Vauvoja ja haikaroita

Kovin ovat olleet mielenkiintoiset nämä toukokuun säät. Välillä on ollut niin aurinkoista ja jopa lämmintäkin, lupauksia kesästä. Seuraavassa hetkessä onkin sitten tullut kaatosade, tai kova myrsky tai muuten vaan kylmää.

Loviisassa

Kuun alkupuolella sain rakkaan äitini vieraaksi Loviisaan. Onhan hän käynyt täällä monesti, mutta nyt päätimme viettää päivän katselemalla Loviisaa.

Kävimme Bastion Ungernilla ja sen luona olevassa puistossa. Hassua kyllä, saimme tuossa pienessä puistossa kulumaan aikaa pari tuntia.

Puistossa kukkivat kauniista scillat ja krookukset. Ja lokkeja ja sorsia oli uiskentelemassa joessa.

Kuvattuamme kaikki puiston kukat ja linnakeen joka suunnasta, lähdimme vanhaan kaupunkiin. Pian alkoi jalkoja jo väsyttää ja nälkä kurnia vatsassa. Onneksi paikalla on soma kahvila.

Kun saa ihanat, itse tehdyt munkit sekä kahvin ja teen näin kauniista astioista eihän voi muuta kuin tulla hyvälle mielelle. Äitikin lähti virkistyneenä ajelemaan kohti kotia.

Suomenojan vauva!

Suomenojalta on viime aikoina kuulunut "vauva"uutisia, joten pitihän allekirjoittaneenkin päästä katsomaan pikkuisia. Heti polun alussa olikin pieni telkän poikanen poseeraamassa! Äiti telkkä oli rauhallisen näköisenä päiväunilla, ilmeisesti ei pitänyt allekirjoittanutta ja muita paikalla olevia vaarallisina.

Katsokaa! Minä olen aika haka uimaan! Huomaatteko nyt kaikki minut?! 

Hei!! Täällä on joku toinenkin samanlainen... 

Tästä sukelluksesta ei ehkä vielä paljoa heru tyylipisteitä, mutta kovasti pikkuinen harjoitteli

Kohti suurta maailmaa

Pikkuista ihaillessani huomasin kaislikossa liejukanan syömässä. Upean värikäs on hänellä nokka.

Mustakurkku-uikkukin haki ruokaa kaislikon reunasta. Nyt lintuja vielä näkee hyvin, kasvillisuus on matalaa.

Liro

Vähän sivummalla huomasin erään herran kuvaavan jotain innokkaasti. Pakkohan se oli mennä katsomaan mitä hän oli havainnut. Sanoi, että kaislikossa on joku lintu, mutta hän ei tiedä lajia. No, ei allekirjoittanutkaan tuntenut, olenhan ihan aloittelija tässä lintujen tunnistamisessa. Pipomiehen kanssa haimme apuun pari paikalla ollutta lintujen kuvaajaa. Ystävällisesti tulivat avuksi ja aikamme asiaa puituamme päädyimme siihen, että kyseessä on liro. Ja myöhemmin tämä tunnistus varmistettiin.

Tunnistustehtävän jälkeen havaitsimme harmaasorsa parin. Nokikana ajoi uroksen lentoon.











Kaislikon reunassa lintuja tarkkaillessa minulle tuli yht' äkkiä tunne, että minua tuijotetaan. Mutta kuka, ketään ei ollut näkyvissä...

Katse jalkojen juureen, vedessä, siellä oli joku! IIKKK ROTTA!!!

Höpö, höpö, piisamihan se oli tullut ihmettelemään allekirjoittanutta!

Heippa! (vai rotta, mikä loukkaus!)

Lapasorsa tuimailmeisenä (taas)

Harmaasorsauros oli päässyt takaisin veteen ja tuli jutustelemaan meille kovaäänisesti. Yritin kovasti kysellä, mitä asiaa hänellä oli, mutta en ymmärtänyt. Naaras kuitenkin ymmärsi ja tuli lopulta uroksen luo.







Oli tullut aika lähteä eteenpäin. Ehdimme vielä huomata, missä pikku telkän koti oli. Ja tajusin, miksi telkkä emo nautti päiväunia. Vilkkaita pikkuisia oli ainakin 10 pesässä.

Kuka ehtii veteen ensimmäisenä? 

Parkkipaikalla mustarasta lauloi meille sulosäveliä koivunoksalla.

Vauvojen jälkeen haikaroita...

Eräänä iltapäivänä päätimme lähteä merenrannalle käveleskelemään. Kivikon ja kallioiden sekaan. Mukaan pakattiin tietysti eväät. Ja sen olemme myös oppineet, että vaelluskengät on nykyään aina autossa mukana. Juurakoiden lomassa ja liukkailla kivillä ja kallioilla on niillä paljon turvallisempaa ja mukavampaa kävellä.

Sain kivikossa kuvattua pari minulle uutta pikkulintu tuttavuutta.

Kivitasku poseeraa

Pensastasku

AIkamme käveltyämme (tai allekirjoittaneeseen sopii tässä paremmin sana kompuroituani), istahdimme rantakiville nauttimaan upeasta näköalasta ja auringosta. Mikä ihana kevätsää! Leivät esille ja kuumaa teetä termarista mukiin, aahh!

Samalla tietysti allekirjoittanut seurasi merellä uiskentelevia ja taivaalla lenteleviä lintuja, jos vaikka olisi uutta kuvattavaa. Merimetsoja oli paljon.

"Tuoltapa tulee isoja lokkeja" totesin Pipomiehelle ja otin kameran valmiiksi."Ei, nehän ovatkin harmaahaikaroita."... Ja todellakin, kuusi kaunista haikaraa lensi meitä kohti! Ennenkuin tajusin edes mitä tapahtuu, haikarat laskeutuivat ihan lähellemme. Suoraan edessämme olevalle kalliolle. "Kuvaa nyt!!"Pipomies kuiskaa. Mutta kun minulla oli yhden pisteen tarkennus ja ihan väärät asetukset kamerassa! No ei auta, asetuksia ei nyt ehdi muuttamaan, joten kamera vaan "laulamaan". Valitettavasti  kuvat eivät ole tarkkoja.

Laskeutuminen...

Sirot mannekiinit

Okei, tuossa edessä istuu kaksi hassunnäköistä kaksijalkaista, en tuijota niitä se on epäkohteliasta, joten katsonpa muka tuonne sivulle...

Lisää kavereita liittyy joukkoon...

Älä nyt katso, mutta miten tuolla toisella on noiiinn iso nenä joka koko ajan surisee!!

Omat eväät muillakin mukana...

Eiköhän tämä näytös riitä...

Ja niin he poistuivat paikalta!

Ja me jatkoimme eväiden syöntiä ja samalla höpisimme siitä, miten upeita elämyksiä voikaan kokea Suomen luonnossa.

Istuimme vielä aika kauan kallioilla ja näimme paljon lintuja. Ohitsemme lensivät mm. kolme kyhmyjoutsenta.

Tämän jälkeen alkoi allekirjoittanutta väsyttää ja aurinkokin alkoi poskia poltella, vaikka suojakertoimia olikin useampi kymmenen. Kotia kohti siis!

Loppuun vielä kuva tuppaaneista. Kauniita, mutta joskus sisällä voi piillä harmillinen vieras! Yritäpä löytää mitä tarkoitan rakas lukijani!

Hyvää kesäkuun alkua kaikille!