tiistai 14. huhtikuuta 2020

Hääpäivän retki Tammioon ja Ulko-Tammioon

Meillä oli ihan erityinen päivä viime heinäkuussa. Juhlistimme 20 vuotishääpäivää! Ja koska luonto on meille tärkeä, lähdimme päivän kunniaksi retkelle. Olimme jo pitkään miettineet, että olisi ihana jossain vaiheessa käydä Ulko-Tammiossa. Ja nyt oli aika toteuttaa tämä retki!

Ulko- Tammiohan on Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon kuuluva saari. Meillä ei ole omaa venettä, jolla voisimme mennä, joten menimme  Vikla-aluksella, yleisöristeilyllä. Vikla vie samalla ihmisiä myös Tammion saarelle.

Saimme tietää, että kyseisenä päivänä oli Tammion saaressa iso sukukokous. Vikla-alukselle ei oteta etukäteen varauksia, menimme paikalle jo todella aikaisin, varmistaaksemme, että saamme paikat alukselle. Vaikka olimme paikalla todella aikaisin, oli toimiston oven takana avautumista odottelemassa jo jonoa. Mutta ei onneksi niin paljon, ettemme mahtuneet mukaan alukselle.

Aluksella oli paljon toisilleen tuttuja ihmisiä menossa sukukokoukseen, joten tunnelma oli todella iloinen.

Me juhlistimme hääpäivää kuohuviinillä 😊

Pipomies asioi baaritiskillä


Kippis























Aluksen ensimmäinen pysähdys oli Tammion saari. Saaren satama on todella kaunis! Tänne jäikin suurin osa matkustajista viettämään sukukokousta. Me jatkoimme matkaa Viklan kyydissä Ulko-Tammioon.























Ja sitten saavuimme Ulko-Tammioon. Saarella on paljon sotahistoriaa. Vuosina 1939 - 1944 Kotkan, Haminan ja Virolahden merialueen saaret linnoitettiin. Ulko-Tammion varustaminen aloitettiin kesällä 1939.  Saarelle sijoitetulle vartiomiehistölle rakennettiin majoitustupa. Talvisodassa Ulko-Tammio toimi tähystyspaikkana.

Ulko-Tammiossa oli opastettu kierros, jolla näistä asioista kerrotaan ja käydään katsomassa paikkoja. Me kuitenkin lähdimme etsimään sopivaa paikkaa eväiden nauttimiseen ja maisemien katseluun.


Ulko-Tammiossa on katos, jossa on tulentekopaikka. 























Löysimmekin kivan kallio paikan, johon teimme itsellemme mukavan "retkikeittiön". Istuskelimme kalliolla ja samalla kun söimme eväitä seurailimme haahkojen elämää rannan tuntumassa. Samalle kalliolle tuli pari muutakin retkeilijää ja joogaaja esitteli omia taitojaan. Kateeksi käy moinen notkeus!


Haahkaemot ja poikaset uiskentelivat meressä.





Välillä linnut loivat meihin katseita, mutta totesivat ilmeisesti meidät vaarattomiksi, sillä ne eivät lähteneet pakoon.















































Olimme suunnitelleet, että tutkisimme saarta enemmänkin, mutta siinä haahkoja seuratessa ja muiden jutellessa ihmisten kanssa aika olikin mennyt niin nopeasti, että meidän piti lähteä kohti satamaa. Aikaa saarella oli aivan liian vähän. Mutta ehkä tänä kesänä pääsemme käymään saarella uudestaan, jossain vaiheessa...


Osa retkeläisitä ei ollut poistunut lainkaan alukselta, vaan olivat nauttinut kesäpäivästä aluksen kannella.

Ulko-Tammiosta alus palasi Tammio saarelle hakemaan matkustajia. Allekirjoittanut istuskeli aluksen kannella ja kuvasi maisemia. Lintuja ei juuri muita näkynyt kuin merimetsoja ja lokkeja.

Luodoilla näkyi paljon merimetsoja.


























Aluksen saavuttua Tammioon, se jäi joksikin aikaa satamaan. Niinpä meilläkin oli aikaa tutustua Tammioon. Saarella on kauniita rakennuksia ja pihoja.

Tammio on vanha kalastajakylä, jossa kalatusta harjoitettiin  1950-luvulle.  Nykyään saari on lähinnä tammiolaisten sukujen lomanviettopaikka. Tammio on osa Haminaa.


























Tammiosta näkee Haminaan asti.



























Kävelimme saarella ja ihailimme paikkaa. Joka paikassa oli paljon ihmisiä, sukukokoukseen liittyen. Tietysti oli myös muitakin meidän kaltaisia "turisteja".




























Vikla odottaa, aika lähteä kohti Haminaa!











































Matka Tammiosta Haminaan meni nopeasti. Allekirjoittaneella alkoi jo väsymys painaa, mutta silti innokkaasti katselin maisemia. Tosin välillä ihmettelin... olimme juuri ohittamassa luotoa, jota ajattelin kuvata, ja seiraavaksi tajusinkin, että olimme ihan eri kohdassa. En kyllä ollut torkahtanut!! En varmasti... 😊

Autossa kotimatkalla päätimme vielä käydä Pyhtäällä Stockforsin vanhassa tehdasmiljöössä, nykyinen Colombier Finland, ottamassa pari kuvaa. Samalla ruokimme joessa olevia kaloja, ne kun ovat tottuneet saamaan ruokaa päivittäin!


























Paikalla oli paljon haarapääskyjä. Ne olivat niin uteliaita, että tulivat tarkkailemaan meitä ihan lähelle. Mitä lienee meistä tuumineet, se jääköön arvailujen varaan!


























Sitten olikin taas aika palata kotiin, väsyneenä, silti virkistyneenä. Olipa upea päivä ja paljon kaunista katsottavaa ja kuvattavaa!

Kiitos rakkaalle aviomiehelleni ihanasta 20 aviovuodesta. Yhteiseen elämäämme on kuulunut paljon iloa, suuria suruja ja sitä ihanaa arkea! Ja yhteinen matkamme jatkuu...
Loppuun häävalssimme sanat.


Akselin ja Elinan häävälssi
Ja näin me tanssimme 1999.

Kauan katsoin sinua syvälle silmiin.
Kauan katsoin,
katsoin ja ajattelin.
Kenties kerran,
vihille käydä saamme.
Kenties kerran,
olet rinnallain.
Kenties kerran,
vihille käydä saamme.
Kenties kerran,
olet rinnallain.

Kauan katsoin sinua syvälle silmiin.
Kauan katsoin,
katsoin ja ajattelin.
Puutteen, murheen,
yhteisen riemun jaamme.
Kunnes pois häivymme unholaan
Puutteen, murheen,
yhteisen riemun jaamme.
Kunnes pois, häivymme unholaan.


keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Turku Airshow 2019

Kylläpä allekirjoittanut on taas laiminlyönyt bloggaamisen! Mutta kun tuo aika ei tällä hetkellä riitä kaikkeen, mitä haluaisi tehdä. Nyt kuitenkin kirjoittelen viime kesän Turun lentonäytöksestä. Viime kesänä tuli nähtyä enemmänkin lentokoneita. Varsinkin hävittäjiä. Mietimme pitkään lähdemmekö niin kauas. Varsinkin, kun säästä ei koskaan voi olla varma. Mutta niin vain lähdimme aikaisin aamusta ajelemaan kohti Turun lentokenttää.

Olimme ajatelleet jäädä norkoilemaan johonkin kentän lähistölle. Saavuimme todella aikaisin Turkuun ja kentälle. Ajelimme ja katselimme, mihin voisimme asettua kuvaskaluston kanssa. Joka paikassa oli kuitenkin pysäköintikielto merkit. Etsimme jonkin aikaa paikkaa, johon voisimme pysähtyä ja jäädä kuvaamaan. Allekirjoittanut ei mielellään lähde itse näyttelyalueille. Mukana pitäisi jaksaa kantaa kiloittain kuvaustarvikkeita, eväitä, vettä ja tuoli. Minulla kun eivät jalat jaksa pitkää paikallaan seisomista.

Mietimme siinä sitten Pipomiehen kanssa mitä tehdä, autoa ei saanut mihinkään... Ystävällinen järjestyksenvalvoja tuli kertomaan, että jos jäämme siihen missä sillä hetkellä olimme, hinataan automme pois ja saamme sakot. Hän kuitenkin neuvoi paikan, jonne saatoimme jättää auton. Muutaman metrin kävelymatkan päässä oli paikka, josta näimme näytöksen tosi hyvin.

Ensin nautittiin eväitä ja sitten laitettiin kuvauspaikka kuntoon! Ja sitten alkoikin näytös. Paikalla saapui muitakin katsojia.

Saab Safire

























Jakovlev Jak-11
























Rajavartiolaitoksen AW119 Koala antoi näytöksen, kuinka vettä tiputetaan palopaikalle.

























Helikopteri NH-90 Suomen puolustusvoimat
























Messerschmitt Bf 109 , lentäjä Richard Grace

























Messerschmitt Bf 109 

























Orlik Team
Puolan ilmavoimien taitolento-osasto

Turun lentonäytökseen oli saapunut myös Hornettien korvaaja ehdokkaita. Ensimmäisenä näistä esittäytyi Eurofighter Typhoon.

Tässä vaiheessa sattui allekirjoittaneelle pieni kompurointi. Lähdin innoissani hakemaan kameraa, jonka oli jättänyt hieman kauemmas. Samantien jalkani tarttui johonkin ja tajusin, että nyt mennään!! Yritin ottaa tukea pensaan oksasta, se katkesi, joten siitä ei ollut mitään apua. Lensin päistikkää pehmeään sammaleen, joten en satuttanut itseäni. Mutta en päässyt millään ylös, sammal oli niin pehmeää ja allekirjoittanut niin kömpelö. Ja nauroin niin mahdottomasti itselleni, ettei edes Pipomies pystynyt auttamaan. Siinä sitten istuin pusikossa ja nauroin... Muut katsojat totesivat, että ei tainnut sattua, kun kuuluu noin iloista naurua. (Ajattelivat varmaan, että siinä ei tädillä ole kaikki muumit laaksossa...) Lopulta pääsin Pipomiehen (urhean ritarini) auttamana ylös.

Huomasimme, että jalkani oli tarttunut kallioon joskus kauan sitten upotettuun metalliseen renkaaseen. Mikä oli renkaan tarkoitus, sitä emme keksineet. Ehkä siihen oli joskus sidottu kiinni hevosia??
Pitäisi kai sanoa, että olin iloinen, kun en satuttanut itseäni, tai kaatunut niin, että olisin pudonnut kalliolta. Oikeasti (hävettää myöntää) ensin iloitsin siitä, että minulla ei ollut kameraa kädessäni, kun kaaduin. Sehän olisi mennyt rikki!

Ja onneksi ehdin kuvata tämän ehdokkaan!

Eurofighter Typhoon,  Britannian kuninkaalliset ilmavoimat










Rajavartiolaitoksen Super Puma
Hawkit vauhdissa...
























Ja sitten laskeutuvat Hawkit




























Toinen hävittäjä ehdokas oli Gripen. Varsin äänekäs laite... ja allekirjoittanut ei tietenkään ollut laittanut kuulosuojaimia. Yritin siinä sitten samaan aikaan kuvata ja suojella korvia käsin. Ei kovinkaan helppoa ja todella tyhmää, ettei ollut niitä kuulosuojaimia.

Saab JAS 39 Gripen, Ruotsin ilmavoimat


























































Tapahtumassa esiintyi myös suomalainen taitolentoryhmä Arctic Eagles. Komeaa katsottavaa!


Arctic Eagles, suomalainen taitolentoryhmä









































































Kolmantena hävittäjä ehdokkaana näimme Pipomiehen kanssa Dassault Rafalen. Meiltä jäi näkemättä kaksi ehdokasta; Boeing F/A-18 Super Hornet (Yhdysvallat) ei ollut paikalla ja Lockheed Martin F-35 (Yhdysvallat) ei lentänyt, oli kyllä paikalla.

Dassault Rafale, Ranskan ilmavoimat





































































Tietysti myös nykyinen hävittäjä malli antoi näytöksen.
"Hornetit poistuvat käytöstä 2030 mennessä. Hornetit otettiin käyttöön vuosina 1995–2000. Jo tuolloin niiden elinkaareksi suunniteltiin 30 vuotta." - Puolustusministeriö

McDonnell Douglas F/A-18 Hornet, Suomen ilmavoimat














































Tämän jälkeen olikin aika taas lähteä kotiin. Toki ensin mutusteltiin loput eväät 😃









Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla käydään Tammiossa ja Ulko-Tammiossa!

Loppuun lintukuva, tämän pikkuisen valkoposkihanhen poikasen kuvasin viime kesänä Pellingin saarella.










keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Arktika 2019

Kuten olet ehkä huomannut rakas lukijani, en ole pitkään aikaan kirjoitellut blogiani. Syynä on yksinkertaisesti kiire. Mutta nyt ehdin kirjoitella ja kuvittaa kirjoituksen Arktika päivistä.

Selitykseksi heille, joille tapahtuma ei ole tuttu kerrottakoon, että kyseessä on Virolahdella vietettävä tapahtuma, jossa monen päivän ajan lintujen tarkkailua harrastavat ihmiset kokoontuvat rannoille ja pelloille seuraamaan lintujen muuttoa Arktisille alueille. Olemme Pipomiehen kanssa jo usean vuoden ajan viettäneet mahdollisimman paljon aikaa Arktikassa.

Tämän vuoden Arktika päivillä kävimme monta kertaa. Ja allekirjoittanut kuvasi ahkerasti, tietenkin.

Ensimmäisen kerran kävimme paikalla jo päivää ennen virallisen tapahtuman alkua. Silloin olimme paikalla vain lyhyen aikaa. Lintuparvia ei tuolloin näkynyt, mutta merellä uiskenteli lintuja. Liian kaukana kuvattavaksi , valitettavasti. Meitä ilahdutti kuitenkin hauska kivitasku.

Kivitaskun paljon puhuva katse...
Northern wheateater



























Tämän jälkeen jouduimmekin työkiireiden ja sateiden takia odottelemaan muutaman päivän ennenkuin taas pääsimme Virolahdelle. Lopulta kuitenkin taas koitti päivä kun pakkasimme kylmälaukun täyteen evästä ja suunnistimme Leerviikiin, Virojoelle.

Istuskelimme merenrannalla ja jutustelimme muiden lintutarkkailijoiden kanssa. Allekirjoittanut kuvasi rantakivillä oleskelevia ja kalastava tiiroja. Tiirat ovat omia "lempilintujani", kuten olen aiemminkin tainnut mainita. Ne ovat niin suuria persoonia ja eivät arkaile ihmistä.

Sainpas kalan!
I got the fish!

Annapas se minulle!
Give it to me!

Kumpikohan sen kalan sitten söi...
Witch one ate the fish...














































































Välillä kävimme katsastamassa lintutilannetta muualla. Pellolla näimme kurkia. Niiden olon pellolla tukalaksi tekivät toistuvasti niiden päälle iskuja tekevät töyhtöhyypät, jotka puolustivat pellossa olevia pesiään.

Kurki
Crane

Lopulta kurjet ajettiin pois kokonaan. Tai sitten ne vain kyllästyivät uhitteleviin töyhtöhyyppiin.

Mä häivyn nyt!
Crane flew away!



























Tämän jälkeen kävimmekin lähes joka päivä Virolahdella. Välillä istuimme monta tuntia Leerviikissä muiden harrastajien kanssa ja välillä ajelimme muualle.

Leerviikissä ei ensimmäisinä päivinä lentänyt isoja parvia. Tämä oli pettymys monille, niin myös Pipomiehelle. Hän kun aina niin nauttii juuri parvien seuraamisesta ja tarkkailee taivaan rantaa herkeämättä, josko jostain suunnasta tuli parvia...

Kyhmyjoutsen uiskenteli rannan tuntumassa ja piti tarkasti huolen siitä, ettei kukaan asiaton (siis hänen mielestään) tunkeutunut alueelle.
The Mute Swan did not allow anyone to enter his territory.
























Tukkasotkat lasketuivat mereen varsin vauhdikkaasti.
Tufted ducks descend into the sea quite quickly.



























Isokoskeloita oli tänäkin vuonna runsaasti.
Common merganser

Eräänä aamuna olimme matkalla Virolahdelle, kun radiosta alkoi ohjelma, jossa puhuttiin lentokoneen matkasta Pyhtään uudelle lentokentälle. Meiltä kesti Pipomiehen kanssa jonkin aikaa tajuta, että lähetys oli reaaliajassa. Eli siis kone oli juuri tulossa Pyhtään lentokentälle ja me olimme noin kilometrin päässä kentästä! No Pipomiehelle tuli kiire! Täytyyhän se nyt nähdä kun DC3 laskeutuu Pyhtään kentälle!

Lähestyimme kenttää, kun Pipomies huomasi, että kone lentää aivan meidän lähellä. Hän ajoi sillalle, josta arveli allekirjoittaneen saavan hyvän kuvan. Ja kyllä, sainkin kuvan, sillä kone laskeutui kentälle niin, että lensi suoraan allekirjoittaneen pään päältä.

























Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa matkaa Virolahdelle katselemaan muita siivekkäitä.

Näimme tänäkin vuonna paljon lintulajeja, joita emme muualla ole nähneet. Näimme ensimmäistä kertaa mm. haarahaukan. Yleensä nämä harvinaisemmat havainnot ovat niin kaukana, etti niistä saa julkaisukelpoisia kuvia. Niin tänäkin vuonna. Allaoleva kuva  ja juttu on hyvä esimerkki...

Istuimme rannalla ja allekirjoittanut katseli kaukana lenteleviä haahkoja. Ihan huvikseni otin niistä kuvia, kun mitään muutakaan ei näkyvissä ollut. Totesin, että kuvat ovat surkeita. Silloin joku alkoi huutaa "Haahkaparvi oikealla, seassa kyhmyhaahka kolmantena jonossa".

Just juu!! Tämän näki tietysti hyvin kaukoputkella, mutta ei allekirjoittaneen kameralla. No, onneksi minulla ei ole tapana poistaa kuvia kamerasta, vaan poistan huonot otokset vasta kotona tarkistettuani ne ensin tietokoneella.

Ja kyllä, siellä on kolmantena kyhmyhaahka, näkeehän sen selvästi 😂😂. Kuvaa on todella voimakkaasti zoomattu. Oikeasti, jos kukaan ei olisi sanonut, että haahkojen seassa on kyhmyhaahka, en olisi sitä tajunnut kuvassa olevan.

Kyhmyhaahka kolmas vasemmalta.
The king eider is third one from the left










Jos haluat nähdä minkä näköinen erikoinen lintu on kyseessä, voit katsoa sen kuvan esim. suomenluonto sivustolta.

Nämä haahkat olivat paljon lähempänä.
These common eiders were much more closer.
Tukkakoskelo uros
Male red-breasted merganser


Mutta niitä parvia, niitä ei vaan edelleenkään näkynyt. Tämä johtui lintuoppaiden mukaan siitä, että tuulet olivat sen suuntaiset, että parvet menivät paikan ohi kaukaa mereltä. Ainoat parvet olivat paikalliset valkoposkiparvet.

Valkoposkihanhia
Barnacle geese


























Allekirjoittanut kuvaili meressä uiskentelevaa ja välillä kivelle levähtämään tullutta rantakäärmettä. Tämä käärme oli paikalla lähes joka ilta.

Rantakäärme uiskentelemassa.
The grass snake in the sea.

















































Ja vaikka niitä suuria parvia ei läheltä mennytkään istuimme uskollisesti rannalla katselemassa joka ilta. Olihan paikalla paljon muuta kiinnostavaa nähtävää ja mukavaa seuraa.


Ilta-aurinko maalasi kaiken kultaiseksi.
The evening sun coloured the landscape.



























Ja niinhän sitä sanotaan, että kärsivällisyys palkitaan! Arktikaa oli enää pari päivää jäljellä, kun meidän kärsivällisyytemme sai palkinnon. Parvia alkoi tulla vaikka kuinka paljon. Niitä meni ylitsemme, ohi vasemmalta ja oikealta. Jatkuvasti! Olisittepa nähneet Pipomiehen onnellisen ilmeen!

Välillä parvet menivät ylitsemme niin läheltä, että kuulimme niiden siiven iskujen äänet. Upeaa!

Muuttoparvi, viimeinkin!
Flock of birds at last!































Saimme seurata parvien ohi lentoja parina iltana. Kaula oli lopulta jo ihan kipeä kaikesta kääntelystä ja kurkottelusta 😀.

Viimeisenä tapahtuma iltana istuimme rannalla niin kauan, kuin suinkiin jaksoimme. Pois lähdimme hieman haikein mielin.

No, ensi keväänä taas!

Tässä kaikki tällä kertaa. Hyvää lokakuuta kaikille.

PS: Allekirjoittanut pitää Facebookissa Linnut sivua. Käy tutustumassa siihen ja tykkää sivusta, linkki tässä!


perjantai 16. elokuuta 2019

Valokuvanäyttely!

Rakas lukijani, nyt se tapahtuu! Olen rohkaissut mieleni ja järjestämme kahden muun naisen kanssa valokuvanäyttelyn Sipoon opistolla, Nikkilässä.

Olet tervetullut avajaisiin 26.8. klo 17 - 20. Jos et pääse tuolloin, voit tutustua näyttelyyn jonain muuna päivänä 30.9. asti.