Kalastajia ja rakastajia

Ihana kevät edistyy kovalla vauhdilla! Kauniita aurinkoisia päiviäkin on ollut. Allekirjoittaneella ja Pipomiehellä on pitänyt kiirettä, puuhommia riittää ja lintuja ja luontoa pitää yrittää ehtiä tarkkailemaan ja kuvaamaan.

Muistatkos vielä saukot? Emme ole Pipomiehen kanssa unohtaneet heitä. Olemme aina välillä käyneet katsomassa näkyykö veijareita. Useimmiten olemme vetäneet vesiperän. Eräänä iltana kuitenkin taas onnistuimme näkemään ne. Olivat valitettavasti kovin kaukana kuvausta ajatellen, mutta tarkkailimme niitä hyvä aikaa.

Paikalla oli koko ajan paljon lintuja, variksia ja naakkoja, sekä merikotka. Se odotteli kärsivällisesti, että saukot lopettavat pyydystämänsä kalan syömisen ja sitten on sen vuoro.

Saukko veijarit eivät merikotkaa pelkää. Ne tietävät ettei kotkan ruokalistalla ole saukkoa... ainakaan tällä kertaa.

Kun saukot olivat saaneet masunsa täyteen kalaa, ne alkoivat leikkiä jäällä. Merikotka päätti nyt ottaa loput kalasta ja hääti muut linnut kauemmas,

Olipa taas yksi upea luontokokemus! Hyvillä mielillä menimme kotiin.

Ei jääne epäselväksi kenellekään kuka on
tämän paikan kingi...

Eräänä kauniina iltapäivänä lähdimme merenrannalle katsomaan, kuinka hurjaa menoa siellä on.

Paikalla oli paljon lintuja, ja aikamoinen äänten sekamelska kuului kauas.

Urokset äkäilevät toisilleen ja välillä taistellaan kovastikin.

Kanadanhanhet äkäilevät toisilleen. Niiden liikkeet ovat aika hupaisaa katseltavaa.

Välillä otetaan yhteen oikein kunnolla...

Yksi kanadanhanhista teki erehdyksen ja meni liian lähelle äkäisiä laulujoutsenia.

Hän sai heti opetuksen...

Aikamoista kyytiä sai hanhi parka...

Allekirjoittanut ja Pipomies katselivat näytelmää sydän syrjällään, mihin hävisi hanhi! Joutsen höykytti sitä veden alla kauan. Lopulta joutsen lopetti ja hanhi ui voipuneena kauemmas.

Kaikki eivät kuitenkaan tapelleet, paikalla oli myös rakastavaisia. Heillä oli omat juttunsa kauempana. Aivan kuin tanssia oli heidän touhunsa...

Kiihkeitä takaa-ajoja nähtiin laulujoutsenten kesken. Tässä uros häiriintyi liian lähelle tulleelle linnulle ja päätti ajaa kilpailijan pois...

Häivy!! Ja kyllähän kaverille tuli kiire karkuun...

Vauhdilla pois!

Pakenija juoksi vauhdilla pelon siivittämänä yli veden...

Takaa-ajajalle sen sijaan kävi köpelömmin... Lätsähti veteen, aukko oli kuitenkin liian kapea, että olisi päässyt lähtemään lentoon tai juoksuun. Joutui ryömimään jäätä pitkin useita metrejä. Eipä siinä sen kummempaa, ylpeys vain taisi kokea kolauksen.

Tässä vaiheessa kanadanhanhet saivat menosta tarpeekseen ja lensivät toiselle puolelle rantaa. 

Merihanhet eivät muiden tappeluista ja uhoiluista olleet moksiskaan. Uiskentelivat kaikessa rauhassa joutsenten keskellä.

Päivänvalo alkoi loppua ja korvatkin kaipasivat jo hiljaisuutta. Oli aika lähteä kotiin. Käpytikka koputteli meille puuta läskijäisiksi.
















Tässäpä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla lisää lintujen kevät puuhia.

Hyvää alkanutta huhtikuuta kaikille!

Loppuun vielä äidin kauniita tulpaaneja.

Uusi kamera ja uudet tuttavat

Kuten viime blogissani jo kerroin, olen todellakin ostanut uuden kameran. Kauan olen siitä haaveillutkin. Olen miettinyt pääni puhki, mikä malli vastaisi parhaiten tämän hetkisiin tarpeisiini . Ja olen kysellyt valokuvausta harrastavilta luontoihmisiltä ja kavereilta mielipiteitä. Lopulta päädyin tiettyyn malliin.

Kuinka ollakaan eräänä iltapäivänä netistä huomasin, että kamera oli Helsingissä liikkeessä yhden päivän ajan kovassa erikoistarjouksessa. Mutta aikaa oli enää kolmisen tuntia! Soitin liikkeeseen ja varmistin, että kameroita on vielä jäljellä. Samaan aikaan Pipomies kiiruhti laittamaan auton käyntiin ja sitten mentiin! Liikkeessä oli paljon muitakin tarjouksia, joten ihmisiä oli jonottamassa kymmeniä. Jonotin omaa vuoroani silti vain puolisen tuntia, tehokasta palvelua!

Jouduin kuitenkin odottamaan pari päivää, ennenkuin oli aikaa harjoitella kuvaamista uudella kameralla. Onnellisena pläräsin illat käyttöohjetta. Niin paljon on uusia säätöjä ja nappuloita ja nippuloita, että ihan alkoi hengästyttää.

Ja sitten, viimeinkin! Koitti kaunis aurinkoinen iltapäivä, jolloin Pipomieskin oli vapaalla! Menimme merenrannalle katsomaan, josko olisi jotain kuvattavaa...

Ja olihan siellä, kevään ensimmäiset laulujoutsenet.

Ruoka-aika

Kyllähän se vähän hitaalta näyttää näillä räpylöillä kävely, mutta uimisessa näistä
on iso apu...

Kanadanhanhet olivat myös saapuneet pienellä joukolla paikalle.

Katse vasempaan PÄIN!

Harmaahaikarapari näytti hieman viluiselta jäällä...

Lennetään vaan jo Suomeen, kaverit sano. Siellä on jo kevät ja lämmin, kaverit sano... Just juu...
Eikä näy kavereita...

Jonkin aikaa hanhia ja haikaraa kuvattuani huomasin, että laulujoutsenet olivat kaikki tulleet jäälle. Ihmettelin, joko niillä oli vatsat täynnä.

Jet lag?

Mutta sitten... Mitä ihmeen kuplia ilmestyi vedenpinnalle? Voisiko se olla?? Onko se?? Nyt äkkiä kamera valmiiksi! Mistä saan uudessa kamerassa muutettua asetukset, mistä valotus, ISO ja muut!! Paniikki! Apua!

Loppujen lopuksi ehdin napata täysin väärillä asetuksilla kaksi kuvaa, toisesta saa sentään jotain selvää. Ja kyllä se oli... Saukko!! Ensimmäistä kertaa eläissäni näin saukon luonnossa!

Ja samantien saukko painui sukelluksiin...

Vaikka kuinka yritin tähyillä ei saukkoa enää näkynyt. Samassa muutama kymmenen metriä kauempana ollut Pipomies juoksi luokseni ja huitoi innoissaan käsillään... Hän oli nähnyt toisen saukon!

Enempää emme tehneet saukkohavaintoja. Mutta ei se haitannut. Enemmän kuin tyytyväisenä päivän "saaliiseen" lähdimme kohti kotia. Uusi kamera toimi ja näimme uusia tuttavuuksia!

Vielä päivän viimeinen kuva kauniista auringonlaskusta.

Risteilyllä

Kävimme Pipomiehen ja anopin kanssa risteilyllä Turusta Tukholmaan. Oli kaunis päivä, kun tulimme Tukholmasta takaisin Turkua kohti.

Muuttolintuja näkyi paljon. Valitettavasti olivat niin kaukana, ettei kuvaaminen oikein onnistunut. Niinpä allekirjoittanut räpsi muutaman kuvan ja sen jälkeen keskittyi bingoiluun ja päivän artistin kuunteluun.

Meri ja taivas olivat melkein saman väriset.

Allekirjoittaneen kevään ensimmäinen merimetso havainto.

Kolme isoa kohtaa...

Oli oikein mukava risteily, vaikkei lintukuvia nyt tullutkaan. Kotimatka sujui nopsasti, sillä tiet olivat sulat ja kuivat, eikä muuta liikennettäkään juuri ollut.

Pari päivää risteilyn jälkeen Pipomies oli mietteliäs. "Luuletkos, että ne saukot saattaisivat olla taas siellä paikalla? Pitäiskö mennä tarkistamaan?" Pipomies ei oikeastaan edes päässyt lausetta kunnolla loppuun, kun allekirjoittanut jo istui autossa kamera sylissä! Ja sitten mentiin taas.

Mutta eipä näkynyt saukkoja, eikä mitään muutakaan. No, katselimme ympärillemme jonkin aikaa ja sitten päätimme lähteä kotiin. Ja juuri kun olimme ajamassa pois, ne tulivat jäälle!! Saukot juoksivat kaukana, mutta kuitenkin ne havaitsi selvästi.

Hauskalta näytti saukkojen tepsuttelu jäällä. 

Välillä saukot kävivät pienissä avannoissa sukeltamassa, sitten matka taas jatkui jäätä pitkin.

Lopulta saukot pääsivät sulaan veteen, jossa ne sukeltelivat jonkin aikaa, ennenkuin hävisivät näkyvistä. Toinen niistä kävi itseasiassa aika lähellä allekirjoittanutta, mutta kuvaa en ehtinyt napata. Ei haittaa, näiden hauskojen eläinten seuraamisesta ei voi kuin tulla hyvälle mielelle. Kenties joskus taas kohdataan!

Lopuksi vielä kuva toisesta meidän vapaa-ajan harrastuksestamme... Eli puuhommista. Ahkerasti on niitäkin taas harrastettu.

Eipä muuta tällä kertaa.

Kevät etenee kovaa vauhtia ja lintuja saapuu koko ajan lisää, joten ensi kerralla ainakin joutsenten reviiri kiistoja ja kosiopuuhia.

Hyvää maaliskuun jatkoa!

Äidin kavereita...

Nyt ollaan siinä vaiheessa vuotta, jolloin allekirjoittaneen ja Pipomiehen huushollissa alkaa varsinainen touhu ja tohina. Kevät tuo mukanaan muuttolintujen ja luonnon tarkkailuretket ja puuhommat. Kiireistä ja ihanaa aikaa!

Talitiainen

Ja äiti kullan luona pikkulinnut (ja vähän isommatkin) nauttivat ahkerasti buffetpöydän antimista. Kuten sain viimeksi Nurmijärvellä käydessäni huomata.

Elämäni ensimmäinen kunnon kuva hömötiaisesta

Siinä olisi voinut ikkunan läpi katsella lintusten touhuja vaikka koko päivän. Niin mukavalta se näyttää.

Sain paljon kuvia. Oli valitettavasti pilvinen päivä, joten kuvista tuli rakeisia, kun ISO arvoa piti nostaa niin korkeaksi.

Välillä lintulaudalle muodostui ruuhkaa. Sinitiaiset ja viherpeipot kuitenkin sopuisasti mahtuivat yhdessä syömään.

Viherpeippoja, välillä napattiin sen verran paljon siemeniä suuhun, että osa putoili maahan.

"Taas tuntuu kuin joku tarkkailisi..."

Harmaapää-

tikat 

kävivät makkaralla.

Äitini pitää selvästikin kavereistaan hyvää huolta . Mutta ehdimme me käydä shoppailemassakin, ennenkuin allekirjoittanut suunnisti takaisin kohti kotia.















Ja tästä se kuulkaas taas alkaa!! Ensi talveen valmistautuminen. Eli polttopuiden teko.

Varma keväänmerkki, Pipomies ja saha...

Allekirjoittanut toimii toki avustajana. Ja halkominen se vasta on kivaa!















Kävimme myös eräänä viikonloppuna auttamassa veljeäni hänen mökillään. Pipomies ja veljeni kaatoivat puita.

Vaijeritalja, kiristysliinat ja puutunkki pitävät huolta, ettei mökki ole vaarassa kun puu kaatuu.

Kyllä se syttyy...

Oksat poltettiin samantien. Saatiinpa hyvä nuotio, missä grillata päivän päätteeksi makkaraa! Se taitaakin olla kaikkien mielestä se tällaisen päivän paras hetki...












Lisää oksia, ettei nuotio sammu liian aikaisin!

Muuten jää makkara grillaamatta...

Äitini ja allekirjoittanut toimivat kipinävahteina.

Hyvin paloi nuotio sitten, kun se saatiin kunnolla syttymään.

Merenranta maaliskuun tummuvassa illassa. Vielä niin hiljaista...

Näin sujui maaliskuun alku meillä. Muutaman kerran olemme jo käyneet katselemassa merenrannoilla näkyykö muuttolintuja. Ja onhan noita jo tullut...

Mutta niistä ensi kerralla. Ja ehkä parempia kuviakin on luvassa, sillä allekirjoittanut osti itselleen uuden kameran!






Nyt kuitenkin toivotan hauskaa maaliskuun jatkoa!

Jäähevosia

Picnik jäällä

Eräänä aurinkoisena tammikuun pakkasaamuna päätimme Pipomiehen kanssa lähteä jäälle retkeilemään. Mukaan otettiin evääksi kahvia sekä teetä ja voileipiä. Tarkoituksena oli kävellä merenjäätä pitkin mahdollisimman pitkälle, sitten nauttia eväät ja palata takaisin. 

Matkaan lähdettiin hyvällä mielellä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja pakkasta oli lähes 20 astetta. Lämpimät vaatteet takasivat sen, että kylmä ei liikaa puraise. Takana oli pitkä pakkasjakso, joten oletimme, että jää kestäisi.

Ajoimme autolla merenrannalle, vakipaikkaamme. Jäällä oli muitakin jotka olivat tulleet nauttimaan aurinkoisesta talvipäivästä.

Alussa kävelimme jäälle aurattua jäärataa pitkin. Siinä olikin helppo kävellä.

Kun jäärata päättyi, edessä oli ihanasti kimalteleva koskematon hanki. Käveleminen oli kyllä edelleenkin helppoa, koska lunta ei ollut paljon. Pipomies on nopsakampi (ja rohkeampi) joten hän meni kaukana edellä. Allekirjoittanut käveli hitaammin ja tunnusteli miltä jää tuntuu... Kestääkö... Hyvin kesti.

Maisemat olivat ihanat! Valokuvia napsin samalla kun etenimme...

Jonkin aikaa käveltyämme alkoi allekirjoittanut ehdotella eväiden syömistä. Suoraan sanottuna, tuli nälkä. Pipomies ehdotti, että kävelisimme vielä jonkin matkaa, edessä oli luoto, jossa olisi hyvä levähtää. Ja sinne näkyi muitakin olevan matkalla, joten tiesimme, että jää kestää.

Mutta sitten tapahtuikin jotain yllättävää...

Jäälle ilmestyi yllättäen kaksi kaverusta! Hevonen ja poni! 

Suunta taitaa olla molemmille selvä...

Ja sitten mennään... edessä avara maailma...

Rakas lukijani, nyt allekirjoittaneen täytyy painaa päänsä häpeästä ja tunnustaa nolo tosiasia...

Sillä, paitsi että tunnen suurta ihailua ja kunnioitusta näitä kauniita eläimiä kohtaan, minä myös pelkään hevosia, paljon! Niin kauan kuin pysyvät aidan toisella puolen kaikki on hyvin, saatan jopa varovasti ojentaa heinää ja sipaista turpaa (se on niin ihanaa samettia!). Mutta!! Nyt oltiin ilman aitaa! Tapahtui siis ensin niin, että allekirjoittanut jähmettyi täysin, sen jälkeen kädet tutisten otin pari kuvaa... Ja sitten mentiin!!Allekirjoittanut vauhdilla kohti autoa ja turvaa ja hevoset jäätä pitkin kohti tuntematonta.

Siinä ei kuulkaa monen kilon mottorikelkkahaalari tai nälkä allekirjoittaneen vauhtia pystynyt hidastamaan...

Ja eväät söimme vasta kotona...

Lumisateita

Tänä vuonna helmikuu on ollut aika lämmin ja varsin vähäluminen. Niinpä niin... Juuri kun olimme ihmetelleet vähälumista talvea, saimmekin paljon lunta. Meillä sitä satoi lähes tauotta useampana päivänä. Lumikolat ja lapiot olivat kovassa käytössä. Allekirjoittaneen selkä ei oikein ole moisesta ensin tykännyt, mutta kun muutaman päivän kolasin, niin selkäkin tottui.

Kotikatumme on varsin talvisen näköinen.

Ja vielä lisää lunta...

Pipomieheltä lumityöt sujuvat suit sait sukkelaan.

Alkuillan sininen hetki katuvalojen loistaessa. Kaunista!

Päivän lumityöt on tehty ja on aika vetäytyä sisälle, lämmittää takka ja juoda kupponen hyvää teetä!

Ja voi että nukutti hyvin!

Lintukuvia ei valitettavasti paljon ole nyt saanut otettua. Sorsia olen kuitenkin käynyt kuvaamassa. Ne ovat niin hauskoja! Laitanpa pari kuvaa niistä tähän lopuksi.

Ruokaa odotellaan lumisateessa...

Mitähän hyvää täältä löytyy, njam njam!

Tässä kaikki tällä kertaa.

Oikein hyvää helmikuun loppua kaikille!