Vuokralaiset saapuivat!

Rakas lukijani, nyt olemme blogissa jo alkuvuodessa 2020 😉 . Helmikuussa hiihtolomien aikaan kaikki oli vielä normaalia... Sanotaanko, että aikaa ennen koronaa. Vaikkakin maailmalta oli jo kuulunut huolestuttavia uutisia, emme me Suomessa olleet vielä asiaa paljoa miettineet.

Äidin luona

Kävin äitini ja veljeni luona kylässä helmikuun puolenvälin paikkeilla. Katselin ja kuvasin pikkulintuja, jotka kävivät ruokailemassa äidin ruokintapaikalla. Ja kyllä niitä kavereita olikin paljon! Tali-, kuusi-, sini- ja hömötiaisia oli vaikka kuinka monta. Punatulkut olivat hieman arempia ja istuskelivat kaukana kuusien oksilla.

En mene yleensä ruokintapaikalle, vaan kuvaan linnut ikkunan läpi. En halua häiritä pikkuisia. Ja kun "putken" valovoimakaan ei ole niitä kaikkein parhaimpia, kuvat ovat epätarkkoja. 

Hömötiainen ja kuusitiainen syömässä sopuisasti samalla "lautasella" 😊

Tiesitkö muuten, että hömötiainen on Suomessa erittäin uhanalainen! Luonnontieteellisen keskusmuseon ja BirdLife Suomen toteuttamien pesimälinnustolaskentojen mukaan hömötiaisten määrä on vähentynyt 2000-luvulla noin 50 prosenttia. 

Talitiaisia herkuttelemassa.

Maasta löytyy paljon pudonneita siemeniä.

Toisten syödessä yksi talitiaisista piti muita tiukasti silmällä! 

Tänä talvena ei paikalla näkynyt harmaapäätikka pariskuntaa. Mihin lienee pariskunta mennyt, sitä mietimme useamman kerran. Se on ollut tuttu näky äidin takapihalla jo monena vuonna, mutta ei tänä vuonna. Toivottavasti ne saapuvat taas ensi talvena.

Käpytikka sen sijaan kävi paikalla monta kertaa päivän aikana.

Käpytikka pyrähti paikalle hetkeksi, suostui kauniisti poseeraamaan.

Katsellessamme lintuja ruokailemassa, huomasimme kaarnan liikkuvan kuusessa! No, kaarnahan ei liiku, vaan kyseessä oli puukiipijä. Tällä pikkulinnulla on pitkä ja ohut, kaareva nokka, joilla se kaivelee

kaarnan rakosista ja puunrungoilta pikkuötököitä ruoaksi. Kaikenlaisia herkkuja sitä jotkut harrastaakin 😉.

Puukiipijää voi olla hankala huomata puunrungolla, sillä on hyvä suojaväri!

Äidin luona on aina niin ihana käydä! Hänellä on aina tuoretta pullaa, leipoo maailman parhaimmat korvapuustit ja kanelipullat. Siinä allekirjoittanut sitten popsii niitä hyvillä mielin kun samalla rupatellaan ja parannetaan maailmaa. Ja katsellaan lintujen touhuja! 

Ensimmäiset vesilintu havainnot

Alkutalvi oli allekirjoittaneella tosi kiireinen. Joten lintujen katselut jäivät tekemättä.

Mutta sitten tuli 13.3. ja kaikki muuttui! Toimin tietotekniikan tuntiopettajana eri kansalaisopistoissa ja tuona päivänä arvasin, että kevään opetukset on opetettu. Kaikkialla puhuttiin koronasta. Ja kouluja suljettiin. Kävin seuraavalla viikolla vielä pitämässä yhdet opetustunnit, mutta sitten tuli päätös, että lähiopetukset lopetetaan.

Onneksi sain vielä monta viikkoa opettaa etänä. Vapaata tuli kuitenkin paljon lisää. Ja sehän korjataan sillä, että otetaan kamera kainaloon, eväät kylmälaukkuun ja suunnataan luontoon! Ja heti 14.3. mentiinkin Loviisan Sarvisaloon katsastamaan, joko muuttolintuja on saapunut. Näimme muutamia joutsenia kaukana. 

Kanadanhanhet olivat saapuneet!

Sorsapari uiskenteli aika lähellä. Otin kuvia ja samalla huomasinkin, että kyseessä ei ole heinäsorsa, vaan uivelo pari. Hieno havainto heti ensimmäisellä linturetkellä. Ehdin ottaa kuvan uivelo naaraasta vedessä, sitten jostain ilmestyi vene ja säikäytti linnut ja ne lähtivät lentoon. Onneksi sain jonkinlaisen kuvan uivelo koiraasta lennossa. Mielestäni uivelo koiras on yksi kauneimmista vesilinnuista.

Uivelo naaras

Uivelo koiras vauhdissa.

Päätimme ajella vielä Kabböleen. Kabbölessä ei ollut muita, kuin jossain kauempana pari isokoskeloa. Mutta matkalla näimme parikin mukavaa kaveria.

Kettu oli selvästikin saanut vainun jostain kiinnostavasta, se jatkoi matkaansa koko ajan jotain nuuskien!

Ihan sellainen tunne, että joku tuijottaa...

Olipa mukava päästä luontoon ja näkemään eläimiä! Ja heti ensimmäisellä kerralla näimme näin paljon kaikkea! 

Viikon päästä olimme seuraavan kerran liikenteessä. Tuolloin teimme vain "pikaisen" reissun. Ilmakin oli kamala. Satoi räntää, tuuli hurjasti ja oli todella kylmä!

Näimme nyt ensimmäiset kyhmyjoutsenet. Laulujoutsenia näimme jo edellisellä kerralla, mutta ne olivat silloin niin kaukana, ettei niistä saanut kuvaa.

Kyhmyjoutsen ei kylmästä ja räntäsateesta ollut millänsäkään.

Löytyykö sieltä mitään syötävää??

Paikalle olivat saapuneet myös tukkasotkat. Harmillisen kaukana olivat nekin! Ne ovat niin hauskan näköisiä! Tiesitkö, että tukkasotka on englanniksi Tufted duck, eli töyhtö ankka? Hyvin kuvaavat molemmat nimet tätä lintua!

Tukkasotkien kokoontuminen.

Omalla pihalla

Saimme taas sinitiais vuokralaiset pönttöön tänä keväänä, noin viikkoa aikaisemmin, kuin muina vuosina. Tai ehkä me vaan huomasimme ne tänä vuonna aikaisemmin, tiedä häntä. Kuitenkin, eräänä aamuna hän vaan oli siinä, pöntön edustalla olevassa koivussa. Huomasin hänet, kun avasin sälekaihtimet. Voi sitä allekirjoittaneen ja Pipomiehen innostumista!! Allekirjoittanut haki heti kameran, onhan se nyt saatava ikuistettua tämä(kin) hetki!!

Pönttö näyttää vapaalta! Kun vaan ei tässä olisi niin uteliaita naapureita, koko ajan kuvaavat mitä me tehdään!

Tämä pönttö on nyt virallisesti meille varattu!!

Näin siis alkoi meidän lintuharrastus vuosi 😃. Innolla kohti uusia havaintoja ja retkiä! 

Tässä kaikki tällä kertaa. Hauskaa toukokuun jatkoa!

Kaurisvaara!

Repovesi

Eräänä kauniina aamuna Pipomies kysäisi allekirjoittaneelta "Mitäs tehtäis?". Ja allekirjoittanut vastasi "Käydäänkö Repovedellä?" Olisi ehkä kannattanut miettiä vastaustaan ensin muutama sekuntti...

Joka tapauksessa aamupalan jälkeen auto suuntasi kulkunsa kohti Valkealaa ja Repoveden kansallispuistoa. Matkan varrelta ostettiin eväsleipiä ja juomista. Kaffet ja teet oli jo keitetty valmiiksi termariin kotona. Täytyyhän sitä olla kunnon eväät mukana.

Päätimme lähteä kävelemään Lapinsalmelta. Olen käynyt siellä muutaman kerran, riippusilta on hauska. Viime käynnistä on kuitenkin jo vuosia aikaa. 

Lapinsalmella kävi ilmi, että moni muukin oli saanut saman idean. Parkkipaikat olivat täynnä autoja. Saimme lopulta auton parkkiin ja maastokengät jalkaan. Ja sitten menoksi!

Polun alkupää oli helppo kävellä. Pipomies meni reippaana edellä ja allekirjoittanut "hieman" rauhallisemmin kameraa kantaen perässä. 

Ihmisiä tuli vastaan koko ajan. Paikalla oli paljon lapsiperheitä, mikä on todella hienoa. Ja hienoa oli huomata, että myös ulkomaalaiset ovat löytäneet Repoveden. Onhan Suomen luonto niin kaunis, että kyllä sitä kelpaa esitellä!

Isokoskelo pariskunta nautti kauniista säästä.

Lapinsalmen riippusillalle ei ole pitkä matka parkkipaikalta, noin kilometri. Moni näyttikin käyvän riippusillalla ja grillaamassa grillikatoksessa ja palasi sen jälkeen takaisin autolle.

Riippusillalta on kauniit näkymät.

Mekin olimme ajatelleet, että eväitä olisi voinut nauttia jo riippusillan jälkeen, mutta siellä oli kaikkialla aivan täyttä. Niinpä jatkoimme samantien matkaa.

Käärme lämmitteli eräällä kalliolla. Pari kuvaa piti siitäkin ottaa... Kun olimme ohittaneet käärmeen ja jatkaneet matkaa kuului takanamme kovaa kiljuntaa. Ilmeisesti joku muukin huomasi käärmeen...

Villiä luontoa ...

Upeita maisemia Repovedellä riittää

Huono kunto, lämmin sää ja kamera alkoi olla allekirjoittanelle liikaa. Niinpä, kun tulimme korkeiden portaiden juurelle, ilmoitin varsin painokkaasti Pipomiehelle, että nyt syön eväät ja sitten lähden takaisin päin. 

Pipomies piipahti ylhäällä katsomassa maisemia sillä aikaa, kun levähdin kivellä ja join noin puolitoista litraa vettä!

Ja sitten olikin aika syödä eväät!

Takaisin paluu oli allekirjoittaneelle ihan tuskaa. Jostain syystä simahdin täysin. Olen vaeltanut Lapissa, noussut tuntureille ja ylittänyt vuoristopuroja, mutta siitä on kunto kovasti rapistunut!

Ystävä soitti sattumalta minulle kun kävelimme. Sanoin, että jutellaan toiste olen aivan loppu, puhki, poikki. Hän sanoi, että kyllä kuulee äänestä. Autolle päästyäni läjähdin auton takakontin päälle ja läähätin siinä ikuisuuden. Sitten viimeiset pisarat vedestä ja autoon istumaan. Ja kotimatka sujuikin mukavasti, nukuin koko matkan.

Kaunista on Repovedellä, suosittelen! Itsekin menen uudestaan, ihan varmasti! Kunhan vaan aloitan sen kuntokuurin...

Yhtenä iltana

Yhtenä iltana päätimme lähteä ilta-ajelulle. Kaikesta näki, että tulossa on kaunis auringonlasku. Ja ehkä näkisimme myös kauriita, niitä kun näkee helpommin aamulla ja illalla.

Ja melko pian näimmekin ensimmäisen kauriin. Se meinasi tulla suoraan auton alle. Onneksi Pipomiehellä oli hidas vauhti, nopeat refleksit ja vieressä innokas valokuvaaja, joka koko ajan pälyilee tien vierustoja ja pusikoita, eihän sitä koskaan tiedä jos näkyisi kuvattavaa...

Kaunis kauris pääsi onnellisesti tien yli.

Kovin pitkälle ei tarvinnut mennä, niin näimme kolme kaurista pellolla, metsän reunassa. Nämä kaverit katselivat meitä ihan yhtä uteliaana, kuin me heitä.

Jaa me vai?

Minä tässä nyt vain ihmettelen, mitä sinä kuvaat?

Pellolla oli myös pitkäkorva nauttimassa iltapalaa.

Pääsimme merenrannalle juuri sopivasta auringon laskiessa. Ja muutama lintukin lauloi vielä laiturilla.

Kalatiiran iltasonaatti...

Haarapääsky

Aurino värjäsi kaiken oranssiksi.

Valon viimeisiä rippeitä...

Kotipihalla tapahtuu:

Meidän pienet vuokralaisemme ahertavat jälkipolvensa hyväksi lähes taukoamatta.

Herkkuja rahdataan pönttöihin. Lisäksi kotia urheasti puolustetaan tikan hyökkäyksiltä ja kirjosiepon valtaus yrityksiltä

Allekirjoittaneen sydän on syrjällään...

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla Arktikaa...

Lopuksi kuva punaisesta ruususta, joka nyt kukkii terassillamme.

Ihanaa alkanutta kesäkuuta kaikille teille rakkaat lukijani!

Keväisiä luontoretkiä

Olemme toukokuussa! Kevät edistyy, ruoho on alkanut vihertää ja koivuihin on ihan kuin salaa ilmestynyt vaalean vihreitä silmuja. Joka puolella on krookuksia ja scilloja. Nämä on kuvattu työpaikan pihalla. Pikkulinnut visertelevät, monilla on jo pesät valmiina. Munia, jopa poikasiakin on jo ilmaantunut pesiin.

Suomenojan linnut ja Porkkalanniemen kauriit

Me kävimme eräänä iltana uudestaan Espoon Suomenojan lintualtailla. Tällä kertaa menimme ajan kanssa ja kävelimme altaita kiertävän kävelypolun. Paikalla oli paljon lintuja. Nyt sain jo parempia kuvia nokikanoistakin. 

Kuvat on otettu illalla, joten ne ovat hieman tummia.

Ensimmäisenä näimme kuitenkin telkkä pariskunnan. Telkkä naaras ei allekirjoittaneesta ollut moksiskaan. Suomenojan (Finnoon allas) on erittäin mukava paikka sellaisellekin lintuharrastajalle, joka ei jaksa/pysty kävelemään metsään tai vaikeakulkuiseen maastoon. Siellä on helppo kävellä leveällä polulla, ei ole mäkiäkään. Ja linnut ovat tottuneita ihmisiin, joten niitä pääsee katselemaan ja kuvaamaankin aika helposti. Monet linnuista tosin uivat keskemmällä allasta, joten kameran zoomia tarvitaan.

Telkkäuroksen katseesta voisi lukea pientä harmistusta, ehkä hänen päiväuniaan häiritsi kameroiden surina. Tai sitten harmittaa kun rouva ei ollut huomioinut...

Emme olleet ainoita kävelijöitä tai kuvaajia paikalla. Osalla paikalla olevista kuvaajista oli laitteita, jollaisesta allekirjoittanut voi vain haaveilla. Onneksi läheskään aina hienon tai hauskan kuvan ottaminen ei ole laitteista kiinni. Paljon siihen vaikuttaa kuvaajan taito (jossa allekirjoittaneella on paljon hiomista) mutta myös Lady Fortunalla, eli tuurilla on iso osuus siinä mitä kuvaan onnistuu saamaan. Nyt sattui sinisorsa pariskunta olemaan aivan polun vierellä, joten sain niistä kauniit kuvat. Ne eivät ole harvinaisia, mutta kauniita ja hauskoja seurattavia.

Herra sinisorsa kaivelee vedestä syötävää

Välillä poseerataan... Huomaa pään upea väri ja siiven alta pilkistävä kaunis sininen väri. Puhutaan niin sanotusta sinisestä siipipeilistä.

Rouva sinisorsa keskittyi ruoan etsimiseen rannan mudan ja risujen seasta.

Nokikanoilla oli menossa reviirien valtaamiset ja pesien rakentelut. Erään kuvaaja herran harmiksi reviirikamppailut kuitenkin loppuivat kun pääsimme paikalle. 

Täytyy myöntää, että kun tällä tavalla tuijotetaan, niin alkaa melkein polvet tutista... Uskon kerrasta, että tämä on paikan kingi! Oikea Angry Bird!!

Tämä yksilö sen sijaan oli leppoisa ja tyynesti kaiveli pesätarvikkeita vedestä...

... ja välillä laitettiin höyhenpeitettä kuntoon.

Kun kävelimme lintualtaan vastakkaiselle puolelle, allekirjoittanut innostui (taas)! Tukkasotkia! Näitä hauskan näköisiä kavereita olen toki nähnyt aiemminkin ja kuvannutkin, mutta niin kaukaa, ettei kuvista ole oikein selvää saanut. Nyt yksi pariskunta oli aika lähellä!

Tukkasotka uros ohittaa tiukka ilmeisenä sorsapariskunnan. 

Sorsa uros tarkkailee, tuleeko kaveri liian lähelle. Huomaa tukkasotka uroksen takatukka!

Tukkasotka naaras kävi hakemassa uroksen mukaansa ruokailemaan hieman kauemmaksi.

Ennen altailta lähtöä vielä yksi kuva sinisorsakoiraista. Alkoi hiljaa sadella vettä. Veden pinta oli upean harmaa!

Kävellessämme altailta autolle, mietimme lähtisimmekö kotiin, sillä ilta oli jo pitkällä. Pipomies kuitenkin arveli, että pilvet olivat väistymässä ja ilta-aurinko saattaisi tulla esiin. Joten päätimme poiketa vielä Porkkalanniemellä katsomassa näkysikö kauriita. 

Ja Pipomies oli oikeassa! Kun pääsimme Porkkalaan, tuli ilta-aurinko esiin! Ja myös ihanat, sirot, iso silmäiset kauriit tulivat...

Ihan kuin joku katselisi meitä...

Morjens!

Kas, onpas tädillä pitkä nenä...

Sivuprofiili.

Tämän kohtaamisen jälkeen oli aika lähteä kotiin. Kauriit jäivät syömään ruohoa kallioiden raosta. Matkalla näimme vielä harmaahaikaran, mutta ennenkuin sain kameran kuvausvalmiiksi, oli lintu jo ehtinyt poistua paikalta. Eipä hätää, varmaan näemme hänet joskus uudelleen!

Linturetki!

Kuten viime blogissani kerroin, olemme osallistuneet Pipomiehen kanssa lintujen tunnistuskurssille. Ja kurssilaisten kanssa teimme eräänä sunnuntaina linturetken. Tarkoituksena oli tunnistaa lintuja ja bongata mahdollisimman monta eri lajia. Innokas joukkomme starttasi Loviisan torilta aamulla klo 7. Pilvinen päivä ei mieltä lannistanut!

Ensimmäisenä vierailimme Gammelbyvikenin lintutornilla, Pernajassa. Paikka on hieno, mutta niin kaukana merenlahdesta, että sieltä ei allekirjoittaneen kameralla kuvia saa. Onneksi sain kuitenkin kuvia autojen luona olevista pikkuvarpusista, söpöjä!

Seuraava pysähdys oli Koskenkylässä. Paikalla teimme hieman harvinaisemman bongauksen (opettaja sanoi niin!). Eli joella uiskenteli laulujoutsenten seassa pikkujoutsenia. Näillä on lyhyempi kaula kuin laulujoutsenilla ja nokassa enemmän mustaa.

Mie meen vasemmalle, mee sie oikealle!

Pikkujoutsenet ovat Suomessa vain läpikulkumatkalla, ne eivät pesi Suomessa. Lintu pesii Koillis-Venäjällä ja Siperiassa. 

Eräällä pellolla oli paljon hanhia. Tundra- ja metsähanhia kuulemma. Opettajamme näytti aina kirjasta meille tuntomerkit. 

Tundrahanhelle ilmestyy nokan tyvelle valkoista ensimmäisessä sulkasadossa.

Tundrahanhella on myös vatsassa mustaa, epäsäännöllistä kuviota. Tämä kuva on otettu Sävträskin lintutornilla, Liljendalissa.

Valkoposkihanhet lennossa samalla tornilla otetussa kuvassa.

Viimeisenä vuorossa oli Haravankylän lintutorni Loviisassa. Olen kyllä tälläkin tornilla käynyt yksikseni muutaman kerran, mutta enpä ollut huomannut miten monta lajia sielläkin on... Valitettavasti kovin hyviä kuvia en saanut, sen verran kaukana olivat linnut.

Lapasorsia

Taivaanvuohia, ihan ensimmäistä kertaa näin näitä. Äänen olen kyllä kuullut... Nimi kertoo millainen se on... Ääni tulee itseasiassa pyrstön reunasulista.

Lapasorsat ovat äksyjä, aina kun olen nähnyt niitä, ne tappelevat!

Mikäs...Ei ollut lintu!!

Erittäin mielenkiintoinen päivä loppui siihen, että kävimme vielä Pipomiehen kanssa katsomassa, näkyykö vakipaikallamme kurkia. Olihan niitä, mutta turhan kaukana.

Kun pääsimme kotiin oli vasta varhainen iltapäivä, mutta allekirjoittanut nukahti soffalle kuin tukki samantien! Kroohhh... Ihana päivä! Ja 54 lajia bongattiin!

Valosta

Aurinkoisia päiviä on ollut ihan liian vähän! Valokuvaaminen vaatii valoa! Kun on valoa, tulee kuvasta terävä, kuten allaolevat kuvat osoittavat. Oravan kuvat on otettu eräällä uimarannalla Isnäsissä ja joutsenet lensivät ylitseni Sarvilahden pelloilla.

Onko tässä hyvä, saatko hyvän kuvat? Minun täytyy kuitenkin pitää kiinni jostakin, täällä tuulee!

Mitä tuolla näkyy...

Joutsenten ylilento

Tosin illan valossa otetussa kuvassa taas on pehmeyttä ja kuva on kaunis...

Naurulokki eräänä pilvisenä iltana Loviisassa

Kuovi ilta-auringon viimeisten säteiden valossa Paavalinkylän pelloilla.

Pörröinen kaveri sivulta tulevassa ilta-auringossa (ylämaankarjaa naapurissa)

Tässä kaikki tällä kertaa!

Ihanaa toukokuun alkua kaikille!