Kuten viime blogissani lupasin, tässä blogissa on hanhia. Ja toki muitakin lintuja löytyy. Lintujen
syysmuuton aikaan meillä oli pari kohdetta, jossa kävimme muutaman kerran. Yksi oli Iitin Sääskjärvi, jossa oli paljon valkoposkihanhia. Sääskjärvi on muutenkin kaunis paikka, suosittelen käymään. Lintutornilta on hyvä näkymä järvelle ja järven toiselle puolelle pääsee myös hyvin. Valkoposkien lisäksi nyt syksyllä oli myös haukkoja, merikotkia, urpiaisia, lokkeja... Usein paikalla on myös taveja ja muita pieniä vesilintuja.
Hanhien kokoontumispaikat keräävät myös petolintuja. Tätä haukkaa eivät hanhet kiinnostaneet, se lensi ohi. This hawk wasn't interested about geese, it fly away. |
Osa hanhista oli ruokailemassa tiellä. Ja vartija piti huolen, etteivät pedot yllätä. Some geese were eating on the road. And one of them was a security bird! |
Katselimme valkoposkihanhia, ne ruokailivat pellolla kaikessa rauhassa. Jonkin ajan kuluttua näimme merikotkan lähestyvän hanhien olinpaikkaa. Sekin kuitenkin lensi ohitse ja metsän taakse. Allekirjoittanut kuvasi hanhia kaikessa rauhassa, ne eivät minusta välittäneet yhtään.
Äkkiä, simänräpäyksessä kaikki hanhet nousivat yhtäaikaa ilmaan! Ne melkein lensivät allekirjoittanutta päin! Se merikotka!! Ovelana olikin kiertänyt metsän takaa hanhilauman taakse ja hyökkäsi sieltä hanhilauman kimppuun!
Pakoon!!! Let's go!!! |
Valtava määrä hanhia lennossa kuitenkin tuntui sekoittavan merikotkan pää. Se yritti valita itselleen sopivaa uhria...
"Kenet näistä nyt ottaisin!"
"Now… Who
should I choose…!"
|
Merikotka jahtasi hanhia aikansa, mutta joutui lopulta lähtemään pois tyhjin suin, tai kynsin.
Hetken aikaa kaikki hanhet olivat lennossa, osa kaarsi jonnekin kauemmas. Järvikin tyhjeni hanhista.
Mitä! Ei hanhia! Mutta onpas kauniit syksyn värit!
What! No
geese! But look at those beautiful colors of fall!
|
Pian hanhet kuitenkin rauhoittuivat ja palasivat. Osa laskeutui järvelle ja osa takaisin pellolle allekirjoittaneen viereen.
Järvelle laskeutuneet asettuivat aika kauas rannasta. Se tosin ei paljon auttanut, merikotkia kävi vähän väliä niitä saalistamassa. Valitettavasti tilanteet olivat liian kaukana kuvattavaksi.
Merikotkia kävi kaksikin pelottelemassa myös pellolla olevia hanhia. Saalista nekään eivät saaneet. Huono päivä Sääskjärven merikotkille, hyvä hanhille.
Me päätimme vaihtaa paikka ja lähteä Elimäelle, siellä oli mediankin mukaan ihan ennätysmäärä hanhia. Maailmassa arvioidaan tälle hetkellä olevan noin miljoona valkoposkihanhea (riippuen mistä tietoja lukee...) ja parhaimmillaan Elimäellä oli noin 300 000 valkoposkea! Täytyyhän sitä mennä katsomaan. Ja kun jo olimme niin lähelläkin!
Elimäelle kuitenkin ensimmäisenä näimme eräällä pellolla, joen varrella kauniin näyn! Siellä oli laulujoutsenia, metsähanhia, taveja ja muita vesilintuja uimassa, syömässä ja lepäilemässä. No, oli siellä muutama valkoposkihanhikin, mutta vain muutama.
Lepäilyä ennen pitkää muuttomatkaa.
Birds are
resting before the long migration.
|
Pienemmät vesilinnut nousivat välillä lentoon...
Small waterbirds
fly away every now and then…
|
... ja palasivat taas uimaan jokeen.
… and then
they came back to river to swim.
|
Olisin voinut seisoa siinä pellon reunalla vaikka kuinka kauan, mutta piti vielä nähdä se iso valkoposki porukka!
Paikalla olikin paljon ihmisiä, kukin eri paikoissa. Monella oli mukana kamera tai kaukoputki, useimmilla molemmat. Me mietimme mihin laittaisimme auton ja asettuisimme kuvaamaan. Siinä miettiessä tuntui, että minua tuijotetaan!! Ja kyllä, tunne oli aivan oikea. Pieni tikli oli laskeutunut läheiseen puuhun ja katseli minua sieltä varsin epäluuloisen näköisenä.
"Mitähän tuokin tuossa touhuaa! Ja nyt se huomasi minut, katsonpa sitä oikein vihaisesti!"
”What is
she doing! Well, now she noticed me, I’ll give her a real angry look!”
|
Pihlajissa oli rastas syömässä marjoja.
Thrush was
eating berries in a sorbus.
|
Lopulta saimme auton parkkiin ja kameran kuvausvalmiiksi. Valkoposkia oli ihan tajuttomasti! Ja mikä meteli! Hanhet olivat paikalla useamman viikon, tunsin siis toisaalta suurta myötätuntoa lähistöllä asuvia ihmisiä kohtaan! Allekirjoittaneelle ja Pipomiehelle elämys oli tietysti upea.
Osa 300 000 valkoposkihanhesta! Almoust 300 000 geese! |
Moneen otteeseen hanhet pelästyivät jotakin ja lähtivät lentoon. Pari kertaa näimme merikotkan käyvän täälläkin.
Blogin lopussa on video, josta voit kuunnella ja katsella kun hanhet lähtevät kaikki lentoon.
Aika kauan seisoimme ja katselimme hanhia. Sitten söimme evästä ja päätimme ajaa vielä pienen reitin lähitienoilla ennen kotiin menoa.
Eräällä pellolla oli laulujoutsenia syömässä. Valo alkoi olla vähissä, mutta sain silti kaverit kuvattua. Huomasi, että kesällä on paljon satanut. Pellot olivat todella pehmeät ja mutaiset.
Vasemmalla ei vaaraa! Ei myöskään oikealla! No dancer on the left or right! |
Ja sitten olikin auringon laskun aika. Auton keula kohti kotia. Kotimatkalla oli vielä pakko pysäyttää pari kertaa ja napata kuvia auringonlaskusta.
Hanhetkin ovat käyneet järvelle nukkumaan. Geese are sleeping on the lake. |
Next time we will start the already traditional vote for the best picture in Tarjan turinat. Get ready to take a look at the pictures and vote. |
Tämän aurinkolasku kuvan myötä toivotan hyvää tammikuun jatkoa.
Ensi kerralla alkaa perinteinen vuosittainen äänestys, eli vuoden 2017 parhaan Tarjan turinat kuvan äänestys! Olkaapa valmiina katsomaan kuvia ja äänestämään!
Fantastic series of the birds, beautiful.
VastaaPoistaThank You Bob.
PoistaGreat coverage of the waterfowl. The Barnacle Geese are amazing, not a bird we see here, and the huge flock is very impressive. I would have loved to have been with you on this walk, Tarja.
VastaaPoistaThank You David. This year there were more Barnacle Geese in Finland than ever before, they said in media. It was wonderful to see that huge flock. It was also amazing see 5 White-tailed eagle at the same time, unfortunately I didn't get photo about that.
PoistaHanhien muutto olikin aivan mahtava! Kaunis kultainen hetki;-)
VastaaPoistaOli kyllä, upeaa katseltavaa.
PoistaAikamoinen kaakatus olikin. Kiva niitä oli käydä katsomassa. Joukossa olisi voinut olla joitain helmiä. Upeaa se kuitenkin oli.
VastaaPoistaValokuvasi olivat upeita ja tarina vei taas mukanaan.
Kiitos Sami.
PoistaYritin kyllä samana iltana katsella, jos porukassa ollut punakaula hanhi olisi sattumalta tullut kuviin, mutta ei ;). Emme edes nähneet sitä, mutta heti meidän jälkeemme paikalle tullut Tringan retkiporukka oli sen onnistunut kaukoputken kautta kuvaamaan.
Tulin käymään vastavierailulla :) - sinulla onkin todella ihania kuvia upeassa blogissa :)
VastaaPoista- Ronja -
http://rakkaudestavalokuvailuun.blogspot.fi
Kiitos Ronja :).
Poista