Poikasia ja emoja

Kävimme tässä eräänä päivänä pääkaupunki seudulla. Ensin teimme pikavierailun Suomenojalle katsomaan miten lintujen poikaset ovat kehittyneet. Sorsan ja telkän poikasia näkyi paljon, muut olivat piilossa kaislikossa. Ja se onkin viisasta, sillä naurulokit saalistivat poikasia sen minkä kerkisivät. Nehän tarvitsevat ruokaa omilleen, vaikka allekirjoittanutta kylmäsikin niiden touhut.

Lieneekö sama kaveri, joka aiemmin kesällä esitteli sukellustaitojaan. En osaa sanoa. Ainakin yhtä suloisesti tuli poseeraamaan.

Katsos kuinka minä pesen jalat! Onnistuukos yhtä sutjakkaasti Sinulta isonenä...

Kuka häiritsee meidän päiväunia! No, vain noin 10 kuvaajaa...

Suomenojalta ajoimme Helsinkiin. Kaivopuisto oli täynnä valkoposkihanhia. Helsinkiläiset taitavat olla jo kyllästyneet (ja moni muukin), mutta japanilaiset turistit kuvasivat innokkaasti näitä lintuja. Varsinkin poikasia ihastelivat. Allekirjoittanutkin ikuisti nämä yksilöt Hernesaaressa.

Heti kotiin siitä! Vai vielä tupakalla!!

Valkoposkiemo ei pidä kuvaajista. Itse oli autossa, joten ei hätää, mutta liian lähelle tulleen kuvaajan lintu hätyytti vähemmän ystävällisesti pois...

Kova sumu nousi Helsinkiin illan mittaan mereltä. Satamassa oli risteilijöitä, mutta niiden kuvaaminen ei oikein onnistunut. Runebergin ilmestyminen sumusta oli jotenkin aavemaisen näköistä.

Virolahti

Virolahdesta on tullut yksi meidän suosikkikohteistamme. Siellä on kauniit maisemat ja paljon lintuja. Merenrannoilla on kauniita paikkoja joihin pääsee helposti kuvaamaan. Viimeksi käydessä meidät otti Klamilan satamassa vastaan keltasirkku. Tarkasteli meitä hyvän tovin kivellä.

Valkoposkihanhet uiskentelivat rannan tuntumassa. Istuuduimme kivelle tarkkailemaan niiden menoa. 

Meitäkin ihmeteltiin syrjäsilmällä...

Mitä ilmeisimmin meidät todettiin ystävällisiksi tai ainakin vaarattomiksi, sillä emo toi poikasensa rannalle ihan meidän viereemme lepäilemään. Allekirjoittanut ja Pipomies eivät ensin uskaltaneet edes kunnolla hengittää, etteivät linnut häiriinny. Pian kuitenkin huomasimme, että saatoimme puhua ja liikkua, linnut eivät pelänneet.

Tässäpä olikin oiva tilaisuus ottaa teet ja kaffet! Termarit olivat mukana repussa.



Nämä linnut eivät kyllä sitten muuten kerjää ruokaa.

Vahtikin rentoutui sen verran, että kävi makuulle, varuillaan pitää kuitenkin aina olla!

Pikkuiset hanhet kulkevat emon perässä. Yhtä jo väsyttää.

Jätimme hanhet omiin oloihinsa ja lähdimme hakemaan eväitä ja ruokapaikkaa. Eväät ostimme paikallisesta kaupasta ja ruokapaikaksi valikoitui Majaniemi, joka on yksi Salpapolun vaellusetapeista. Paikalla voi tehdä tulet ja levähtää.

Pikkuisia valkoposkia taapersi täälläkin emon perässä.

Masu täynnä päätimme lähteä paikalle, jossa olimme aiemmilla kerroilla nähneet paljon silkkiuikkuja ja niiden pesiä.

Silkkiuikkuja oli edelleen runsaasti ja pari pesääkin. Pesissä ei näkynyt poikasia, en tiedä oliko vesi, jokin eläin tai lintu vienyt munat tai mitä oli tapahtunut. Pesät ovat sen verran kaukana, ettei putkellani niitä kunnolla näe, voihan olla, että en vain huomannut poikasia, näin toivon.

Kalatiira tarkkailee mistä löytyisi kalaa!

Huvittava ja suloinen oli kalatiiran yritys harhauttaa laiturilla kävelevää allekirjoittanutta. Linnulla oli ilmeisesti pesä jossain lähettyvillä.

Katos! Eikös ole herkullinen!

EI! Nyt se karkaa! 

Äkkiä perään...

Sainpas kiinni! Tule nyt perässä vaan, täällä on herkkua! Et saa kiinni...

Västäräkit pyydystävät hyönteisiä laiturin päässä.

Annoin suosiolla kaikkien pitää saaliinsa ja poistuin paikalta. Lähtiessämme auton eteen lensi metsästä iso lintu. Jonkin aikaa se lensi auton edessä ja sitten lensi männyn oksalle. Pipomies pysäytti auton ja avasi ikkunan. Allekirjoittanut napsasi kuvia. Ensin luulin kalasääskeksi pään värityksen takia, mutta asiantuntijat kertoivat, että on mehiläishaukka.

Upea on tämäkin lintu! Ensimmäinen kerta kun tapasin tämän lajin.

Kävimme vielä Leerviikissä ihailemassa merta pimenevässä illassa ja kuuntelemassa kauempaa mereltä kuuluvia lintujen ääniä. Ei kuulunut nyt haahkan kummitusääntä...

Kotikulmilla

Paljon on kuvattavaa toki ollut Loviisassakin. Jopa omalla pihalla. Orava on taas ilmestynyt tänne. Olemme päässeet ainakin väliaikaiseen aselepoon ja sopimuksen mukaan orava on nyt tehnyt pesänsä muualle, ilmeisesti läheiseen puuhun. Saa nähdä pitääkö sopimus vielä ensi keväänä, toivottavasti! Niin suloinen kuin orava onkin, emme silti suostu ottamaan sitä alivuokralaiseksi joka jyrsii isot reiät seinään, kuten viime vuonna kävi.





Haikaroita kävimme katsomassa vakipaikallamme. Ensin ihmettelimme ovatko ne lähteneet kun oli ihan hiljaista ja ketään ei näkynyt. Mutta kyllä ne siellä olivat!

Ihan tuli jurassic park olo! Ja kun meinasin kompastua täytti lintujen nauru koko metsän! Siltä ainakin tuntui, että nauroivat...

Kyhmyjoutsen pari oli myös saanut poikasia

Meriharakkakin kävi meitä katsomassa. Tälläkin kaverilla on aika metka ääni.

Äkkiä kuulimme kovaa meteliä. Korkealla taivaalla lokit huusivat hädissään. Merikotka oli ilmaantunut paikalle...

Merikotka sai saalista... 

Kotimatkalla näimme vielä rusakon aterioimassa!













Loppuun kukka kuvana keto-orvokkeja.

Ensi kerralla kauniita autoja Strömforsin Ruukissa ja Lahdessa.

Hyvää heinäkuun jatkoa!