sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kukkaputket ja muut pihan komistukset!

Kierresaumaputkien uusi elämä

Allekirjoittanut on jo pidemmän aikaa haaveillut, että autotallin lämmityslaitteen asennuksesta ylijääneet kierresaumaputket voitaisiin käyttää johonkin. Olin ajatellut, että joku päivä askartelen niistä kukkaruukut pihalle. Valitettavasti allekirjoittaneella on peukalo keskellä kämmentä, kun puhutaan askartelusta joten asia on jäänyt...

Eräänä päivänä Pipomies ilmoitti, että nyt tehdään ne kukkaruukut! Hän oli ostanut metallilaikan, jolla putket voitaisiin leikata. Hienoa!






Ensin piti miettiä korkeudet. Päätimme, että kaikista tulee hieman erikorkuisia. Tehdään sitten asetelma niistä pihalle. Ja sitten vaan laikalla putket poikki! Samalla leikkuu pintaa hoittiin hieman, ettei tule allekirjoittaneelle heti haavoja käsiin, kun alkaa kukkia istuttamaan.


Kipinöitä lentelee! Allekirjoittanut katsoi viisaimmaksi pysyä hieman kauempana...










Putket leikattuna. Punainen putki on talomme piipusta ylijäänut osa, ajattelimme, että se saa myös toimittaa kukkaruukun virkaa!











Seuraavana päivänä allekirjoittanut kävi ostamassa suihkutettavaa metalliväriä putkien maalaamiseen. Päädyin mustaan ja valkoiseen, mielestäni ne antavat kauniin taustan erivärisille kukille ja punaiselle putkelle.
Ensin maalattiin pohjamaali.



Ennen maalausta putket puhdistettiin.













Valkoista väriä putkeen...

Ja mustaa...

Maalaamisen jälkeen värin annettiin kuivua rauhassa. Seuraavana päivänä oli projektin raskain urakka! Putket kaivettiin maahan. Allekirjoittanut toimi motivaattorina ja päällysmiehenä...

MITÄ, vielä syvemmälle! Et oo tosissas!
Tontillamme on paljon irtokiviä. Niitä keräsimme ja asettelimme putkien ympärille.
Ja noin! Valmista... tai siis ne kukat puuttuu!!

Allekirjoittanut kävi pari kertaa kukkaostoksilla. Ihanaa! Mutta... Niin paljon kauniita kukkia, mitä sitä valitsisi... Punainen runkoruusu sai seurakseen sinistä lobeliaa ja muraattia. Tietysti istutukseen piti tulla myös keltaista, vaaleanpunaista, valkoista ja sinistä...


Kukat istutettu ja laitoimme myös muutaman aurinkokennovalaisimen


Luvassa siis runsaasti kukkakuvia blogissa koko kesän!

Projektin touhuissa tuli myös kuvattua kodin pihapiirissä asustelevaa käpytikkaa. Välillä se selvästikin tulee hakemaan seuraa. 



Autoja!


Olemme  aloittaneet jenkkikauden! Kutsuimme samaa harrastavia ystäviämme kylään, viettämään grilli-iltaa terassille. 

Upeita autoja pihallamme!
Mustang ja Torino
Mustang ja Plymouth Satellite

Pipomies hoiti grillaamisen, allekirjoittanut muun tarjoilun. Aamuinen sade vaihtui onneksi illaksi aurinkoon. Tuuli asetti hieman haasteita kattaukselle, pöytäliinakin melkein muuttui leijaksi. Pyykkipojat saivat kelvata pidikkeinä.


Ruokaa!!

Ilta oli todella ihana! Ystävien kanssa jutustelu ja nauraminen tekee elämästä paljon hauskempaa! Kiitos kaikille ihanille ystävillemme!


Seuraavana iltana oli vuorossa Lahti cruising samalla porukalla. Sää suosi meitä jälleen.

Tutut autot rivissä.

Nyt menossa oli mukana myös ihana kulta Nalle! 

Paikalla oli paljon hienoja autoja. Allekirjoittanut ei nyt vaan ollut oikein kuvaus tuulella. Ja kun oli ystäviä mukana, niin oli niin paljon juteltavaakin, ettei ehtinyt kuvata! Tai no, kyllähän niitä kuviakin tuli otettua, mutta ne ovat lähes kaikki Nallesta...!!

Eiks me voitais jo lähteä kotiin nukkumaan! (En kerro kumman ajatuksia, Nallen vai allekirjoittaneen)


Tällä kertaa loppuun kuva upeasta eläimestä, jonka kanssa voi tulla ikävä kohtaaminen. Eräänä iltana kun olimme ajelulla, keskellä tietä tuli mutkan takana tälläinen vastaan! Onneksi meillä oli hidas vauhti, sillä allekirjoittanut tähyili näkyykö lintuja.




Kaikille hienoa ja turvallista alkavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti