Arktika osa 2

Rakas lukijani, palataan vielä parin kirjoituksen ajaksi Arktika tapahtumaan. Kävimme siellä useampana päivänä.

Kun menimme kolmannen kerran Arktika tapahtumassa käymään, oli hieman tuulinen ja kylmä päivä. Paikalla Leerviikkissä, ei ollut muita kuin nuori lintuopas. Juttelimme hänen kanssaan kaikenlaista. Kyselimme myös oliko hän käynyt katsomassa Haminassa havaittua punakaulahanhea. Hän ei ollut ehtinyt vielä käydä, mutta sanoi, että lintu oli havaittu Haminassa uimarannalla valkoposkiparvessa. 

Emme Pipomiehen kanssa yleensä käy erikseen katsomassa harvinaisuuksia, mutta nyt hieman harmitti. Olisihan tuo uimaranta ollut vain muutaman sadan metrin poikkeama retillemme. Mutta emme aamulla olleet tietoisia, että lintu olisi ollut niin helpossa havainnointipaikassa. Kauaa emme kuitenkaan asiaa miettineet, vaan nautimme niiden lintujen katselemisesta, joita oli Leerviikissä.

Suloinen västäräkki istuutui kivelle eteemme.
Lintuopas arvioi, että kyseessä olisi edellisen vuoden poikanen.
White wagtail, maybe a last years juveline.

Isokoskelot olivat jälleen rantakivikossa istuskelemassa. Niitäkin on hauska katsella. Välillä koiras meinasi hermostua lähestyviin kilpakosijiin, mutta tällä kertaa tilanteet päättyivät ilman yhteenottoja.

Isokoskelo naaras päätti mennä uimaan.
Common merganser, female

Haahka koiras uskaltautui tällä kertaa hieman lähemmäs. Kyllä hänkin on hauskannäköinen kaveri. Näyttää aivan siltä, kuin hänellä olisi päässään lakki, jossa on korvalipat. En tiedä miksi, mutta minulle tulee aina mieleen Katto-Kassinen, kun katselen koiras haahkaa 😀.

Haahka koiras
Common eider, male

Illemmalla alkoi ohitse lentää myös parvia. Monet menivät niin läheltä, että sain valokuviakin. Tänä vuonna emme valitettavasti nähneet alli parvia. Olen vaikuttunut siitä, kuinka jotkut tunnistavat kaukaa lintulajin ja jopa sukupuolen. Olen tosin itsekin alkanut oppia tunnistamaan lintuja myös lentotavan perusteella. Tai ainakin tunnistan, mikä lintuheimo on kyseessä. Esim. tikat tunnistaa helposti lentotavasta.

Allaolevassa kuvassa ei ole todellakaan tikkoja 😉. Parvessa oli sepelhanhia ja valkoposkihanhia. Näin siis minulle kerrottiin, kamerallani en näe niin kauas, että olisin erottanut muuta, kuin, että kyseessä oli hanhia.

Tästähän Arktikassa on kyse: parvista.
A flock of birds.

Ohitsemme lensi myös useita pieniä parvia matalalla, nämä ovat yleensä paikalla pesiviä lintuja. Ne eivät siis ole muuttomatkalla, vaan viettävät kesän Virolahdella. Niitä on tietysti hauska kuvata. Tunnistatko allaolevassa kuvassa olevan lintulajin??

Arvaatko tai tiedätkö lintulajin?
Guess or know the bird species?

Olimme istuneet rannalla useamman tunnin, kun kylmä alkoi tuntua luissa ja ytimissä. Päätimme mennä autolle, ajaa syömään eväät johonkin kivaan paikkaan ja kiertää vielä Kurkelan lenkin. Nyt tosin Kurkelan lenkkiä ei voinut varsinaisesti kiertää, sillä matkalla oleva Kiiskijärven silta oli korjauksessa. Niinpä ajoimme ensin lenkin toisen osan, palasimme takasin 170 tielle ja ajoimme toista kautta järven toiselle puolelle... ja siitä taas takaisin 170 tielle...

Kurkelassa kannattaa aina kuitenkin käydä, jo pelkästään maisemien takia. Tällä kertaa näimme matkalla merihanhia ja kuovin. Kuovi oli kuitenkin niin kaukana, etten saanut siitä kuvaa.

Merihanhia
Greylag geese

Sitten olikin taas aika palata kotiin. Matkalla alkoi WhatsApp hälyttää viestin merkiksi. Ja kyllä!! Ryhmäviestissä kerrottiin, että punakaulahanhi on edelleen Haminassa uimarannalla, valkoposkihanhien seurassa. No, ei tarvinnut miettiä mitä tehdään. Tottakai päätimme käydä katsomassa, olisiko hanhi vielä rannalla. 

Olimme Haminassa noin klo 22.30, ilta alkoi jo pimetä. Onneksi olimme jo toukokuussa, niin illat pysyvät pitkään sen verran valoisina, että saan edes jonkin tasoisia kuvia, selitin Pipomiehelle, kun yritimme etsiä punakaulahanhea.

Ajoimme siis rannan tuntumaan ja näimmekin heti valkoposkihanhiparven syömässä. Mutta mikä pettymys! Vaikka kuinka koetimme tähyille, ei punakaulaista hanhea näkynyt. Päätimme siis lähteä pois. Pipomies halusi kuitenkin vielä kerran yrittää ja mennä rannan toiselle puolelle, sinnekin pääsi kätevästi autolla.

Ja siellä olikin toinen valkoposkihanhiparvi syömässä. ja taas olimme tarkkoina, mutta turhaan, ei näkynyt punakaulahanhea. Kuvasin kuitenkin valkoposkia. Ja yritin katsoa kuvista, näkyykö niiden joukossa outoa lintua.

Olimme juuri lähdössä pois, kun otin vielä yhden kuva. Ja siinä!! Siinä se näkyi!! Huonosti, mutta kuitenkin. Hanhen pää näkyi juuri ja juuri koivun takaa.

Nyt ei auttanut kuin odottaa, että linnut pikkuhiljaa etenisivät toiseen suuntaan, että saisin edes hieman paremman kuvan. ja vähän ajan kuluttua hanhi tulikin esille koivun takaa. Päättelimme, että ennen pitkää ne tulisivat rannan toiselle puolelle, missä toinen valkoposkihanhiparvi oli. Päätimme siis mennä sinne odottelemaan. Ehkä näkisimme sieltä paremmin.

Ja kyllä, jonkin aikaa odoteltuamme hanhet alkoivat tulla koko ajan lähemmäs, punakaulahanhi joukon etunenässä.

Sain siis aina vain parempia kuvia... tai siis niin hyviä kuin nyt noin klo 23 voi saada.

HUOM! Kaikki kuvat on otettu pitkällä 400 mm putkella autosta. Emme siis menneet missään vaiheessa lintujen lähelle häiritsemään niitä. Tosin aivan niiden vieressä oli jalkakäytävä ja öiset kävelijätkään eivät niitä häirinneet, joten tuskin ne olisivat meistäkään mitään välittäneet.

Useamman kerran päätimme jo lähteä kotiin, mutta kun hanhi tuli aina lähemmäs ja ajattelin, että vielä 1 kuva. Lopulta sitten hanhet olivat niin lähellä, että sain sen parhaan kuvan. 

Punakaulahanhi
Red-brested goose

Ja sitten kotiin, viimein. Olimme kotona vasta tosi myöhään, vai pitäisikö sanoa todella aikasin 😀. Se ei haitannut, saimmehan nähdä paljon kaikenlaista ja vielä kauniin punakaulahanhen!

Tiesitkö rakas lukijani, että punakaulahanhi on maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen. Se on sen verran harvinainen, ettei sen elintavoistakaan olla täysin selvillä. Muutamia yksilöitä harhautuu Suomeen yleensä valkoposkihanhiparvissa.

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla lisää kuvia kauniista Haminan vieraasta ja pikkuinen yllätys pellolla.

Mukavaa ja rentoa alkanutta heinäkuuta Sinulle rakas lukijani!

Arktika osa 1

Yksi kevään odotetuimpia asioita meidän perheessämme on Arktika-päivät Virolahdella. Tuolloin monet lintuharrastajat kokoontuvat tarkkailemaan miljoonien vesilintujen ja satojen tuhansien hanhien  matkaa pitkin Suomenlahtea kohti arktisia pesimäalueitaan. Siellä merenrannalla mekin istumme yleensä useina iltoina tätä upeaa näytelmää seuraamassa. Niin myös tänä keväänä.

Ensimmäisenä iltana teimme vain nopean "tiedusteluretken". Kävimme katsomassa onko rannoilla paljon ihmisiä ja vietimme itsekin hieman aikaa parvia tähyillen. Valitettavasti tuuli oli tosi kova ja kylmä. Se painoi parvet merelle. Lähdimme pois aika nopeasti, mutta päätimme tulla pian uudestaan.

Ja pari päivää myöhemmin lähdimmekin uudelleen Leerviikkiin. Tällä kertaa oli todella kaunis ilta. Meillä oli tietysti asiaankuuluvasti mukana runsaasti leipiä ja kahvia ja teetä. Meri oli tyyni ja istuimme pitkän tovin Leerviikissä muiden lintutarkkailijoiden seurassa. 

Muutama parvikin lensi ohitse. Minä en niitä havaitse, jos ovat kovin kaukana, sillä en omista kiikaria tai kaukoputkea. Katselen kamerani pitkän putken kautta sen, mitä näen. Mutta minä nautin niistä linnuista, jotka uivat meressä meidän lähellämme. Pipomiehellä on kiikari ja jos en itse näe parvea, hän näkee ne. Ja tietysti paikalla olevat lintuoppaat kertovat aina mistä lähestyy parvi ja mitä lintuja parvessa on.

Itse ihailin tukkasotkia ja tukkakoskeloita, ne uiskentelivat aika lähellä rantaa. Ihan kuin sanoakseen "hei, me ollaan täällä, älkää koko ajan tuijotelko sinne taivaalle!" 

Tukkakoskelo on hauskannäköinen lintu. Monet erehtyvät luulemaan naarastukkakoskeloa naaras isokoskeloksi. Se on kuitenkin tasavärisempi ja ruskeampi. Lisäksi naaras tukkakoskelon erottaa isokoskelosta jyrkän värirajan puuttumiselta kaulalta. 

Tukkakoskelo naaras
Red-breasted merganser female

Tukkakoskelo uros
Red-brested merganser male

Ja sitten yhdessä eteenpäin...

Siinä kuvatessani merellä uivia lintuja huomasin jotain liikettä ihan rannassa, vedessä. Tajusin, että rantakäärme oli myös uinut paikalle. Leerviikissä näkee rantakäärmeitä joka vuosi, aina niitä tosin ei onnistu kuvaamaan. Tämä yksilö uiskenteli kuitenkin niin rauhallisesti ihan jalkojeni juuressa, että ehdin hyvin ottaa siitä muutaman kuvan.

Ranatakäärmeen koko on noin 80 cm. Tämä yksilö olikin aika kookas, ei kuitenkaan Suomen ennätyskokoa, suurin havaittu rantakäärme on ollut 134 cm pitkä. Maailmalla on tavattu jopa 2 metrisiä yksilöitä. Voi olla, että sellaisen kohdatessaan ei allekirjoittanut enää pysyisi yhtä rauhallisena paikallaan istumassa kuin nyt tämän yksilön uidessa jalkojen juuressa...

Upea rantakäärme on myrkytön ja rauhoitettu.
Grass snake

Valkoposkihanhiparvia meni jonkin verran taivaalla. Mutta yksi parvi lensi ohi matalalla, meren pintaa viistäen. Sen allekirjoittanutkin pystyi havaitsemaan 😊

Valkoposkihanhia 
Barnacle geese

Meressä ja saarilla oli myös paljon haahkoja. Uros haahkojen ääntely illan pimetessä kuulostaa aika aavemaiselta. Muistan aina ensimmäisen kerran kun menimme Leerviikkiin Arktikaa seuraamaan, monia vuosia sitten. 

Oli todella sumuinen aamu, merta ei edes nähnyt sumulta. Olimme juuri tulleet rannalle, kun näimme jonkin hahmon sumuverhon läpi kivellä. Emme silloin tienneet mistä on kyse ja kun se alkoi äännellä... kylmät väreet menivät selkäpiitä pitkin. Voit kuunnella uroshaahkan ääntä tästä.

Haahkat merellä, keskellä uros.
Common eider, male in the middle.

Västäräkki kävi moneen otteeseen poseeraamassa allekirjoittaneelle.
White wagtail

Mutta sitten tuli aika lähteä kotiin, ilta alkoi hämärtää ja parviakaan ei enää liikkunut. Auton nokan kääntyessä kohti kotia näimme tiellä jotain harmaata. Lähemmäs ajettuamme tajusimme, että tiellä seisoo ihan pieni ketunpoikanen! Voi miten suloinen! En kuitenkaan saanut siitä muuta kuvaa kuin auton etulasin läpi. Perässämme nimittäin tuli toinen auto ja me ajattelimme väistää tien sivuun. Tämä autoilija pysähtyi keskelle tietä ja otti takakontista kameran, johon verrattuna oma järjestelmäkamera ja pitkä putki yhdistelmä näyttää taskukameralta... Hän jäi sitten kuvaamaan ketunpoikasta ja me lähdimme jatkamaan matkaa. 

Pikkuinen kettu
Little Red fox

Oli kiva ilta ja paljon muistoja tallentui "filmille". Tässä kaikki tällä kertaa, ensi kerralla jatketaan Arktikasta ja luvassa myös harvinainen vieras Haminassa...

Lepohetki

Rakas lukijani, kevät on muuttunut jo kesäksi. Koivuissa on ainakin täällä meillä jo isot lehdet ja linnut ovat vallanneet pihamme pöntöt.

Omalla pihalla

Sinitiainen valitsee aina oppilailta saamani koivupöntön.
Eurasian blue tit

Kuten aina, ensimmäisenä pöntön varasi sinitiainen. Ja ne valitsivat saman pöntön, kuin joka vuosi. Toki ensimmäinen testi pönttöön tehtiin jo maaliskuussa. Tänä vuonna pari viikkoa myöhemmin kuin yleensä. Sen jälkeen tiaispariskuntaa ei näkynyt pitkään aikaan, mutta nyt on jo kova aherrus ollut käynnissä pidemmän aikaa.

Onhan niiden touhuiluja mukava seurata. Meidän pihamme pöntöt näkyvät lähes kaikki jostakin talomme ikkunasta. Niinpä olohuoneen ikkunasta saamme seurata sinitiaisia, makuuhuoneen ja keittiön ikkunasta talitinttejä. Muutama pönttö ei näy ikkunoista, ne on yleensä vallannut kirjosieppo. Hassua, miten samat linnut (lajit) valitsevat aina samat pöntöt. No, istummehan mekin aina sohvalla ja keittiössä samoilla paikoilla...

Otetaan rennosti

Aika autiota 

Eräänä kauniina iltapäivänä päätimme lähteä Pipomiehen kanssa ajelulle, katsomaan meren rannalle, näkyykö lintuja. Päätimme käydä Loviisan Söderbyssä. Käymme paikassa aika usein. Siellä näkee paljon vesilintuja ja myös harmaahaikaroita. Lisäksi paikalle johtavalla Saaristotiellä voi usein havaita petolintuja, ainakin hiirihaukkoja ja merikotkia.

Tällä kertaa meitä ei onnistanut vesilintujen suhteen, näimme vain muutaman sinisorsan kauempana merellä. Eikä petolintujakaan näkynyt taivaalla.

Matkalla näimme kuitenkin jotain muuta hellyttävää. Ajelimme siis Saaristotiellä, kun allekirjoittaneen tarkka silmä 😁 hoksasi kauempana tiestä jonkin hahmon makailemassa kalliolla sammalpedillä. Kevyt kiljahdus (allekirjoittaneen suusta) ja Pipomies hiljensi vauhtia. Hän on jo oppinut, että silloin on näkyvissä jotain mielenkiintoista. "KETTU!" Sanoin... "Ok, käyn vähän matkan päässä kääntymässä, niin palataan takasin siihen missä näit sen", totesi Pipomies rauhallisesti (hän tietää jo, että näin kannattaa toimia...).

Ja tosiaan, kun palasimme takaisin, näimme molemmat ketun. Eihän se vain ole kuollut, sanoin alahuuli vapisten. Tähän saimme heti vastauksen, sillä kettu haukotteli. Iloisena totesin, että sehän vaan lepäilee. Olimme siis autossa ja suhteellisen kaukana, joten emme häirinneet kettua. Ajattelin kuitenkin ottaa pari kuvaa, vaikka epäilinkin pystyykö kamera tarkentamaan, niin paljon oli oksia.

Sain kuitenkin pari kuvaa lepäilevästä ketusta... tai ainakin sen hännästä 😀.

Kettu ottaa päiväunia!
Red fox is resting!

  

On hänellä komea häntä!

Meriharakka

Päätimme vielä tämän jälkeen käydä Loviisan kaupungilla. Rantatiellä näimme kevään ensimmäiset meriharakat. Ne köpöttelivät kaikessa rauhassa tien vieressä. Nokka upposi välillä hiekkaan, ilmeisesti sieltä löytyi meheviä matoja tai ötököitä. 

Näitä porkkananokkia on aina hauska nähdä ja kuvata. Vaikka alussa emme meinannetkaan meriharakan kanssa päästä yhteisymmärrykseen siitä, mitä saan kuvata. Kauheita diivoja nämä porkkananokat 😀

No en käänny, en varmana käänny, kuvaa vaan mun komeita pyrstösulkia...

Voi huokaus... ehkä tässä sitten pitää näyttää myös komeaa nokkaa ja punaisia silmiä...

Okei, nyt riittää kuvaus, moikka!!

Meillekin riitti siltä päivältä ja lähdimme kotiin. Matkalla näimme vielä peipon, sekin tämän kevään ensimmäinen havainto.

Peippo 
Common chaffinch

Tällainen oli eräs kaunis kevät päivä, kivoja kohtaamisia ja havaintoja. Kotona oli kiva katsella kuvia ja yrittää etsiä merenrannalla otetuista kuvista mahdollisesti uusia lintuhavaintoja. Tällä kertaa niitä ei löytynyt.

Mukavaa viikon jatkoa!

Kevään ensimmäinen linturetki

Oi rakas lukijani! Se on viimeinkin täällä! Kevät, ihana, kauan kaivattu kevät! Allekirjoittanut aina odottaa innokkaasti ensimmäisiä muuttolintuja, sitä kevään ensimmäistä perhosta ja kevään ensi kukkien aukeamista. En ole yhtään talvi-ihminen, kaipaan aurinkoa ja Suomen kevään lämpöä. Sen lempeyttä, joka myöhemmin muuttuu kesän kuumuuteen. Noh, joskus toki kesällä on aika viileääkin, mutta allekirjoittanut ei kuumuutta kaipaakaan, vain lempeää lämpöä.

En ole taaskaan pitkään aikaa kirjoitellut mitään. Mutta nyt on aika taas aloittaa. 

Ensimmäinen linturetki tehtiin vasta Pääsiäisenä. Olimme molemmat Pipomiehen kanssa hieman pidemmillä vapailla, niin oli aikaa. Vaikkakin puuhommat ovatkin taas kiivaimmillaan, joka keväiseen tapaan.

Suunnistimme Loviisan Sarvisaloon, se on usein keväisin se ensimmäinen paikka, jossa käymme. Eikä paikka nytkään tuottanut pettymystä. Monen monta lajia saimme havaita.

Sulan veden ja jään rajalla oli sinisorsia, kanadanhanhia, merimetsoja, sekä laulu-, että kyhmyjoutsenia ja telkkiä.  

Näimme myös merihanhiparin. Ne viettivät aikaa hieman syrjemmällä kahdestaan.

Merihanhia 
Greylag goose

Kauempana merimetsoilla oli menossa välillä varsin kovia taisteluita. Kisaa käytiin kenties reviiristä tai kumppanista. Toisia ei myöskään miellyttänyt se, jos kaveri onnistui nappaamaan kalan, sitä yritettiin heti varastaa kaverin nokasta.

Merimetsot taistelivat välillä kiivaasti.
Olivat sen verran kaukana, että hyviä kuvia oli mahdoton napata.
Great cormorant

Kaislikossa näimme pienen linnun uiskentelevan. Mikä se on? Aurinko paitoi suoraan silmiin niin, ettemme nähneet edes linnun väriä. Linnun tapa liikkua viittasi kuitenkin nokikanaan. Ja kun aikamme katselimme, tuli lintu lähemmäksi ja osoitti arvauksemme oikeaksi. 

Nokikanahan se!
Eurasian coot

Naurulokki
Black-headed gull

Äkkiä kuului ääntä, josta ei voi erehtyä! Kevään ensimmäinen naurulokki lensi ylitsemme! 

Joutsenia oli paikalla useita. Ne kävivät välillä hieman kamppailuja, mutta aika rauhallisesti ottivat muiden joutsenten paikalla olon. Usein keväällä näkee varsin verisiäkin tappeluita. Laulujoutsenet olivat lähimpänä meitä. Ne uiskentelivat kanadanhanhien parissa ja välillä sukeltelivat.

Laulujoutsenet liipuivat kauniisti merenrannalla
Beautiful Whooper swans

Kyhmyjoutsenet olivat kauempana rannasta. Niitä olikin ainakin kymmenen kappaletta. Niillä oli menossa soidinmenoja, mutta alla olevan kuvan pari oli jo tyytyväisenä yhdessä.

Kyhmyjoutsenia
Mute swans

Seisoin paikallani ja kuvasin vedessä olevia lintuja, kun huomioni kiinnittyi kauas taivaanrantaan. Jotain tummaa lähestyi kuvauspaikkaa kovaa vauhtia... Parvi!! Ensimmäinen iso hanhiparvi tänä keväänä! Ja se tulisi lentämään suoraan meidän päältä, miten hienoa!

Yritin saada kameran tuettua johonkin, pystysuoraan taivaalle on vaikeaa kuvata muutaman kilon kameralle ilman tukea. Ja kun yrittää, niin saattaa alkaa huipata. Onneksi sain tukea sillan kaiteesta. Ja samassa parvi olikin jo kohdallamme. Se ei ollutkaan niin ylhäällä, hanhet siis. Parvi jotain valkeita lintuja lensi myös, todella korkealla, näin vain häivähdyksen niistä.

Metsähanhia ja tundrahanhia parvessa. Tundrahanhet tunnistaa vatsan mustista poikittaisista raidoista. Eli tässä kuvassa on 2 tundrahanhea, osaatko kertoa mitkä ne ovat?
Bean geese and 2 Greater white-fronted geese.

Parvessa oli metsähanhia, tundrahanhia ja olipa mukana jo pari valkoposkihanheakin. Ihanaa!! Kevät!!

Valkoposkihanhi ja metsähanhia.
Barnacle goose and bean geese.

Mutta sitten olikin tehdä, kuten joutsenet ja lähteä pois, eli kotiin. Olipa ihanan keväinen päivä, täynnä kevään ensimmäisiä lintuhavaintoja.

Mukavaa viikonloppua kaikille! Ensi kerralla otetaan rennosti...

Kesä-syksy 2021

Ihana kevät 2022 on menossa, mutta palaan vielä hetkeksi vuoteen 2021 ja sen kesään ja syksyy. Muutama kuva haluaa vielä tulla julkaistuksi siltä ajalta😁.

Kesä

Pääskysiä näkyi paljon viime kesänä. Niiden touhuiluja oli mukava katsella. Omalla pihalla niitä näkee vain ylhäällä taivaalla. Lentelivät joka päivä ravinnon haussa. Ja sitähän suon yläpuolella riittää. Täällä näkee jos jonkin moista ötökkää...

Haarapääsky löysi pesänrakennusmateriaalia.
Barn swallow

Kuvan pääskynen haki pesän  rakennusmateriaalia merenrannalla, eli  kuva ei ole otettu kotonamme. Aurinko sai upeasti näkymään   höyhenten sinimustan värityksen.   Oletko  muuten huomannut, että moni  mustalta näyttävä lintu ei olekaan musta, vaan aurinko saa niiden höyhenet loistamaan upeissa eri väreissä?

Ja sitten se taas tapahtui... eräänä aamuna, kun avasin ikkunan sälekaihtimet siinä hän oli. Kirjosieppo istui takapihalla kivellä ja katsoi suoraan minuun (tai kameraan) ja katse kertoi: kaikki nämä pöntöt ovat tästä lähtien minun. 

Sillä sellainen kirjosieppo on, valtaa, tai ainakin yrittää vallata kaikki pihapiirin linnunpöntöt. Viime kesänä tämä ei kuitenkaan onnistunut. Talitintit pitivät pintansa ja saivat kasvattaa omat poikasensa. Kovasti kirjosieppo yritti kyllä, välillä käytiin hieman taisteluitakin. Kerran tulin kotiin töistä ja ei voinut kuin nauraa. Kahden pöntön katolla seisoivat talitintit, kahden katolla kirjosiepot ja kaikki neljä kyttäsivät toisiaan kuin taisteluun valmiit cowboyt. Oikein harmitti, kun ei ollut kamera mukana.

Täällä minä taas olen! Kirjosieppo koiras vaistosi kuvaajan ikkunan takana.
European pied flycatcher

Suurin osa viime kesästä meni maalatessa. Maalasimme Pipomiehen kanssa terassin, puuvajan ja osan autotallia. Lisäksi teimme uuden lattian puuvajan katokseen ja paljon muuta pientä touhua riitti kotosalla. Kesällä jäi kuvaaminen tosi vähiin. Perhoskuvia tosin riittää...

Perhosia oli paljon viime kesänä liikkeellä. Niitä kuvasin omalla pihalla ja suolla. Minä kastelin kukkia yleensä suihkulla, ja samalla kastui osa hiekkapihastamme. Heti tuli parvi perhosia paikalle. Ne lepäilivät hiekassa, kosteissa kohdissa, niin kauan kuin hiekka kuivui. Myönnän, että kastelin välillä hiekan ihan näiden perhosten takia. En pelkästään sen vuoksi, että niitä oli ihana katsella, vaan myöskin, koska ajattelin, että ne saavat imeä kosteutta koska oli niin kuivaa ja kuumaa.

Pipomies asetteli kimalaisille ruokaa, nekin tuntuivat kärsivän kuumuudesta ja kuivuudesta. Samoin laitoimme vettä sinne tänne pihalle, linnuille ja muille eläimille.

Suruvaippa kostealla hiekalla.

Neitoperhon kuviointi muistuttaa silmiä.

Hopeatäplä siankärsämöllä, koska kuva on otettu suolla kyseessä ehkä suohopeatäplä. En valitettavasti tunne kovin hyvin perhosia.
Bolaria aquilonaris

Suon laidalla olevat ohdakkeet keräsivät paljon perhosia.

Perhoset vierailivat jatkuvasti myös kukissa, jotka olin istuttanut pihallemme ruukkuihin. Osalla värit sopivat niin hyvin yhteen kukkien kanssa, ettei perhosta meinannut huomata kukassa.

Sitruunaperhonen japaninkellossa (miljoonakello).
Gonepteryx rhamni

Taivalkoski

Kesä meni ohitse todella nopeasti, aivan liian nopeasti. Heinäkuun kovan aherruksen jälkeen lähdimme äitini kanssa käymään Taivalkoskella. Varasin serkuiltani heidän mökkinsä. Aamulle heräilimme kun huvitti, söimme rauhassa aamupalaa ja sen jälkeen lähdimme tapaamaan sukulaisia tai teimme jotain muuta kivaa.

Keltavästäräkki
Western yellow wagtail

Aamuisin keltavästäräkit valloittivat mökin takapihan, osa oli ilmeisesti poikasia. Niitä tuli seurattua ja kuvattua paljon. 

Raindeers 

Etupihalla sitten puolestaan olivat porot. Niitä oli välillä useitakin. 

Yhden päivän vietimme Posiolla. Yritimme hakea mummuni lapsuuden kotia. Meillä ei kuitenkaan ollut tarkkaa tietoa paikasta, joten pyörimme siellä täällä Anetjärven ympäristössä. Lopulta löysimme paikan, joka äitini ja tätini muistin mukaan olisi ollut oikea. Mutta ihan täyttä varmuutta asiaan ei saatu. 

Pienenä vinkkinä Posioon menijöille voisin sanoa, että kannattaa ajaa tie 863 Taivalkoskelta Posiolle  kääntyä ennen Loukusaa Livoniskantielle ja siitä Väinämöntielle. Tämän tien alussa on ehkä kauneimmat suomaisemat, mitä olen koskaan nähnyt. 

Suon lammikoissa uiskenteli lintuja, mutta minulla ei sattunut olemaan järjestelmäkamera lähettyvillä. Mutta suo, se oli upea, valo oli poikkeuksellinen ja taivas... huokailin ihastuksesta ja muut ihmettelivät mitä kyttään tiellä ja kuvaan koko ajan kännykällä, keskellä ei mitään.

Miten lähellä taivas näyttääkään olevan. Ja suo on niin kaunis.

Ainoat vastaantulijat tiellä olivat porot. Näin ne jo kaukaa, ne kävelivät tiellä, eivätkä välittäneen tiellä seisovasta kuvaajasta. Yksi poroista oli lähes valkoinen. 

Here we come!

Ikäviä asioitakin oli Taivalkoskella ja lähiympäristössä tapahtunut. Kova myrsky oli aiheuttanut todella mittavat metsävahingot. Kilometreittäin kaatuneita puita! Moni paikka oli muuttunut aivan eri näköiseksi. 

Viikko Taivalkoskella hurahti hujauksessa. Oli ihana tavata serkkuja ja tätini ja setäni. Näen heitä aivan liian harvoin. 

Kiitos teille rakkaat sukulaiseni!

Syksy

Heti Taivalkosken matkan jälkeen aloitin työt ja syksy olikin töiden puolesta varsin kiireinen. Teen työtä, joka on minulle tosi mieluista, joten kiire ei haittaa. Ja ehdimme Pipomiehen kanssa käydä muutaman kerran katsomassa lintujen muuttoakin.

Joutsen perhe merellä.
Muteswans

Tuhannet valkoposkihanhet valloittivat pellot. Sääskjärvellä Iitissä niitä kerrottiin syksyllä olevan 200 tuhatta. En tiedä oliko niitä niin paljon, en ehtinyt laskea kaikkia 😁.

Välillä merikotka tuli paikalle ja silloin kaikki hanhet lähtivät lentoon yhtäaikaa. Se ääni mikä niiden siivistä lähtee kuuluu kauas.

Valkoposkihanhet pellolla.
Barnacle geese.

Ja taas mennään!

Merikotka haluaa lounasta!
White-tailed eagle wants lunch!

Ja tässä olikin kaikki viime vuoden tapahtumat lyhyesti kerrottuna ja kuvattuna. Seuraavassa blogissa ollaankin jo tässä vuodessa.

Lopuksi vielä haluan toivottaa kaikille äideille ihanaa Äitienpäivää. 

Erityisesti tietysti omalle rakkaalle

äidilleni!