Tällä viikolla on selvästi menty kohti kevättä! Lintuja on tullut lisää ja tänään näin sitruunaperhosen ja kimalaisen, kummastakaan en valitettavasti onnistunut nappaamaan kuvaa. Sammakot ovat vallanneet kaikki suolammikot ja kutua piisaa.
Leskenlehtiä on ilmestynyt joka paikkaan. Niiden keltainen väri loistaa kivikoista ja kuolleen nurmen seasta.
Hello! |
Olimme eräänä päivänä oppilaitteni kanssa pihalla harjoittelemassa kuvaamista digikameralla. Vierailevaksi valokuvamalliksi saimme tämän uteliaan ja rohkean oravan.
Vauhti oli kyllä sen verran kova, ettei meinannut ensin kamera pysyä mukana, ensimmäisissä kuvissa näkyy vaan takajalkoja, mutta sitten malli suostui hieman rauhoittumaan ja poseeraamaan, jotta saatiin kuvia.
Viikonloppuna kävimme linturetkellä. Pelloilla on paljon töyhtöhyyppiä. Aika metka tuo pään kuvio, näyttää kuin olisi kajalit laitettu... Saa jotenkin surumieliseltä näyttämään.
Kurkia näimme useammassakin paikassa. Merenrannalla oli pariskunta, joka oli sen verran kaukana, että tyydyin vain tarkkailemaan niiden touhuiluja. Lentokuva piti kuitenkin ottaa.
Tämän parin bongasin pellolla saaristossa (Isnäs). Poseerasivat rauhallisesti tälläisellä harrastelija kuvaajalle. On ne kauniita!
Mitähän siellä kaukaisuudessa näkyy... |
Sorsia on nyt runsaasti vakipaikallani, tässä Sinisorsapari
lennossa.
Lokkien rääkynä kuuluu pelloilla ja merellä. Tässä poseeraa sillankaiteella naurulokki. Tätä yksilöä ei kuvaaja härinnyt, pääsin ihan metrin päähän.Kotona huomasin, että autokin oli saanut osansa lokkien huomiosta...
Samalla retkellä kävimme kahvilla Café Kabbölessä. Kauniissa saaristo maisemassa on mukava istahtaa ja samalla kun hörppää lämmintä juomaa (näin keväällä tulee vielä kylmä luonnossa kuvatessa) voi katsella merelle, näkyisikö mitään uutta kuvattavaa.
Kotimatkalla nämä peurat. Kerrankin oli valoa riittävästi, että kuvasta tuli vähän terävämpi. Onhan siinä kavereilla katsottavaa ja ihmeteltävää... Kahdella jalalla kulkeva otus, jolla on joku kumma putki kiinni silmässä...
Viimeisenä vielä kuva krookuksesta, näitä kaunottaria on työpaikkani pihalle noussut parissa päivässä niin paljon, että pitää varoa minne astuu. Huomaa hennot lilan väriset "suonet" kukkalehdissä!
Pääsiäisenä taas kuvaamaan luontoa ja silloin on myös American Car Show!
Hyvää pääsiäistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti