maanantai 8. kesäkuuta 2020

Vuokralaiset saapuivat!

Rakas lukijani, nyt olemme blogissa jo alkuvuodessa 2020 😉 . Helmikuussa hiihtolomien aikaan kaikki oli vielä normaalia... Sanotaanko, että aikaa ennen koronaa. Vaikkakin maailmalta oli jo kuulunut huolestuttavia uutisia, emme me Suomessa olleet vielä asiaa paljoa miettineet.

Äidin luona


Kävin äitini ja veljeni luona kylässä helmikuun puolenvälin paikkeilla. Katselin ja kuvasin pikkulintuja, jotka kävivät ruokailemassa äidin ruokintapaikalla. Ja kyllä niitä kavereita olikin paljon! Tali-, kuusi-, sini- ja hömötiaisia oli vaikka kuinka monta. Punatulkut olivat hieman arempia ja istuskelivat kaukana kuusien oksilla.

En mene yleensä ruokintapaikalle, vaan kuvaan linnut ikkunan läpi. En halua häiritä pikkuisia. Ja kun "putken" valovoimakaan ei ole niitä kaikkein parhaimpia, kuvat ovat epätarkkoja. 

Hömötiainen ja kuusitiainen syömässä sopuisasti samalla "lautasella" 😊

Tiesitkö muuten, että hömötiainen on Suomessa erittäin uhanalainen! Luonnontieteellisen keskusmuseon ja BirdLife Suomen toteuttamien pesimälinnustolaskentojen mukaan hömötiaisten määrä on vähentynyt 2000-luvulla noin 50 prosenttia. 


Talitiaisia herkuttelemassa.
Maasta löytyy paljon pudonneita siemeniä.
























Toisten syödessä yksi talitiaisista piti muita tiukasti silmällä! 





























Tänä talvena ei paikalla näkynyt harmaapäätikka pariskuntaa. Mihin lienee pariskunta mennyt, sitä mietimme useamman kerran. Se on ollut tuttu näky äidin takapihalla jo monena vuonna, mutta ei tänä vuonna. Toivottavasti ne saapuvat taas ensi talvena.

Käpytikka sen sijaan kävi paikalla monta kertaa päivän aikana.


Käpytikka pyrähti paikalle hetkeksi, suostui kauniisti poseeraamaan.


























Katsellessamme lintuja ruokailemassa, huomasimme kaarnan liikkuvan kuusessa! No, kaarnahan ei liiku, vaan kyseessä oli puukiipijä. Tällä pikkulinnulla on pitkä ja ohut, kaareva nokka, joilla se kaivelee
kaarnan rakosista ja puunrungoilta pikkuötököitä ruoaksi. Kaikenlaisia herkkuja sitä jotkut harrastaakin 😉.

Puukiipijää voi olla hankala huomata puunrungolla, sillä on hyvä suojaväri!


























Äidin luona on aina niin ihana käydä! Hänellä on aina tuoretta pullaa, leipoo maailman parhaimmat korvapuustit ja kanelipullat. Siinä allekirjoittanut sitten popsii niitä hyvillä mielin kun samalla rupatellaan ja parannetaan maailmaa. Ja katsellaan lintujen touhuja! 

Ensimmäiset vesilintu havainnot


Alkutalvi oli allekirjoittaneella tosi kiireinen. Joten lintujen katselut jäivät tekemättä.

Mutta sitten tuli 13.3. ja kaikki muuttui! Toimin tietotekniikan tuntiopettajana eri kansalaisopistoissa ja tuona päivänä arvasin, että kevään opetukset on opetettu. Kaikkialla puhuttiin koronasta. Ja kouluja suljettiin. Kävin seuraavalla viikolla vielä pitämässä yhdet opetustunnit, mutta sitten tuli päätös, että lähiopetukset lopetetaan.

Onneksi sain vielä monta viikkoa opettaa etänä. Vapaata tuli kuitenkin paljon lisää. Ja sehän korjataan sillä, että otetaan kamera kainaloon, eväät kylmälaukkuun ja suunnataan luontoon! Ja heti 14.3. mentiinkin Loviisan Sarvisaloon katsastamaan, joko muuttolintuja on saapunut. Näimme muutamia joutsenia kaukana. 

Kanadanhanhet olivat saapuneet!

Sorsapari uiskenteli aika lähellä. Otin kuvia ja samalla huomasinkin, että kyseessä ei ole heinäsorsa, vaan uivelo pari. Hieno havainto heti ensimmäisellä linturetkellä. Ehdin ottaa kuvan uivelo naaraasta vedessä, sitten jostain ilmestyi vene ja säikäytti linnut ja ne lähtivät lentoon. Onneksi sain jonkinlaisen kuvan uivelo koiraasta lennossa. Mielestäni uivelo koiras on yksi kauneimmista vesilinnuista.

Uivelo naaras
























Uivelo koiras vauhdissa.




























Päätimme ajella vielä Kabböleen. Kabbölessä ei ollut muita, kuin jossain kauempana pari isokoskeloa. Mutta matkalla näimme parikin mukavaa kaveria.

Kettu oli selvästikin saanut vainun jostain kiinnostavasta, se jatkoi matkaansa koko ajan jotain nuuskien!
























Ihan sellainen tunne, että joku tuijottaa...




























Olipa mukava päästä luontoon ja näkemään eläimiä! Ja heti ensimmäisellä kerralla näimme näin paljon kaikkea! 

Viikon päästä olimme seuraavan kerran liikenteessä. Tuolloin teimme vain "pikaisen" reissun. Ilmakin oli kamala. Satoi räntää, tuuli hurjasti ja oli todella kylmä!

Näimme nyt ensimmäiset kyhmyjoutsenet. Laulujoutsenia näimme jo edellisellä kerralla, mutta ne olivat silloin niin kaukana, ettei niistä saanut kuvaa.

Kyhmyjoutsen ei kylmästä ja räntäsateesta ollut millänsäkään.

























Löytyykö sieltä mitään syötävää??



























Paikalle olivat saapuneet myös tukkasotkat. Harmillisen kaukana olivat nekin! Ne ovat niin hauskan näköisiä! Tiesitkö, että tukkasotka on englanniksi Tufted duck, eli töyhtö ankka? Hyvin kuvaavat molemmat nimet tätä lintua!

Tukkasotkien kokoontuminen.


























Omalla pihalla


Saimme taas sinitiais vuokralaiset pönttöön tänä keväänä, noin viikkoa aikaisemmin, kuin muina vuosina. Tai ehkä me vaan huomasimme ne tänä vuonna aikaisemmin, tiedä häntä. Kuitenkin, eräänä aamuna hän vaan oli siinä, pöntön edustalla olevassa koivussa. Huomasin hänet, kun avasin sälekaihtimet. Voi sitä allekirjoittaneen ja Pipomiehen innostumista!! Allekirjoittanut haki heti kameran, onhan se nyt saatava ikuistettua tämä(kin) hetki!!


Pönttö näyttää vapaalta! Kun vaan ei tässä olisi niin uteliaita naapureita, koko ajan kuvaavat mitä me tehdään!

























Tämä pönttö on nyt virallisesti meille varattu!!

Näin siis alkoi meidän lintuharrastus vuosi 😃. Innolla kohti uusia havaintoja ja retkiä! 

Tässä kaikki tällä kertaa. Hauskaa toukokuun jatkoa!

4 kommenttia: