sunnuntai 31. elokuuta 2014

Vierivä kivi ei sammaloidu...


Kylläpä on taas hurahtanut pari viikkoa vauhdilla! Paljon on tullut tehtyä ja nähtyä. Ilmat ovat olleet aika epävakaiset, mutta muutama kaunis päiväkin on ollut. Kyllähän sitä syksyn tuntua on selvästi ilmassa...

 


Pohjoisen reissulta palattuamme kävimme seuraavana päivänä ystävien kanssa Lappeenrannassa jenkki tapahtumassa. Viereisessä kuvassa teemme matkaa kolmen auton letkassa...

Kokoontuminen oli Lappeenrannan torilla. Paikalla oli paljon jenkkiharrastajia. Allekirjoittanut ihaili autoja, mutta myös tutustui paikallisherkkuihin... Hyvältä maistui vety... jos joku ei tiedä mistä on kyse, niin kerron, että se on lihapiirakka, jossa on täytteenä keitetty kananmuna ja kinkkua.





Lappeenrannassa cruisailtiin hieno lenkki rantakadulla ja kaupungin keskustassa.

Tapahtuma oli yksi mukavimmista jenkkitapahtumista joissa olen käynyt. Ihmiset olivat rennolla mielellä ja hyväntuulisia.







Metsätöitä on myös mahtunut ohjelmaan... Pipomiehen pipo vaihtui metsurinkypärään, kun hän aloitti harventamisen veljeni tontilla. Veljeni, äitini ja minä olimme apureina.




Bordeaux’ndoggi







Saimme muitakin innokkaita apulaisia, tässä on menossa välineiden tarkistus...










Risteilyä





Metsätöiden jälkeen olikin aika rentoutua ja me ajattelimme pipomiehen kanssa tehdä sen laivalla. joten teimme uuden Turku - Tukholma risteilyn.





Merellä oli jonkin verran aallokoa.
Tukholman saaristossa on kauniita taloja.
Lintuja (tässä ilmeisesti merimetsoja) oli taas paljon liikkeellä.
Joutsen perhe uiskentelee aallokossa saaren edustalla.
Laiva lähestyy Maarianhaminan satamaa, tästä kuvasta käy hyvin esille laivan koko, kun vertaa sitä saareen ja siellä olevaan taloon...
Kotimatkalla satoi välillä vettä. Sateenkaaria näkyi moneen otteeseen. Tässä vauhdissa otettu kuva. Värit olivat hämärtyvässä illassa hienot! Kotimatka sujui hyvin, kovin hiljaista oli tiellä elokuisena maanantai-iltana.

Loviisassa

Lintujen syysmuuttokin on alkamassa. Hanhia lentää suurina laumoina ja ne kokoontuvat pelloille ja rannoille. Seuraan Birdlife palvelun sivuilta miten muutto edistyy ja mitä havaintoja ihmiset ovat tehneet. Loviisassa kaupungin uimaranta on täynnä Kanadanhanhia. Niitä olen käynyt välillä kuvaamassa. Eivat paljoa ihmistä säikähdä, paitsi eräänä päivänä olivat todella säikkyjä... Vähän aikaa asiaa ihmettelin, mutta sitten tajusin, että sinä päivänä alkoi vesilintujen metsästyä.

Kanadanhanhi kuivattelee siipiään Loviisan Plagenilla


Vaikka viime päivinä onkin ollut jo hieman viileämpää, on perhosia kuitenkin ollut lennossa. Allaolevassa kuvassa neitoperhonen on vierailulla samettiruusussani.



Savonlinnan retki

Olemme jo parina kesänä suunnitelleet käyntiä Savonlinnaan. Nyt viimein saimme tehtyä sinne päivän retken.

Satuitteko katsomaan keväällä televisiosta Suomen paras leipomo ohjelmaa? Olemme molemmat melkoisia herkkusuita, joten katselimme ohjelmaa vesi kielellä.


Ohjelmasta jäi mieleen Savonlinnasta Suomen parhaaksi leipomoksi ehdolla ollut HerkkuPekka. Retkemme tavoitteena oli nyt paitsi saada kuvia Olavinlinnasta, myös käynti kyseisessä kahvilassa.

Kahvilassa ostimme suolaisia ja makeita herkkuja ja pidimme oman leikkimielisen makuraadin. Kaikki tuotteet olivat erittäin herkullisia, mutta voittajaksi selviytyi kuvan Aurinkoleivos! Suosittelen, jos satutte Savonlinnaan poikkemaan!






Vaikka päivä oli aika sateinen, sattui aurinko paistamaan juuri kun menimme Olavinlinnalle.

Sain kuvia linnasta ulkopuolelta ja puistosta.



Valitettavasti linnaan emme päässeet tutustumaan. Linnaa oli ihailemassa myös paljon ulkomaalaisia.


Linnan rannoilla oli sorsia. Vaikka niiden ruokkiminen on kielletty, ovat ne selvästi tottuneet saamaan turisteilta herkkuja. Lähestyvät ensin uteliaina, mutta kun huomaavat ettei herkkuja tipu, kääntyvät pois.

-Täältä tullaan... saisikohan tuota hassulta pitkä nenäiseltä oliolta jotain syötävää...-
-Ei sitten...-
-Kun ei tipu muruja, minä en poseeraa...- tai ehkä jotain sen suuntaista tuumi tämä sorsa.

Kotimatkalla ajoimme Puumalan kautta. Hämärtyvässä illassa otin upeista järvimaisemista muutaman kuvan.

Kuikat uimassa Puumalan lähistöllä.
Silta Puumalaan
Kaunis maisema
Pistohiekat
Pistohiekat
Kallio heijastuu peilityyneen vedenpintaan.
Kasvistoa kalliolla
Vesi oli alhaalla...




Onpa ehditty tässä parin viikon aikana juhliakin! Rakas äitini täytti vuosia ja allekirjoittanut pääsi pitkästä aikaa leipomaan kunnon täytekakun! Äidin tekemää lakkahilloa ja kermavaahtoa - nam! Hyvää oli.





Veljeni oli ostanut todella upean kukkakimpun päivänsankarille!



Paljon olemme siis ehtineet, kesällä ja lomallahan sitä ehtii...

Nyt on aika palata arkeen, syyskuu alkaa... Ensi viikoksi onkin luvattu lämpöisempää ja poutaa!!

Hyvää syyskuuta!

Nähdään taas :-D!

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sinulla. Minulla on puutarhablogi. Tervetuloa lukemaan! Toivoopi Katri

    VastaaPoista