Sen lisäksi on ollut aikaa joka keväiseen hyötyliikuntaan, eli puuhommin.
Paljon on vielä tekemistä ennenkuin ensi talven puut on saatu puuliiteriin.
Myönnettäköön, että suurimman työn tässä asiassa tekee mieheni, itse auttelen siinä missä pystyn.
Hanhia näkee nyt joka paikassa. Täällä Loviisan seudulla niitä on myös uimarannalla. Nämä yksilöt
kuitenkin olivat pellolla.
Keskiviikkona kävin vakipaikallani tarkastelemassa, onko paikalle tullut uusia lintuja. Pääsin matkaan aika myöhään, joten valitettavasti kuvien laatu ei ole kovin hyvä.
Tällä kertaa yritin saada kuvaa harmaahaikaroista, vaikka olivatkin kaukana. Harmaahaikarat olivat hyvin hiljaisina paikoillaan, kunnes merikotka jälleen ilmestyi taivaalle liitelemään, tällöin kaulaa venytettiin ja liikehdittiin hetki levottomasti.
Itse näin ensimmäisen vapaan harmaahaikaran Kööpenhaminassa, siellä niitä oli enemmänkin. Tämä yksilö oli lepäilemässä serkkuni naapurissa.
Toisen yksilön näin Kööpenhaminan kasvitieteellisessä puutarhassa, ilmestyi esiin yllättäen ja yritti napata ruoaksi nokikanan poikasen. Urheat vanhemmat onnistuivat kuitenkin pelastamaan pienokaisen. Tosin äitini tietämättään auttoi, hän meni ottamaan kuvaa samaan paikkaan johon haikara laskeutui.
Ateriointi menossa |
Nämä joutsenet aterioivat kaislikossa, niitä on paljon nyt oikeastaan vähän kaikkialla. Kauniita ovat, ylväitä ja sulavasti liikkuvia vedessä.
Varis katselee joutsenten vieressä jäätä mietteliään näköisenä. Näkyyköhän jäästä oma kuva vai jään alta ruokaa, tiedä häntä...
Jonkin matkan päässä oli kurkia, niitä en vielä tänä keväänä ole montakaan nähnyt. Nämä lähtivät juuri lentoon, kun tulin paikalle. Ehdin kuitenkin napata muutaman kuvan.
Iso lintu on kurkikin ja kova ääninen. Luin että kurkia oli maanantaina Kaarinassa 688 muuttavaa kurkea, siinä sitä on ollut huutoa kerrakseen.
Pelloilla oli paljon kottaraisia. Nämä pienet linnut ovat todella kauniin värisiä, niiden höyhenetsuorastaan kimaltelevat auringon valon niihin osuessa.
Töyhtöhyypät kuvasin myös pellolla. Määrätietoisesti marssivat peräkkäin. Metkan näköistä on tuo töyhtön vipatus päälaella...
Auringon laskiessa oli aika lähteä kohti kotia. Löytyi hienoja uusia paikkoja, joihin täytyy mennä uudestaan, kunhan on aikaa päivänvalolla.
Kotimatkalla näimme taas valkohäntäpeuroja. Kuvasin, vaikka valoa olikin hyvin vähän.Laitoin valotuksen +2, niin sain vähän paremmin näkymään iltapalalla olijat.
Tuleekohan tuo lähemmäksi... |
Ja lopuksi vielä kuva scilloista, jotka ovat ihan kohta kukkimassa. Kevät edistyy, koleudesta huolimatta.
Muistakaa ulkoilla ja havainnoida luontoa ja kevään edistymistä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti