pikkulinnuista, joita näimme yleensä ensimmäisenä, kun verhot avattiin. Allekirjoittanut heilui kameran kanssa joka puolella mökkiä, pitihän pikkuisia kuvata!

Tässä ensimmäisen aamun saalis.

Innostuimme äitini kanssa molemmat, kun heti aamusta näimme muutaman poron läheisellä niityllä.

Taivalkoskella oli vielä yöt niin lyhyitä, että menimme myöhään illalla nukkumaan ja heräsimme aikaisin. Herättyämme lähdimme aamulenkille. Sen jälkeen runsas aamupala ja sitten se tärkein eli vierailut sukulaisten luona.

Serkkuni Jaanan tytöt  Iida ja Venla innostuivat esittämään painitaitojaan kuvaajalle. 

Pikkuinen Iida on niin suloinen! 

Ensimmäisenä iltana saimme ihailla kaunista auringonlaskua.

Toisena aamuna poroja oli tullut muutama lisää ja ne olivat lähempänä mökkiä. Tällä kaverilla on kai jokin paikannuspanta kaulassa.

Toinen päivä vierähti Kuusamossa. Tällä kertaa allekirjoittanut oli kuskina ja malttoi jättää kameran hetkeksi.

Vasta illalla otin muutaman kuvan kauniista iltataivaasta.

Kolmas aamu valkeni aika harmaana. Ja mitäpä näinkään ensimmäisenä kun avasin verhot! No, nyt porot olivat jo tulleet mökin pihalle nukkumaan! Äkkiä! Äiti tule katsomaan! Poroja pihalla!! Missä on kamera! Ja tietysti siinä on lyhyt objektiivi kiinni, ei onnistu lähikuvien otto!

Toinen poroista valpastui heti, kun avasin ikkunaverhot.

Ja sitten alkoikin sataa. Niinpä päätimme lähteä shoppailemaan. Ajelimme Posiolle Pentikin tehtaanmyymälään. Samalla kävimme tutustumassa Pentikin museoihin.

Kaikkea kaunista olisi kaupan... Allekirjoittaneelle ei tällä kertaa kuitenkaan lähtenyt
mukaan muuta kuin valokuva kännykkään...

Iltasella kävimme iltalenkillä. Taivaalla oli tummia pilviä, mutta ajattelimme, että ehdimme pois sateen tieltä. Pääsimmekin takaisin pihalle kastumatta. Allekirjoittanut jäi vielä kuvaamaan pellolla olevia poroja.

Kun käännyin, näin aivan upean sateenkaaren. Sen vieressä oli vielä toinen, heikompi. Koska minulla oli kamerassa kiinni nyt se pitkä putki ei kuvaaminen tietenkään onnistunut! Eihän kuvaan mahtunut kuin pieni osa toisesta kaaresta. Niinpä jouduin taas kuvaamaan ikivanhalla kännykälläni. Samalla huutelin äitiäni katsomaan upeaa ilmiötä.

Hetken kuluttua, juuri kun pääsin mökin terassille alkoi tulla vettä kuin saavista kaatamalla!

Hienot sateenkaaret!

Sataa kaatamalla!

Äkillinen kova sade ja myrskytuuli sai porotkin säikahtämään ja juoksemaan pois.

Sade loppui yhtä-äkkiä kuin alkoikin. Ilta-aurinko värjäsi vielä pilvet ja loi viimeiset säteet pilvien lomasta.

Neljäs lomapäivä alkoi taas poroja kuvaten, nyt pihalle oli jo ilmestynyt parikymmentä poroa!

Loppupäivä sujui sukuloiden. Minua on siunattu ihanilla sukulaisilla! Heidän seurassaan on aina kivaa, juttu luistaa ja nauru raikuu. Aika kului huomaamatta, lopulta maltoimme lähteä mökille pakkaamaan ja nukkumaan, että jaksaa seuraavana päivänä ajella kotiin lähes 800 kilometriä.

Illalla mökillä emme kuitenkaan olisi millään raaskineet käydä nukkumaan! Äitimme sytytti tulen takkaan, istuimme sen lämmössä, juttelimme ja pelasimme pasianssia (ihan korteilla!).

Meitä viihdyttivät myös kauniit pikku pensastaskut, jotka lentelivät mökin ympärillä ja istuskelivat pensaissa ja koiranputkilla.

Viimein tuli hiipui takassa ja me menimme nukkumaan. Aamulla pakkasimme autoon kapsakit ja sitten pikku hiljaa matka suuntautui kotia kohti. Ja Pipomiehen luokse!! Olikin jo ehtinyt tulla ikävä...

Näin sujui loma Taivalkoskella.












Tässä kaikki tällä kertaa. Laitanpa vielä loppuun kuvan kauniista lumpeenkukasta.

Hyvää alkavaa syyskuuta kaikille! Muistakaa tarkkailla muuttolintuja ja luontoa!

Katsotaan mitä tarttuu kameran muistikortille ensi kerraksi...

Lomalla pohjoisessa

Teimme joka kesäisen lomamatkan Kuusamoon ja Taivalkoskelle juhannusviikolla. Lähdimme matkaan maanantaina ja takasin kotona olimme torstain ja perjantain välisenä yönä. Matkamme jäi ajan puutteen vuoksi tänä vuonna valitettavasti tavallista lyhyemmäksi. Allekirjoittaneelle on kuitenkin tärkeää päästä kerran kesässä pohjoiseen. Tavata ihania sukulaisiani ja nauttia upeista maisemista.

Määränpää alkaa häämöttää!

Matkamme alku sujui puolipilvisessä säässä, mutta Kajaanissa alkoi sataa. Lämpötila laski koko ajan alemmas ja kiittelin mielessäni, että olin tajunnut pakata mukaan lämpimiä vaatteita.

Jostain syystä aina siinä vaiheessa kun pääsemme Suomussalmelle, molemmat Pipomiehen kanssa rentoudumme täysin. Kiireet ja murheet unohtuvat.






Saapuessamme Rukalle lämpötila oli +4 astetta. Hotellin aamupalalla katselimme kuinka satoi kaatamalla ja lämpötila oli + 4,5 astetta. Eipä tuo haitannut, lähdimme kohti Taivalkoskea, vierailemaan sukulaisissa!

Ajomatkalla näimme, että järvissä ja suolammissa oli paljon enemmän vettä kuin yleensä. Ja koko päivän satoi ja satoi... Lomailijaa se ei sinänsä haitannut, mutta olisihan se aurinkokin ollut kiva. Lintuja näkyi jonkin verran, sade ja kylmä eivät oikein houkutelleet ulos kuvaamaan.

Sain ensimmäistä kertaa kuvattua härkälinnun

Kuovi

Päivä meni nopeasti rupatellessa ja kahvitellessa. Ja suvun nuorimmaisia kiusoitellessa!

Sen verran olimme ulkona, että huomasimme, ettei hyttysiä ole. Se oli tietenkin kylmän sään "ansiota".








Seuraavana päivänä päätimme uhmata sadetta ja tehdä retken Kuusamon suurpetokeskukseen, karhuja katsomaan. Siellä olemme käyneet jo ties kuinka monena vuotena. Aina sinne vaan on päästävä. Netin säätutkat ennustivat parin tunnin taukoa sateessa petokeskuksen kohdalle. Ajoitimme käynnin tuolle ajalle, josko vaikka säästyisimme kastumiselta.

Matkalla näimme lintuja eräällä järvellä, niitä piti käydä kuvaamassa. Tällaisia lintuja en olekaan ennen nähnyt! Sain myöhemmin tietää, että linnun ovat sorsasukuun kuuluvia pilkkasiipiä. Rauhoitettuja, uhanalaisia lintuja.

Vasta kotona tietokoneelle kuvat ajettuani havaitsin, että paikalla oli myös uros uivelo. Sitäkään en ole koskaan aiemmin nähnyt. Uivelo uros on valkoinen ja näyttää kuin sillä olisi musta silmä. Kuvassa näkyy oikealla tukkasotkapari ja pilkkasiipi niistä alempana. Kuva on surkea, sillä linnut olivat niin kaukana, olen rajannut kuvaa paljon.

Myös uivelo on harvinainen ja rauhoitettu.

Sade todellakin taukosi hieman ennen  suurpetokeskukselle saapumistamme. Alku näytti siis lupaavalta...

Lähdimme oppaan mukaan kiertämään tarhalle. Ensimmäisenä opas kertoi tarhan karhuista ja esitteli mm. karhun appelsiinin kuorimistaitoja.

Olihan ne hedelmät hyviä, mutta löytyisiköhän vielä jotain hyvää syötävää...

Nuuh... hmmm, jotain täällä on...

Haa! Etttepäs saa koskaan tietää mitä juuri löysin, nam!

Mikko kettu otti vierailijoiden uteliaat katseet ja kyselyt vastaan hyvin rennosti. Taisi repolaista väsyttää...

Menkäähän jo siitä, että saan nukkua, haukotus...

Ilveksiä ihailen joka vuosi enemmän. Ne ovat niin kauniita ja liikkuvat sulavasti...

Välillämme on verkkoaita...

Satuimme paikalle juuri ruoka-aikaan. Ei kyllä houkettele allekirjoittanutta tämä ateria!

Uutena tuttavuutena tarhalla oli koirasusia. Niiden luota kului kova meteli, sillä siellä oli juuri pentujen koulutus menossa.

Koirasusi pentu

Karhujen aitauksessa oli ruokailemassa vieras! Pikkuinen keltasirkku.

Kierros oli ohi nopeasti ja selvisimme kuivina! Oikeasti syy sateen välttämiseen on kamera ja objektiivi, ne eivät kestä kastumista. Ja en muistanut ottaa reissulle mukaan laitteiston sateensuojaa.

Kahvilassa tapasimme paikan perustajan Sulo Karjalaisen

Juuri kun astuimme ulos suurpetokeskuksen kahvilasta alkoi sataa kaatamalla! Pipomies ritarillisesti haki auton portille, kastui läpimäräksi ja allekirjoittanut pääsi lähes kuivana autoon.

Suurpetokeskukselta ajoimme katsomaan Oravivaaraa. Siellä olen viettänyt elämäni ensimmäiset 15 vuotta kaikki kesät. Matkan aikana sade loppui ja aurinko ilmestyi esiin!!

Jokijärven suolla oli joutsenia syömässä ja lepäämässä.

Jossain kaukana taustalla oli myös kurki.

"Alussa oli vain suo, kuokka ja Jussi" 

Täältä näkee kauas!

Rukalla poikkesimme Rukajärven tielle. Ja viimeinkin!! Ensimmäinen poro!!

Mitäs tuijotat, etkös ennen ole nähnyt poroa!

Sateen jälkeen loisti kaunis sateenkaari.

Ja sitten lisää poroja!

Rukan rinteillä oli vielä lunta paikoittain. Katsokaapa tuota pilvi muodostelmaa, voisi luulla, että kohta sataa...

Mutta eipä satanut. Ja emme millään malttaneet mennä hotellille nukkumaan vaan ajelimme vielä pienen lenkin Rukan maisemissa.

Haapana pariskunta metsälammella.

Sitten oli aika palata hotellille sillä aamulla piti herätä aikaisin, olihan kotiin lähtö edessä. Tarkoituksena oli vielä kuvata keskiyön aurinko, mutta uni olikin tullut sitä odotellessa.

Ei keskiyön kuva...

Aamu oli aurinkoinen (tottakai, aika lähteä kotiin). Ensimmäiseksi ajoimme Taivalkoskelle. Kävimme vielä tervehtimässä kummitätiäni.

niin tyyntä!

Näkymä Jokijärvelle.

Matkasimme rauhallisesti Loviisaan. Kävimme matkalla vielä katsomassa miltä Kolilla näytti.

Tässä kaikki tällä kertaa.

Hyvää kesäkuun loppua kaikille kera näiden kesäkukkien!