Uusia tuttavuuksia!

Toukokuu on kohta puolessa välissä ja kevät on kovaa vauhtia vaihtumassa kesäksi. Allekirjoittanut se vain ei meinaa pysyä vauhdissa mukana. Ja tuntuu, että toppatakki olisi vielä tarpeen, niin kylmää on. Ainakin kuvaus- ja luontoretkillä saa olla paksulti vielä vaatetta päällä.

Matka vuorelle...

Olemmekin retkeilleet ahkerasti Pipomiehen kanssa. Ja allekirjoittanut on jopa noussut vuorelle! Kyllä, kyllä... Kävimme  nimittäin Jaalassa ja nousimme Hiidenvuorelle. Olen joskus nuoruudessani käynyt paikalla ja nyt oli aika uusia visiitti.

Matkamme kiemurteli Jaalaan Kotkan kautta, jossa kävimme katsomassa Langinkoskea. Maja ja kahvila oli suljettu, joten tyydyimme ihailemaan koskea. Kuten myös tämä västäräkki teki.

Joutsenet ruokailemassa pellolla Selänpäässä. 

Kotkasta ajelimme Kouvolan ja Valkealan kautta Jaalaan. Valkealassa söimme eväät perheeni mökillä. Järvellä uiskenteli yksinäinen kuikka. Valitettavasti se oli niin kaukana, etten saanut julkaisukelpoista kuvaa. Kuik-ka, kuik-ka huuto kantautui kuitenkin kaukaakin hyvin mökin terassille. Outo rauha laskeutuu aina allekirjoittaneen sydämeen, kun tuon äänen kuulee...

Eräällä pellolla kuvasin töyhtöhyypän, joka oli niin rohkea, että tuli poseeraamaan ihan lähietäisyydelle. Jopa niin lähelle, että pitkän putken kanssa ei meinannut kuvaaminen edes onnistua.

Pipomies oli ylhäällä paljon nopeammin...

Hiidenvuorelle pääsimme vasta iltapäivällä. Auto parkkiin, kamera kainaloon ja menoksi. Eihän tuo 

"vuori" ole edes korkea! Reippaasti allekirjoittanut aloitti nousun polkua pitkin. Jonkin matkaa meni hyvin, mutta sitten tuli portaita! Hieman vähemmän reippaana mutta erittäin punaposkisena matka jatkui kuitenkin ylös asti...

Ihan kohta... ylhäällä...

Järvenpinta oli aika tyyni

Hiidenvuori on nimenomaan suosittu näköalapaikka.

Upea maisema avautuu silmieni edessä!

Hiidenvuoren juurella olevalla nuotiopaikalla kukki useita näsiäpensaita.
Näsiä on kaunis kukkiessaan, mutta sen marjat ovat erittäin myrkyllisiä.

Hiidenvuorelta lähdettyämme päätimme vielä käydä Jaalanlahden lintutornilla, vaikka ilta olikin jo hämärtymässä. Lintutornin viereisellä pellolla oli kurkipariskunta ruokailemassa. 

Lahdella oli paljon erilaisia vesilintuja. Katselimme niiden touhuja, sitten Pipomies havaitsi myös kalasääsken! Se lensi ja selvästikin etsi pyydystettävää, katse pysyi tiukasti veden pinnassa.

Kalasääski 

Löytyykö kaloja...

Hieman kauempana se selvästi havaitsi jotain, syöksyi kohti vettä...

Ja sai saaliin! Sitten se lensikin pois. Hieno lintu!

Mekin poistuimme paikalta ja lähdimme kotiin.

Suomenojan lintualtaat

Muutamaa päivää myöhemmin päätimme lähteä käymään Espoon Suomenojalla. Tällä kertaa syynä oli lintualtailla järjestettävä luontopäivä. Paikalla olikin paljon ihmisiä, osa oli kuntolenkillä, osa viettämässä kaunista päivää koko perheen kanssa ja paikalla oli myös paljon luontokuvaajia. Laitteisto näillä kuvaajilla oli sitä luokkaa, että allekirjoittaneella taas tuli mieleen kameran vaihto...

Mitähän nokikana aikoo tehdä tällä...

Heti ensimmäisenä näimme nokikanoja pesissään, niitä oli pitkin rantaa. Pesät ovat ihan kävelypolun vieressä, joten niitä voi helposti kuvata.

No tietysti parannella pesää!

Nokikanojen pesän ohitse uiskenteli myös piisami. Se ei kuitenkaan häirinnyt lintujen rauhaa.

Nokikana tarkkailee piisamin menoa.

Telkkänaaras näyttää uupuneelta.

Olin nähnyt kuvia mustakurkku-uikusta, joita on Suomenojan lintualtaalla. Toiveissa oli nähdä näitä kauniita lintuja. Olihan niitä paikalla useampikin yksilö.

Täytyy myöntää, etten ollut aiemmin edes kuullut koko linnusta. Vasta Facebookin luontokuvaus ryhmissä kuulin lintulajista.

Sainpas kerrankin hieman paremman kuvan lapasorsasta. Kiinnittäkääpä katseenne nokkaan. Se on aika vaikuttava!










Kaksi muutakin itselleni uutta lajia sain kuvattua; harmaasorsan ja liejukanan.

Uros saapui kutsuvan naaraan luokse.

Harmaasorsa uros haeskeli ruokaa kaislikosta kunnes naaras alkoi huudella ja etsiskellä sitä.

Naaras esittelee siipiään

Liejukana

Luontopäivänä paikalla oli Canonin ja Nikonin kameroiden ja objektiivien ja eri kaukoputkien esittelijöitä.

Allekirjoittanut tutustui uusiin kameroihin ja Pipomies testasi kaukoputket.

Kauppoja ei kyllä tullut kummastakaan.

Parin tunnin ulkonaolon jälkeen tulikin nälkä. Lähdimme Suomenojalta ja ajoimme merenrannalle. Meillä oli mukana eväät ja menimme kallioille ne syömään.

Mielenkiintoinen päivä kääntyi illaksi ja allekirjoittanut nukahti tv:n ääreen soffalle heti kun kotiin päästiin.

Loviisan seudulla

Välillä olemme käyneet Loviisan lahden rannoilla katsomassa näkyykö kuvattavaa. Eräänä iltapäivänä olimme metsätiellä ajelemassa kun huomasimme, että fasaaninaaras haluaa ylittää tien. Kohteliaana miehenä Pipomies pysäytti auton. Fasaani hieman aikaa mietti ja sitten ylitti tien rauhallisesti.

Ulompana merellä oli kova tuuli

Vähän aikaa ajeltuamme näimme, että merellä ja metsän yllä lenteli harmaahaikara. Pipomies jäi autoon ja minä lähdin metsään kävelemään. Kävelin ja kuuntelin... Äkkiä alkoi kuulua kovaa ääntä ja tajusin, että haikara on lähellä. Ja seuraavaksi lentelikin pääni yläpuolella harmaahaikaroita. Parhaimmillaan näkyvissä oli kuusi haikaraa. Olivat ihan lähellä... Se oli jotenkin niin sykähdyttävä näky ja ne äänet... haikaroiden "laulu" (karmeeta!), meren pauhina (myrsky). Siinä sitä vaan seisoin aikani ennenkuin tajusin, että voisihan sitä kuvatakin...

Upeita lintuja! Uni ei meinannut seuraavana yönä tulla.

Lopuksi harvinaisuus! Tämän haikaran sain kuvaan ihan sattumalta. Olimme tulossa jostain ja huomasin auton ikkunasta ison linnun. Huudahdin Pipomiehelle "Haikara" ja napsasin kuvan. Tajusin, että haikarahan on valkoinen. Ihmettelimme siinä sitten olimmeko nähneet jalohaikaran! Upeasti sen siivet hohtivat valkoisena ilta-auringossa. Kotona asia varmistui. Jalohaikara oli vieraillut Loviisan seudulla! Pernajan lahden yli hän lensi ja katosi jonnekin... Seuraavana päivänä Helsingissä nähtiin jalohaikara, lieneekö tämä sama yksilö, tiedä häntä.

Oikein ihanaa toukokuun jatkoa!