torstai 18. toukokuuta 2017

Mysteeri / The mystery

Toukokuu on jo yli puolen välin. Aurinkoakin on näkynyt sen verran, että saimme muistutuksen aurinkorasvan tarpeellisuudesta... Varsinkin meranrannalla istuskellessa ja lintuja ihaillessa voi helposti saada posket liiankin punaiseksi...

Kevät edistyy nyt nopeasti, ainakin minusta tuntuu siltä. Kaikki alkaa vihertaa kauniista, lintuja saapuu koko ajan lisää ja kukkiakin alkaa puhjeta kiihtyvällä vauhdilla.

Allekirjoittaneen aika on ollut kortilla taasen, joten niin paljon ei ehdi luontoon kuin haluaisi.

Kantele - Pukkila


Kävimme vielä kerran Kanteleella, ei siellä enää tässä vaiheessa yleemsä ole niin paljon lintuja, mutta kun kevät on nyt myöhässä...

Matkan varrella näimme pellolla paljon hanhia, erotin joukosta ainakin metsä- tundra- ja valkoposkihanhia. Kovin olivat kaukana, mutta sain kuvaa paikalle lentävistä hanhista.

Hanhia - Geese

























Myös kuovi oli laskeutunut eräälle pellolle.
The Eurasian curlew


Kanteleella oli vielä muutamia lintuja, lähinnä taveja ja sinisorsia. Tavit olivat kovin levottomia. Lisäksi yksinäinen laulujoutsen piti peltolätäkössä kovaa meteliä, lieneekö kutsunut mahdollista kumppania...


Hei me lennetään... taas... (taveja)
Here we go... again... (Eurasin teal)

Lähdimme kotia kohti. Matkan varrella huomasin jännittävän näköisen kaverin yksikseen metsikön reunassa, äkkiä auto ympäri (tottakai tarkistin, ettei muita autoja ole näkyvissä...) ja parkkiin. Ja toden totta, sain kuvaan linnun, josta minulla ei ennestään kuvaa olekaan. Ei mikään harvinaisuus, muuten kuin allekirjoittaneelle.


Saanko esitellä tämän ujon linnun: Lehtokurppa - May I introduce this shy bird: Eurasian woodcock


Olipa hän suloinen! Saimme ihailla häntä hyvän aikaa, kunnes lähestyvä rekka ilmeisesti pelotti ja lintu kipitteli läheisen hiekkakasan taakse kurkkimaan. Ja me jatkoimme kotimatkaa.

Pellinki


Pellingissä näimme tämän kevään ensimmäiset silkkiuikut.
My first Great crested grebe photo in this spring.

Joskus on hauska vaan istua autoon ja ajella jonnekin... ja huomata olevansa lossilla menossa kohti Pellinkiä. Niin kävi meille eräänä kauniina iltapäivänä. Oli tarkoitus vaan tehdä pikku tarkistus kotikonnuilla, mutta allekirjoittanut innostui jossain vaiheessa ja niin sitä mentiinkin hieman kauemmas. Vasta lossijonossa tajusin, etten ole miljoonaan vuoteen ajanut lossille ja hetken mietin osaanko edes. No, eihän siinä mitään, hyvin se sujui.






Paljon oli tukkasotkia tullut saarelle. Niiden joukossa kaukana näimme jotain mielenkiintoista! Uiveloita. Allekirjoittanut alkoi kävellä rantaa pitkin, jos pääsisi edes hieman lähemmäs, että saisi kuvan!

Ranta loppui kesken ja kovin kaukana olivat nuo kauniit uivelot. Mutta sain edes jonkinlaisen kuvan.


Uiveloita
Smews

















Meriharakka sen sijaan ei ollut kaukana, eikä arastellut. Kovasti etsi ruokaa rannasta ja rupatteli samalla.


Meriharakka hiekkarannalla.
The Eurasian oystercatcher on a beach.


























Kotimatkalla näimme vielä tukkakoskeloita ja haahkan. Upeita lintuja nekin.


Tukkakoskelot laskeutuvat!
The Red-breasted mergansers  are landed.
Kevään ensimmäinen haahka!
First Common eider in this spring!

Virolahden mysteeri 


Ennen Arktikaa kävimme pikareissun Virolahdelle. Ajatuksena oli käydä vilkaisemassa, onko mitään hätäisiä muuttajia jo paikalla. Ja onhan Virolahti muutenkin niin ihana paikka! Sinne kannattaa mennä aina kun mahdollista. Siis ainakin lintu- ja luontoihmisen.

Paljon ei nyt vielä ollut lintuja tullut. Muutama hanhi seisoskeli pellolla.


Merihanhi
The Greylag goose
Valkoposkihanhi
The Barnacle goose




























Taveja oli täälläkin. Pariskunta oli asettunut levolle kaislikon reunaan, en meinannut ensin heitä huomatakaan, mutta sitten emäntä käskytti herraa niin kovalla äänellä, että heidän läsnäolonsa tuli kaikkien tietoon.
😊





























Merenrannalla oli todella kylmää ja tuulista. Ja pimeää!! Kevät, siis mikä kevät ajattelin, kun yritin kylmän kangistamilla käsillä kuvata isokoskeloita. Ja minulla oli vanttuut kädessä, silti paleli!!
Päätimme lähteä, kun ne linnutkin olivat niin kaukana.

Mutta, mutta... Juuri kun olin astumassa autoon tajusin jotan!! Olin jo aiemmin huomannut aika kaukan ison, pyöreän kiven. Nyt huomasin, että se kivi oli muuttanut paikkaa!! Ensin arveilin, että vain kuvittelin, mutta kun kysyin Pipomiehen mielipidettä, oli hänkin samaa mieltä. Ja kyllä, kun katselimme kiveä kauemmin, huomasimme, että se todellakin liikkui! Kameralla yritin sihtailla, mistä kummasta on kyse. Valitettavasti "kivi" oli niin kaukana, etten saanut mitään selvää. Otin kuitenkin muutaman kuva. Ehkäpä kotona tietokoneella kuvasta saa sen verran selvää, että saamme tietää mistä on kyse. Kovin kauaa "kivi" ei ollut enää näkyvissä, äkkiä se hävisi, ilmeisesti sukelsi...

Kotona ajoin kuvat äkkiä koneelle, mutta eipä niistäkään paljon irti saa. Jokainen voi nyt miettiä mitä näissä kuvissa näkyy. Ja voi kertoa minulle vaikkapa kommentissa oman mielipiteensä.


Mikä tämä mielestäsi on? 
What do You think this is?
Joko tiedät?
Do you already know?

Kotiseudulla bongailtua


Paljon mukavia havaintoja on tehty myös Loviisan seudulla. Täällä onkin hienoja paikkoja lintu- ja luontohavaintojen tekemiseen. Lähistöllä on useita lintutorneja, merenrantaa vaikka kuinka paljon ja kauniita peltoaukeita riittää.

Tässä kolme Teutjärvellä kuvattua kuvaa.

Tämä suloinen torkkuja on taivaanvuohi.
This sweet sleepy bird is The Common snipe.
Tämä kurki ei kuvaajaa arastellut.
This Crane did not fear the photographer.
Suomen seuraava huippumalli?? Ainakin poseeraus on hallussa!
Finland's next top model?








Tässä kaikki tällä kertaa. Ensi kerralla ainakin mielenkiintoinen ilmiö Loviisan lahdella.

Ai niin, vielä lyhyt meriharakka video, jonka kuvasin Pellingissä. Pitäisi kai alkaa käyttää sitä kolmijalkaa, kuvaaminen ilman tukea useamman kilon painoisen kameran kanssa on aika haastavaa, kuva tuppaa aika lailla heilumaan
😃


Tämä tosin kukkii äitini terassilla.
This beautiful rose blossoms on my mothers terrace.



Loppuun kaunis ruusu, nyt voi alkaa kerätä terassille jo kukkia!!

Hauskaa toukokuun jatkoa kaikille!



10 kommenttia:

  1. Voi miten ihania havaintoja teillä on ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta kaikki aika menee nyt ulkona, ettei vaan mitään nähtävää mene ohi 😀.

      Poista
  2. Ohhoh. Upeita havaintoja. Jippii , elävä hylje. Viimeksi kun nähtiin hylje niin se oli narussa kiinni ja sidottu hylättyyn laituriin. Oli luultavasti jäänyt kalastajan verkkoon ja hukkunut. Ei oltu viety pois vaan jätetty mätänemään rantaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nähnyt kuvia vastaavasta tilanteesta, kamalaa!! Joku ihmiset ovat niin välinpitämättömiä ja julmia 😢.
      Tuo halli oli onneksi elävä, kuvaajana harmitti Tietysti kun oli niin kaukana...

      Poista
  3. Kiitos taas ihanista lintuhavainnoista. Oma lintuhavantointini on, kun rautiainen teki pesän tuijaan ja eikös tuo kelmi harakka lähtenyt sieltä muna suussa ja nyt ne yrittää tehdä pesää toiseen tuijaa ja harakka kiertelee taas ympärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en olekaan rautiaista nähnyt tänä keväänä. Meillä on parissa pöntössä asukkaat ja Tikka käy välillä pönttöjä katselemassa, toivottavasti antaa pikkulintujen olla rauhassa...

      Poista
  4. Beautiful array of the water birds, and the Seal, well captured.

    VastaaPoista
  5. Bom dia, maravilhosa selecção de fotos sobre a bela e perfeita natureza, é um privilegio poder fotografar com detalhes as lindas aves do mar, algumas das aves conheço, outras não.
    Semana Feliz,
    AG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You very much ☺. It's so wonderful that we have spring here in Finland now, so much birds and flowers and everything is green... Have a nice Weekend.

      Poista