Perhosten päivä / A day with butterflies

Huomaan, että edellisestä blogikirjoituksestani on ehtinyt vierähtää jo yli kuukausi! Mihin ihmeeseen aika oikein häviää?? Tällä välin on ehtinyt jo tulla ensilumikin maahan. Se on myös ehtinyt jo lähes sulaakin. viimeinen pari viikkoa, on ollut pimeää ja sateista...
Niinpä onkin mukava laittaa blogiin vähän aurinkoisempia kuvia! Sillä tässä kirjoituksessani kerron eräästä syyspäivän retkestä Virolahdelle. Luontokin oli silloin vielä aika vehreä.

Päivä Virolahdella

Olemme jo pidempään pohtineet, että olisi mukava käydä pitkästä aikaa Virolahdella. Eräänä aamuna päätimme lähteä siellä käymään, sillä luvassa oli aurinkoinen syyspäivä. Eli eväät ja kuvaustarvikkeet autoon ja auton nokka kohti rajaa.

Matkalla piti hakea Kotkasta vähän täydennystä eväisiin kaupasta. Kun tulimme kaupasta, oli automme viereen parkkeerannut farmariauto. Menin autoon ja käynnistin sen, sitten ihmettelin mihin Pipomies jäi! No, näkyi juttelevan viereisen auton kuljettajan kanssa. Minulle hän hihkaisi, että minun pitäisi tulla katsomaan, mitä autosta löytyy. Pitihän se mennä katsomaan. Ja mitäpä siellä olikaan!! Mikä ihanuus! Suloinen Lapinkoiran pentu! Allekirjoittanut rakastaa koiria! Jos meillä ei oltaisi niin allergisia, niin varmasti meillä olisi koira!



Täplätassu kennelin Rinsessa eli Nelli
She is Nelli

Jonkin aikaa siinä silittelin ja höpöttelin Nellille ja rupattelin mukavalle omistaja pariskunnalle. Sitten jatkoimme matkaa.

Virolahdella ajelimme ensin Leerviikiin. Täällä näimme heti ensimmäisenä autosta ulos tullessa hanhiparven. Ensimmäisen  isomman tänä syksynä.

Hanhia menossa jonnekin...
Geese are moving...

Tässä vaiheessa allekirjoittaneeseen iskee aina haikeus! Kesä on ohi, syksykin jo kääntymässä lopuilleen, edessä pitkä, kylmä talvi...

Puusta kuuluva äkäinen säksätys herätti allekirjoittaneen mietteistä. Orava juoksi edestäni ja kiipesi puuhun, josta alkoi vaatia äänekkäästi huomiota.

"Miksi ihmeessä kuvaat noita hanhia tuolla kaukana ylhäällä! Katso ja ihastele minua!!"
"Why an earth do you take photos those geese up in the sky?! Look at me, I'm so adorable!"

Onhan orava söpö, vaikkakin autotallin seinään jyrsityt reiät ovatkin tehneet aika ison särön allekirjoittaneen ja oravien suhteeseen.

Merellä näin tukkakoskelo pariskunnan uiskentelevan auringossa. Niiden katseleminen saa kyllä pahimmankin stressin unohtumaan!

Tukkakoskeloita
The red-breasted mergansers 

Merenrannalla huomasin perhosia lentelevän vanhan puun ympärillä. Sitä piti tietysti lähteä katsomaan. Puun luona oli useampi amiraaliperhonen ja yksi suruvaippa. Ilmeisesti vanhaan puuhun hakatut kolot vuotivat jotain mahlaa, sillä perhoset olivat niin lumoutuneita, etteivät ne välittäneet, vaikka menin ihan parin sentin päähän niitä tuijottamaan.

Amiraali
Vanessa atalanta, the red admiral

Suruvaippa
Nymphalis antiopa, Mourning cloak

Perhoset ovat niin kauniita! Mutta myös agressiivisia, amiraalit eivät pitäneet ajatuksesta, että suruvaippa tulee apajille ja pian alkoikin taistelu!

Amiraalit lähestyivät suruvaippaa useammasta suunnasta.
Red admirals are coming closer to Mourning cloak

Hitaasti lähestytään kohti tunkeilijaa...
Slowly getting closer and closer...

Ja painimaan!
And then restling!

Tätä jatkui aika kauan. Välillä suruvaippa lensi pois paikalta hetkeksi, mutta tuli pian takaisin. Ja sitten sama show alkoi uudestaan. Oikeasti en tiedä yhtään mistä tässä oli kyse, mielenkiintoista seurattavaa kuitenkin.

Aika kauan seisoskelin siinä merenrannalla ja seurasin perhosten ja lintujen touhuilua. Olisin voinut jäädä siihen vaikka kuinka pitkäksi aikaa, mutta tähän aikaan vuodesta valoisa aika on kortilla, joten oli jatkettava matkaa!

Suuntasimme seuraavaksi Hanskin satamaan. Omaan lempipaikkaani Virolahdella. Paikalla oli sotkia ja silkkiuikkuja. Kuitenkin liian kaukana kuvattavaksi.

Västäräkit arvioivat allekirjoittaneen vaarallisuutta laiturin päässä. Todettiin vaarattomaksi.
First the White wagtails aren't sure if I'm dangerous or not. Then they decided I'm harmless.

Syksyn kukkaloistoa!
Last autumn flowers!

Jatkoimme aika pian matkaa, se valo!

Ajelimme peltomaisemissa ja katselimme näkyykö petolintuja. 

"Nyt erehdyt hieman, en ole mikään petolintu!"
"Now you are making a mistake, I'm not a hawk!"

Eräällä pellola näimme lentelemässä haukan. Kovin oli korkealla, mutta sain sentään jonkinlaisen räpsyn otettua. 

On se komee... Ruskosuohaukka.
It's gorgeous...The western marsh harrier

Pipomies oli kartalta katsonut, että joku pikkutie menee pienen joen yli ja siellä voisi olla kauniit maisemat. Kännykän kartan avulla paikka löytyikin aika helposti. Virolahdella rakennetaan moottoritietä Vaalimaalle, joten monilla pikkuteillä lukee, yksityistie, tietyömaa-ajo kielletty. Niin tälläkin tiellä. Mehän emme olleet tietyössä, joten ajoimme eteenpäin! Allekirjoittanut käänsi rattia kieli keskellä suuta... Viimein pääsimme joen ylittävälle sillalle ja kyllä paikka oli kaunis! 

Kaunis jokimaisema Vaalimaanjoelta.
Beautiful landscape from Vaalimaariver.

Pipomies ihaili maisemia ja allekirjoittanut otti kameran esille. Tässä vaiheessa vanhan talon pihalta alkoi meitä lähestyä mies, joka pukeutumisensa puolesta näytti aivan englantilaisen sarjan kartanonherralta. Allekirjoittaneelle tuli tunne, että olemme ihan eri maassa... Ja ajattelin, että olemme kielletyllä alueella.

Mutta tämä herra tulikin kertomaan paikasta ja mitä kaikkea hän on siellä tehnyt. Paikka on nimittäin vanha mylly. Siellä on ns. kalaportaat, jotka on kunnostettu. Pipomies rupatteli miehen kanssa sillä aikaa, kun allekirjoittanut kuvasi. Valitettavasti mukana oli vain pitkä putki, joten maisemien kuvaaminen oli vaikeaa, etenkin harmitti, etten saanut kuvattua kaunista, vanhaa myllyrakennusta.

Joen varrella oli paljon perhosia ja sudenkorentoja.
There were lots of butterflies and dragonflies in the riverside.

Kiitos tälle miellyttävälle herralle tiedoista ja paikan esittelystä!

Mutta pakko se vaan on myöntää, päivä on lyhentynyt huomattavasti. Oli aika lähteä kotiin. Päivä oli ollut ihana! Kaunista katseltavaa oli riittänyt ja olimme (taas kerran) tavanneet mukavia ihmisiä ja saaneet ihailla kauniita eläimiä.

Hyvillä mielin kotiin!

Kotimaisemissa

Olimme Pipomiehen kanssa katselemassa näkyykö kotimaisemissa lintuja. Lähinnä ajelimme peltomaisemia, tarkkaillen taas niitä petolintuja. Mitään vaan ei näkynyt! Pari pikkulintua oli pesulla lätäkössä, söpöjä. Petolintuja ei näkynyt, no, pikkulinnut varmaan olivat tästä iloisia.

"Olen nähnyt Helga neidin kyylvyyssää, iihaanaa..." "Älä pärskytä vettä mun päälle!"
Little bird is taking a bath.

"Mä meen nyt!" "Höh, tylsimys!"
"I'm going now!" "You are boooooooring!"

Allekirjoittanut ehdotti kotiin menoa. Vähän ennen kotia näimme eräältä pellolta ruskosuohaukan nousevan lentoon. Molemmat innostuimme! Dialogi meni näin:
Pipomies " Äkkiä, pysäytä auto!!"
Allekirjoittanut "Enhän minä tästä mitään kuvaa saa!"
Pipomies "Nouse ulos autosta, äkkiä nyt, se ehtii nousta liian korkealle!Äkkiä nyt!!"
Allekirjoittanut yrittää samaan aikaan ajaa autoa tien reunaan, avata turvavyötä, ottaa kameraa ja vastata Pipomiehelle...
Kaikki tämä mahdollisimman nopeasti...
Lopulta pääsin ulos autosta, kameran asetukset säädettyä edes jotenkin oikeaan asentoon... ja missä himpurassa se haukka onkaan!! Liian korkealla, että saisin kunnon kuvaa!
"Saiko se saalista" kuuluu autosta kysymys. Mistä minä sen tiedän! Näen vaan mustan pisteen taivaalla!!

Kotona kuvista näen, että saalista lähti mukaan. Tällaista seon lintutarkkailijan elämä välillä!

Ruskosuohaukka tämäkin.
This is also a The western marsh harrier

Zorro ja hänen kaverinsa
Zorro and a friend

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla blogissa ainakin valkoposkihanhia :)
Vieressä kaksi kaverusta, joilla naama on aivan erinäköinen.

Hyvää alkanutta marraskuuta!

Puunhakkaaja

Joulua kohden mennään aina vaan kiihtyvällä vauhdilla. Ja sää vaihtelee päivästä toiseen. Jos aamulla on reilusti pakkasta saattaa illalla jo olla plussaa ja vettä sataa. Juuri nyt on 6 astetta pakkasta ja aivan älyttömän liukasta!

Valokuvaaminen on jäänyt nyt vähälle, pimeää ja pilvistä, ei oikein innosta.

Virolahti

Eräänä hieman kauniimpana päivänä lähdimme kuitenkin käymään jälleen Virolahdella. Tai oikeastaan lähdimme ajelemaan ja löysimme lopulta sieltä itsemme.

Olen aina halunnut kuvata tämän pienen kosken. Nyt siinä oli niin paljon vettä, että siitä sai hyvän kuvan.

Veden pärskintää oli mukava katsella.

Ajelimme Kurkelassa taas merelle ja pelloille tähyillen. Kiinnitin huomion kauempana lahden toisella puolella olevaan vesitorniin. Samalla Pipomies sanoi, että siellähän on joku iso lintu tuon tornin kohdalla. Ja todellakin, merikotkahan siellä liiteli.

Tällä kertaa valitettavasti allekirjoittanut oli liian hidas. Siinä vaiheessa kun pääsin autosta ulos, ottanut muutaman baletti askeleen liukkaalla maantiellä ja olin valmis kuvaamaan, ei kotkaa enää näkynyt. Harmillista! Eipä tuo ollut tosin ensimmäinen kerta kun noin käy.

Ajelimme kuitenkin lahden toiselle puolelle vielä katsomaan, josko merikotka olisi vielä jossain siellä lähellä. Mutta ei ollut...

Kotkaa ei näkynyt, mutta isokoskeloita oli paljon kauempana rannasta.

Isokoskeloita näkyi nyt joka puolella. Valitettavasti joka paikassa niin kaukana rannasta, ettei kuvaaminen oikein onnistunut.

Myös Hanskin satamassa oli isokoskelo. Sen kiusaksi tuli lokki. Lokki hyökkäili isokoskelon päälle, varmaankin yritti varastaa sen saaman kalan. 

Kauniit kaislat olivat ainoat kasvit rannassa.

Oudolta tuntui Hanskin sataman hiljaisuus. Keväällä ja kesällä oli paljon eri lintujen ääni, lokit tappelivat, haarapääskyt liversivät, silkkiuikut... no miksi sitä niiden ääntelyä nyt voisi sanoa... meteliä se ainakin on
☺

Hanskin jälkeen päätimme vielä piipahtaa Leerviikissä. Sinne ajellessa samalla mietittiin miten pitkä aika on vielä siihen, kun Arktika jälleen alkaa. Voisi luulla, että kaipaamme kevättä. Ja niin se onkin!

Leerviikissä uiskentelivat joutsenet kivien takana.

Ilta-aurinko alkoi maalata omia värejään meren pintaan.

Seisoskelimme rannalla ja katselimme merelle, kun äkkiä takaamme alkoi kuulua kaunista ääntä. Ihan kuin sadat tuulikellot olisivat alkaneet heilua tuulessa yhtä aikaa. Jonkin aikaa kesti tajuta, että ääni tulee venepoukamasta. Veden pinnalle oli ehtinyt muodostua todella ohut jää, joka nyt alkoi murtua, kun pieni aalto pääsi poukamaan.

Ei uskoisi miten kaunis ääni voi syntyä tällaisesta ohuesta jäästä. Valitettavasti en tajunnut ottaa videota!

Aurinko alkoi painua mailleen ja oli aika suunnata kotiin. Mutta piti ottaa vielä yksi kuva!

Hei, hei Virolahti, kohta taas nähdään!

Kotona

Itsenäisyyspäiväksi sattui tänä vuonna kaunis, aurinkoinen sää. Pipomies meni aamupäiväksi metsätöihin ja allekirjoittanut jäi kotiin valmistelemaan illan juhlaa. Eli luvassa oli telkkari-ilta mukavasti soffalla löhöillen ja linnan Itsenäisyyspäivä juhlia seuraten.

Siivoamisen lomassa ehdin ottamaan muutaman kuvankin. Pikku pakkanen oli luonut kauniita kuurankukkia terassin ikkunoihin.

Meidän innokas puunhakkaaja ystävämme oli pihalla myös. Kaveri on hakannut puuta (yhtä ja samaa oksaa) jo monta päivää, aamuvarhaisesta iltamyöhään. Jotain tosi hyvää siellä täytyy olla!

Käpytikka ystävämme ei nyt ollut oikein poseeraustuulella. Katseli välillä ympärilleen, mutta ei sattumaltakaan suostunut katsomaan allekirjoittanutta. Mutta arvatkaas kun olen pihalla ilman kameraa, silloin kyllä tullaan tuijottamaan ja selittämään kaikenlaista, mitä en ymmärrä. Jossain vaiheessa varmaan alan puhua käpytikkaa, mutta vielä se on hakusessa...
☺

Jotan näkyy tuolla ...

... ja tuollakin... en muuten katso alas, älä edes luule!!

Valoa pimeään!

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet katseltiin ja kauniita mekkoja ihasteltiin. Ja seuraavana päivänä saimme lukea suurinpiirtein omat kommentimme lehdistä.

Tässä kaikki tällä kertaa. Hyvää joulukuun jatkoa!

Ensi kerralla ainakin haukka ja harakka...