tiistai 4. lokakuuta 2016

Haukkoja syyskuussa osa 1/2




Syyskuun loppu on tuonut pikkulinnut pihallemme. Ne tulevat kaksi kertaa päivässä, lähes aina täsmälleen samaan aikaan. Kurkkivat kaikki talon ja autotallin lautojen raot, etsivät maasta hyönteisiä ja ihmettelevät allekirjoittaneen kameraa.






Nyt minulle myös on selvinnyt miksi kukkaruukkujen kukat ovat välillä poikki ja kukan keskellä saattaa olla kolo.

Talitinttihän se on käynyt etsimässä ruokaa kukista!
Perhosiakin on vielä lennellyt aurinkoisina päivinä.



























Kotikonnuilla olemme jonkin verran ajelleet tekemässä lintuhavaintoja. Kanadanhanhia ja valkoposkihanhia on näkynyt paljon.

Kanadanhanhia Loviisan lahdella.

"Mitä höpötät, en minä ole mikään hanhi!!"
Pipomies ottaisi kuulemma mieluusti
näin aikaansaavan kaverin mukaan ensi
talven metsätöihin...




Erittäin mielenkiintoisen havainnon teki myös ystävämme. Ja pakkohan sitä ole allekirjoittaneenkin käydä katsomassa ja kuvaamassa. 

Majava oli käynyt läheisellä joella. Majavaa emme valitettavasti havainneet, mutta todisteet puhukoon puolestaan...


Pesä saattaa olla satojen metrien päässä tästä, joten emme ole lähteneet vielä ainakaan pidemmälle sitä etsiskelemään. 












Kotikontujen lisäksi  päätimme eräävä viikonloppuna lähteä Virolahdelle katsomaan näkyykö siellä muuttajia. Vietimme siellä kaksi päivää peltoja ja merenrantaa tarkkaillen. 

Ensimmäisenä päivänä suunnistimme suoraan pelloille. Vaalimaanjoen varrella olevalla pellolla oli parikymmentä joutsenta.

Kutkuttaa, kutkuttaa...




















Vaalimaanjoen kaunista maisemaa.  Ja huomaa kauniit heijastukset...
































Joskus sitä näille reissuilla näkee sellaista, joka saa hätkähtämään. Ja nyt erään mutkan jälkeen kävi näin. Aluksi arvelimme eksyneemme totaalisesti, toiseen aikaan ja paikkaan...

Väittävät että dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon 65,5 miljoonaa vuotta sitten.. 


























No, kyseessä oli tietenkin veistos!


Iltasella saimme katsella kaunista tuulihaukkaa. Olen nähnyt toki tuulihaukkoja ennenkin, mutta näin kauan en koskaan ole päässyt sen toimintaa seuraamaan. Nyt tämä yksilö ei välittänyt meistä mitään, vaan kaikessa rauhassa metsästi pellolla ja saaliin saatuaan söi sen vieressämme langoilla. Huomasimme kaukana isommankin haukan istuvan puussa. Ei kuitenkaan tullut tarpeeksi lähelle.

Haukan tarkka katse havaitsee pellolla hiiren tai myyrän!
Metsästys oli onnistunut.






Lopulta lähdimme Pipomiehen kanssa pois ja jätimme tuulihaukan jatkamaan syömistä.

Valkoposkia näkyi runsaasti. Niitä oli pelloilla tuhansia, varmaan kymmeniä tuhansia joissakin paikoin.

Valkoposkien parvi laskeutumassa pellolle illan hämärässä.

Allekirjoittanut oli tyytyväinen ensimmäisen päivän tuloksiin.Lähdimme kotiin nukkumaan, jotta jaksaisimme heti aamusta tulla Virolahdelle uudestaan.

Toinen päivä valkeni myöskin kauniina. Aamupalan jälkeen lähdimme jälleen lintuja tarkkailemaan.

Ensimmäiseksi kävimme Hanskin satamassa katsomassa siellä koko kesän asustelleita silkkiuikkuja. Siellähän ne vielä olivat. Nuoriso oli kauempana, mutta aikuiset linnut olivat kuvaus etäisyydellä.



Tämän jälkeen menimme Kurkelan peltoja katsomaan. Siellä usein tekee mielenkiintoisia havaintoja. Ja niin nytkin! Haukka!! Allekirjoittanut kiljaisi innoissaan, kun näin ison linnun eräässä puussa. Arvelin kyseessä olevan hiirihaukan, mutta miksi sillä oli valkoinen pyrstö...

Lintu lähti puusta ja allekirjoittanut yritti epätoivoisesti saada asetuksia ja tarkennuksia kohdilleen. Himpura! Se ehtii mennä ennenkuin saan yhtään kuvaa!

Mutta eipäs mennytkään. Tämäkin lintu jäi pellolle metsästämään, joten sain rauhassa kuvata sitä jonkin aikaa.

Eihän tämä mikään hiirihaukka olekaan vaan piekana, sanovat paremmin lintuja tuntevat. Eli uusi laji allekirjoittaneelle!
Saali havaittu pellolla!


























Valmiina sieppaukseen... Valitettavasti ei tullut tällä kertaa saalista.

Lopulta piekana otti lisää korkeutta ja kaarteli kauemmas. Ja me ajelimme pois. Emme kuitenkaan päässeet kuin noin kilometrin päähän, kun saimme taas haukan tähtäimeen. Mietin ensin, että kyseessä saattaisi olla sama piekana, mutta tämän kyllä tunnistin hiirihaukaksi, kun se tuli lähemmäksi.

Upeita ne on nämä haukat!

Teimme pitkän ajelun Virolahden ja Miehikkälän maisemissa. Ja haukkoja näkyi useita. Useimmat liian kaukana tai sitten allekirjoittanut ei ehtinyt kuvata. Mutta hienoa niitä oli kuitenkin katsella. Pitkään saimme katsella sinisuohaukkaakin joka myös oli ruoan hankinnassa.

Niin kaukana...
Ruokaa, ruokaa...



























Illan hämärtyessä kuvasin vielä pellolle kokoontuvia valkoposkihanhia. Sitten kotiin ja nukkumaan! Seuraavaksi päiväksi oli luvassa lisää mielenkiintoisia kokemuksia. Mutta niistä seuraavassa blogikirjoituksessa!





Loppuun kuva syyshortensiasta, joka oli jokin aika sitten vielä näin kaunis.


Hyvää alkanutta lokakuuta!







7 kommenttia:

  1. Fantastic photos Tarja, the birds of prey are my favourite, well done.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank You Bob, I'm glad You like the photos.

      Poista
  2. The series of images with the kestrel tearing into its prey is quite exceptional. American Kestrels are very wary and it's difficult to get close enough to take a photograph. Congratulations on the fine job you did.

    VastaaPoista
  3. Moi. Kiitos sinulle kommenteista. Kyllä olet pipomiehen kanssa tehnyt mahtavan retken. Upeita havaintoja. Siitä onkin aikaa kun olen sinisuohaukan viimeksi nähnyt. Virojoella on muuten tehty pikkuhaukoille paljon pesiä. Yksi bongari sanoi että piekanoja on tänä syksynä näkynyt todella paljon. Se on hyvä juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sami. Minulle tuo taisi olla vasta toinen kerta kun olen varmasti kuvannut sinisuohaukan. Minäkin olen huomannut, että lintu- ja luontoryhmissä on ollut paljon piekanojen kuvia.

      Poista
  4. Mahtavia kuvia, mukava katsella ja lukea kirjoituksiasi.

    VastaaPoista