torstai 5. maaliskuuta 2015

Loviisan siivekkäitä

Ei uskoisi säästä, mutta maaliskuussa ollaan. Sataa vuoroin vettä ja räntää. Ja aurinkoa ei näy. Lämmintä kyllä on. Omasta mielestäni maaliskuussa paistaa usein aurinko ja on vielä pakkasia, varsinkin öisin. Ei minua lämmin haittaa, mutta sitä aurinkoa kyllä kaipaisin...



Tämä on helmikuulla otettu, silloin paistoi aurinko ja oli hieman pakkasta. Kuva on otettu Loviisan Laivasillalta. Nyt oli hiljaista, mutta kesällä täällä on vipinää. Laivasillalla on kaksi ravintolaa. Yhdessä aitassa on ollut ainakin parina kesänä myös myymälä Karamaloo,jossa myydään Afrikassa tehtyjä tuotteita mm. koruja ja vaatteita.




Viikkoa myöhemmin kävin samalla paikalla kävelyllä. Silloin olikin ihan erilainen sää. Ja paikalla oli paljon muitakin, nimittäin naakkoja ja variksia. Jostain syystä olivat kokoontuneet suola-aittojen takana olevaan puistoon. Eivät olleet kauaa, vaan lähtivät kun koiranulkoiluttaja saapui paikalle.

Puistossa oli myös yksi rastas katsastamassa ruoka tilannetta.
Naakan siivet
Löytyisköhän täältä jotain syötävää!
Varis lentää oksalle tarkkailemaan


Laivasillan lähellä on paikka, jossa on pieni sula kohta. Siinä uiskenteli paljon sorsia. Taitavat viettää talven täällä. Otin muutaman kuvan, hyvin näistäkin näkee, että oli pimeä päivä. Kiva näitä kavereita oli tarkkailla, eikä allekirjoittaneen läsnä olo näyttänyt haittaavan, ovat tottuneita yleisöön.

Utelias pariskunta tuli ihmettelemään kuvaajaa
Ilmeisesti allekirjoittanut ei ollut kovin kiinnostava...
Oikealle, ei kun vasemalle...
Eikö sinulle ole meille mitään tuliaisia!!

Työpaikkani pihalla pikkulinnut, varsinkin talitiaiset ovat kovasti kevät tunnelmissa. Laulu kaikaa sisälle asti. Harmi vaan, kun lähtevät heti karkuun, kun allekirjoittanut ilmestyy pihalle kameran kanssa. Ei oikein ehdi napata kunnon kuvia. Eli annanpa tinttien laulaa rauhassa... Pari kuvaa kuitenkin!

Tintti oksalla, kuva otettu kaikkia kuvauksen sääntöjä noudattamatta :-D!
Ruokaa hakee tinttikin.

Jonkin verran olen jo etsiskellyt uusia kuvaus paikkoja kevättä silmällä pitäen ja käynyt tarkistamassa tilannetta jo tutuilla paikoilla. Innokkaana ja malttamattomana odotan ensimmäisiä muuttolintuja. Olen nimittäin viimein hankkinut sen kauan haaveilemani pidemmälle kantavan objekltiivin! Painoa ja tekniikkaa on nyt enemmän, joten saas nähdä millaisia kuvia saan otettua. Nyt aluksi varmaan menee aikaa opetteluun... Tuloksia toivottavasti saan näkyville jo seuraavaan blogiin.









Tähän loppuun kuva kauniilta paikalta Loviisan läheltä. Kova viserrys kuului täälläkin jostain, mutta ketään ei ollut näkyvissä.

Hyvää viikon jatkoa!









6 kommenttia:

  1. Tulee aina hyvälle mielelle näitä kuviasi katsellessa. -Heini-

    VastaaPoista
  2. Lintubongaaja asialla, ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vaan on niin kiinnostavaa! Ja koko ajan oppii ja huomaa uutta, sekä linnuista, että kuvaamisesta :)

      Poista
  3. Alkusoittoa soitimille kevättä rinnassa tulevaa lintumuuttoa odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä linnut nyt kovasti kosiskelevat ja rakentavat jotkut jopa jo pesiäkin. Kevät on ihanaa aikaa...

      Poista