perjantai 16. elokuuta 2019

Valokuvanäyttely!

Rakas lukijani, nyt se tapahtuu! Olen rohkaissut mieleni ja järjestämme kahden muun naisen kanssa valokuvanäyttelyn Sipoon opistolla, Nikkilässä.

Olet tervetullut avajaisiin 26.8. klo 17 - 20. Jos et pääse tuolloin, voit tutustua näyttelyyn jonain muuna päivänä 30.9. asti.




torstai 27. kesäkuuta 2019

Kevään ensimmäiset peltilinnut / First airshow of the year

Ihana, lämmin kesä on täällä! No, allekirjoittanut valittaa välillä kuumuutta, sillä yli 24 astetta alkaa olla se raja, jonka jälkeen en enää jaksa tehdä mitään. Mutta silloin on hyvä vaikka istuskella varjossa ja käsitellä valokuvia tai kirjotella blogia.

Tänään kerron teille Utin jääkärirykmentin Avoimet ovat päivästä. Olimme siellä katsomassa lentonäytöstä.

Kuten yleensä heräsimme aikaisin, jotta pääsisimme ajoissa paikalle. Teimme tietysti runsaasti eväitä, eihän sitä jaksa, jos ei välillä syö...

Utin kentällä olimme todellakin hyvissä ajoin, pari tuntia ennen näytöksen alkua. Ehdimme siis hyvin miettiä mistä saisi parhaimmat kuvat ja tietysti nauttia ensimmäisen kerran eväitä. Paikalle tuli tuolloin jo muitakin. Itse asiassa teiden reunat olivat täynnä autoja. Me tosin menimme vähän eri paikkaan. Sieltä oli hyvä näkyvyys, mutta ei ruuhkaa ja auton saimme tosi lähelle, ihan viralliselle parkkipaikalle.

Ja sitten alkoikin näytös. Ensimmäisenä oli Taistelunäytös, jossa esittäytyivät helikopteripataljoona, erikoisjoukkokurssi ja laskuvarjojääkärikomppania. Tämän jälkeen esittäytyivät helikopterit. Erityisen komea oli NH90-Helikopterin esittelylento. Helikopteri esitys sisälsi runsaasti soihtuja!

NH90-Helikopteri
























Upeita soihtuja!
Great lights!



























































































































WAU! Olipa upean näköistä! Tämän hienon esityksen jälkeen oli vuorossa Ilmavoimien Midnight Hawks–taitolentoryhmän esityslento.

Olemme nähneet Pipomiehen kanssa nämä koneet jo useamman kerran, mutta jotain taikaa on tässä esityksessä, siihen ei koskaan kyllästy!

Hawkit saapuvat!
Midnight Hawks is a Finnish aerobatics team. The team is organised by the Finnish Air Force. 






Kuvaajaa alkoi tässä vaiheessa huipata, vaikka olikin itse turvallisesti maanpinnalla...
I feel dizzy just watching.


















































Hawkin jälkeen tiedettiin odottaa Hornetia! Eli vuorossa oli Ilmavoimien F/A-18 C/D Hornet -esityslento! Mutta missäpä viipyi Hornet?! No, me katsellimme väärään suuntaan! Rauhallisesti hiipien Hornet oli tullut ihan kohdalle. Seurassamme ollut nuori mies ihmetteli, eikö koneesta lähdekään tuon kovempaa ääntä... Samassa Hornet laittoi jälkipolton päälle ja nousi pystysuoraan ylös taivaalla. Ja mikä ääni!! Tuntui, että maa tärisee. Nuoren miehen seuraava kometti olikin "H....o, nyt meinasi mennä housut pesuun!!" Että kyllä sitä ääntä oli.

"Ilmavoimien Hornet-sooloa lentää kaudella 2019 Lapin lennoston kapteeni Arto Ukskoski ja varaohjaajana toimii Karjalan lennoston kapteeni Jukka Asmundela. Tänä vuonna soolo sisältää runsaasti ison kohtauskulman liikkeitä." - Lentoposti.fi

Hornet tulee!!
Here comes the Hornet!



























Välillä mennään pää alaspäin...
Flying head down... 









































































































































































Hornetin jälkeen oli vielä loppuhuipennuksena meidän osalta Liitovarjohyppy ja Suomen lippu. Kentällä oli jotain muutakin ohjelmaa, mutta me lähdimme pois. Olimme päättäeet mennä vielä Virolahdelle, jossa seuraavana päivänä alkaisi Arktika tapahtuma...
Mutta siitä seuraavassa blogissa.

























Hyvää kesän jatkoa kaikille!

tiistai 28. toukokuuta 2019

Huokaus merestä / Sigh from the sea

Kevät eteen nyt vaihtelevien säiden merkeissä. Välillä saimme jo nauttia helteistäkin täällä meilläpäin. Sitten tuli takatalvi ja hieman luntakin saatiin pihalle. Tällä hetkellä on sateista, mutta sehän tekee luonnolle hyvää. Ja pysyy allekirjoittaneen elämää haittaavat siitepölytkin hieman kurissa.

Omalla pihalla


Sinitiaiset aloittivat meillä pöntössä pesimispuuhat ja aika aikaisin verrattuna aiempiin vuosiin. Ensimmäisiä kertoja huomasimme tiaisten touhuilevan pöntöllä maaliskuun loppupuolella. Ahkerasti kantelivat pönttöön pehmusteita. Nyt taitaa olla poikasia, sillä ruokaa vievät molemmat pönttöön.

Tämä on nyt minun kotini!
This is now my home!




























Talitiainen tuli toiseen pönttöön hieman myöhemmin. Niitä ei nyt ole paljoa näkynyt, mutta välillä joku lentää pönttöön ja heti taas pois.

Kirjosieppo saapui vastaikään. Kahdessa pöntössä ainakin on kirjosieppoja.

Sisiliskotkin heräsivät auringon myötä ja tulivat nauttimaan lämmöstä. Niitä on  paljon meidän pihalla, sillä asumme metsäisellä kankaalla ja tien toisella puolella, vain parin metrin päässä on suo. Käärmeitä ei vielä ole näkynyt, mutta niitäkin täällä riittää...

Sisiliskolla on hyvä suojaväri.
The Viviparous lizard has a good protective color.




























Olemme saaneet pihallemme myös pupun! Siis rusakkovauvan. Tätä kirjoittaessa se on kylläkin jo aika iso, mutta oli pieni kun alkoi oleilla meidän pihalla. Emme alussa edes tienneet rusakon olemassaolosta, mutta ihmettelimme, mikä pieni otus vilahti aina pakoon, kun avasimme ulko-oven. Tajusimme mistä on kyse, kun tulimme kerran illalla kotiin ja pupu luuli olevansa piilossa männyntaimen takana. Onhan tässä ympäristössä paljonkin rusakoita ollut aina.

Pari päivää myöhemmin sain napattua kuvia rusakosta, kun Pipomies avasi aamulla sälekaihtimet.

Aamupalaksi voikukanlehtiä?
Dandelion leaves for breakfast?













Vieraisilla

Kävimme äitini luona visiitillä. Siellä on aina ihana käydä, monestakin syystä. Äiti ja veli ovat tietysti se kaikkein ihanin asia. Siellä näkee aina myös paljon lintuja ja eläimiä.

Matkalla, juuri ennen kuin saavuimme äidin luo näin jo kaukaa pellolla kauniin pronssisen värin. Sanoin Pipomiehelle, että tuolla on jotain, olisiko fasaani. No, ei ollut, vaan oli kettu. Kettu ihmetteli siinä allekirjoittanutta ja allekirjoittanut kuvasi. Sen verran oli repolainen kaukana, että kovin hyvää kuvaa ei saanut.

Kettu ihmettelee kuvaajaa.
The Red fox




























Äidin linturuokintapaikalla oli punatulkkuja, vihervarpusia, sini- ja talitiaisia, peippoja sekä mustarastaita. Ja oravia, niitä oli useampia. Ne ovat aika "kesyjä", eivät välitä juurikaan, vaikka menisi niitä kuvaaman. Nousevat vain hieman ylemmälle oksalle ja siellä naureskelevat hassulle pitkänenäiselle, surisevalle otukselle.  Tai siltä allekirjoittaneesta ainakin tuntuu!

Tulin tarkistamaan löytyisikö täältä jotain syötävää...
I came to check if there is anything to eat here...




























Kävimme äidin kanssa välillä hieman kävelemässä. Ja kukapa tulikaan seuraksi! Siis ihan tosissaan, taitavat olla äidin ihailijoita nämä pikku kaverit!

Minäpä tulenkin mukaan lenkille!
The Red squirrel.
























Linturetkillä

Nyt on näkynyt todella paljon harmaahanhia. Metsä- ja tundrahanhia on ollut pelloilla ja lennossa. Olemme käyneet tutuilla paikoilla katsomassa hanhia ja tietysti nähneet muitakin lintuja.

Hanhet ja vesi ovat vallanneet tien!
Geese and water on the road!




























Pukkilan Kanteleella käymme aina näin keväisin, siellä näkee yleensä vesilintuja kevättulvien aikaan. Paikalla on yleensä muitakin lintuharrastajia.

Koiras fasaani komeissa kevät väreissä!
Male Common pheasant is gorgeous!
























Kurkia
Cranes

























Hanhet syömässä pellolla, ainakin metsä- tundra- valkoposkihanhia.
Geese in the field.































Kuten olen aiemminkin maininnut käymme usein Valkealassa Repoveden seudulla. Tietysti jo senkin vuoksi, että meillä on suvulla siellä kesämökki. Paikassa on paljon muutakin taikaa.

Pari viikkoa sitten menimme paikalle kuuntelemaan tykistön kovapanosammuntoja. Tai siis Pipomiestä kiinnostavat ammunnat, minä siinä samalla pääsen katselemaan luontoa ja lintuja. Ei, toisin kuin luulisi, nämä kaksi eivät sulje toisiaan pois.

Samalla kun Pahkajärven alueelta kuuluu kovaa ammuntaa, niin, että allekirjoittanut hätkähtää, ja eväsleipä menee väärään kurkkuun, saattaa isokoskelo- tai muu lintupariskunta uida kaikessa rauhassa allekirjoittaneen ohi... Luonto sopeutuu ääneen.

Näin juuri kävi viimeksi. Istuin kivellä ja odottelimme milloin tulee seuraava pamaus. Allekirjoittanut söi kaikessa rauhassa leipää ja joi teetä, kun äkkiä pamahti. Vaikka tiesin odottaa äänetä, hyppäsin kuitenkin kiveltä muutaman sentin ja vetäisin leivät henkeen.

Kuikkapariskunta uiskenteli samaan aikaan ammusalueen puoleisella rannalla, eikä näyttänyt edes kuulevan pamausta.

Toisessa paikassa isokoskelot uivat kaikessa rauhassa, metelistä välittämättä. Silloin en kylläkään syönyt mitään...

Isokoskelo naaras
Common merganser, female
























Tyylikäs isokoskelo pariskunta, taaempi on koiras.
Common merganser, black and white bird is male






























Näimme kotimatkalla pelloilla laulujoutsenia. Ovat ne kauniita!

Laulujoutsenia
Whooper swans
























Yllättävä kohtaaminen


Kevään yllättävin kohtaaminen (tähän mennessä) tapahtui Porvoon saaristossa. Olimme Pipomiehen kanssa katsomassa laivoja Kilpilahden lähistöllä eräällä laiturilla. Allekirjoittanut kuvasi samalla merimetsoja, joita lensi yli koko ajan.

Kuulimme pitkän huokauksen ja ihmettelimme mistä nyt on kyse. Silloin merestä nousi esiin pää!! Hylje! Olemme nähneet hylkeitä todella harvoin ja silloinkin todella kaukana. Tämä oli aika lähellä. Hylje katseli allekirjoittanutta ja tuhahteli. Sitten se taas sukelsi. Sain napattua pari kuvaa ja olin innoissani. Katselin kamerasta millaisia kuvista oli tullut, kun taas kuului pitkä huokaus! Siinä hän taas oli! Kaiken kaikkiaan hylje nousi pintaan useamman kerran. Sain kuvia tosin vain päästä, mutta sekin oli hienoa. Viimein hylje taas sukelsi ja kun se seuraavan kerran nousi pintaan oli se jo kaukana.

Hylkeen ja minun katseeni kohtasivat! Olisiko harmaahylje eli halli?
We heard a long sigh from the sea and wondered what could make that sound. Then we saw it, it was a Grey seal!
























Niin söpö!
So cute!




























Nymphalis antiopa



Tässä kaikki tällä kertaa!

Kevät ei ole mitään ilman perhosia, joten loppuun vielä kuva suruvaipasta.

Ihanaa toukokuun loppua!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Petolintu kohtaamisia ja muita luonto turinoita / Accipitriformes and other nature photos

Oi ihanaa! Se on nyt kevät! Linnut laulaa ja touhuaa kiihkeästi. Pihapiirissämme osa pöntöistä on jo saanut asukkaat. Tutut talitintti ja sinitiainen ovat asettuneet samoihin pönttöihin kuin joka vuosi. Ja ne pöntöt, joissa on pesinyt kirjosieppo, ovat vielä tyhjillään.

Ja kun kevät on parhaimmillaan, mitä tekeekään allekirjoittanut? Laittaa blogiin kuvia viime syksyltä! Kyllä, viime syksystä tähän kevääseen on ollut niin kiire, että moni kuva on jäänyt laittamatta blogiin.

Joten nyt tässä muutama kuva ja lyhyt turina viime syksyltä. Rakas lukijani, toivottavasti jaksat vielä virittäytyä tunnelmaan.

Oman pihan pikkuisia


Koko viime kesän saimme seurata peippo pariskunnan elämää. Ne pesivät läheisessä puussa. Ahkerasti etsivät keväällä pesän rakennusmateriaalia, sen jälkeen haudottiin ja kun pikkuiset olivat kuoriutuneet, hankittiin ruokaa poikasille.

Usein allekirjoittaneen kastellessa kukkia tai istuessa muuten vaan pihalla, peipposet tulivat jalkojen juureen poimimaan hyönteisiä maasta. Olivat suhteellisen kesyjä, kunhan vaan allekirjoittanut malttoi liikkua hitaasti ja pysyä noin metrin päässä, niin minut katsottiin vaarattomaksi.

Ja sitten eräänä päivänä alkoivat pikku peipot liikkua pihallamme. Emme aluksi edes tajunneet mistä on kyse, kunnes näimme emojen ruokkivan pikkusia.

Ruokaa!! Ruokaa!!
Feed me!! Feed me!!
























Ja pikkuinen sai ruokaa.
And the little one got food (Common chaffinch).






























Niin suloisia!

Näimme ensimmäistä kertaa pihallamme puukiipijän. Se kiipeili kuusessa niin nopealla vauhdilla, ettei allekirjoittanut meinannut millään ehtiä kuvaamaan. Onneksi se laskeutui välillä maahan, jolloin sen kuvaaminen oli helpompaa. Puukiipijä viipyi pihapiirissämme vain muutaman päivän, sitten sitä ei enää näkynyt.

Puukiipijä etsi ruokaa kivien välistä.
Eurasian treecreeper 



























Valkoinen sorsa 


Helsingissä käydessämme halusin kerran mennä Töölönlahdelle kuvaamaan lintuja. Pipomies jäi autoon, kun allekirjoittanut lähti kävelylle kameran kera.

Lahdella olikin paljon lintuja. Hanhia, silkkiuikkuja ja sinisorsia ainakin. Kuvasin niitä ja huomasin joukossa valkoisen sorsan. Olin toki kuullut linnusta ja nähnyt kuvia siitä, mutta en ollut itse aiemmin nähnyt tätä kaveria. Olihan hän kaunis.

Kuvaakohan tuokin tuossa minua...
Is she also taking photos of me...

























Mä meen nyt, heippa!
I'm going now, bye!





























Valokuvia ottaessani huomasin erään naisen hieman levottomana katselevan minua. Kohta hän jo tulikin kyselemään, enhän vaan ota kuvia, jossa hän näkyy.

Kerroin, että hänen ei tarvitse olla huolissaan, kuvaan vain rannalla ja vedessä olevia lintuja. Nainen sanoi, että häntä pelottaa, että hänen kuvansa joutuu hänen tietämättään jonnekin someen. Rauhoittelin naista ja sanoin, että voin näyttä hänelle mitä olen sinä päivänä kuvannut. Nainen sanoi, että ei tarvitse, kyllä hän luottaa minun sanaani.
"Mutta olisihan se kiva nähdä muuten millaisia kuvia sinulla on, kun sinulla on tuollainen iso kamerakin."

Niinpä istahdimme penkille ja minä näytin sen päivän kuvasaalista. Nainen kyseli aina mikä lintuja oli kuvassa ja kaikkea muutakin siinä rupateltiin. Sain kuulla naisen elämäntarinaa. Lopulta minun oli pakko lähteä, muuten Pipomies olisi ihmetellyt mihin jäin.

Autolle kävelin hyvillä mielin. Olin saanut kuvia linnuista ja sen lisäksi saanut jutella mukavan ihmisen kanssa. Ja olin ilmeisesti myös ilahduttanut yksinäistä ihmistä, joka kaipasi juttu seuraa.

Pipomies tulikin jo matkalla minua vastaan. Ja sanoi, että menee vuorostaan katsomaan valkoista sorsaa. Minä menin autolle odottelemaan. Siinä odotellessa katselin kyyhkystä, joka oli juomassa lätäköstä.

Sivu profiili
Side profile



























Petolintujen päivä


Virolahdella kävimme kesän aikana muutaman kerran Arktika päivien lisäksi. Syksyllä saimme nähdä petolintuja.

Ensimmäisenä näimme kuitenkin suloisen kauriin syömässä niityllä. Se huomasi minut ennenkuin minä sen, mutta uteliaisuus vei kuitenkin voiton ja kauris jä katselemaan mitä allekirjoittanut aikoo. Sain siis ottaa kuvan 😃.

Mitä sinä teet?
What are you doing?



























Jätimme kauriin rauhassa ruokailemaan ja jatkoimme matkaa rajan pintaan. Eräällä pellolla huomiomme kiinnittyi pellon yllä liitelevään haukkaan. Haukka liiteli kauemmas ja päätimme mennä autolla siiihen suuntaan mihin se meni.

Jonkin matkan päässä haukka oli taas näkyvissä. Ja tällä kertaa huomattavasti matalammalla, joten arvelin saavani kuvan.

Astuin ulos autosta ja aloin kuvata. Haukka lensikin suoraan automme ylläpuolella ja todella matalalla. Se oli piekana. Samassa huomasimme toisen haukan tulevan paikalle metsän reunassa. Ja kohta tuli kolmas. Kaikenkaikkiaan piekanoja oli yhtäaikaa näkyvissä taivaalla 4.

Piekana
Rough-legged buzzard



























Katselimme aika kauan piekanojen liitelyä. Välillä joku niistä laskeutui pellolle ja kerran taisi saada saalistakin.

Me jatkoimme lopulta matkaa.

Näimme vähän  ajan päästä taas yhden haukan, ajattelimme, että lisää piekanoja. Lähempää nähtynä haukka paljastui kuitenkin kanahaukaksi! Ensimmäinen kerta kun sain kuvattua kanahaukan, jee!!

Ensimmäinen kuvani kanahaukasta.
My first image of Northern goshawk.

Jossain kaukana näimme merikotkankin, se syöksyi hanhiparveen, mutta ei tällä kertaa onnistunut saamaan lounasta.


Merikotka
White-tailed eagle


Kotimatkalla kävimme vielä Haminassa Lupinlahden lintutornilla. Olen ennenkin blogissani kehunut paikkaa. Siellä pääsee helposti näkemään runsaasti lintuja. Nyt näimme mm. jalohaikaran, joutsenia, nokikanoja, silkkiuikkuja, tiiroja ja paljon muita. Tornilla on liuska, jota pitkin pääsee pyörätuolillakin tornin alempiin kerroksiin.

Tällä kertaa lintutornilla tapasin kaverin, jollaista harvemmin lintutornilla näkee. Allekirjoittanut ja kamera kiinnostivat tätä kaveria kuitenkin enemmän kuin linnut.

Kiinnostava olento tuolla alhaalla, hieman kuten nuo, jotka ovat minun palvelijoitani, mutta omituisen pitkä naama...
Cat was intrested about me taking photos.



























Kissa oli kiinni ja omistajiensa hallinnassa ja valvonnassa koko ajan, joten sen olo tornilla ei vaarantanut lintuja.

Mökillä 


Viime kesänä saimme ihailla kuikkia mökillä ja sen ympäristössä. Mökkirannan lähettyvillä oli kuikan pesä. Kesän mittaan näimme poikaset muutaman kerran. Aluksi niitä oli kolme, mutta viimeisellä kerralla näimme enää valitettavasti vain yhden poikasen.

Kuikka vanhemmat
Black-throated loons
























Pikkuinen kuikka
Little black-throated loon






























Järvellä asusti myös isokoskelo poikue. Sekin vieraili välillä rannassamme.

Kerran olimme terassilla, kun isokoskelo äiti tuli todella vauhdikkaasti laiturille. Huomasi selvästi, että ne pelästyivät jotakin. Yleensä ne eivät edes tulleet laiturille, jos rannassa oli ihmisiä.

Syykin selvisi välittömästi, sehän oli agressiivisesti omaa reviiriään ja poikastaan puolustava kuikka! Kuikka ajoi takaa isokoskeloita ja nämä tulivat turvaan laiturille. jonkin aikaa kuikka kierteli laituria ja uhosi isokoskeloille, mutta poistui sitten lopulta. Isokoskelot jäivät joksikin aikaa laiturille. Kuvasin tapahtumaa terassilta. Ja jälkikäteen taas harmitti sama asia kuin niin usein ennenkin, en ikinä muista, että voisin ottaa kamerallani myös videota.

Turvassa laiturilla
Common mergansers
























Älkääkä tulko enää minun reviirilleni!
Black-throated loon didn't like Common mergansers.






























Toisella puolella järveä oli myöskin kuikka pesua. Täällä poikasia oli myös 3 ja ne ilmeisesti selvisivät kaikki, sillä näimme ne yhdessä vielä myöhään syksyllä, ennen muutolle lähtöä.

























Käymme usein Pipomiehen kanssa Repoveden kansallispuiston maisemissa, sehän sijaitsee aivan mökkimme vieressä. Siellä näkee paljon lintuja, isokoskeloita, kuikkia, kaakkureita ja paljon muita. Suosittelen kaikille luontoa ja luonnossa liikkumista rakastaville. Kannattaa mennä parhaan "turistikauden" ulkopuolella, esim syksyllä. Valitettavasti Repovedellä liikkuu paljon ihmisiä, jotka eivät tajua, että luonnossa pitää kunnioittaa sitä ja sen eläimistöä. Ihmisten huuto ja remuaminen on välillä todella kovaa.

Kauniita kukkia Repovedellä.
Beautiful flowers in national park Repovesi

Kukkia


Viime kesänä laitoin tapani mukaan paljon kukkia ruukkuihin. Meillä ei ole kukkapenkkejä, koska asumme mäntykankaalla. Ne muutamat istutus yritykset, jotka olemme tehneet, mm. marjapensaat ja hedelmäpuut, ovat kuolleet aika  nopeasti. Niinpä olen todennut, että kukat kukkaruukuissa ja maahan istutetuissa kukkaputkissa saavat riittää.

Kesän kuivuus aiheutti sen, että kukkaistutukset eivät olleet niin rehevät kuin aiempina vuosina. Toki kastelin niitä, ensin keräämälläni sadevedellä, mutta se loppui pian, kun ei satanut. Vesijohtovesi ei ole sama asia kuin sadevesi.

Kotipihan kukkia.
Flowers in our yard.

















































Syksyn viimeiset 



Kävimme muutaman kerran kuvaamassa hanhia ja kurkia, joita oli lähiseudulla syksyllä runsaasti. Useamman sadan yksilön kurkiparvi viipyi seudulla muutaman viikon. Aluksi niitä oli vain jokunen, mutta joka päivä saapui lisää.

Olen harvoin nähnyt niin paljon kurkia samalla pellolla. Kävimme katsomassa niitä oikeastaan joka päivä. Sitten eräänä aamuna ne vaan olivat poissa. Kuin niitä ei ikinä olisi ollutkaan...

Kurkia
Common cranes

























Kurkia kaatosateessa, viimeinen päivä kun saimme ihailla näitä upeita lintuja viime syksynä.
Common cranes in downpour.





























Valkoposkihanhiakin oli paljon. Yhtenä aamuna kävimme kuvaamassa hanhia ja samalla kauris juoksi pellolle. Kyseessä lienee valkohäntäkauris.

Kauris ja valkoposkihanhia
Deer and Barnacle geese



























Vaikka syksyllä tuntuukin haikealta, kun linnut muuttavat pois ja talvi lähestyy, on syksy kuitenkin kaunista aikaa.

On ihana istuskella auringonlaskussa ja katsella lintuparvien lentoa.

Valkoposkihanhet ne vaan jaksaa ja jaksaa, allekirjoittanutta alkoi jo nukuttaa...
Barnacle geese in sunset.





























Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla olemme Turinoissakin jo keväässä 2019 😃

Nyt ulos nauttimaan keväästä. Ja tekemään lintuhavaintoja. Tiirasta luin juuri, että lähistöllä on nähty mm. kattohaikara!