keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Riitoja ja rakkautta

Isokoskelo uros uiskenteli meressä Klamilan sataman edustalla.


Kävimme Pipomiehen kanssa retkellä Virolahdella. Päivä oli aika pilvinen ja viileä.

Yöllä oli ollut kuulemma pakkasta, meressäkin oli hyvin ohutta jäätä.

Linnut eivät siitä välittäneet, vaan kiihkeät kevätpuuhat pitivät ne kiireisinä.

Isokoskelo naaraalla on hiukset aina hieman sekaisin.



Satamasta jatkoimme matkaa Leerviikkiin. Linnut olivat kaukana luodolla, joten niitä ei nyt päässyt kuvaamaan. Valkoposki hanhia lensi muutama.






Västäräkki keikaili venevajan katolla



Allekirjoittanut on menettänyt pienen palan sydäntään Virojoelle ja kaikille ihanille paikoille joita sieltä löytyy. Yksi lempipaikoista on Hanskin satama, jota olen varmaan kehunut aiemminkin. Paikalla on aina runsaasti eri lintulajeja.

Tällä kertaa paikalla oli paljon silkkiuikkuja ja lokkeja. Myös telkkäpariskunta uiskenteli laitureiden lähistöllä.

Herra telkkä ja silkkiuikut
Merimetsot saapuivat...




Mene pois!
Lokeilla oli kova taistelu ruoasta. Aina kun joku onnistui pyytämään kalan, alkoi kova torailu ja meteli oli sen mukainen.

Minä pidän lokeista, niitä on kiva kuvata, sillä ne eivät ole arkoja vaan antavat mennä lähelle ja poseeraavat ammattilaisen elkein.

Valitettavasti laji tuntemukseni ei tässä nyt riitä, enkä uskalla varmana sanoa mitä lokkeja kuvissa esiintyy. Jos joku lukijani tietää, niin olisi kiva jos vaikka kommenteihin laittaisi tietoa...


Hei kaveri, äläs karkaa sen kalan kanssa, me halutaan kans!
Nyt se karkaa äkkiä perään!
Mun kivi!! 






Olihan lokeissa seurattavaa. Jonkin ajan kuluttua vaihdoimme kuitenkin paikkaa. Merenrannalla näimme lisää silkkiuikkuja. Yhdellä pariskunnalla oli kosiskelut menossa. Silkkiuikkujen kosiskelu on aika metkaa seurattavaa.


Oikealle, vasemmalle, oikealle, vasemmalle...

Välillä molemmat toivat rakennusmateriaalia. Koiras toi isoja tuppoja tilpehööriä. Silkkiuikkujen pesä on kelluva lautta joka rakennetaan kuolleista kasveista. Tämä sitten ankkuroidaan vesikasveihin.


Naaras asettelee rakennusmateriaalit paikoilleen...





Lisää materiaalia...
Ja sitten onkin aika odotella, että koiras tajuaa...

Ja hoplaa... Rajua menoa, naaras jää melkein veden alle.
Hmm... kyllä tämä jo alkaa näyttää ihan kelvolliselta...


Punajalkaviklo


























Ilta alkoi hämärtää, oli siis aika lähteä ajelemaan kotiin. Matkalla poikkesimme Haminassa lintutornilla. Sielläkin oli paljon lintuja. Paikalla oli myös punajalkaviklo, olen ainoastaan kerran tällaisen nähnyt, nyt sain jopa kunnon kuvankin.







Kotipihalla tapahtuu: Söpö sinitiaispariskunta on
asettunut toiseen pönttöön asumaan. Nyt on
molemmissa linnunpöntöissä asukkaat
 


Kotimatkalla allekirjoittanut katseli tyytyväisenä päivän otoksia kameran näytöltä. Olinhan saanut
tallennettua kennolle paljon uusia asioita.

Jännittävää on aina ladata kuvat kotona koneelle. Usein tietokoneen näytöllä huomaa kuvassa asioita, joita ei paikalla ehtinyt havaita. Olenkin ottanut tavaksi poistaa kuvia vasta kun olen ajanut ne ensin koneelle ja latsonut kaikki läpi.











Tässä kaikki tänään. Loppuun vielä äidin kauniita kesäkukkia.

Hyvää toukokuun jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Moikka Tarja. Kyllä oli ilo ja nautinto katsella sinun kuvia. Tarina kuvien ympärillä oli myös upea. Terveisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami, olet ystävällinen :). Nyt en ole viikkoon päässyt kuvaamaan, tuskaa :P. Terveisiä Sinullekin.

      Poista
  2. Your posts are always interesting Tarja for the wide range of species they cover. Thanks for a terrific variety.

    VastaaPoista
  3. Virojoki on kyläkeskuksen nimi, Hanski ja Leerviikki on Virolahti nimisessä kunnassa. Hyvät kuvat ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkennuksesta :), sekoitan aina nämä kaksi asiaa...

      Poista