sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäiväjuhlien jälkeen! / After the Independence day!

Vuosi lähenee loppuaan kohti! Toivottavasti Sinulla rakas lukijani oli oikein hyvä joulu. Meillä oli ihana, rauhallinen joulu kanssa rakkaiden ihmisten.

Tässä blogissani kerron kuitenkin Pipomiehen ja allekirjoittaneen retkestä Helsinkiin. Kävimme Pipomiehen kanssa Helsingissä katsomassa jouluvaloja. Olimme toivoneet pientäå pakkasta ja lunta, mutta ilta oli sen sijaan lämmin ja vettä satoi välillä aika reippaasti. Kovin tavanomainen sää koko tälle vuodelle täällä Etelä-Suomessa.

Vesisadetta ja tuulista.
Rainy and windy december evening in Helsinki.

Allekirjoittanut uhmasi kuitenkin sadetta, tuulta ja kylmää saadakseen kuvia 😉
Vanhan kauppahallin parkista on hyvät näkymät kaupungintalolle ja koko kauppatorin ympäristöön, Sinne suunnistimme siis nytkin. Kova tuuli pärskytti merivettä allekirjoittaneen päälle, sain taiteilla aikalailla, että onnistuin pitämään kameran kuivana ja sain kuvia.

Kaupungintalo ja todella autio kauppatori.
Helsinki City Hall and Marget Square.

Vierailumme Helsingissä tapahtui päivä Suomen Itsenäisyyspäivän jälkeen. Eräät rakennukset oli juhlan kunniaksi vielä valaistu sinisillä valoilla.

Sinistä 100 vuotiaan Suomen kunniaksi.
Blue lights for 100 year old Finland.

Lopulta oli pakko mennä autoon lämmittelemään ja kuivattelemaan, olin läpimärkä! Eikä kuvaaminenkaan enää onnistunut, kädet olivat niin jäässä. Pikku pakkasessa ei palele läheskään niin paljon kuin koleassa sadesäässä!

Päätimme vaihtaa paikkaa ja käydä kuvaamassa Senaatintorilla. Siellä oli Tuomaanmarkkinat, eli joulumarkkinat. Arvelin, ettei paikalla olisi ketään, mutta yllätyin. Torilla oli aika paljon ihmisiä. Enimmäkseen turisteja, jotka kovasti ihmettelivät säätä. Monet odottivat näkevänsä Joulupukin ja kyselivät "where is Santa?" Toivottavasti löysivät Joulupukin, allekirjoittanut ei valkopartaa onnistunut näkemään. Olisi ollut muutama lahjatoivekin, mutta kyllä joulupukki oli kuullut toiveeni, vaikka en niitä täällä päässytkään hänelle kertomaan...

Senaatintori ja Tuomaanmarkkinat.
Senate Square and Helsinki Christmas Market.
Joululahjoja etsimässä?
Looking for Christmas presents?
Lapsilla oli hauskaa karusellissa. Ja ei, en mennyt pyörimään...
Children had fun in carousel. And no, I did not went to carousel...
Upea Helsingin tuomiokirkko.
Beautiful Helsinki Cathedral.

Senaatintorilta ajoimme katsomaan jäänmurtajia. Tässä vaiheessa vesisade oli jo muuttunut räntäsateeksi.

Jäänmurtajat Voima, Sisu, Urho ja Kontio.
Icebreakers Voima, Sisu, Urho and Kontio. 

























Pohjoisranta ja Pohjoissataman vanhoja laivoja.
Helsinki North Harbor.























Kävimme vielä ennen kotiin lähtöä Kasarmintorilla, halusin kuvata siellä olevan Talvisodan muistomerkkipatsaan. Patsas on uusi, paljastettiin 30.11.2017. Onneksi patsas on hienosti valaistu, sai hyvän kuvan.


Talvisodan muistomerkki "Valon tuoja" on kuvanveistäjä Pekka Kauhasen suunnittelema.
The National Memorial to the Winter War was unveiled at Kasarmitori square 
in Helsinki on 30 November 2017, designed by sculptor Pekka Kauhanen.


Kasarmintorilta lähdimme ajelemaan kotia kohti. Ajomatkan aikana alkoi kovasti pyryttää räntää. Maisemat muuttuivat talviseksi. Tästä innostuneena päätimme käydä vielä katsomassa Porvoon maisemia.

Porvoossakin on tänä vuonna hienot jouluvalot. Ja vanha kaupunki on aina kaunis katsella.

Lunta...
Snow...
Joen toiselta puolen on hienot näkymät vanhaan kaupunkiin.
The Old Porvoo is so beautiful.
































Tämä on "tekokoivu". Varsinkin kauempaa näyttää erittäin kauniilta.

Olen tänä vuonna ihastunut eritoten kylmän valkoiseen valoon, ja tässä puussa sitä riittää.

Huomaa linnunpönttö!!

Olen aina ihaillut Porvoon vanhoja ranta-aittoja. Niistä on netissäkin kuvia vaikka kuinka paljon, jostain syystä itse en ole juurikaan niitä tullut kuvanneeksi. Nyt oli kuitenkin aika kuvata nekin!





Kaunista!
Beautiful!








Vanha Porvoo, Tuomiokirkko ja ranta-aitat.
The Old Porvoo, Porvoo Cathedral and riverside warehouses.













































Ja sitten olikin kello jo todella paljon! Ja aika mennä kotiin nukkumaan.

Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla palataan vielä syysmuuttoon ja käydään Elimäellä!

Toivotan kaikille Onnellista Uutta Vuotta 2018! 

I Wish You all Happy New Year 2018!



6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. I use Canon EOS 70D. And some photos are taken with my phone Sony xperia, but not in this blog post.

      Poista
  2. Moi. Sattuipa huono keli teille. Mutta upeita kuvia sait. Tuo talvisodan muistomerkki on minusta valaistuna todella upea. Kaikki kunnia veteraaneille.

    Vanha Porvoo on mahtava paikka. Kuvissa on jotain todella lumoavaa.

    Oikein hyvää ja mahtavia kuvausretkiä Vuodelle 2018.. Hyvää Uutta Vuotta.

    VastaaPoista
  3. Happy New Year, Tarja, to you and all your fellow Finns. May 2018 bring you great happiness.

    VastaaPoista